Työ­noh­jaus al­koi 1960–70-lu­vuil­la kir­kos­sa, ter­vey­den­huol­los­sa ja so­si­aa­li- ja kas­va­tus­työs­sä. Aut­taak­seen ih­mis­tä esi­mer­kik­si te­ra­peu­tin on pääs­tä­vä etääm­mäl­le työs­tään.

Työ­noh­jauk­sen tar­ve kas­vaa, kun te­hok­kuus­vaa­ti­muk­set ja muu­tos kuor­mit­ta­vat. Toi­saal­ta joh­ta­mi­nen on en­tis­tä osal­lis­ta­vam­paa.

”Ta­voit­tee­na on va­paut­taa voi­mia, luo­vuut­ta ja ajat­te­lua. Nyt oh­ja­taan pal­jon tii­me­jä, ja työ­noh­jaa­ja on pro­ses­si­noh­jaa­ja”, sa­noo Suo­men Työ­noh­jaa­ja Ry:n pu­heen­joh­ta­ja, te­o­lo­gi­an mais­te­ri Mark­ku Tynk­ky­nen.

Työ­noh­jaus ei ole sama asia kuin yri­tys­val­men­nus tai co­ac­hing. Se ei ole ker­ta­laa­ki, vaan  kes­tää ai­na­kin puo­li vuot­ta. Työ­noh­jaa­jal­la on ol­ta­va kah­den vuo­den ja 60 opin­to­pis­teen kou­lu­tus yli­o­pis­tos­sa tai am­mat­ti­kor­ke­a­kou­lus­sa.

Työ­noh­jauk­sen os­ta­jan täy­tyy ol­la val­veu­tu­nut. Työ­noh­jaa­ja, dip­lo­mi-in­si­nöö­ri Jaa­na Lauk­ka­ri­nen neu­voo tar­kis­ta­maan työ­noh­jaa­jan kou­lu­tuk­sen ja ko­ke­muk­sen, on­ko työ­noh­jaus am­mat­ti vai si­vu­työ ja on­ko laa­dun ta­kee­na oma työ­noh­jaus. Kou­lut­ta­jaa ei kan­na­ta os­taa pel­kän mai­nok­sen pe­rus­teel­la.

”Mark­ki­noil­la on ’hy­viä tyyp­pe­jä’, jot­ka ovat lah­jak­kai­ta pu­hu­jia ja so­si­aa­li­ses­ti tai­ta­via. ’Hyvä tyyp­pi’ voi tul­la työ­ryh­mään vail­la min­kään­lais­ta ym­mär­rys­tä sii­tä, mikä on työ­ryh­män teh­tä­vä”, Lauk­ka­ri­nen to­te­aa.