He­le­ne kiik­kuu kei­nu­tuo­lis­sa. Ky­sees­sä ei ole kui­ten­kaan ihan ai­to Schjerf­beck vaan tai­ta­vas­ti teh­ty ko­pio.

Mat­kai­luo­pas An­ne Ing­man on pu­keu­tu­nut tai­tei­li­ja He­le­ne Schjerf­bec­kik­si. Hän on opis­kel­lut van­hois­ta va­lo­ku­vis­ta He­le­nen asen­to­ja ja elei­tä sekä yrit­tä­nyt saa­da kiin­ni tä­män aja­tus­maa­il­mas­ta.

Olem­me Tam­mi­saa­ren to­rin Schjerf­beck-kah­vi­las­sa. Kah­vi­la on yk­si py­säk­ki An­nen ve­tä­mil­lä tee­ma­kier­rok­sil­la, joil­la kier­re­tään kat­so­mas­sa tai­tei­li­jan elä­mään liit­ty­nei­tä paik­ko­ja. He­le­ne Schjerfbeck asui Tam­mi­saa­res­sa pa­riin­kin ot­tee­seen, pi­sim­pään vuo­si­na 1925–1941.

– Kun muu­ta­ma vuo­si sit­ten aloit­te­lin kier­rok­sia, joku tai­si ih­me­tel­lä, et­tä mikä ky­lä­hul­lu siel­tä nyt tu­lee, van­has­sa vil­la­kan­gas­pu­vus­sa ja kä­ve­ly­ke­pin kera. Mut­ta nyt hom­ma on jo tul­lut tu­tuk­si. Tam­mi­saa­re­lai­set ovat yl­pei­tä He­le­nes­tä ja op­pi­neet hyö­dyn­tä­mään hän­tä myös mark­ki­noin­nis­sa.

Schjerf­beck-kah­vi­las­sa on tar­jol­la tai­tei­li­jan ni­mik­ko­lei­vok­sia. Suk­laan se­as­ta erot­tuu kir­peä puo­lu­kan maku.

Hie­nos­ti säi­ly­nyt idyl­li

Läh­dem­me He­le­nen ali­as An­nen kans­sa tu­tus­tu­maan tä­män päi­vän Tam­mi­saa­reen. Kau­pun­gin van­ha idyl­li­nen kes­kus­ta on pal­jol­ti sa­man oloi­nen kuin rei­lut sata vuot­ta sit­ten. Eteem­me avau­tuu nä­ky­miä, joi­ta He­le­ne­kin on ikuis­ta­nut tau­lui­hin­sa.

– Ta­val­lis­ta oli, et­tä kun He­le­ne tar­vit­si vaik­ka jo­tain pien­tä pal­ve­lus­ta, hän mak­soi sii­tä maa­lauk­sel­laan. Ai­na­kin pari ker­taa kävi niin, et­tä eri­koi­sel­ta näyt­tä­vää te­os­ta ei ha­lut­tu ot­taa vas­taan. Nii­tä pää­tök­siä on jäl­ki­kä­teen har­mi­tel­tu.

Pää­täm­me pro­me­na­dim­me Tam­mi­saa­ren puis­toon, jos­sa on yk­sin­ker­tai­nen mut­ta vai­kut­ta­va Schjerf­beck-muis­to­merk­ki: soit­to­kel­lo. Sitä saa ku­maut­taa, mut­ta vain ker­ran mi­nuu­tis­sa, jot­ta lä­hel­lä asu­vat ih­mi­set ei­vät häi­riin­tyi­si.

Seu­raa­vak­si hou­kut­te­li­si pie­ni py­säh­dys vaik­ka­pa Ran­ta­puis­ti­kon pääs­sä, paa­lu­jen pääl­le ra­ken­ne­tus­sa ra­vin­to­la Kni­pa­nis­sa tai jos­sa­kin poh­jois­sa­ta­man viih­tyi­sis­tä te­ras­si­ra­vin­to­lois­ta. Mei­tä odo­te­taan kui­ten­kin toi­saal­la.

Vesi on kaikonnut linnan ympäriltä, kun maa on kohonnut.

Vesa-Matti Väärä

Luon­teik­kaat lin­nan­rau­ni­ot

Olem­me siir­ty­neet Tam­mi­saa­res­ta toi­saal­le Raa­se­po­riin, va­jaan vii­den­tois­ta ki­lo­met­rin pää­hän Snap­per­tu­naan. Tääl­lä si­jait­se­vat Raa­se­po­rin lin­nan rau­ni­ot.

Mat­ka­op­pais­sa ja kyl­teis­sä tois­tu­va sana rau­nio an­taa koh­tees­ta hie­man har­haan­joh­ta­van ku­van. Kal­li­on pääl­lä ko­ho­a­va jyh­keä lin­na on kuin Game of Thro­ne­sis­ta. Se näyt­tää res­tau­roin­tien jäl­keen ul­ko­päin ai­ka eh­jäl­tä; si­sä­ti­lat ovat to­sin jäl­jel­lä enää vain viit­teel­li­ses­sä muo­dos­saan.

Raa­se­po­rin lin­na, Ruot­sin val­ta­kun­nan itäi­sen hal­lin­to­lin­n­na, oli par­haas­sa lois­tos­saan 1400-lu­vul­la. Sil­loin sin­ne pää­si­vät myös lai­vat Raa­se­po­rin­jo­kea pit­kin. Lin­nan mer­ki­tys vä­he­ni, kun maa nou­si, lai­vat kas­voi­vat ja pur­jeh­dus han­ka­loi­tui. Sit­ten Kus­taa Vaa­sa päät­ti pe­rus­taa uu­den kau­pun­gin ni­mel­tä Hel­sin­ki, min­ne Raa­se­po­rin­kin por­va­rit mää­rät­tiin muut­ta­maan.

– Vii­mei­nen niit­ti oli, kun lin­nan olut­kel­la­ri ro­mah­ti 1558. Sen jäl­keen lin­na hy­lät­tiin, kos­ka so­ti­lai­den pal­kat­kin mak­set­tiin olu­es­sa, lin­nan­rou­vak­si pu­keu­tu­nut An­ne ker­too. Kyl­lä, hän te­kee tee­ma­o­pas­tuk­sia myös tääl­lä.

Raaseporin linnan sisätilat jättävät paljon tilaa mielikuvitukselle.

Vesa-Matti Väärä

Kum­mi­tuk­sia ja ruuk­ke­ja

Lin­nan­rou­van jut­tu­ja ovat tul­leet kuun­te­le­maan myös Kaar­lo ja Vir­va Res­s­ler sekä po­jan­po­jat Vil­le, 13, ja Lee­vi, 5. Poi­kia tun­tuu kiin­nos­ta­van eri­tyi­ses­ti ta­ri­na lin­nal­le mat­kal­la ol­lees­ta upon­nees­ta Han­ne­ke Vrome -aar­re­lai­vas­ta, joka vei pin­nan al­le myös sil­loi­sen lin­nan­rou­van poi­ki­neen.

– Väi­te­tään, et­tä hei­dät voi näh­dä rau­ni­oil­la us­vai­se­na yö­nä täy­den­kuun ai­kaan, An­ne mai­nit­see.

Ke­säil­tai­sin, hy­vis­sä ajoin en­nen us­vaa, Raa­se­po­rin lin­nan rau­ni­oi­den ää­rel­lä on tar­jol­la elä­väm­pää­kin me­noa. Alu­eel­la toi­mii ruot­sin­kie­li­nen ke­sä­te­at­te­ri, joka pa­nos­taa eri­tyi­ses­ti mu­si­kaa­lei­hin.

Laa­jas­ta Raa­se­po­ris­ta löy­tyy myös esi­mer­kik­si Fis­kar­sin ja Bil­l­nä­sin ruu­kit, Mus­ti­on lin­na sekä lu­kui­sia lä­hi­ruo­ka­pis­tei­tä ja luo­mu­ti­lo­ja. Tam­mi­saa­ren edus­tal­ta al­kaa Tam­mi­saa­ren saa­ris­ton kan­sal­lis­puis­to.

Mat­kam­me jat­kuu kui­ten­kin Han­koon, rei­lun kol­men­kym­me­nen ki­lo­met­rin pää­hän.

Hangon hienoimmat pitsihuvilat löytyvät Appelgrenintieltä.

Vesa-Matti Väärä

Lo­put­to­mia hiek­ka­ran­to­ja

Han­gon ula­poil­la ei ole us­vas­ta tie­to­a­kaan. Var­mis­tam­me sen mat­kai­luo­pas Tar­ja Kvarnst­rö­min kans­sa kau­pun­gin ve­si­tor­nis­ta, mis­tä avau­tuu hie­no nä­ky­mä me­rel­le ja kuu­lui­saan ke­sä­kau­pun­kiin.

Ero­tam­me muun mu­as­sa val­kei­ta hiek­ka­ran­to­ja, ko­ris­teel­li­sia pit­si­hu­vi­loi­ta ja Suo­men suu­rim­man vie­ras­ve­ne­sa­ta­man. Sa­mas­ta pai­kas­ta, Itä­sa­ta­mas­ta, läh­te­vät myös päi­vit­täi­set ris­tei­lyt Bengts­kä­rin ma­jak­ka­saa­rel­le.

Al­haal­la nä­kyy Han­gon uu­si me­ri­kyl­py­lä Re­gat­ta Spa ja sen vie­rei­set luk­su­sa­sun­not. Kyl­py­läs­sä on 25 met­rin ui­ma-al­las ja tar­jol­la mo­nen­lai­sia spa-hoi­to­ja. Uu­si asun­to­a­lue on nou­se­mas­sa myös lä­hei­sel­le Ku­nin­gat­ta­ren­vuo­rel­le.

Van­han ka­si­non ran­nan ui­ma­ran­nal­la on tä­nään hy­vin ti­laa. Sama ti­lan­ne on Han­gon ui­ma­ran­nois­ta kuu­lui­sim­mal­la, iko­ni­sil­la ui­ma­ko­peil­la ja las­ten ve­si­ka­ru­sel­lil­la ko­rei­le­val­la Pla­ge­nil­la.

Väit­tä­vät, et­tä Han­gos­ta löy­tyi­si pe­rä­ti kol­me­kym­men­tä ki­lo­me­riä hiek­ka­ran­to­ja.

Vesa-Matti Väärä

Mu­ka­vaa stres­sin­hal­lin­taa

Läh­dem­me alas kä­ve­ly­ret­kel­le. Bon­gaam­me muun mu­as­sa Suo­men ete­läi­sim­män elo­ku­va­te­at­te­rin ja kä­ve­ly­ka­dun. Poik­ke­am­me myös Lan­ka­sa­ta­ma-lan­ka­kaup­paan, luon­nol­li­ses­ti Suo­men ete­läi­sim­pään. Liik­keen pi­tä­jä Kat­ja Ani­si­maa on paik­ka­kun­nan neu­lon­ta­pii­rin ak­tii­ve­ja.

– Kä­si­töi­den te­ke­mi­nen on Han­gos­sa suo­sit­tua. Puh­de­työt lie­vit­tä­vät stres­siä, vä­hän joo­gan ta­paan. Ko­koon­tu­mi­sis­sa tär­ke­ää on myös so­si­aa­li­suus, Kat­ja ker­too.

Huo­mi­om­me kiin­nit­tyy huo­neen­tau­luun, jos­sa lu­kee: ”Miul on neu­loo­si.” Slo­gan on itä­suo­ma­lais­ta al­ku­pe­rää, mut­ta se tai­taa so­pia hy­vin myös ete­läi­sim­pään Suo­meen.

Kat­ja it­se on ko­toi­sin Ou­lus­ta. Han­gos­sa hän on asu­nut vii­ti­sen vuot­ta.

– Kau­pun­gis­sa on kiva il­ma­pii­ri. Tääl­lä on help­po tu­tus­tua ih­mi­siin.

Jopo on kaikenikäisten suosiossa.

Vesa-Matti Väärä

Jopoa käyt­tä­vät kaik­ki

Pit­si­hu­vi­lois­taan kuu­lui­sal­la Ap­pelg­re­nin tiel­lä nä­kyy yl­lät­tä­vän pal­jon pyö­räi­li­jöi­tä. Moni liik­kuu Jo­pol­la, joi­ta val­mis­te­taan Han­gos­sa Hel­ka­man teh­tail­la.

– Han­gos­sa Jopo ei ole vain nuor­ten pyö­rä, vaan sitä käyt­tä­vät kaik­ki, Tar­ja se­lit­tää.

On edet­ty kau­as niis­tä ajois­ta, kun van­ha kyl­py­lä­puis­ton tie­noil­la oli pyö­räi­ly­kiel­to. Pyö­räi­lyä pi­det­tiin lii­an vauh­dik­kaa­na ja sen aja­tel­tiin häi­rit­se­vän kyl­py­lä­vie­rai­ta.

Pit­si­hu­vi­la Vil­la d’Ang­le­ter­ren le­gen­daa­ri­nen emän­tä, Han­gon kek­si­teh­taan ja kyl­py­län joh­ta­ja At­te von Ju­li­nin rou­va Eli­za­beth Schweit­zer – joka oli myös tai­to­rat­sas­ta­ja ja ai­to sveit­si­läi­nen sir­kusp­rin­ses­sa – vä­hät vä­lit­ti moi­sis­ta kiel­lois­ta.

– Ker­ran po­lii­si py­säyt­ti Eli­za­bet­hin. Tämä tius­kai­si, et­tä et­te­kö tun­ne mi­nua, minä olen Han­gon kä­ti­lö, mi­nul­la on lupa pyö­räil­lä.

Casino muistuttaa vanhan kylpylän loiston ajoista.

Vesa-Matti Väärä

Au­rin­koa ja tum­mia var­jo­ja

Han­gon van­ha kyl­py­lä ja sen ra­vin­to­la eli ny­kyi­nen Ca­si­no ra­ken­net­tiin vuon­na 1879. Se eli kul­ta-ai­kaan­sa en­nen en­sim­mäis­tä maa­il­man­so­taa, jol­loin se oli eri­tyi­ses­ti ve­nä­läi­sen ylä­luo­kan suo­si­os­sa. Kyl­py­lä vau­ri­oi­tui pa­has­ti toi­sen maa­il­man­so­dan pom­mi­tuk­sis­sa, ja se pu­ret­tiin so­dan jäl­keen.

Han­gon his­to­ri­aan liit­tyy pal­jon muu­ta­kin kuin pelk­kää au­rin­gon­pais­tet­ta tai hy­myi­le­viä kek­se­jä.

– Tal­vi­so­dan jäl­keen Han­ko­nie­mi kau­pun­kei­neen luo­vu­tet­tiin Neu­vos­to­lii­tol­le so­ti­las­tu­ki­koh­dak­si. Neu­vos­to­val­taa kes­ti vuo­teen 1941. Sit­tem­min Han­gon Tul­li­nie­mes­sä si­jait­si sak­sa­lais­jouk­ko­jen suu­ri ko­tiut­ta­mis­kes­kus.

Han­gon so­da­nai­kai­seen his­to­ri­aan voi tu­tus­tua vaik­ka­pa rin­ta­ma­mu­se­os­sa, joka si­jait­see so­da­nai­kai­sel­la rin­ta­ma­loh­kol­la Han­gon Lap­poh­jan ky­län tun­tu­mas­sa.

Han­gos­sa on jä­tet­ty myös lu­ke­mat­to­mia jää­hy­väi­siä. Vuo­si­na 1880–1930 kau­pun­gin kaut­ta läh­ti Ame­rik­kaan yli 250 000 suo­ma­lais­ta et­si­mään on­ne­aan. Me­ri­ka­dun tun­tu­mas­sa ran­ta­kal­li­ol­la on­kin ku­van­veis­tä­jä Mau­no Oit­ti­sen suun­nit­te­le­ma vai­kut­ta­va siir­to­lais­mo­nu­ment­ti, jo­hon on ku­vat­tu kol­me len­toon

ko­ho­a­vaa kur­kea.

Neljän tuulen tupa sijaitsee aivan meren rannalla.

Vesa-Matti Väärä

Mars­kin hu­vi­la

Olem­me Carl-Gus­taf Man­ner­hei­min ai­koi­naan omis­ta­mas­sa kah­vi­las­sa ni­mel­tä Nel­jän tuu­len tupa, joka si­jait­see me­ren ran­nal­la.

Man­ner­heim omis­ti ai­koi­naan myös kah­vi­lan vie­rei­sen hu­vi­lan. Kun kah­vi­las­sa tar­joil­tiin kiel­to­la­ki­vuo­si­na ko­vaa tee­tä ja siel­tä kan­tau­tui häi­rit­se­vää me­te­liä, ken­raa­li päät­ti os­taa kah­vi­lan.

Läh­dem­me tu­tus­tu­maan Itä­sa­ta­mas­sa si­jait­se­van ra­vin­to­la Ori­gon kuu­lui­saan saa­ris­to­lais­pöy­tään, sil­lä Han­ko tun­ne­taan ka­la­ruu­is­taan.

Kau­pun­gin ar­vos­te­tuim­piin ra­vin­to­loi­hin kuu­luu myös Han­gon­ky­läs­tä löy­ty­vä På Kro­ken. Li­säk­si paik­ka­kun­nal­ta on aloit­ta­nut maan val­loi­tuk­sen­sa Han­ko Sus­hi.

Johanna Pawlin mielestä aaltojen ääni, hiekan pehmeä kosketus ja jooga sopivat hyvin yhteen.

Vesa-Matti Väärä

Au­rin­ko­ter­veh­dys ran­nal­la

Au­rin­ko­ter­veh­dys. Vii­sas so­tu­ri. Olem­me seu­raa­mas­sa me­ri­joo­gaa. La­jin ke­hit­tä­nyt Jo­han­na Paw­li on le­vit­tä­nyt joo­ga­mat­ton­sa ran­nal­le Itä­sa­ta­man lä­hel­le. Sää on muut­tu­nut sen ver­ran vii­le­äk­si, et­tä täl­lä ker­taa hän te­kee joo­ga­liik­kei­tä yk­sin.

Jo­han­na ker­too, et­tä ran­nan li­säk­si me­ri­joo­gaa voi teh­dä myös vaik­ka­pa sup-lau­dan pääl­lä tai pur­je­lai­vas­sa.

– Me­ri­joo­gas­sa vesi tuo joo­gaan vie­lä yh­den uu­den rau­hoit­ta­van ele­men­tin. Ja ku­ten aal­to, niin hen­gi­tys­kin nou­see ja las­kee. Tääl­lä ran­nal­la ais­ti­muk­siin kuu­luu myös hy­väi­le­vä peh­meä hiek­ka. Voin hy­vin ais­tia, mitä mi­nul­le oi­kein kuu­luu.

Jo­han­na Paw­li jär­jes­tää me­ri­joo­ga­kurs­se­ja Han­gos­sa, Hel­sin­gis­sä ja Es­poos­sa. Ku­ten moni muu­kin paik­ka­kun­nal­la, hän ja­kaa ai­kan­sa puo­lik­si pää­kau­pun­ki­seu­dun ja Han­gon kes­ken.

– Han­gos­sa pa­ras­ta on meri, luon­to ja rau­ha, Jo­han­na ki­teyt­tää.