Ruotsalaisyhtiö Phyron on tehnyt tekoälysektorilla merkittäviä harppauksia lisäämällä räätälöidyn, täysautomatisoidun selostuksen studiolaatuisiin tekoälyvideoihinsa.
Phyron
Tekoäly: Onko automyyjän ammatti kuoleva ala?
Sanotaan olevan vain ajan kysymys, ennen kuin tekoäly kykenee myymään uusia autoja yhtä tehokkaasti kuin automyyjäihminen…
Näin voisi tapahtua niinkin pian kuin vuonna 2025, toteaa Phyron-yhtiön toimitusjohtaja Johan Sundstrand. Nopeus, millä itseoppiva softa kehittyy, merkitsee sitä, että täysin kyvykäs tekoälypohjainen automyyjäbotti voisi olla valmiina palvelukseen jopa 18 kuukauden kuluttua.
Ruotsalaisyhtiö Phyron on tehnyt tekoälysektorilla merkittäviä harppauksia lisäämällä räätälöidyn, täysautomatisoidun selostuksen studiolaatuisiin tekoälyvideoihinsa.
Selostustoiminto tulee alkuvaiheessa saataville ainakin 22 kielellä, neljän nais- ja neljän miesäänen voimin.
Tekoälypohjaisten videoiden on todettu myyvän autoja 3-5 vuorokautta nopeammin, ja tekoälypohjainen selostus lisännee tehokkuutta. (Kuvituskuva)
AEHRA
Puheen äänenkorkeutta, sävyä, nopeutta, äänitaajuutta sekä taustamusiikkia voidaan säätää.
Tekoälypohjaisten videoiden on todettu myyvän autoja 3-5 vuorokautta nopeammin, ja tekoälypohjainen selostus lisännee tehokkuutta.
Phyron / Juha Peltonen
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
Volvo
Volvo
Suomea lähinnä Cybercab näytetään Tesla Storessa Ruotsissa.
Tesla
Suomea lähinnä Cybercab näytetään Tesla Storessa Ruotsissa.
Tesla
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Mercedes-Benz E-sarja 300 e T A: Moneen lähtöön
Koeajossa Opel Astra Sports Tourer GS 180 PHEV: Vihdoinkin!
Koeajossa Jeep Wrangler Sahara Power Soft Top 2.0 PHEV AT8: Aito asia
Koeajossa BMW i7 xDrive60: Uuden aallon huipulla
Koeajossa Renault Espace E-Tech full hybrid 200 techno esprit Alpine 4Control: Uuteen kategoriaan
Koeajossa Volkswagen ID.7 Pro Business Max: Tyylikäs sedan
Koeajossa Citroën ë-C4 Full Electric 156 Shine 54 kWh A: Matkamukava
Koeajossa Jeep Avenger Summit 54 kWh 156 hv: Ensimmäinen täyssähköinen Jeep
Koeajossa BMW i5 M60 xDrive Sedan: Edustavaan ajoon
Koeajossa Honda ZR-V Hybrid Advance: Nuorekas täydennys
... Lisää
FOKUS MEDIA
Taitelijapariskunnan koti Kööpenhaminassa yhdistää pohjoismaista muotoilua ja japanilaista estetiikkaa
Häiriötöntä verkkoyhteyttä
Ortofon Concorde -sarjalle jatkoa
Trendikäs sitruuna tuo iloa ja energiaa kotiin
Kaikki yhdessä - tai erikseen
B&W Px7 S3
Trianglelta uusi kaiutin Borea-sarjaan
Matti Vilhusen eli MattoMatin koti on marokkolaisin maustein väritetty
Audiolabilta kaksi uutta dacia
KOEAJOT
Koeajossa Mercedes-Benz E-sarja 300 e T A: Moneen lähtöön
Koeajossa Opel Astra Sports Tourer GS 180 PHEV: Vihdoinkin!
Koeajossa Jeep Wrangler Sahara Power Soft Top 2.0 PHEV AT8: Aito asia
Koeajossa BMW i7 xDrive60: Uuden aallon huipulla
Koeajossa Renault Espace E-Tech full hybrid 200 techno esprit Alpine 4Control: Uuteen kategoriaan
... Lisää
FOKUS MEDIA
Taitelijapariskunnan koti Kööpenhaminassa yhdistää pohjoismaista muotoilua ja japanilaista estetiikkaa
Häiriötöntä verkkoyhteyttä
Ortofon Concorde -sarjalle jatkoa
Trendikäs sitruuna tuo iloa ja energiaa kotiin
Kaikki yhdessä - tai erikseen
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Fiat tuo uuden Grande Panda 4x4:n markkinoille
Nissan Micra palaa markkinoille täyssähköisenä
Tällainen on kuudennen sukupolven Toyota RAV4 - Suomeen ensi vuonna
Uuden Opel Fronteran lanseeraus kesäkuussa
Turvallisesti kesäteillä: Huomioi nämä kolme riskitekijää
Toyota Mirai -polttokennoauton myynti alkaa Suomessa
Uusi Dacia Bigster nyt Suomesssa
Toyota esitteli uuden bZ4X Touringin
Jopa sata kilometriä eurolla – sähköautolla ajamisen edullisuus yllättää
Porsche parantaa digitaalista järjestelmäänsä
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Teslan Cybertruck on ollut täysi katastrofi
Toyota Mirai -polttokennoauton myynti alkaa Suomessa
Moottori-lehti laski: Kannattaako vanha diesel-Volvo vaihtaa uudempaan – jopa sähköautoon?
Koeajossa Opel Astra Sports Tourer GS 180 PHEV: Vihdoinkin!
Volkswagen sähköautojen markkinajohtaja – ID.4 Suomen suosituin nelivetoinen sähköauto
Volkswagenin ID.4-mallisto laajenee uusilla edullisemmilla Comfort-versioilla
Jopa sata kilometriä eurolla – sähköautolla ajamisen edullisuus yllättää
Koeajossa Renault Espace E-Tech full hybrid 200 techno esprit Alpine 4Control: Uuteen kategoriaan
Koeajossa BMW i7 xDrive60: Uuden aallon huipulla
Citroën on esitellyt seuraavan sukupolven C5 Aircrossin
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: SILTARAHA.FI
Pidä yrityksesi liikkeessä – joustava autorahoitus auttaa
Kilpailuta autolaina – voit löytää sopivan koron lainallesi
Väärät varaosat voivat tulla kalliiksi – miksi sopivuus on tärkeää?
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL