Yy­teet (Gum­me­rus)

Mat­ti Rön­kä on na­pan­nut Yy­teet-ro­maa­nin hen­ki­löt Väi­nö Lin­nan So­ta­ro­maa­nis­ta. Al­kuun se är­syt­tää, mut­ta vä­hi­tel­len vie­hä­tyn sii­tä, et­tä Lin­na loi niin täy­del­li­siä ih­mis­tyyp­pe­jä, et­tä hei­dät voi si­joit­taa 2010-lu­vun oh­jel­mis­to­y­ri­tyk­seen sii­nä mis­sä so­ta­vuo­sien ar­mei­jaan­kin. Kir­ja ete­nee let­ke­än di­a­lo­gin voi­min, mut­ta poh­jal­la vir­taa va­ka­va uo­ma: in­hi­mil­li­syy­den ja oi­keu­den­mu­kai­suu­den vaih­te­le­va läs­nä­o­lo työ­e­lä­män muu­tok­ses­sa.

Tam­mi­kuu 18 (Ota­va)

Ant­ti Tuu­ri pa­neu­tuu kan­sa­lais­so­dan – tai eh­kä täs­sä yh­tey­des­sä va­paus­so­dan – al­ku­vai­hei­siin Poh­jan­maal­la. Do­ku­ment­tei­hin pe­rus­tu­va ro­maa­ni ker­too it­se­näi­syys­mies Ah­to Sip­po­lan ja hä­nen suo­je­lus­kun­ta­kump­pa­nei­den­sa yri­tyk­sis­tä hank­kia asei­ta ve­nä­läis­jouk­ko­jen kyö­rää­mi­sek­si maas­ta. Ro­maa­ni on it­se­näi­nen osa Tuu­rin Äi­ti­ni suku -sar­jaa. Oli­si kiin­nos­ta­vaa lu­kea sa­mas­ta ai­hees­ta myös sii­tä toi­ses­ta nä­kö­kul­mas­ta.

En­nen kuin mie­he­ni ka­to­aa (Gum­me­rus)

Kun kir­jai­li­ja Sel­ja Aha­van mies päät­tää vaih­taa su­ku­puol­ta, syn­tyy pait­si hen­ki­lö­koh­tai­nen tra­ge­dia, myös hie­noa kir­jal­li­suut­ta. Aha­va kul­jet­taa rin­nan kah­ta ker­to­mus­ta: omaa yri­tys­tä hy­väk­syä ta­pah­tu­nut sekä Kris­tof­fer Ko­lum­buk­sen me­ri­mat­ko­ja. Ta­ri­nat kes­kus­te­le­vat vä­ke­väs­ti kes­ke­nään ja piir­tä­vät ku­vaa sii­tä, mi­ten kai­ken voi ra­ken­taa sel­lai­sen va­raan, mikä ei ole­kaan tot­ta. Aha­van mies ei ol­lut­kaan mies, ei­kä Ko­lum­bus kos­kaan löy­tä­nyt In­ti­aa, vaan Ame­ri­kan. Upea, sy­vän in­hi­mil­li­nen kir­ja.

Jat­kuu! (Gum­me­rus)

Pie­ni hul­lun­roh­keus te­kee hy­vää, ajat­te­len Erk­ka Myk­kä­sen toi­mit­ta­man teks­ti­ko­ko­el­man ide­as­ta: kym­me­nen kir­jai­li­jaa te­kee jat­koa klas­sik­ko­te­ok­sil­le Ju­ha­ni Ahon Rau­ta­ties­tä Ai­no Kal­lak­sen Su­den­mor­si­a­meen. Fa­ni­fik­tio tai­puu­kin mo­neen ma­kuun. Tyrs­käh­te­len Pet­ri Tam­mi­sen ver­si­oi­mal­le Alek­sis Ki­ven kie­lel­le ja su­ren yh­des­sä Myk­kä­sen Si­nu­he Egyp­ti­läi­sen kans­sa. Kaik­ki teks­tit ei­vät va­kuu­ta, mut­ta jou­kos­sa on hel­miä.

Kut­su­mat­to­mat vie­raat (Ota­va)

Brit­ti­läi­seen Sa­die Jo­ne­siin olen tu­tus­tu­nut hie­no­vi­rit­tei­se­nä ny­ky­a­jan ku­vaa­ja­na. Nyt hän yl­lät­tää 1800-lu­vul­le si­joit­tu­val­la ta­ri­nal­la. Van­has­sa ta­los­sa vie­te­tään nuo­ren nei­don syn­ty­mä­päi­vää. Mu­ka­na ovat veli, eri­koi­nen äi­ti, hy­vin eri­koi­nen pik­ku­sis­ko ja kiin­nos­ta­va ta­lou­den­hoi­ta­ja. Vie­rai­ta tu­lee, kut­sut­tui­na et­tä kut­su­mat­ta. Syn­tyy jän­nit­tei­tä ja suh­tei­ta. Kuok­ka­vie­rais­ta en ker­ro enem­pää, sil­lä pal­jas­tai­sin kut­kut­ta­van juo­nen. Haus­ka ja jän­nit­tä­vä kir­ja!

Il­ta­lau­la­ja (Ota­va)

Kati Ter­von ro­maa­nis­sa Il­ta­lau­la­ja ku­va­taan her­käl­lä ta­val­la tai­tei­li­ja El­len Thes­lef­fin ja maa­lais­tyt­tö Tai­min ys­tä­vyyt­tä. Hä­mees­sä 1940-lu­vul­la elä­mä ei ole help­poa, ja mo­lem­mil­la nai­sil­la on omat ris­tin­sä kan­net­ta­vi­naan. Kir­jan ly­hy­et lu­vut te­ke­vät lu­ku­ko­ke­muk­ses­ta no­pe­an, mut­ta mie­leen kir­jan tun­nel­ma jää pit­käk­si ai­kaa.

Noi­ta (Gum­me­rus)

Su­per­suo­si­tun dek­ka­ris­tin Ca­mil­la Läck­ber­gin uu­sim­mas­sa ro­maa­nis­sa Noi­ta lii­ku­taan kol­mes­sa ai­ka­kau­des­sa: ny­ky­päi­väs­sä, 1980-lu­vul­la ja 1660-lu­vul­la. Yti­mes­sä on kah­den nel­jä­vuo­ti­aan ty­tön ka­to­a­mi­set, eri ai­koi­na, sa­mas­sa pai­kas­sa. Tii­lis­ki­ven pak­sui­nen ro­maa­ni kou­kut­taa mut­ta oli­si hyö­ty­nyt tii­vis­tä­mi­ses­tä.

Lue myös:

Nämä 7 uu­tuus­kir­jaa tuo­vat hy­vää oloa syk­syyn

Kir­jai­li­ja Kirs­ti Man­ni­nen: ”Lu­ki­häi­riö ei hi­das­ta työn­te­ko­a­ni, päin­vas­toin”

Ri­kos­kir­jai­li­ja Har­ri Ny­kä­nen ins­pi­roi­tuu to­sie­lä­mäs­tä: Ros­vot ja po­lii­sit soit­te­le­vat pe­rään