”Lee­nan ro­maa­ni on kuin re­mont­tia te­ki­si.  Se ei tule kos­kaan val­miik­si”, to­te­aa Lee­nan puo­li­so, kir­jai­li­ja Han­nu Rait­ti­la.

Lee­na Lan­der on 1990-lu­vun tii­viin tah­din jäl­keen jul­kais­sut har­vak­sel­taan. Käs­ky il­mes­tyi 2003, Lie­kin lap­set 2010. Enää ei ole sa­man­lais­ta ta­lou­del­lis­ta pak­koa jo­ka­vuo­ti­seen uu­tuu­teen kuin las­ten ol­les­sa pie­niä. Ja pait­si lo­pet­taa, hä­nen on myös vai­kea aloit­taa kir­ja.

Kuka var­ti­joi­ta var­ti­oi pe­rus­tuu to­si­ta­pah­tu­miin: fre­gat­ti Pal­men haak­si­rik­koon Kings­tow­nin edus­tal­la Ir­lan­nin ran­ni­kol­la jou­lu­kuus­sa 1895. Han­nu osal­lis­tui taus­ta­työ­hön, kos­ka me­ren­kul­ku on hä­nel­le tut­tu ai­he. Lee­nan jään rah­taa­mis­ta kos­ke­vis­ta tut­ki­muk­sis­ta hän sai ide­an es­see­ko­ko­el­maan Nol­la­pis­te, joka jul­kais­tiin vuo­si sit­ten.

Pa­rin kir­jo­jen piti il­mes­tyä yh­tä ai­kaa.

”It­se tu­na­roin. En saa­nut omaa­ni val­miik­si, ei­kä Han­nul­la oli­si ol­lut miel­tä odot­taa”, Lee­na ker­too.

”En jak­sa kir­joit­taa sek­sin yk­si­tyis­koh­dis­ta”

Lu­ki­jaa sy­käh­dyt­tä­vät muut­kin pa­rin te­os­ten ris­te­ä­mät, ku­ten hen­ki­lö­hah­mot. Lee­nan uu­den kir­jan Mi­kos­sa on sa­mo­ja piir­tei­tä kuin Han­nun kir­jo­jen in­si­nöö­reis­sä ja myös Han­nus­sa. Lee­nan uu­den te­ok­sen kir­jai­li­ja, Ee­va, on saa­nut hä­nen omia piir­tei­tään.

Lee­nan uu­den ro­maa­nin kos­ket­ta­vim­pia koh­tia on, kun Elin re­pii tu­leh­tu­neen ham­paan Jo­han­nek­sen suus­ta. Se tun­tuu rak­kaus­koh­tauk­sel­ta.

”Täs­sä ei ole ky­sy­mys ra­kas­te­lus­ta, mut­ta se as­so­si­oi­tuu niin. En jak­sa kir­joit­taa sek­sin yk­si­tyis­koh­dis­ta”, Lee­na to­te­aa.

Kum­pi­kin vil­je­lee on­nel­li­sia tai ai­na­kin toi­veik­kai­ta lop­pu­ja.

”Mitä jär­keä on ny­ky­ai­ka­na ker­toa sur­keu­des­ta? Elä­mä on ly­hyt ja li­kai­nen, ja kuo­lem­me. Tai­teen pi­tää an­taa tu­le­vai­suu­de­nus­koa. Rak­kaus kui­ten­kin pe­las­taa mei­dät”, Lee­na sa­noo.