Piis­pa Ir­ja As­ko­la on sa­nois­saan roh­kea ja ole­muk­sel­taan mut­ka­ton. Hän ei pii­lou­du mo­ni­tul­kin­tais­ten il­mai­su­jen taak­se, vaan on ot­ta­nut sel­vin sa­noin kan­taa esi­mer­kik­si tasa-ar­voi­sen avi­o­liit­to­lain puo­les­ta ja vi­ha­pu­het­ta vas­taan.

”Hei! Ter­ve­tu­loa”, hän hy­myi­lee ja kät­te­lee na­pa­kas­ti.

Piis­pan vir­ka-asun­non etei­ses­sä on ko­ril­li­nen vil­la­suk­kia. Ne ovat vie­rai­ta var­ten, jos he ha­lu­a­vat teh­dä olon­sa mu­ka­vak­si.

Käy­dään pe­rem­mäl­le.

”Eri kup­pi­kun­nil­le ei ole eri tai­vai­ta"

Piis­pa joh­taa hiip­pa­kun­taa ja osal­lis­tuu kir­kon hal­lin­toon, mut­ta en­nen kaik­kea hän on ar­vo­joh­ta­ja.

Ar­vo­joh­ta­juut­ta Ir­ja As­ko­la to­teut­taa esi­mer­kik­si nuo­ti­o­pii­reis­sä. Niin hän kut­suu eri­lais­ten ja eri­mie­lis­ten vai­kut­ta­jien ta­paa­mi­sia, joi­ta hän jär­jes­tää vir­ka-asun­nos­saan.

Eri­mie­li­syyt­tä on  As­ko­lan mu­kaan kir­kos­sa ”ai­ka pal­jon”.

”Tie­tyl­lä ta­val­la se on hyvä. Mi­nus­ta ai­dos­sa kir­kos­sa joka iki­ses­tä asi­as­ta ei tar­vit­se ol­la sa­maa miel­tä ei­kä pe­lon tai ran­gais­tuk­sen ta­kia tar­vit­se kät­keä mie­li­pi­tei­tään ei­kä tun­tei­taan.”

As­ko­la pu­huu eri­mie­li­syy­den etii­kas­ta. Hän pi­tää tär­ke­ä­nä kes­kus­te­lu­yh­tey­den säi­lyt­tä­mis­tä kir­kon li­be­raa­lien ja kon­ser­va­tii­vien vä­lil­lä. Oli­si tar­peen, et­tä ih­mi­set kun­ni­oit­tai­si­vat tois­ten­sa va­kau­muk­sia.

”Toi­von, et­tä kir­kos­sa opit­tai­siin ole­maan ja toi­mi­maan eri­lai­si­na yh­des­sä, kun ei meil­lä ole eri kup­pi­kun­nil­le eri tai­vai­ta­kaan.”

”Pap­pis­vih­ki­myk­sen odot­ta­mi­nen oli tur­haut­ta­vaa”

Ir­ja As­ko­la val­mis­tui 23-vuo­ti­aa­na te­o­lo­gi­an mais­te­rik­si Hel­sin­gin yli­o­pis­tos­ta, mut­ta jou­tui odot­ta­maan pap­pis­vih­ki­mys­tä 13 vuot­ta.

Sa­moil­la lu­en­noil­la is­tu­neet, sa­mat kir­jat tent­ti­neet ja sa­mois­sa opis­ke­li­ja­jär­jes­töis­sä is­tu­neet mie­het pel­mah­ti­vat seu­ra­kun­tien pa­pin vir­koi­hin. Nai­set sai­vat odot­taa, vaik­ka ko­ki­vat sa­man kut­su­muk­sen pa­pin työ­hön. Se oli tur­haut­ta­vaa ja vai­ke­aa hy­väk­syä.

”Oma ko­ke­muk­se­ni nais­pap­peus­ky­sy­myk­ses­sä on li­sän­nyt herk­kyyt­tä kuul­la nii­tä ih­mi­siä tai ih­mis­ryh­miä, joil­ta vaik­ka­pa Raa­ma­tun ni­mis­sä tai jon­kun muun va­kau­muk­sen ni­mis­sä vie­dään tai ka­ven­ne­taan oi­keut­ta ol­la oma it­sen­sä.”

Mut­ta vuon­na 1988 As­ko­la oli yk­si en­sim­mäi­sis­tä nai­sis­ta, jot­ka sai­vat pap­pis­vih­ki­myk­sen.

”Se oli ai­van val­tai­sa ilo. Se oli myös yh­tei­söl­li­nen ilo, sil­lä niin mo­net kan­nus­ti­vat.”

Muu­tok­ses­ta iloit­tiin myös sil­loin, kun As­ko­la va­lit­tiin Hel­sin­gin hiip­pa­kun­nan piis­pak­si. Yhä ih­mi­set py­säyt­tä­vät hä­net rai­ti­o­vau­nu­py­sä­keil­lä ja met­ros­sa.

”He ta­put­ta­vat olal­le ja saat­ta­vat sa­noa, et­tä ei­vät kuu­lu kirk­koon, mut­ta kiva kun sä olet mei­dän piis­pa.”

”Vi­ha­pu­he me­nee ihon al­le”

Ir­ja As­ko­lan vuo­det piis­pa­na ei­vät ole ol­leet silk­kaa iloa ja ruu­suil­la tans­si­mis­ta.

Hän on saa­nut vi­ha­pos­tia ja ko­via sa­no­ja siu­na­tes­saan esi­mer­kik­si re­kis­te­röi­dys­sä lii­tos­sa elä­vän mies­pa­rin lä­he­tys­työ­hön, puo­lus­ta­es­saan sek­su­aa­li­vä­hem­mis­tö­jen oi­keuk­sia ja ole­mal­la en­sim­mäi­nen nai­nen piis­pan teh­tä­väs­sä.

”Koen sen rank­ka­na. Kyl­lä se me­nee ihon al­le."

"Jul­ki­seen vir­kaan läh­tö­koh­tai­ses­ti kuu­luu se, et­tä ih­mi­set saa­vat ot­taa yh­teyt­tä ja kan­na­not­to­ja ja per­soo­naa­kin saa kri­ti­soi­da. Kans­sa­ni saa ol­la eri miel­tä, mut­ta mi­nus­ta oli­si oleel­lis­ta, et­tä pys­tym­me kun­ni­oit­ta­maan tois­tem­me nä­ke­myk­siä em­me­kä koh­te­le­maan toi­si­am­me vi­hol­li­si­na.”

"Kirk­ko ei ole yh­den nai­sen show"

Piis­pan vir­kaan kuu­lu­vaa tun­ne­kuor­maa As­ko­la ku­vaa suu­rek­si. Se on suu­ri sekä vi­ha­pu­heen ta­kia mut­ta myös niis­tä lu­ke­mat­to­mis­ta pyyn­nöis­tä ja ko­ke­muk­sis­ta, joi­ta ih­mi­set ja­ka­vat.

”Ih­mi­set toi­vo­vat, et­tä muut­tai­sin kir­kos­sa kai­ken sen, mikä hei­tä sii­nä suu­tut­taa. Tie­tys­ti sen kuu­lee mie­luus­ti. Se on myös kuor­mit­ta­va haas­te, kos­ka kirk­ko ei ole yh­den nai­sen show. Muu­tos­ta voi teh­dä vain yh­des­sä.”

As­ko­la sa­noo, et­tä kir­kon pi­täi­si kään­tää kel­lon­sa kan­sa­lai­syh­teis­kun­nan ai­kaan. Hy­vin mo­nes­sa asi­as­sa on me­neil­lään kak­si vas­tak­kais­ta ke­hi­tys­suun­taa, ja kir­kon on poh­dit­ta­va, kum­mas­sa aal­los­sa se on mu­ka­na.

”Kir­kon pi­tää an­taa enem­män vas­tuu­ta jä­se­nil­leen.  Kirk­ko ei tar­vit­se jä­se­ni­ään ylei­sök­si ti­lai­suuk­siin, jot­ka kir­kon työn­te­ki­jät ovat jär­jes­tä­neet, vaan mei­dän pi­täi­si siir­tyä or­ga­ni­saa­ti­os­ta yh­tei­sök­si.”

”Myös uraih­mi­set ovat yk­si­näi­siä”

Piis­pa saa pal­jon yh­tey­de­not­to­ja ja ta­paa val­ta­vas­ti ih­mi­siä. Yh­den päi­vän ai­ka­na koh­taa­mi­sia saat­taa ol­la ”ker­jä­läi­ses­tä ken­raa­liin”. Hän nä­kee yh­teis­kun­nan, joka on ja­kau­tu­mas­sa pe­lot­ta­vas­ti kah­tia:

”Nii­hin, joil­la me­nee tosi hy­vin ja nii­hin, joi­den eväi­tä koko ajan vä­hen­ne­tään ja it­se­tun­toa mu­ser­re­taan. Kah­tia ja­kau­tu­mi­nen nä­kyy kou­luis­sa ja kou­lu­jen eri­lais­tu­mi­ses­sa, se nä­kyy ter­vey­den­huol­los­sa.”

Kaik­kia so­si­aa­li­luok­kia kos­kee yk­si asia: hyy­tä­vä yk­si­näi­syys.

”Meil­lä on van­huk­sia, joil­le ku­kaan ei soi­ta. Heil­lä ei ole ke­tään, jol­le voi­si sa­noa, et­tä muis­tat sie. Koh­taan työs­sä­ni pal­jon myös las­ten ko­ke­maa yk­si­näi­syyt­tä, kun van­hem­mat te­ke­vät pit­kää työ­päi­vää ja heil­tä vaa­di­taan työn­te­koa myös il­tai­sin.”

Yk­si­näi­syyt­tä on siel­lä­kin, mis­sä luu­li­si, et­tä sitä ei ole.

”On hy­vä­palk­kai­sia uraih­mi­siä, jot­ka ovat niin kuor­mi­tet­tu­ja ja niin pai­neis­sa, et­tä ovat yk­sin sen ta­kia, kun ei­vät oi­ke­as­taan eh­di ta­va­ta edes it­se­ään. He ei­vät eh­di ky­syä it­sel­tään, mitä mi­nul­le kuu­luu.”

”Toi­sis­tam­me vä­lit­tä­mis­tä em­me voi taa­ta lain­sää­dän­nöl­lä”

Yk­si­lön on muu­tut­ta­va yh­des­sä asi­as­sa.

”Toi­nen toi­sis­tam­me vä­lit­tä­mis­tä em­me voi taa­ta lain­sää­dän­nöl­lä.”

Mut­ta lain­sää­dän­nöl­lä voi­daan vai­kut­taa esi­mer­kik­si sii­hen, mil­lai­nen sote-jär­jes­tel­mä meil­lä on.

”Kyse on sii­tä, ko­ke­vat­ko ih­mi­set sai­rau­den koh­da­tes­sa elä­män­sä tur­val­li­sek­si. Se­hän ei ole ki­lo­met­ri­ky­sy­mys, mut­ta  jos­sain mää­rin ra­ha­ky­sy­mys. Tur­val­li­suu­den tuot­ta­mi­nen on tär­ke­ää, et­tem­me säik­kyi­si elä­mää ja tu­le­vai­suut­ta.”