Es­ko Val­ta­o­jal­le on siu­naan­tu­nut poik­keuk­sel­li­nen mää­rä ener­gi­aa ja lah­jak­kuut­ta. Hän on kan­sain­vä­li­ses­ti mer­kit­tä­vä tie­teen­te­ki­jä, mut­ta myös suu­rel­le ylei­söl­le tut­tu tie­teen kan­san­ta­juis­ta­ja.

Val­ta­o­ja kir­joit­taa tie­to­kir­jo­ja maa­il­man­kaik­keu­den ja ih­mi­syy­den suu­ris­ta ky­sy­myk­sis­tä viih­dyt­tä­väl­lä ot­teel­la. Hän lait­taa it­sen­sä li­koon ja muis­taa kil­pai­le­van­sa ”kal­jan­juon­nin, to­si­tee­veen ja ur­hei­lun” kans­sa.

Saar­na­mies Val­ta­o­jan yk­si pää­vies­teis­tä on, et­tä ih­mis­kun­nan tu­le­vai­suus on va­loi­sa, vaik­ka muu­ta meil­le väi­te­tään.

”Maa­il­ma ei ole me­nos­sa ves­san­py­tys­tä alas”

Tu­le­vai­suus ei ole jo­tain, joka ti­pah­taa yl­lät­tä­en eteen. Se tu­lee vas­taan päi­vä ker­ral­laan, ja se täy­tyy ot­taa va­ka­vas­ti. Tu­le­vai­suus voi ol­la mitä ta­han­sa, mut­ta kat­seem­me on vää­ris­sä asi­ois­sa ja sil­loin saa­tam­me teh­dä vää­riä pää­tök­siä.

”Maa­il­ma ei ole me­nos­sa ves­san­py­tys­tä alas seu­raa­van sa­dan vuo­den ai­ka­na. Päin­vas­toin, to­del­li­nen on­gel­mam­me tu­le­vai­suu­des­sa on se, kuin­ka käy­täm­me tie­teen ja ta­lou­den mah­dol­lis­ta­man yhä kas­va­van vau­rau­den ja va­paa-ajan osa­ten elää ih­mi­sik­si. Näin eko­no­mis­ti John Ma­y­nard Key­nes kir­joit­ti jo vuon­na 1930, kun suu­ri maa­il­man­laa­jui­nen lama oli pa­him­mil­laan”, Val­ta­o­ja sa­noo.

”Taa­tus­ti me­nee tä­mä­kin lama ohi, ku­ten me­ni­vät sekä 30- et­tä 90-lu­vun lama. Ne nä­ky­vät vain kuop­pi­na vau­rau­tem­me nou­sus­sa.”

”Pes­si­mis­miin ei ole syy­tä”

Pes­si­mis­miin ei ole syy­tä, vaik­ka löö­pit huu­ta­vat meil­le pi­meyt­tä. Kyse on sii­tä, et­tä nä­kö­kul­mam­me maa­il­maan vää­ris­tyy, jos ruo­kim­me it­se­äm­me pel­kil­lä uu­ti­sil­la.

”Sota on ai­na uu­ti­nen, ja sik­si seu­raam­me nii­tä tar­kas­ti. Sil­ti so­tien ja konf­lik­tien mää­rä vä­he­nee koko ajan. Uu­den tut­ki­muk­sen mu­kaan köy­hyys on maa­il­mas­sa vä­hen­ty­nyt, mut­ta mo­ni­ko sen tie­tää?”

Jo­kai­sen vas­tuul­la on ruok­kia pää­tään muul­la­kin kuin uu­ti­sil­la ja so­si­aa­li­sel­la me­di­al­la, joka on Val­ta­o­jan mu­kaan silk­kaa kai­vol­la juo­rui­lua koko tou­hu.

Val­ta­o­jan mu­kaan me­dia myös vää­ris­tää tie­toa.

”Se kai­vaa esiin än­ky­rän, joka on eri miel­tä vaik­ka­pa il­mas­ton­muu­tok­ses­ta. Si­ten saa­daan sel­lai­nen kä­si­tys, et­tä ky­sees­sä on kak­si ta­sa­pai­nois­ta nä­ke­mys­tä, vaik­ka näin ei ole. Jois­sa­kin pii­reis­sä asi­an­tun­ti­ja on kuin ki­ro­sa­na.”

Il­mas­ton­muu­tos on yk­si niis­tä ih­mis­kun­nan ko­koi­sis­ta asi­ois­ta, jot­ka pi­täi­si rat­kais­ta pian. Fos­sii­li­set polt­to­ai­neet ovat kor­vat­ta­vis­sa au­rin­ko­e­ner­gi­al­la ja fuu­si­oe­ner­gi­al­la. Olem­me­ko Suo­mes­sa me­nos­sa sii­hen suun­taan, Val­ta­o­ja ky­syy ja vas­taa it­se:

”Em­me ole. Me kes­ki­tym­me epä­o­len­nai­siin rat­kai­sui­hin, tuu­li­voi­ma­tu­keen ja ri­su­pa­ket­tei­hin, jot­ka ovat kaik­ki hyö­dyl­li­siä, mut­ta ei­vät var­si­nai­nen rat­kai­su. Ne ovat si­vu­nä­per­te­lyä.”

On kat­sot­ta­va riit­tä­vän kau­as tu­le­vai­suu­teen, et­tä nä­ki­sim­me isom­man ku­van.

”Unoh­dam­me, et­tä eläm­me yhä pa­rem­min”

Ikui­suus on Es­ko Val­ta­o­jan seu­raa­van kir­jan ai­he: en­sim­mäi­nen luku kä­sit­te­lee ny­ky­ai­kaa ja seu­raa­via sa­taa vuot­ta.

”Se on ai­ka pie­ni vii­pa­le ikui­suu­des­ta ja ih­mis­kun­nan jo nyt to­teu­tu­nees­ta tai odo­te­tus­ta his­to­ri­as­ta. Ei ole mi­tään syy­tä olet­taa, et­tem­me oli­si tääl­lä tu­han­sien mil­joo­nien vuo­sien ku­lut­tua. Sil­ti se sa­ta­kin vuot­ta täy­tyy elää niin kuin seu­raa­vat kym­me­nen se­kun­tia.”

Pes­si­mis­mi ja yli­va­ro­vai­suus kuu­lu­vat ih­mi­syy­teen, mut­ta nii­tä vas­taan on tais­tel­ta­va.

”Ai­no­a­kaan ih­mi­nen maa­il­man­his­to­ri­as­sa ei ole he­rän­nyt kel­lo nel­jäl­tä aa­mu­yöl­lä miet­ti­mään, mitä kaik­kea hy­vää hän on teh­nyt. Mei­dän pi­tää ol­la tie­toi­sia pes­si­mis­mis­täm­me ja tais­tel­ta­va synk­kyyt­tä vas­taan. Unoh­dam­me, et­tä eläm­me yhä pa­rem­min ja pa­rem­min.”

Val­ta­o­ja ker­too iso­äi­dis­tään, 1893 Ka­la­jo­el­la syn­ty­nees­tä Hil­mas­ta.

”Hän sai käy­dä kak­si viik­koa kier­to­kou­lua. Sii­nä oli kaik­ki muo­dol­li­nen ope­tus, vaik­ka hän oli vau­raas­ta ko­dis­ta. Kuin­ka pal­jon pa­rem­mak­si maa­il­ma on muut­tu­nut?"

Asia on konk­re­ti­soi­nut hä­nel­le Vir­pi-vai­mon tul­tua kak­si vuot­ta sit­ten iso­äi­dik­si. Sil­loin syn­tyi Vir­pin tyt­tä­ren­poi­ka Tot­ti, jon­ka ”Äi­ji” Es­ko on.

”Mil­lai­ses­sa maa­il­mas­sa pik­ku Tot­ti elää vuon­na 2100? Mil­lai­set mah­dol­li­suu­det hä­nel­lä on? Asi­at täy­tyy vie­dä tap­piin ja ku­vi­tel­la, mikä on mah­dol­lis­ta.”

”Yli­o­pis­to on muut­tu­nut sta­li­nis­ti­sek­si by­rok­ra­ti­ak­si”

Es­ko Val­ta­o­ja jäi eläk­keel­le vii­me syk­sy­nä. On kak­si asi­aa, joi­ta hän ei kai­paa yli­o­pis­to­maa­il­mas­ta: by­rok­ra­ti­aa ja ra­han hank­ki­mis­ta.

”Se on per­ke­leel­lis­tä ja tyl­sää puu­haa ja pois var­si­nai­ses­ta tut­ki­muk­ses­ta. Mut­ta olen yrit­tä­nyt muis­taa oman pro­fes­so­ri­ni Mau­ri Val­to­sen oh­jeen, et­tä hyvä tut­ki­ja tuo enem­män ra­haa ta­loon kuin vie.”

Val­ta­o­ja sa­noo, et­tä ny­kyi­sen hal­li­tuk­sen ai­ka­na yli­o­pis­tou­u­dis­tuk­set ovat men­neet huo­nom­paan suun­taan.

”Yli­o­pis­to on muut­tu­nut sta­li­nis­ti­sek­si by­rok­ra­ti­ak­si. Mah­dol­li­suus vai­kut­taa pää­tök­sen­te­koon on yh­tä suur­ta kuin mui­nai­sis­sa kan­san­de­mok­ra­ti­ois­sa.”

Pää­tök­sen­te­ko on yhä har­vem­mis­sa kä­sis­sä, ja tap­piin vie­ty te­hok­kuu­den vaa­ti­mus na­ker­taa an­ka­ras­ti myös tie­det­tä. Ra­haa on vie­ty ope­tuk­ses­ta ja tut­ki­muk­ses­ta.

”En­sim­mäi­se­nä tu­li­lin­jal­la ovat hyö­dyt­tö­mim­mil­tä näyt­tä­vät, tut­ki­taan sit­ten su­ku­lais­kan­so­jen ru­nout­ta tai mus­tien auk­ko­jen ym­pä­ris­tö­jä. Päät­tä­jät voi­vat van­noa hy­väl­lä omal­la­tun­nol­la kak­si sor­mea Raa­ma­tul­la, et­tä tämä ei tule nos­ta­maan yh­den­kään fir­man pörs­si­kurs­se­ja ei­kä Suo­men brut­to­kan­san­tuo­tet­ta ai­na­kaan ly­hy­el­lä täh­täyk­sel­lä.”

Mut­ta päät­tä­jät ovat vää­räs­sä: yk­si tie­don­jy­vä on yh­tä hyö­dyl­li­nen kuin hie­kan­jy­vä, mut­ta riit­tä­vän mo­nes­ta hie­kan­jy­väs­tä muo­dos­tuu hiek­ka­ran­ta.

Val­ta­o­ja us­koo, et­tä muu­tos tu­lee, kos­ka sen on tul­ta­va.

”Kan­sain­vä­li­sil­lä mit­ta­reil­la lui­sum­me koko ajan tie­tees­sä ja tek­no­lo­gi­as­sa. Se hei­jas­tuu ta­lou­teen­kin. Päät­tä­jil­lä on ka­kat hou­suis­sa, mi­ten Suo­meen saa­daan li­sää nou­sua, li­sää start up -yri­tyk­siä, li­sää tuot­ta­vuut­ta ja li­sää in­no­vaa­ti­oi­ta.”

Val­ta­o­jal­la on vas­taus val­mii­na: nii­tä saa­daan tie­teen ja tek­no­lo­gi­an kaut­ta.

”Mi­nul­la on ol­lut ta­vat­to­man hy­viä opis­ke­li­joi­ta”

Val­ta­o­ja sa­noo ole­van­sa on­ne­kas. Hä­nel­lä on mon­ta lä­heis­tä ys­tä­vää en­tis­ten opis­ke­li­joi­den­sa jou­kos­sa. Hän tie­täi­si pal­jon vä­hem­män esi­mer­kik­si ko­ne­mu­sii­kis­ta, ult­ra­ma­ra­to­neis­ta ja agi­li­tys­tä il­man nuo­rem­pia ys­tä­vi­ään.

”Mi­nul­la on ol­lut ta­vat­to­man hy­viä opis­ke­li­joi­ta. Suu­rin tie­teel­li­nen saa­vu­tuk­se­ni on se, et­tä olen oh­jan­nut ai­ka­moi­sen mää­rän opis­ke­li­joi­ta toh­to­reik­si. Pari heis­tä on jo pro­fes­so­rei­ta­kin.”

Eläk­keel­lä olo ei tar­koi­ta Val­ta­o­jal­le elä­mää il­man työ­tä, vain vä­hem­män vir­kaan kuu­lu­via vel­vol­li­suuk­sia.

Kir­jo­ja hän ai­koo kir­joit­taa niin mon­ta kuin eh­tii. Yleen­sä teks­tit syn­ty­vät Sot­ka­mon Kor­van­nie­men ky­läs­sä si­jait­se­val­la mö­kil­lä. Sin­ne aje­taan Vir­pi-vai­mon kans­sa Ya­ma­ha XJ900 -moot­to­ri­pyö­räl­lä, jos van­ha peli vie­lä kul­kee.

”Ih­mi­sen on teh­tä­vä pa­rem­paa maa­il­maa”

Val­ta­o­ja sa­noo ole­van­sa on­ne­kas myös sik­si, et­tä on saa­nut elää täh­ti­tie­teen kul­ta­kaut­ta.

”Kun aloi­tin opin­to­ni syk­syl­lä 1969, ak­tii­vi­sis­ta ga­lak­seis­ta tai mus­tis­ta au­kois­ta ei ol­lut juu­ri tie­toa, ja ast­ro­bi­o­lo­gia oli ai­van scien­ce fic­ti­o­nia.”

Ast­ro­bi­o­lo­gia on tie­tee­na­la, joka tut­kii muun mu­as­sa elä­män mah­dol­li­suuk­sia muil­la tai­vaan­kap­pa­leil­la. Sii­tä tie­de­tään vie­lä var­sin vä­hän.

”Olen aja­tel­lut py­syä hen­gis­sä niin kau­an, et­tä ast­ro­nau­tit pää­se­vät Mar­siin saak­ka ja löy­tä­vät siel­tä elä­mää, fos­sii­le­ja, tai tu­lee ra­di­o­vies­ti kau­kai­sil­ta si­vi­li­saa­ti­oil­ta. Sii­hen ha­lu­ai­sin saa­da vas­tauk­sen en­nen kuin kuol­la kuu­kah­dan pois.”

Se­kin kuu­luu tu­le­vai­suu­den­suun­ni­tel­miin, niin kuin ta­pa­na on, mut­ta Val­ta­o­ja ei us­ko tuon­puo­lei­seen. Sik­si olen­nais­ta on se, mi­ten elä­män­sä elää. Ih­mi­sen teh­tä­vä on teh­dä pa­rem­paa maa­il­maa. Mikä muu­kaan se voi­si ol­la?

”Olen jos­kus sa­no­nut, et­tä ih­mi­sen teh­tä­vä on yrit­tää elää ih­mi­sik­si, teh­dä pa­rem­paa maa­il­maa ja sie­mail­la jos­kus vä­hän mal­las­vis­kiä. Se riit­tää mi­nul­le.”

Jut­tu Es­ko Val­ta­o­jas­ta on jul­kais­tu ko­ko­nai­suu­des­saan Oman Ajan nu­me­ros­sa 4/2015.