Teksti Jaana Kivipelto-Tulkki / Kuvat Kirsi-Marja Savola
Sirpa Kähkönen kertoo historiallisissa romaaneissaan siitä, miten sota näkyy yksittäisen ihmisen elämässä. Hän kirjoittaa nuoreen äitiin putoavasta tyhjyydestä, kun pienet lapset on laitettu junaan ja maalle pois jatkosodan jaloista. Hän kirjoittaa siitä, kun elämän täyttävät pelko, huoli toimeentulosta ja tulevasta.
”Historiallisessa fiktiossa täytyy tuntea faktat, mutta mennä kauas niiden ulkopuolelle.”
Kirjat kertovat myös aatteensa takia vainotuista ja epäyhtenäisen Suomen kasvukivuista kansalaissodan jälkeen.
Kun Etsivän keskuspoliisin ja Valtiollisen poliisin arkistot avautuivat 1990-luvun alussa, historioitsijana Sirpa Kähkönen tajusi heti, että hänen on kerrottava isoisänsä, hänen veljiensä ja aatetoveriensa tarina.
”Arkistoaineisto avautui eteeni niin isona ja merkityksellisenä.”
Mutta kypsyttely kesti, sillä Sirpa Kähkönen ei löytänyt tapaa kuvata sota-aikaa.
”Tunsin olevani kaksinkertaisesti marginaalissa, kun sodasta kertomisen perinne on niin miehinen ja kansallis-isänmaallinen. Vähitellen oivalsin, että tarinoiden Anna Tuomen tarina ei totisesti ole marginaalinen kertomus, kun naisia on puolet yhteiskunnasta.”
Mustista morsiamista alkaa Anna Tuomen ja punaisesta Tuomen suvusta kertova itsenäisten teosten sarja. Sarjan viimeisin teos on vuonna 2012 ilmestynyt Hietakehto.
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
LUE OMA AIKA
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
LUE OMA AIKA