Ylei­sö odot­taa pai­koil­laan stu­di­on hä­mä­räs­sä. On vain het­ki Uu­tis­vuo­don nau­hoi­tus­ten al­kuun.

– Mi­tä­hän Ba­bal­la on pääl­lä? kuis­ki­vat Satu Kon­ti­ai­nen ja Vir­pi Val­kei­nen, nur­mi­jär­ve­läi­set toi­min­ta­te­ra­peu­tit, jot­ka ovat viet­tä­mäs­sä työ­po­ru­kal­la tyhy-päi­vää.

Oh­jel­man tuot­ta­ja Jus­si Jo­ke­lai­nen ja kä­si­kir­joit­ta­ja Ya­sir Gai­ly kan­nus­ta­vat ylei­söä elä­mään mu­ka­na. Ap­lo­dit ren­tout­ta­vat kil­pai­li­joi­ta, joi­ta jän­nit­tää ko­vas­ti. Tä­nään lau­teil­le is­tu­vat kes­kus­ta­lai­nen kan­sa­ne­dus­ta­ja Ant­ti Kaik­ko­nen ja pe­rus­suo­ma­lais­ten Tii­na Elo­vaa­ra.

En­sim­mäi­se­nä pai­kal­le saa­pas­te­lee kir­jai­li­ja Jari Ter­vo, joka saa ylei­söl­tä rai­ku­vat ap­lo­dit.

– Sy­dän­koh­taus ei ole mi­kään syy lo­pet­taa nau­ra­mis­ta, Jari Ter­vo nau­rat­taa ylei­söä.

Koo­mik­ko kuin luon­non­voi­ma, Stan Saa­ni­la, saa ylei­sön hur­raa­maan.

Vii­mei­se­nä stu­di­oon as­tuu oh­jel­man yli­tuo­ma­ri Baba Ly­beck.

– Iha­na mek­ko! Satu Kon­ti­ai­nen huo­kaa.

”Pa­laut­tee­seen park­kiin­tuu”

Baba Ly­bec­kil­lä oli vain muu­ta­ma päi­vä ai­kaa miet­tiä, kun hän­tä pyy­det­tiin Pe­ter Ny­ma­nin seu­raa­jak­si Uu­tis­vuo­toon. Ny­man juon­si TV1:n suo­sik­ki­sar­jaa pe­rä­ti 12 vuot­ta.

– Olin vuot­ta ai­kai­sem­min läh­te­nyt Ne­lo­sen uu­ti­sis­ta Puo­li seit­se­män -oh­jel­man toi­mi­tus­sih­tee­rik­si, sil­lä ha­lu­sin pois te­le­vi­si­o­ruu­dus­ta. Erik­seen so­vin, et­tä py­syn taus­tal­la.

Uu­tis­vuo­don tar­jous oli sil­ti hou­kut­te­le­va. Uu­tis­vuo­to on lau­an­tai-il­to­jen ri­tu­aa­li ja Ylen kat­so­tuim­pia oh­jel­mia. Sil­lä on pit­kä his­to­ria, 18 vuot­ta, ja sen ää­reen ko­koon­tuu 550 000–900 000 suo­ma­lais­ta. 1,4 mil­joo­naa kat­so­jaa oli il­ta­na, kun vie­rai­na oli­vat Tar­ja Ha­lo­nen ja Sau­li Nii­nis­tö.”Pää­tin tart­tua teh­tä­vään, sil­lä tie­sin, et­tä tois­ta täl­lais­ta ti­lai­suut­ta ei tule.”

Baba on tuo­ma­roi­nut kil­pai­lua koh­ta kuu­si vuot­ta. Hä­nen roo­lin­sa on sel­vä.

”Yri­tän pi­tää Jari Ter­voa ja Stan Saa­ni­laa ku­ris­sa, vä­lil­lä ai­ka huo­nol­la me­nes­tyk­sel­lä."

– Olen kuin vii­len­tä­vä vesi sii­nä vä­lis­sä. Ja tie­tys­ti pää­tän, kum­pi jouk­kue saa pis­teet.

Oh­jel­maan sa­taa pa­lau­tet­ta, hen­ki­lö­koh­tais­ta­kin, mut­ta sitä Baba ei juu­ri vil­kui­le.

– Opin jo Ne­lo­sen uu­tis­ten ai­ka­na, et­tä pa­lau­tet­ta tu­lee pää­a­si­as­sa asi­an vie­res­tä, vaik­ka sii­tä, et­tä huu­li­pu­nan väri ei sovi yh­teen pai­dan vä­rin kans­sa. Sitä park­kiin­tuu, ja sit­ten sii­hen ei jak­sa enää pa­neu­tua.

”Esiin­ty­mi­nen ei ole help­poa”

Ba­bal­la on kak­si työ­mi­nää. Luon­te­vin on tuot­ta­jan roo­li, jos­sa muut hoi­ta­vat esiin­ty­mi­sen ja Baba voi or­ga­ni­soi­da ja val­mis­tel­la. Vii­me vuon­na Baba tuot­ti Heli Laak­so­sen He­lil ky­läs -oh­jel­maa. Elo­kuus­sa saa en­si-il­tan­sa Maa­rit Lal­lin elo­ku­va Kuu­des ker­ta, jos­sa Baba työs­ken­te­li lin­ja­tuot­ta­ja­na.

Toi­sen työ­mi­nän tun­nem­me te­le­vi­si­o­ruu­dus­ta. Sen kans­sa Ba­bal­la on ol­lut te­ke­mis­tä.

– Olen jou­tu­nut te­ke­mään to­del­la pal­jon töi­tä, et­tä us­kal­lan esiin­tyä mui­den edes­sä

"Olen ai­na ol­lut hir­ve­än epä­var­ma. Nuo­rem­pa­na yri­tin ana­ly­soi­da sitä, mut­ta van­hem­mi­ten olen to­den­nut, et­tä mitä tur­hia.”

Mut­ta eh­kä Ba­ban sa­lai­suus on juu­ri sii­nä, et­tä hän ei kes­ki­ty esiin­ty­es­sään it­seen­sä.

– Kes­ki­tyn mui­den kuun­te­le­mi­seen. Sil­loin voin ot­taa vas­taan, mitä kul­loin­kin tu­lee.

Kat­so­ja ei ar­vaa, mitä ka­ris­maat­ti­sen esiin­ty­jän mie­les­sä toi­si­naan liik­kuu.

– Jos­kus mie­tin, et­ten mis­sään ni­mes­sä sovi täl­lai­seen hom­maan. Mut­ta sii­nä se vie­hä­tys on­kin. Tyk­kään teh­dä asi­oi­ta, jot­ka ei­vät ole mi­nul­le help­po­ja.

Baba naut­tii ra­jo­jen­sa et­si­mi­ses­tä niin ur­hei­lus­sa kuin työs­sä.

– Kun niis­tä sel­vi­ää, olo on mah­ta­va.

”Äi­ti on esi­ku­va­ni”

Roh­ke­an nai­sen mal­lin Baba on saa­nut äi­dil­tään, Ma­ria Col­li­an­der-Saa­ni­ol­ta.

– Äi­ti on esi­ku­va­ni hir­ve­än mo­nes­sa asi­as­sa. Hän on eri­tyis­laa­tui­nen nai­nen.

Kun Baba oli pie­ni, äi­ti os­ti van­han ka­las­ta­ja­ve­neen, ”fis­ka­rin”. Ve­neel­lä kul­jet­tiin kah­des­taan äi­din kans­sa ja vie­tet­tiin ke­siä Maa­kal­las­sa ja Ul­ko­kal­las­sa. Jos van­haan Wikst­rö­min moot­to­riin tuli vika, se kor­jat­tiin.

”Äi­ti on opet­ta­nut, et­tei ole mi­tään, mitä nai­set ei­vät voi­si teh­dä. Nai­set voi­vat ajaa fis­ka­ril­la. Sii­hen ei uk­ko­ja tar­vi­ta sot­ke­maan."

Oma vene Ba­bal­la on ol­lut ai­na. Nyt se on pe­rä­moot­to­ri, mut­ta kun oma ty­tär oli tei­ni-iäs­sä, he pur­jeh­ti­vat kah­des­taan ym­pä­ri Tu­run saa­ris­toa.

– Olin yl­peä tyt­tä­res­tä­ni, kun pär­jä­sim­me kah­des­taan.

”Olen poik­keus su­vus­sa­ni”

Baba tun­ne­taan in­to­hi­moi­se­na ur­hei­li­ja. Sik­si hän on su­vus­saan kum­ma­jai­nen.

”Per­hee­ni oli kaik­kea muu­ta kuin ur­hei­lul­li­nen. Olen poik­keus, jota pi­de­tään ou­to­na täs­sä suh­tees­sa.”

Kir­jal­li­suus oli ko­din tär­kein ja ar­vos­te­tuin asia.

– Olen saa­nut sen äi­din­mai­dos­sa. Äi­ti­ni on ol­lut ai­na hi­mo­lu­ki­ja, ja se yh­dis­tää mi­nua ja hän­tä. Sis­ko­ni on kir­jan­si­to­ja, äi­di­ni­sä­ni Tito Col­li­an­der oli kir­jai­li­ja sa­moin kuin isä­ni isoi­sä Mi­ka­el Ly­beck.

Sik­si Baba on hy­vin otet­tu teh­tä­väs­tään va­li­ta tänä vuon­na kir­jal­li­suu­den Fin­lan­dia-pal­kin­non voit­ta­ja.

– Se on iha­na teh­tä­vä, pa­ras mah­dol­li­nen, ja hir­ve­än suu­ri kun­nia.

Baba val­mis­tau­tuu teh­tä­vään huo­lel­la.

– Luen jo en­nak­koon mah­dol­li­sim­man pal­jon tänä vuon­na il­mes­ty­nei­tä ko­ti­mai­sia ro­maa­ne­ja, jos niis­tä joku sat­tui­si ole­maan kuu­den eh­dok­kaan jou­kos­sa.

Kir­jal­li­suus oli myös Ba­ban pää­ai­ne hä­nen opis­kel­les­saan Hel­sin­gin yli­o­pis­tos­sa. Lop­pu­työn­sä hän teki isoi­sän­sä Tito Col­li­an­de­rin tuo­tan­nos­ta. Tito Col­li­an­der tun­ne­taan eten­kin muis­tel­ma­te­os­sar­jas­taan.

– Moni asia elä­mäs­sä­ni se­lit­tyi, kun pe­reh­dyin isoi­sä­ni tuo­tan­toon. On mie­len­kiin­tois­ta, mi­ten jot­kut asen­teet ja aja­tus­ku­vi­ot pe­riy­ty­vät su­ku­pol­ves­ta toi­seen.

”Hen­ki­nen pää­o­ma tär­kein”

Baba Ly­beck on kol­men kult­tuu­rin muo­vaa­ma, ei­kä oi­kein mis­sään ko­to­naan. Hän syn­tyi Pa­rai­sil­la ja kas­voi Hel­sin­gis­sä suo­men­ruot­sa­lai­ses­sa ko­dis­sa. Ruot­si on hä­nen äi­din­kie­len­sä, mut­ta töi­tä hän te­kee suo­mek­si.

”Olen hy­vin kak­si­kie­li­nen, mut­ta ruot­si on tun­ne­kie­le­ni. En sil­ti koe kuu­lu­va­ni mi­hin­kään suo­men­ruot­sa­lai­seen ryh­mään. Olen niis­sä ul­ko­puo­li­nen.”

Ve­nä­läi­nen kult­tuu­ri oli lap­suu­den­per­hees­sä vah­vas­ti läs­nä Ba­ban äi­din van­hem­pien, ku­va­tai­tei­li­ja Ina Col­li­an­de­rin ja kir­jai­li­ja Tito Col­li­an­de­rin kaut­ta.

Kum­pi­kin syn­tyi Pie­ta­ris­sa, Ina vuon­na 1905, Tito 1904.

– En osaa ve­nä­jää, mut­ta ve­nä­läi­nen kult­tuu­ri on vah­vas­ti läs­nä per­hees­säm­me. Se on sel­lais­ta slaa­vi­lais­ta tem­pe­ra­ment­tia ja mie­len­laa­tua.

Inan ja Ti­ton per­heet asui­vat Pie­ta­ris­sa Ve­nä­jän val­lan­ku­mouk­sen ai­kaan. He me­net­ti­vät omai­suu­ten­sa ja ko­tin­sa. Se jät­ti jäl­ken­sä.

– Opin isoi­säl­tä­ni, et­tä mi­hin­kään aja­tus­maa­il­maan ei pidä lu­ki­ta it­se­ään, ei­kä ma­te­ri­aan tai paik­koi­hin pidä kiin­tyä, sil­lä kaik­ki on ka­to­a­vais­ta. Hen­ki­nen pää­o­ma on tär­kein.

”Huo­men­na voi ol­la toi­sin”

Baba ker­too ta­ri­nan. Kun hä­nen iso­äi­tin­sä Ina kuo­li, Ba­ban äi­ti ja hä­nen si­sa­ruk­sen­sa sai­vat pie­nen pe­rin­nön. Ba­ban äi­ti päät­ti os­taa ta­lon Han­gos­ta.

– Isoi­sä­ni oli när­käs­ty­nyt. Kuin­ka hä­nen tyt­tä­ren­sä saat­toi teh­dä jo­tain niin tyh­mää, et­tä os­taa ta­lon? Hän sa­noi äi­dil­le­ni, et­tä me­ni­sit mie­luum­min vaik­ka Mo­na­coon pe­laa­maan ra­hat.

Isoi­sä eli eri­koi­sen ja ran­kan­kin elä­män, Baba ker­too.

– Se vai­kut­ti hä­neen pal­jon. Hän opet­ti, et­tä täs­tä het­kes­tä kan­nat­taa naut­tia, sil­lä kos­kaan ei tie­dä, mi­ten huo­men­na käy. Nyt on kaik­ki hy­vin, se on tär­kein asia, jon­ka isoi­säl­tä­ni opin.