Kie­li­tai­to on hyvä asia - eri­tyi­ses­ti suo­ma­lai­sen kie­li­tai­to, oli­pa se mim­moi­nen hy­vän­sä. Sa­maan ai­kaan voim­me vaa­tia toi­sia pu­hu­maan täy­del­lis­tä suo­mea ja kiel­täy­tyä opis­ke­le­mas­ta pak­ko­ruot­sia. Mei­dän pu­hu­ma­nam­me huo­no eng­lan­ti - tai mikä ta­han­sa muu­kin kie­li - on tie­ten­kin ihan jees.

Ei mi­nun­kaan mie­lee­ni usein tule, et­tä eng­lan­ti­ni kuu­los­tai­si has­sul­ta, vaik­ka mi­nul­la on ta­kuul­la vie­ras ko­ros­tus ei­vät­kä il­mauk­se­ni ai­na ole täy­del­li­siä.

Kie­li­tai­to­ni ny­ans­sien puut­teen huo­maan kyl­lä, kun per­he­pii­riin kuu­lu­va brit­ti kes­kus­te­lee kans­sam­me. Hä­nen kans­saan ajat­te­len ai­na myös, mi­ten kie­li avaa kult­tuu­ria: yh­teis­kun­nal­li­sen taus­tan, kou­lu­tuk­sen ja his­to­ri­an. Hä­nen kans­saan tu­le­vat vie­lä bo­nuk­si­na su­ju­va, luon­te­va koh­te­li­ai­suus ja sä­ke­nöi­vä huu­mo­ri.

Huo­no eng­lan­ti on sal­lit­tu työ­kie­li

Kie­li­tai­to kuu­luu tie­tys­ti myös mi­nun työ­e­lä­mää­ni, kos­ka olen jour­na­lis­ti ja työs­ken­te­len poh­jois­mai­ses­sa me­di­a­kon­ser­nis­sa.

Vuo­sia ko­kous­kie­lem­me oli eng­lan­ti, jota yk­si­kään meis­tä ei pu­hu­nut äi­din­kie­le­nään. Var­mas­ti kie­li­tai­to­ni ke­hit­tyi tuol­loin, mut­ta esi­mer­kik­si eng­lan­nin­kie­li­sil­lä teks­teil­lä­ni en el­vis­te­li­si. Eng­lan­nik­si kir­joit­ta­mi­nen on kui­ten­kin eri jut­tu kuin pu­hu­mi­nen tai lu­ke­mi­nen, väi­tän.

Di­gi­ta­li­saa­tio on tuo­nut eng­lan­nin­kie­li­set oh­jel­mat töi­hin.  Ym­mär­rän sen, sil­lä suo­men­ta­mi­nen oli­si kal­lis­ta ei­kä toi­si ku­lu­ja vas­taa­vaa hyö­tyä. Sik­si me­kin ope­roim­me eng­lan­nik­si oh­jel­mil­la, joil­la esi­mer­kik­si pai­net­tu Oma Ai­ka teh­dään.  Ei eng­lan­nin kans­sa ole hä­tää, mut­ta  var­mas­ti joi­ta­kin asi­oi­ta jää vie­raan kie­len ta­kia hyö­dyn­tä­mät­tä.

Myös ai­ka mo­net työ­ni­mik­keet ovat tänä päi­vä­nä eng­lan­nin­kie­li­siä. Jois­ta­kin en suo­raan sa­not­tu­na ym­mär­rä, mitä ne käy­tän­nös­sä tar­koit­ta­vat.

Ja ai­na­kin tääl­lä Hel­sin­gis­sä vaih­te­le­va eng­lan­ti on yleis­ty­vä pal­ve­lu­kie­li ra­vin­to­lois­sa ja kah­vi­lois­sa. Kun sitä käy­te­tään tis­kin ta­ka­na, sitä käy­te­tään myös sen edes­sä. En muis­ta lu­ke­nee­ni tai kuul­lee­ni ru­ti­naa täs­tä asi­as­ta.

Pak­ko on myös sa­noa, et­tä  ai­na vä­lil­lä esiin put­kah­ta­va ruot­sin kie­len in­ho on tyh­mää. Suo­mi oli­si to­del­la pal­jon hen­ki­ses­ti köy­hem­pi ja ah­taam­pi kult­tuu­ri il­man suo­men­ruot­sa­lai­sia. Li­säk­si ruot­si on oi­ke­as­ti hyö­dyl­li­nen suo­ma­lai­sel­le: se avaa Skan­di­na­vi­an ja aut­taa myös esi­mer­kik­si sak­san op­pi­mi­ses­sa.

Kie­li­tai­to on myös kak­si­naa­mai­nen asia

Kie­li­tai­to on suo­ma­lai­sel­le olen­nai­nen myös sik­si, et­tä suo­mi on mi­ni­kie­li. Kii­tos kou­lu­jär­jes­tel­mäm­me, me saam­me mah­dol­li­suu­den op­pia ja to­tum­me opis­ke­le­maan vie­rai­ta kie­liä jo var­hain. It­se osaan ruot­sia, eng­lan­tia, sak­saa, es­pan­jaa ja olen lu­ke­nut la­ti­naa­kin. Toi­nen lap­se­ni pu­huu na­tii­vi­ta­son eng­lan­tia ja li­säk­si rans­kaa, ve­nä­jää, sak­saa ja ruot­sia - toi­nen taas eng­lan­nin ja ruot­sin ohel­la es­pan­jaa ja vä­hän ita­li­aa­kin.  Heil­le - ja koko hei­dän su­ku­pol­vel­leen - kie­li­tai­to on olen­nai­nen jo sii­nä, mitä he tänä päi­vä­nä te­ke­vät työk­seen.

Kie­li­ky­sy­myk­sis­sä olem­me sil­ti te­ko­py­hiä, kak­si­naa­mai­sia ja ly­hyt­muis­ti­sia. Sa­dat tu­han­net suo­ma­lai­set ovat läh­te­neet pa­rem­man elä­män pe­rään siir­to­lai­sik­si osaa­mat­ta – ja op­pi­mat­ta – uu­den maan kiel­tä. Hei­tä pi­däm­me ur­hei­na sel­viy­ty­ji­nä.

Mik­si em­me suh­tau­du sa­mal­la ta­val­la ih­mi­siin, jot­ka eri syis­tä tu­le­vat Suo­meen kie­li­tai­dot­to­mi­na?

Tä­nä­kin päi­vä­nä teem­me pal­jon töi­tä, joi­den ydin ei ole täy­del­li­nen suo­men kie­len tai­to. Am­ma­til­li­set ja so­si­aa­li­set tai­dot ylit­tä­vät kie­li­muu­rin, jos vain tah­dom­me.

Puhu hä­nel­le suo­mea

Olen ai­na iloi­nen, et­tä tu­len ym­mär­re­tyk­si ja mi­nua koh­del­laan ys­tä­väl­li­ses­ti, kun pu­hun vie­ras­ta kiel­tä. Ko­ti­maas­sa­kin on kiva tree­nail­la ti­lai­suu­den tul­len hei­kom­pia kie­li­ä­ni, sak­saa ja es­pan­jaa.

Mut­ta ker­ran es­pan­jaa äi­din­kie­le­nään pu­hu­van tut­tu­ni suo­ma­lai­nen puo­li­so sa­noi:

- Es­pan­jaa pu­hu­mal­la teet vain kar­hun­pal­ve­luk­sen. Käy­tä suo­mea.

Se toi­mi kuin he­rä­tys. Mi­nul­le es­pan­ja on har­ras­tus ja ilo. Tu­tul­le­ni suo­men op­pi­mi­nen taas on tär­ke­ää hä­nen koko elä­män­sä kan­nal­ta.

Par­hai­ten siis toi­min, kun an­nan hä­nel­le mah­dol­li­suu­den op­pia ar­jes­sa. Si­tä­hän it­se­kin ar­vos­tan muil­la mail­la.