Olen ihail­lut suu­res­ti Clau­de Mo­net´n (1840–1924) puu­tar­has­taan maa­laa­mia lum­pei­ta, unik­ko­ja, vis­te­ri­oi­ta ja it­ku­pa­ju­ja. Vii­me syk­sy­nä pää­sin Gi­ver­nyyn.

Puu­tar­ha oli huu­maa­va. Tu­han­net eri­lai­set daa­li­at sä­ke­nöi­vät. Ne oli­vat mie­hen kor­kui­sia. Orans­sit kras­sit le­vit­täy­tyi­vät mat­to­na hiek­ka­käy­tä­vil­le.

Lu­kui­siin lum­me­maa­lauk­siin ikuis­tet­tu ve­si­puu­tar­ha on yl­lät­tä­vän pie­ni. Ve­den pie­ni lii­ke ja hei­jas­tu­va valo elä­vät joka het­ki. Me mat­kai­li­jat ikuis­tam­me it­sem­me Ja­pa­ni­lai­sel­la sil­lal­la.

Mo­der­nin Fon­da­ti­on Clau­de Mo­net -ra­ken­nuk­sen edus­tal­la kas­vaa yh­tä mo­der­ni puu­tar­ha. Se koos­tuu eri­vä­ri­sis­tä huo­neis­ta, myös val­koi­ses­ta, jota en syk­syl­lä ha­vain­nut van­has­sa puu­tar­has­sa. Uu­den puu­tar­han upeim­mat osat oli­vat vih­reä ja tum­ma ”huo­ne”. Tum­mien is­tu­tus­ten vii­nin­pu­nai­set sä­vyt näin myös Mo­net´n maa­lauk­ses­sa Mar­mot­tan-mu­se­os­sa Pa­rii­sis­sa.

Mo­der­nin puu­tar­han ta­ka­na ko­ho­aa kuu­lui­sa unik­ko­niit­ty. Syk­syl­lä sin­ne on ka­sat­tu hei­nä­au­mat juu­ri ku­ten Mo­net´n maa­lauk­ses­sa.

Myös it­se tai­tei­li­ja­ko­ti on iha­na: vä­ri­kyl­läi­nen ja ko­di­kas. Sen yh­tey­des­sä ole­va mu­se­o­kaup­pa taas on lii­an­kin hou­kut­te­le­va.