”Pää­hen­ki­lö­nä on Ei­no, 90-vuo­ti­as muis­ti­häi­ri­öis­tä kär­si­vä mies. Ny­ky­het­ki ei pysy hal­lin­nas­sa, mut­ta nuo­ruus on kirk­kaa­na mie­les­sä. Sii­nä Ei­no pa­laa so­das­ta, ko­to­na maa­lais­ta­los­sa odot­taa nuo­rik­ko, mut­ta jon­ka luo Ei­no ei ha­lu­ai­si pa­la­ta”, Mat­ti Rön­kä sa­noo.

Kir­jan ta­ri­nas­sa on jo­tain sa­maa Vik­tor Kär­pän elä­män­ta­ri­nan kans­sa. Kärp­pä on in­ke­ri­läi­nen pa­luu­muut­ta­ja Ve­nä­jän Sor­ta­va­las­ta, joka ha­lu­ai­si Suo­mes­sa elää ta­val­lis­ta elä­mää. Ai­na ei kui­ten­kaan ole mah­dol­lis­ta py­syä lain ra­jo­jen raa­meis­sa.

Rön­gän kir­jois­sa ker­ro­taan vah­vois­ta ih­mi­sis­tä, jot­ka ohit­ta­vat vai­keu­det ja me­nes­ty­vät. Kaik­ki elä­män­kol­hut kui­ten­kin kul­ke­vat re­pus­sa mu­ka­na ja hier­tä­vät.

Tu­le­vas­sa ro­maa­nis­sa ni­vou­tu­vat yh­teen ta­ri­nat omas­ta lap­suu­des­ta.

”Isä­ni, se­tä­ni ja eno­ni oli­vat so­dan käy­nei­tä mie­hiä, vaik­ka kir­ja ei ke­nes­tä­kään tie­tys­tä hen­ki­lös­tä ker­ro­kaan.”

Kir­ja oli­si tar­koi­tus saa­da mark­ki­noil­le syk­syk­si.

”Olen luot­ta­vai­nen, mut­ta to­ki­han vas­taa­not­to jän­nit­tää; en­sin kus­tan­ta­jan ja sit­ten ylei­sön.”

Uu­ti­sank­ku­rin pit­kät työ­päi­vät tuo­vat mu­ka­naan pit­kät va­paat. Nii­nä päi­vi­nä Rön­kä kir­joit­taa; ei odo­ta ins­pi­raa­ti­o­ta vaan ryh­tyy töi­hin.

”On kah­ta kir­jai­li­ja­tyyp­piä. Toi­set ovat kir­jai­li­joi­ta ikään kuin ju­ma­lan kä­den oh­jaa­mi­na: ryh­ty­vät kir­joit­ta­maan ja kat­so­vat mitä syn­tyy. Toi­set ovat sak­sa­lais­ta put­ki-in­si­nöö­ri­tyyp­piä. It­se kuu­lun jäl­kim­mäi­seen.”