Kris­ta Ko­to­kor­pi, 39

Per­he: mies Lo­ren­zo, 30 he­vos­ta, vii­si koi­raa ja kak­si kis­saa

Työ: he­vos­tal­lin ve­tä­jä, he­vos­kas­vat­ta­ja

Har­ras­tuk­set: mat­kai­lu

Syn­nyin tui­ki ta­val­li­seen ke­ra­va­lais­per­hee­seen. Van­hem­pa­ni te­ki­vät vä­lil­lä kah­ta­kin työ­tä. Ko­to­na oli ai­na te­ke­mi­sen mei­nin­ki.

Kuu­si­vuo­ti­aa­na van­hem­pa­ni Pirk­ko ja Ant­ti vei­vät mi­nut en­sim­mäi­sel­le rat­sas­tus­tun­nil­le­ni. Pian kä­vin mel­kein päi­vit­täin Ke­ra­van rat­sas­tus­tal­lil­la. 11-vuo­ti­aa­na pää­sin po­ni­val­men­nus­ryh­mään ja ki­sa­sin ah­ke­ras­ti. Kol­men vuo­den pääs­tä sain Uu­den­maan alu­e­mes­ta­ruus­kil­pai­luis­sa prons­si­mi­ta­lin. Tu­le­vai­suus he­vo­sur­hei­lun pa­ris­sa tun­tui it­ses­tään sel­väl­tä.

Tei­ni-iäs­sä tuli kui­ten­kin mu­ser­ta­va ta­kais­ku: mi­nul­le puh­ke­si eläi­nal­ler­gia. Pa­ho­ja oi­rei­ta ai­heut­ti­vat kaik­ki eläi­met, he­vos­ten li­säk­si myös kis­sat ja koi­rat. Tes­teis­sä ar­vi­ot al­ler­gi­an va­ka­vuu­des­ta pon­nah­ti­vat ra­jus­ti pu­nai­sel­le. Sii­hen jäi­vät kil­pai­lut ja haa­veit­te­ni am­mat­ti! Sin­nit­te­lin kui­ten­kin tal­lil­la sil­mät pu­nai­si­na ai­na kun pys­tyin, mut­ta yk­si asia oli sel­vä. Mi­nun piti löy­tää toi­nen am­mat­ti.

Nor­jaan töi­hin ho­tel­liin

Per­heem­me ra­kas­ti mat­kus­ta­mis­ta. Lo­ma­mat­kam­me oli­vat is­tut­ta­neet mi­nuun sie­me­nen, jos­ta kas­voi halu pääs­tä mat­kai­lu­a­lal­le. Pää­sin opis­ke­le­maan Per­hon lu­ki­o­poh­jai­sel­le ho­tel­li- ja ra­vin­to­la­lin­jal­le. Kun kou­lun kaut­ta tar­jou­tui en­sim­mäi­nen har­joit­te­lu­paik­ka ul­ko­mail­la, tar­tuin sii­hen oi­tis.

Äi­ti­ni muis­tut­ti, kuin­ka olin jo pik­ku tyt­tö­nä pu­hu­nut sii­tä, kuin­ka muu­tan ul­ko­mail­le. Mi­nul­la on ol­lut luot­ta­muk­sel­li­nen suh­de van­hem­pii­ni. He ovat ai­na tu­ke­neet mi­nua pää­tök­sis­sä­ni. He tie­tä­vät mi­nun ole­van sin­ni­käs ja kova yrit­tä­mään. Heil­tä olen myös op­pi­nut te­ke­mään työ­ni hy­vin ja pa­neu­tu­en.

Van­hem­pa­ni pak­ka­si­vat per­heen pa­ket­ti­au­ton täy­teen ta­va­roi­ta­ni ja ajoi­vat mi­nut Nor­jan Lil­le­ham­me­riin, jos­sa aloi­tin har­joit­te­lun Ra­dis­son SAS:ssa. Siel­tä siir­ryin kou­lun pää­tyt­tyä palk­ka­työ­hön suo­sit­tuun ruo­ka­ra­vin­to­laan.

Kaik­ki tun­tui so­lah­ta­van pai­kal­leen. Es­pan­ja­lais-sak­sa­lai­nen poi­ka­ys­tä­vä löy­tyi hän­kin työ­ku­vi­oi­den kaut­ta. Rat­sas­tus­har­ras­tus jäi vä­hi­tel­len. Muu­tim­me pian kump­pa­ni­ni äi­din ko­ti­kau­pun­kiin Münche­nin lä­hel­le, ja sain ilok­se­ni työ­pai­kan Hil­ton-ket­jun ho­tel­lis­ta.

Sak­san työ­tah­ti uu­vut­ti

Sak­sa­lai­nen työ­tah­ti ja pit­kät työ­vuo­rot tun­tui­vat meis­tä ras­kail­ta, olim­me­han nuo­ria ja seik­kai­lun­ha­lui­sia. Pel­käl­lä nuo­ruu­den op­ti­mis­mil­la va­rus­tet­tui­na pak­ka­sim­me ta­va­ram­me en­sim­mäi­seen omaan au­too­ni ja ka­rau­tim­me Es­pan­jan Au­rin­ko­ran­ni­kol­le.

Olin 22-vuo­ti­as. Hain työ­tä sak­sa­lai­ses­ta ho­tel­li­ket­jus­ta Mar­bel­las­sa. Työ­haas­tat­te­li­ja te­roit­ti, et­tä es­pan­jan kie­len tai­to ho­tel­li­a­lal­la on Es­pan­jas­sa ei vain suo­ta­vaa, vaan pa­kol­lis­ta. On­nek­si mi­nul­la on hyvä kie­li­pää. Olin ope­tel­lut Lil­le­ham­me­ris­sa nor­jan ja Münche­nis­sä sak­san. Jo muu­ta­man kuu­kau­den pääs­tä sel­vi­sin työ­teh­tä­vis­tä es­pan­jak­si.

Es­pan­jas­sa kai­puu­ni rat­sas­ta­mis­ta koh­taan kas­voi. An­da­lu­si­a­lai­seen kult­tuu­riin kuu­lu­vat voi­mak­kaas­ti fla­men­co ja ul­jaat, tem­pe­ra­ment­ti­set, täys­ve­ri­set an­da­lu­si­an­he­vo­set (Pura Raza Es­pa­ño­la, PRE). Au­rin­ko­ran­ni­kol­la, lä­hel­lä työ­paik­kaa­ni, oli usei­ta tal­le­ja.

Olin lu­ke­nut sie­dä­tys­hoi­dos­ta eläin-al­ler­gi­an hoi­dos­sa ja pää­tin sin­ni­tel­lä oi­rei­den kans­sa. Ramp­pa­sin lä­hi­tal­leil­la ai­vas­tel­len sil­mät pu­nai­si­na ja rat­sas­tin ai­na kun pys­tyin.

Ilok­se­ni oi­reet tun­tui­vat hel­pot­tu­van. Vuo­si Es­pan­jaan muut­to­ni jäl­keen os­tin sääs­töil­lä­ni he­vo­sen. Olin taas ele­men­tis­sä­ni. Rat­sas­ta­es­sa­ni koin lä­hes pö­ker­ryt­tä­vän va­pau­den tun­teen ja on­nen.

Omia he­vo­sia ja ko­ria

Mie­sys­tä­vä­ni kai­pa­si suur­kau­pun­gin syk­kee­seen ja muut­ti Bar­ce­lo­naan. Mi­nul­la oli asi­at hy­vin ran­ni­kol­la. Tie­na­sin riit­tä­väs­ti, ja asun­to­ni oli lä­hel­lä tal­lia ja he­vos­ta­ni. Koin su­lau­tu­va­ni vä­hi­tel­len pai­kal­li­seen yh­tei­söön. Vie­tin ai­kaa an­da­lu­si­a­lais­ten he­vos­mies­ten ja -nais­ten suo­si­mis­sa pik­ku­ky­lien baa­reis­sa ja­ka­en he­vos­ko­ke­muk­sia.

Yh­des­sä näis­tä ta­pa­sin kym­me­nen vuot­ta sit­ten Lo­ren­zo Lo­pez-Cu­e­va­sin. Hä­nen per­heel­lään oli pie­ni PRE-tal­li Cala de Mi­jak­ses­sa, ki­ven­hei­ton pääs­sä Fu­en­gi­ro­las­ta. Yh­tei­nen in­to­hi­mom­me he­vo­siin oli suh­teem­me lii­ma. Lo­ren­zo ke­huu mi­nul­la ole­van ”do­nia”, joka tar­koit­taa luon­tais­ta lah­jak­kuut­ta he­vos­ten kans­sa.

Olem­me yh­des­sä ke­hit­tä­neet per­he­ti­lan toi­min­taa. Meil­lä on kol­men­kym­me­nen PRE-he­vo­sen tal­li, vii­si koi­raa ja kak­si kis­saa. Omia he­vo­sia on 22, lo­put kah­dek­san ovat suo­ma­lai­sa­si­ak­kai­den he­vo­sia. Rää­tä­löim­me myös rat­sas­tus­tun­te­ja ja vä­li­täm­me he­vo­sia.

Työ­päi­vät ovat pit­kiä. He­vos­ten aa­mu­ruo­kin­ta al­kaa kel­lo 6.30. Var­si­nai­sia va­paa­päi­viä ei ole, mut­ta jo­kai­nen päi­vä on iloa ja on­nea täyn­nä, saan­han teh­dä työ­tä jota ra­kas­tan. Il­man rat­sas­tus­ta ja he­vo­sia en voi­si elää.

Voin hy­vin ko­dis­sa­ni Cala de Mi­ja­sin kuk­ku­loil­la ja koen kuu­lu­va­ni maa­han koko ajan sy­vem­min.

3 tär­ke­ää

Ole vas­taa­not­ta­vai­nen: maa­il­mas­sa on pal­jon opit­ta­vaa eri kult­tuu­reis­ta.

Us­ko, et­tä asi­oi­hin löy­tyy ai­na rat­kai­su.

Ole roh­ke­as­ti oma it­se­si: Oi­ke­al­la asen­teel­la pär­jää mis­sä vain.