Har­va suo­ma­lai­nen on hal­lin­nut la­ji­aan ku­ten Sir­pa Suu­ta­ri-Jääs­kö ja Juk­ka Haa­pa­lai­nen la­ti­na­lais­tans­se­ja.

Am­mat­ti­lai­su­ral­laan (1992-2002) he voit­ti­vat pe­rä­ti nel­jä ker­taa maa­il­man ar­vos­te­tuim­man tans­si­kil­pai­lun, Bri­tish Ope­nin. Sil­ti suo­ma­lai­nen suu­ri ylei­sö tun­tee lä­hin­nä Ju­kan, roo­lis­ta Tans­sii täh­tien kans­sa -kil­pai­lun pää­tuo­ma­ri­na.

1990-lu­vul­ta as­ti pari on asu­nut Lon­toos­sa, jos­sa hei­dät myös ta­pa­sin haas­tat­te­lun mer­keis­sä.

Sir­pa ja Juk­ka muut­ti­vat Suo­mes­ta sil­loi­seen kil­pa­tans­sin mek­kaan nor­ja­lai­sen tans­si­no­pet­ta­jan­sa Es­pen Sal­ber­gin ke­ho­tuk­ses­ta: ”Nyt läh­det­te. Tar­vit­set­te Wal­ter Lair­dia”. Laird oli ol­lut Sal­ber­gin oma opet­ta­ja.

"Lon­toos­sa om­pe­lim­me en­sin pu­ku­ja"

”Kun sa­noim­me läh­te­väm­me Lon­too­seen tans­si­maan, ky­syt­tiin, mil­lä te ai­ot­te elää siel­lä”, Sir­pa muis­te­lee.

No, mil­lä?

Opet­ta­mal­la Suo­mes­sa, sil­lä he oli­vat Suo­men-mes­ta­rei­ta ta­hoil­laan ja ko­ti­maas­sa oli ky­syn­tää. Vuok­raa­mal­la huo­net­ta Lon­toon-asun­nos­taan. Pank­ki­lai­nal­la. Te­ke­mäl­lä pu­ku­ja: Juk­ka om­pe­li, Sir­pa kiin­nit­ti pal­je­tit ja lii­ma­si stras­sit. Am­mat­ti­lai­su­ran läh­det­tyä käyn­tiin hei­tä ky­syt­tiin esiin­ty­mään ja opet­ta­maan myös Eng­lan­nis­sa.

Me­nes­ty­vä pari pää­see esiin­ty­mään ja kut­su­kil­pai­lui­hin. Juk­ka ja Sir­pa voit­ti­vat muun mu­as­sa 1999 New Yor­kin Ma­di­son Squ­a­re Gar­de­nis­sa jär­jes­te­tyn kut­su­kil­pai­lun, jon­ka pal­kin­to oli eri­tyi­sen suu­ri, 50 000 dol­la­ria (eli noin 280 000 sil­lois­ta mark­kaa).

Tä­nään Sir­pa ja Juk­ka ovat ar­vos­tet­tu­ja ja hy­vin pal­kat­tu­ja opet­ta­jia. Ei pu­hu­ta jää­kiek­koi­li­ja­sum­mis­ta, mut­ta mai­ni­ois­ta kui­ten­kin.

”Tämä suh­de oli pak­ko kat­soa”

Suu­rin osa kil­pa­tans­si­jois­ta ei tänä päi­vä­nä ole si­vii­lis­sä pa­re­ja. Ju­kas­sa ja Sir­pas­sa osui koh­dal­leen kak­si hy­vää tans­si­jaa ja toi­sil­leen so­pi­vat part­ne­rit sekä tans­si­lat­ti­al­la, har­joi­tus­sa­lis­sa et­tä yk­si­tyi­se­lä­mäs­sä.

Tans­si­pii­rit ovat pie­net, jo­ten Juk­ka ja Sir­pa ta­pa­si­vat jo kun Juk­ka oli 11-vuo­ti­as. Jos La­pu­al­la oli­si ol­lut ba­let­ti­kou­lu, Ju­kas­ta oli­si tul­lut ba­let­ti­tans­si­ja. Ei ol­lut, jo­ten tuli kil­pa­tans­si­ja.

Suh­de al­koi Hel­sin­gis­sä 1989, kun kum­pi­kin oli va­paa. Juk­ka oli 25-vuo­ti­as, Sir­pa 24. Sir­pa ker­too, et­tä en­nen seu­rus­te­lu­aan he oli­vat ys­tä­viä. Piti var­mis­taa, et­tä he ei­vät ihas­tu­neet toi­siin­sa vain tans­sin ta­kia.

”Sit­ten tämä kort­ti oli pak­ko kat­soa.”

"Ki­san jäl­keen tuli tyh­jyy­den tun­ne"

Juk­ka ja Sir­pa nou­si­vat am­mat­ti­lais­ki­so­jen fi­naa­lei­hin nuo­ri­na ja py­syi­vät siel­lä kym­me­nen vuot­ta. Se on pit­kä ai­ka ar­vos­te­lu­la­jis­sa, jos­sa ai­na et­si­tään jo­tain uut­ta ja sy­käh­dyt­tä­vää. Ta­sai­suu­den pel­ko saa tans­si­jat esi­mer­kik­si vaih­ta­maan pa­ria. Sitä eh­do­tet­tiin myös Sir­pal­le ja Ju­kal­le, mut­ta he oli­vat päät­tä­neet tans­sia yh­des­sä.

En­nen ki­so­ja keho ja mie­li käy­vät yli­kier­rok­sil­la. Vaik­ka pa­rin suu­ri vah­vuus on ol­lut kyky kan­nus­taa tois­ta, tär­keim­pien kil­pai­lu­jen jäl­keen tuli tyh­jyy­den tun­ne.

”Ihan sama, voit­ti­ko vai hä­vi­si­kö. Li­säk­si meil­lä kum­mal­la­kin on sama omi­nai­suus. Sil­loin em­me pys­ty­neet pot­ki­maan toi­si­am­me”, Juk­ka ker­too.

”Kai­paan ki­saa edel­tä­vää tun­net­ta”

Pari lo­pet­ti uran­sa, kun Juk­ka oli 35-vuo­ti­as, Sir­pa 34. Juk­ka ei enää ha­lun­nut kil­pail­la.

”Tun­sin hä­net ja tie­sin, et­tei jous­toa oli­si ol­lut. Ei tul­lut mie­leen edes yrit­tää. Yk­sin en ha­lun­nut jat­kaa”, Sir­pa sa­noo.

Juk­ka ei ko­ke­nut su­rua kil­pau­ras­ta luo­pu­es­saan. Kil­pai­lu oli lii­an kaa­va­mais­ta. He oli­vat saa­vut­ta­neet pal­jon ja tie­si­vät, mi­ten voit­ta­va pa­ket­ti teh­dään. Mo­lem­mat ha­lu­si­vat esiin­tyä ja löy­tää tans­sis­ta uut­ta.

”Mut­ta sitä tun­net­ta kai­paan, kun val­mis­tau­tuu ki­saan. Kun kaik­ki on teh­ty, ja sy­dän on au­ki”, Sir­pa ker­too.

”Juk­ka osaa unoh­taa epä­o­len­nai­sen”

Kun Sir­pa ja Juk­ka pu­hu­vat, saat­taa toi­nen aloit­taa lau­seen ja toi­nen jat­kaa. Juk­ka ko­ros­taa, et­tä tois­ta ei saa pi­tää it­ses­tää nsel­vä­nä.

Sir­pa pi­tää tär­ke­ä­nä toi­sen kun­ni­oit­ta­mis­ta, mut­ta myös haas­ta­mis­ta. Eh­kä haas­ta­mi­nen on jää­nyt yh­des­sä työs­ken­te­lys­tä. Kum­man­kin pi­tää an­taa suh­tee­seen jo­ta­kin ei­kä odot­taa muu­tok­sia ja pa­nos­ta vain toi­sel­ta.

”Ha­lu­an omak­sua nii­tä Ju­kan puo­lia, jot­ka oli­si­vat hy­viä it­sel­le­ni. Kun hän päät­tää ol­la huo­leh­ti­mat­ta jos­ta­kin, se on niin. Hän osaa fo­ku­soi­da ja unoh­taa epä­o­len­nai­sen. Hän osaa myös nau­raa asi­oil­le, vaik­ka oli­si ol­lut mitä sy­vim­mäs­sä kuo­pas­sa”, Sir­pa kiit­tää.

”Il­man Sir­paa em­me oli­si pääs­seet näin pit­käl­le”

Sir­pa on yk­si ah­ke­rim­mis­ta ja sin­nik­käim­mis­tä ih­mi­sis­tä, jon­ka Juk­ka tie­tää. Hä­nel­lä on lo­pu­ton kyky jak­saa. Jos­kus se voi men­nä myös lii­an pit­käl­le.

”Try to fi­nish on a hap­py note. Se oli ky­sy­myk­sem­me har­joit­te­lus­sam­me. Toi­saal­ta sin­nik­kyyt­tä tar­vit­tiin. Jos ura oli­si ol­lut mi­nun har­teil­la­ni, em­me oli­si pääs­seet näin pit­käl­le”, Juk­ka miet­tii.

”Ju­kas­sa on ener­gi­aa, jota ha­lu­ai­sin vaa­lia ja toi­vot­ta­vas­ti voin myös roh­kais­ta sitä. Tyk­kään sii­tä, et­tä ih­mi­nen ha­lu­aa ai­na kas­vat­taa it­se­ään", Sir­pa sa­noo”

Pa­rin tans­sis­tu­dio Haa­pa­lai­nen Suu­ta­ri­Jääs­kö Dan­ce Stu­di­os toi­mi­nut Hel­sin­gin Kaa­pe­li­teh­taal­la syys­kuus­ta 2015. He opet­ta­vat siel­lä myös it­se; ja muut opet­ta­jat ovat pää­a­si­as­sa tun­net­tu­ja suo­ma­lais­tans­si­joi­ta ja tans­si­no­pet­ta­jia.