Kun kou­lut al­koi­vat tam­mi­kuus­sa 2010, rau­ma­lai­nen eri­tyis­luo­ka­no­pet­ta­ja An­ne Rai­ku­nen ei men­nyt­kään töi­hin Uo­ti­lan kou­luun. Mies läh­ti aa­mui­sin omal­le työ­pai­kal­leen, mut­ta Rai­ku­nen jäi tyy­ty­väi­se­nä ko­tiin nuk­ku­maan Huk­ka-koi­ran kans­sa. Vih­doin­kin oli tul­lut so­pi­va ai­ka jää­dä vuo­rot­te­lu­va­paal­le.

Rai­ku­nen, 53, oli teh­nyt en­sin luo­ka­no­pet­ta­jan, sit­ten eri­tyi­so­pet­ta­jan töi­tä vuo­des­ta 1981. Vii­me vuo­si­na työ oli muut­tu­nut en­tis­tä haas­ta­vam­mak­si.

”Enää ei ai­na löy­ty­nyt sitä iloa ja in­nos­tus­ta, jota työs­sä yleen­sä oli ol­lut. Tun­tui, et­tä tar­vit­si­si ol­la enem­män ai­kaa it­sel­le”, hän pe­rus­te­lee.

Rai­ku­nen ei ol­lut suun­ni­tel­lut suu­ria pro­jek­te­ja vuo­rot­te­lu­va­paal­leen.

”Nau­tin sii­tä, et­tei ol­lut kii­ret­tä ja oh­jel­maa. Ko­kei­lin uu­sia lii­kun­ta­la­je­ja, kä­vin päi­väl­lä zum­ba- ja joo­ga­tun­neil­la. Kan­sa­lai­so­pis­tos­sa oli päi­väl­lä kie­li­kurs­si, kä­vin siel­lä eng­lan­nin­tai­toa pet­raa­mas­sa”, Rai­ku­nen muis­te­lee.

”Ei edes mar­ras­kui­se­na rän­tä­sa­de­päi­vä­nä tul­lut sel­lais­ta tun­net­ta, et­tä oli­si­pa nyt töis­sä.” Ke­vään ko­ho­koh­ta oli mat­ka Ma­dei­ral­le omien van­hem­pien kans­sa.

”Äi­ti­ni oli haa­veil­lut mat­kas­ta, mut­ta ei ol­lut saa­nut sitä ai­kai­sek­si. Loma vie­lä pi­te­ni, kun tuli Is­lan­nin tu­li­vuo­ren­pur­kaus, ei­vät­kä len­to­ko­neet len­tä­neet. Me olim­me ai­no­at lo­ma­lai­set, joil­le pi­den­nys ei tuot­ta­nut kii­ret­tä, kun olim­me va­paal­la tai eläk­keel­lä.”

Syk­syn juh­lis­ti­vat Vä­li­me­ren ris­tei­ly mie­hen kans­sa sekä rus­ka­ret­ki Lap­piin tut­ta­va­pa­ris­kun­nan mö­kil­le.

”Olin haa­veil­lut rus­ka­ret­kes­tä pit­kään, mut­ta opet­ta­ja ei voi sitä oi­kein to­teut­taa.”

Va­paa­ta la­man uu­vut­ta­mil­le

Aja­tus vuo­rot­te­lu­va­paas­ta syn­tyi 1990-lu­vun la­mas­sa. Työt­tö­myys esi­mer­kik­si hoi­to­a­lal­la oli kor­kea, kun kun­nil­la ei ol­lut va­raa pal­ka­ta lain­kaan uut­ta työ­voi­maa. Ne, joil­la oli va­ki­tui­nen työ, jou­tui­vat te­ke­mään sitä jak­sa­mi­sen ää­ri­ra­joil­la.

”Aja­tus oli, et­tä voi­tai­siin tar­jo­ta työt­tö­mil­le mah­dol­li­suus pi­tää yl­lä am­mat­ti­tai­toa ja pääs­tä sit­ten ta­kai­sin työ­e­lä­mään, kun ajat pa­ra­ne­vat. Sa­mal­la saa­tai­siin lo­pen uu­pu­neet va­ki­tui­set työn­te­ki­jät vä­häk­si ai­kaa va­paal­le”, ku­vaa hoi­ta­jien am­mat­ti­lii­ton Te­hyn ke­hit­tä­mis­pääl­lik­kö Kir­si Mark­ka­nen.

Vuo­rot­te­lu­va­paan eh­dok­si tuli riit­tä­vän pit­kä työ­u­ra ja se, et­tä työ­an­ta­ja palk­ka­si va­paal­le jää­vän ti­lal­le työt­tö­män työn­ha­ki­jan joko suo­raan tai jon­ne­kin muu­al­le or­ga­ni­saa­ti­oon. Vuo­rot­te­lu­va­paal­le jää­väl­le mak­se­taan 70 tai 80 pro­sent­tia sii­tä kor­vauk­ses­ta, jon­ka hän työt­tö­mä­nä sai­si.

Kaik­ki­aan vuo­rot­te­lu­va­paal­la on vuo­des­ta 1996 al­ka­en ol­lut noin 150 000 ih­mis­tä, ja hei­dän  si­jai­si­naan on toi­mi­nut hiu­kan pie­nem­pi jouk­ko. Vii­me vuon­na vuo­rot­te­lu­va­paal­le jäi 7 900 ih­mis­tä. Hy­väs­sä ta­lous­suh­dan­tees­sa vuo­rot­te­li­joi­ta näyt­tää ole­van enem­män, par­haim­mil­laan 8 800 vuon­na 2008. Tä­män vuo­den en­nak­ko­tie­to­jen mu­kaan mää­rä on taas las­kus­sa.

Yh­teis­kun­nal­le vuo­rot­te­lu­va­paa on mak­sa­nut yli 900 mil­joo­naa eu­roa. Val­tio mak­saa vuo­rot­te­lu­va­paan kus­tan­nuk­sis­ta noin 40 pro­sent­tia, työ­nan­ta­jat ja pal­kan­saa­jat lo­put.

Idea tuli tut­ta­va­pii­ris­tä

Rai­ku­sel­la idea vuo­rot­te­lu­va­paas­ta oli ol­lut mie­les­sä ai­em­min­kin, kun sitä oli käy­tet­ty tut­ta­va­pii­ris­sä. Kun oi­kea het­ki tuli, ve­lan­mak­su oli voi­ton puo­lel­la, kak­si van­hem­paa ty­tär­tä jo omil­laan ja nuo­rin läh­te­nyt vaih­to-op­pi­laak­si.

”Ai­em­min se ei ol­lut ta­lou­del­li­ses­ti mah­dol­lis­ta, oli kol­me ty­tär­tä ja oma­ko­ti­ta­lo os­tet­tu.”

Hel­sin­ki­läi­nen Itel­lan ja­ke­lu­e­si­mies Pau­li Tii­ho­nen taas ei miet­ti­nyt vuo­rot­te­lu­va­paa­taan yh­tä pit­kään. Hän piti va­paa­ta lo­ka­kuus­ta 2011 vii­me vuo­den syys­kuun lop­puun.

”Pää­tök­sen tein suun­nil­leen päi­väs­sä, ja esi­mies an­toi suos­tu­muk­sen­sa seu­raa­va­na päi­vä­nä”, ker­too Tii­ho­nen, 55.

Vuo­rot­te­lu­va­paan eh­to­jen täyt­ty­mi­nen ei ol­lut Tii­ho­sel­le on­gel­ma: hän oli tul­lut pos­tiin töi­hin vuon­na 1976 ja kier­tä­nyt kaik­kia mah­dol­li­sia teh­tä­viä, kun­nes pää­tyi esi­mies­teh­tä­viin Ki­sa­hal­lin ja­ke­lu­pis­tee­seen 2005.

Tii­ho­sel­la oli ta­ka­naan ras­kas syk­sy. Itel­las­sa oli käy­ty työ­tais­te­lua, jon­ka pin­taan tuo­mat ris­ti­rii­dat kaa­tui­vat osal­taan esi­mies Tii­ho­sen nis­kaan. Työ­päi­vät ve­nyi­vät, mikä li­sä­si sekä stres­siä et­tä tuki- ja lii­kun­ta­e­lin­ten on­gel­mia.

”Mi­nul­le oli ker­ty­nyt nel­jät­tä viik­koa sal­do­va­pai­ta, kun­toi­lu jäi vä­hiin ja sei­so­mi­nen oli tus­kal­lis­ta.”

Niin­pä Tii­ho­sen vuo­rot­te­lu­va­paan kan­ta­va idea oli kun­to­re­mont­ti.

”Mi­nul­la oli koh­tuul­li­sen sään­nöl­li­nen kun­to-oh­jel­ma, vä­hin­tään kol­me ker­taa vii­kos­sa kä­vin liik­ku­mas­sa. Li­säk­si osal­lis­tuin stres­si­ryh­mään ja ui­ma­kou­luun ker­ran vii­kos­sa.”

Stres­sin­hoi­to­ryh­mä oli Itel­lan Hy­vin­voin­ti­sää­ti­ön kus­tan­ta­ma. Ryh­mään Tii­ho­nen pää­tyi, kos­ka stres­si ai­heut­ti myös ma­sen­nu­soi­rei­ta.

”Siel­lä oli ää­ret­tö­män mie­len­kiin­toi­sia ih­mi­siä, joi­den kans­sa sai ja­kaa ko­ke­muk­sia.”

Hal­li­tus ha­lu­aa taas hei­ken­nyk­siä

Vuo­rot­te­lu­va­paa al­koi ko­kei­lu­na, joka va­ki­nais­tet­tiin vuon­na 2003. Jär­jes­tel­mä on kui­ten­kin ha­lut­tu myös pois­taa tai ai­na­kin hei­ken­tää sen eh­to­ja. Vuon­na 2011 työn­te­ki­jä­jär­jes­tö­jen vas­tus­tus kaa­toi hal­li­tuk­sen suun­nit­te­le­mat hei­ken­nyk­set.

Nyt vuo­rot­te­lu­va­paan eh­dot ovat taas poh­din­nas­sa osa­na hal­li­tuk­sen suur­ta ra­ken­ne­muu­tos­pa­ket­tia.

Esil­le on nos­tet­tu vuo­rot­te­li­joi­den alai­kä­ra­jan nos­to. Toi­nen eh­do­tus on, et­tä va­paal­la ei voi­si vain oleil­la: vuo­rot­te­li­joi­den pi­täi­si esi­mer­kik­si teh­dä va­paa­eh­tois­työ­tä, hoi­va­ta ikään­ty­nei­tä van­hem­pia tai opis­kel­la.

On myös esi­tet­ty, et­tä vuo­rot­te­li­jan si­jai­sen tu­li­si ol­la ”oi­ke­as­ti työ­tön” eli pi­tem­pään työt­tö­mä­nä työn­ha­ki­ja­na ol­lut. Esi­mer­kik­si hoi­to­a­lal­la pe­lä­tään, et­tä pä­te­viä ja so­pi­via si­jai­sia oli­si vai­kea löy­tää.

Mikä jär­jes­tel­mäs­sä oi­kein he­rät­tää in­to­hi­mo­ja, kun käyt­tä­jät vai­kut­ta­vat niin tyy­ty­väi­sil­tä?

On­gel­ma tai­taa ol­la sii­nä, et­tä vuo­rot­te­lu­va­paa so­pii lois­ta­vas­ti niil­le, joil­le se so­pii. Lä­hes­kään kaik­ki ei­vät kui­ten­kaan kuu­lu tä­hän jouk­koon.

Työ- ja elin­kei­no­mi­nis­te­ri­ön ti­las­to­jen mu­kaan tyy­pil­li­nen vuo­rot­te­lu­va­paan käyt­tä­jä on nai­nen, jol­la on kes­ki­as­teen kou­lu­tus. Hän on jul­ki­sen sek­to­rin pal­ve­luk­ses­sa, usein hoi­to- tai ope­tu­sa­lal­la. Yk­si­tyi­sel­lä puo­lel­la työs­ken­te­lee vuo­rot­te­lu­va­paa­lai­sis­ta vain joka kol­mas.

En­sim­mäi­se­nä vuo­rot­te­lu­va­paan käyt­töä ra­jaa vaa­ti­mus, et­tä vuo­rot­te­li­jan ti­lal­le on pal­kat­ta­va työ­tön. Mitä enem­män kou­lu­tus­ta ja osaa­mis­ta teh­tä­vä vaa­tii, sitä vai­ke­am­paa tämä on.

”Te­hy­läis­ten työt­tö­myy­sas­te oli kor­keim­mil­laan 16 pro­sent­tia, kun vuo­rot­te­lu­va­paa­jär­jes­tel­mää luo­tiin. Nyt se on yh­tä kah­ta pro­sent­tia. Työt­tö­miä, joi­ta voi­si pal­ka­ta vuo­rot­te­li­jan ti­lal­le, on vai­kea löy­tää. Joil­la­kin paik­ka­kun­nil­la on han­ka­la löy­tää edes lai­to­sa­pu­lais­ta palk­kaus­ket­jun pää­hän”, Kir­si Mark­ka­nen sa­noo.

Asi­an­tun­ti­jal­le ei löy­dy si­jai­sia

Yk­si­tyi­sel­lä sek­to­ril­la asi­an­tun­ti­ja- tai joh­to­teh­tä­vis­sä on­gel­ma on vä­hin­tään yh­tä suu­ri.

”Ei kor­ke­am­man osaa­mi­sen ih­mi­siä löy­dä hel­pos­ti nor­maa­lis­ti rek­ry­toi­mal­la­kaan, ja si­jais­ten löy­tä­mi­nen on hir­ve­än vai­ke­aa”, ku­vaa Jo­han­na Saa­ri­nen, joka on vas­tan­nut Kone Oyj:n osaa­mi­sen ja ky­vyk­kyyk­sien joh­ta­mi­ses­ta.

Saa­ri­nen ei muis­ta yh­tään vuo­rot­te­lu­va­paan käyt­tä­jää Ko­neen pää­kont­to­ris­ta. It­se hän te­kee par­hail­laan väi­tös­kir­jaa opin­to­va­paal­la.

Rai­ku­sel­la oli sama si­jai­nen mo­lem­pien vuo­rot­te­lu­jak­so­jen ajan. Myö­hem­min tämä sai va­ki­tui­sen vi­ran Uo­ti­lan kou­lus­ta.

”Olin it­se ai­ka pal­jon vai­kut­ta­mas­sa si­jai­sen va­lin­taan. Yk­si nuo­ri opet­ta­ja oli teh­nyt kou­lus­sa ly­hy­tai­kai­sia si­jai­suuk­sia, ja vink­ka­sin hä­nel­le vuo­rot­te­lu­va­paas­ta­ni.”

Tii­ho­sen esi­mies suos­tui niin no­pe­as­ti hä­nen vuo­rot­te­luun­sa, kos­ka toi­ses­ta teh­tä­väs­tä va­pau­tui juu­ri kä­te­väs­ti Tii­ho­sel­le so­pi­va si­jai­nen. Työ­tön työn­ha­ki­ja pal­kat­tiin ja­ke­lu­teh­tä­viin. Si­jai­sen ny­ky­ti­lan­tees­ta Tii­ho­nen ei tie­dä.

”Meil­lä on niin iso vaih­tu­vuus, et­tä ta­loon tu­le­vil­le mää­rä­ai­kai­sil­le yleen­sä löy­tyy jat­ko­töi­tä jos­ta­kin.”

Pie­ni kor­vaus on va­pau­den hin­ta

Käyt­tä­jän nä­kö­kul­mas­ta vuo­rot­te­lu­va­paal­le jää­mis­tä ra­joit­taa oma ta­lou­del­li­nen ti­lan­ne. Vuo­rot­te­lu­kor­vaus on niin pie­ni, et­tä isoa asun­to­vel­kaa mak­sa­van tai yk­sin­huol­ta­jan pi­tää useim­mi­ten unoh­taa koko aja­tus.

Il­man­kos eni­ten vuo­rot­te­lu­va­paal­le jää­viä on 50–60-vuo­ti­ais­sa: heil­lä on asun­to­ve­lan mak­su voi­ton puo­lel­la, lap­set usein jo omil­laan ja tie­tys­ti myös tar­vit­ta­vat vuo­det työ­u­raa ta­ka­na.

”Vuo­rot­te­lu­va­paa­kor­vaus on suh­teel­li­sen pie­ni, mut­ta se toi­mii va­pau­den hin­ta­na. Ja sik­si vuo­rot­te­lu­va­paa ajoit­tuu sii­hen elä­män­ti­lan­tee­seen, kun se on ta­lou­del­li­ses­ti mah­dol­lis­ta”, Te­hyn Mark­ka­nen to­te­aa.

Rai­ku­nen sai vuo­rot­te­lu­va­paa­kor­vaus­ta 80 pro­sent­tia työt­tö­myys­päi­vä­ra­has­ta, kos­ka oli teh­nyt yli 25 vuot­ta töi­tä.

”Yl­lät­tä­vän pie­ni oli se kor­vaus, kun se ti­lil­le tuli. Il­man ai­em­pia sääs­tö­jä en oli­si voi­nut teh­dä mat­ko­ja joi­ta tein, pel­käs­tään ko­to­na oli­sin voi­nut ol­la il­man ka­tast­ro­fia.”

Ta­lou­del­lis­ta ti­lan­net­ta hel­pot­ti myös se, et­tä Rai­ku­nen ja­koi vuo­rot­te­lu­va­paan­sa kah­teen lu­ku­kau­teen, ke­vää­seen 2010 ja syk­syyn 2011.

”Jos oli­sin ol­lut koko vuo­den yh­teen me­noon, oli­sin jou­tu­nut elä­mään mie­hen kus­tan­nuk­sel­la.”

Myös Tii­ho­nen sai suu­rem­man vuo­rot­te­lu­va­paa­kor­vauk­sen, mut­ta sil­ti hä­nen net­to­palk­kan­sa las­ki vuo­rot­te­lu­va­paal­la tu­hat eu­roa kuus­sa. Tämä riit­ti, kos­ka Tii­ho­nen asuu vai­mon­sa kans­sa ve­lat­to­mas­sa asun­nos­sa ei­kä lap­sia ole.

”Olim­me ta­lou­del­li­ses­ti tar­kem­pia sii­nä mitä teim­me. Suu­rin yk­sit­täi­nen asia, jos­ta tin­gim­me, oli mat­kus­te­lu. Muu­ten meil­lä ei ole ku­lu­tus­tot­tu­muk­sia, jot­ka vaa­ti­vat enem­män ra­haa.”

Ei näyt­töä pi­tem­mis­tä työ­u­ris­ta

Vuo­rot­te­lu­va­paan piti siis pi­den­tää työ­u­ria ja aut­taa työt­tö­miä ta­kai­sin työ­e­lä­mään. Tut­ki­mus­tie­don mu­kaan tämä on on­nis­tu­nut kor­kein­taan osit­tain.

Työ- ja elin­kei­no­mi­nis­te­ri­ön teet­tä­mä tut­ki­mus vuo­del­ta 2009 ver­tai­li pit­käh­kön ai­kaa vuo­rot­te­lu­va­paan käyt­tä­jiä ja vas­taa­vaa jouk­koa, joka teki nor­maa­lis­ti töi­tä. Lop­pu­tu­los oli, et­tä vuo­rot­te­lu­va­paa ei li­sän­nyt va­paal­la ol­lei­den myö­hem­pää työl­li­syyt­tä, siis esi­mer­kik­si pi­den­tä­nyt hei­dän työ­u­ri­aan.

”Oli hy­vin yl­lät­tä­vää, et­tä tu­lok­set oli­vat niin kriit­ti­siä. Tut­ki­muk­sel­la ei kui­ten­kaan ol­lut pal­jon­kaan vai­ku­tus­ta po­li­tiik­kaan”, muis­te­lee tut­ki­muk­sen oh­jaus­ryh­mäs­sä toi­mi­nut työ­mi­nis­te­ri­ön työ­mark­ki­na­neu­vos Mat­ti Sih­to.

Vuo­rot­te­lu­va­paa­si­jai­sik­si pal­kat­tu­jen työl­lis­ty­mi­nen sen si­jaan pa­ra­ni tut­ki­muk­sen mu­kaan, kun hei­tä ver­rat­tiin mui­hin  työt­tö­miin. Tätä osaa tut­ki­muk­ses­ta Sih­to puo­les­taan epäi­lee. Hän ar­ve­lee, et­tä vuo­rot­te­lu­va­paa­si­jai­sik­si va­li­koi­tuu vä­keä, joka oli­si työl­lis­ty­nyt hy­vin muu­ten­kin.

”Se on ker­man­kuo­ri­mis­ta, työ­nan­ta­jat saa­vat va­li­ta par­haat pääl­tä”, Sih­to moit­tii.

Yk­si vuo­rot­te­lu­va­paa­seen suun­ni­tel­tu tiu­ken­nus liit­tyy­kin sii­hen, et­tä si­jai­sek­si pi­täi­si pal­ka­ta ”ai­dos­ti työt­tö­miä”, jot­ka ovat ol­leet työ­tä vail­la pi­tem­pään kuin muu­ta­man päi­vän si­jai­suuk­sien vä­lil­lä.

Te­hyn Mark­ka­nen puo­les­taan huo­maut­taa, et­tä vuo­rot­te­lu­va­paa

ei voi ol­la se vä­li­ne, jol­la rat­ko­taan vai­ke­as­ti työl­lis­tet­tä­vien

on­gel­mia.

”Ne, jot­ka ovat vai­ke­as­ti työl­lis­tet­tä­viä, ovat sel­lai­sia, joi­ta

hoi­to­a­lal­le ei voi syys­tä tai toi­ses­ta rek­ry­toi­da. Ei ku­kaan työ­nan­ta­ja

ha­lua ot­taa sitä ris­kiä, et­tä palk­kai­si ih­mi­sen, jon­ka työn

te­ke­mi­sen edel­ly­tyk­set ei­vät täy­tä vaa­ti­muk­sia.”

Mark­ka­nen epäi­lee, et­tä vai­ku­tuk­set­to­muus työ­u­riin saat­taa

ol­la ti­las­to­har­ha. Tut­ki­muk­sen te­ko­ai­kaan hoi­to­a­lal­la eläk­keel­le

jää­mi­sen eh­dot oli­vat sel­lai­set, et­tä ne kan­nus­ti­vat jää­mään

eläk­keel­le mie­luum­min mah­dol­li­sim­man var­hain kuin jat­ka­maan

uraa.

”Ne, jot­ka jäi­vät hoi­to­a­lal­ta eläk­keel­le esi­mer­kik­si vuon­na

2009, ovat kuu­lu­neet am­ma­til­li­sen ei­kä ylei­sen elä­kei­än

pii­riin. Kan­nat­ti jää­dä eläk­keel­le 60–61-vuo­ti­aa­na ja vaik­ka

teh­dä keik­ka­töi­tä sen jäl­keen, kos­ka työs­sä jat­ka­mi­nen ei enää

kas­vat­ta­nut elä­ket­tä.”

In­nos­tus pa­la­si va­paal­la

Kun An­ne Rai­ku­nen pa­la­si töi­hin, va­paa oli teh­nyt teh­tä­vän­sä.

”In­nos­tus oli pa­lan­nut, tuli taas ide­oi­ta, olin rei­pas ja val­mis

ot­ta­maan työt vas­taan. Mo­lem­mat va­paa­jak­sot toi­mi­vat sa­mal­la

ta­voin. Vuo­si vä­lis­sä meni äk­kiä, lo­mat­kin tu­li­vat niin, et­tei

tun­te­nut ole­van­sa lo­man tar­pees­sa ku­ten yleen­sä tun­tee.”

Rai­ku­nen va­kuut­taa, et­tä vuo­rot­te­lu­va­paa vai­kut­taa myös

hä­nen työ­u­ran­sa pi­tuu­teen. Hän kuu­luu eri­tyi­so­pet­ta­ja­na

har­vi­nai­seen jouk­koon, jol­la on yli 30 vuo­den työ­u­ran jäl­keen

mah­dol­li­suus hy­vin var­hai­seen elä­köi­ty­mi­seen.

”Sai­sin jää­dä eläk­keel­le jo run­saan vuo­den pääs­tä. Mut­ta

ku­vit­te­len, et­tä saa­tan jat­kaa vie­lä 55 ikä­vuo­den jäl­keen­kin.

Voi­sin hy­vin jat­kaa sik­si­kin, et­tä elä­ke­ker­ty­mä 55-vuo­ti­aa­na

on ai­ka pie­ni.”

Myös Tii­ho­sen pa­la­tes­sa töi­hin fyy­si­nen kun­to­re­mont­ti oli

tuot­ta­nut toi­vo­tut tu­lok­set. Hen­ki­ses­ti töi­hin pa­luu ei kui­ten­kaan

ol­lut yh­tä help­poa.

”Ihan täs­mäl­leen sa­moi­hin teh­tä­viin pa­laa­mi­nen voi ol­la

vai­ke­aa vuo­rot­te­lu­va­paan jäl­keen – mi­nul­le se oli ja näin olen

kuul­lut myös muil­ta. Va­paa tuo etäi­syyt­tä työ­hön ja asi­at nä­kee

uu­des­ta kul­mas­ta. Mut­ta ne asi­at, jot­ka stres­sa­si­vat ai­em­min,

stres­saa­vat edel­leen.”

Tii­ho­nen ke­huu esi­mies­tään, joka on ol­lut tu­ke­na töi­hin

pa­luus­sa ja yrit­tä­nyt myös jär­jes­tää uu­sia teh­tä­viä.

”Il­man vuo­rot­te­lu­va­paa­ta en var­mas­ti oli­si sel­vin­nyt töis­sä

elä­kei­kään as­ti. En­nen kaik­kea fyy­si­set oi­reet oli­vat sitä ta­soa

ja stres­si­kin vai­kut­ti. Se, riit­tää­kö va­paan vai­ku­tus lop­puun

as­ti, jää näh­tä­väk­si.”