Ikärasismi on täällä taas - tai aina. Nyt nielaisin tyhjää lukiessani M&M: uutista kaupallisista televisiokanavista (8.3.).
Uutisessa todetaan, että "kaupallisesti merkittävän 25-44-vuotiaiden ryhmässä Nelonen Media nousi 37,3 prosenttiin MTV:n osuuden ollessa 35,9 prosenttia"
Kuka neropatti on päättänyt, että 45-vuotias ei ole kaupallisesti merkittävä?
Samaan aikaan tiedämme, että meillä yli 50-vuotiailla on kaikista eniten varallisuutta ja vapaata rahaa kulutukseen. Käytämme miljarditolkulla rahaa pelkästään lapsiimme ja lastenlapsiimme. Matkustamme eniten, rakennamme eniten uusia vapaa-ajankoteja ja ostamme eniten uusia autoja. Muun muassa.
Lisäksi emme suinkaan hyljeksi ohjelmia, joiden avulla sekä Maikkari että Nelonen keräävät suurimmat yleisönsä. Kaiken kukkuraksi me olemme niitä, jotka oikeasti istuvat sohvalla katsomassa tavallista telkkaria.
Kyl mä kauhiast ihmettelen sitä ylimielisyyttä, jota kohtaamme, kun kysymyksessä on mainonta. Ja ihmettelen, miten on varaa suhtautua Suomen suurimpaan ja ostovoimaisimpaan kohderyhmään tämmöisen arroganssin saattelemana.
Samaan aikaan muuten hoetaan, että ainoa pysyvä asia on muutos. No, tämä ikärasismi on asia, joka ei ole muuttunut. Olisi korkea aika.
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
LUE OMA AIKA
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
LUE OMA AIKA