Au­rin­ko on las­ke­mas­sa, ja mála­ga­lai­set ovat ke­rään­ty­neet van­haan kau­pun­kiin. Van­huk­set kul­ke­vat kä­si­kynk­kää kä­ve­ly­ka­duil­la, nuo­ri­so poik­kei­lee vaa­te­liik­kees­tä toi­seen, ja pik­ku­lap­set sin­koi­le­vat sin­ne tän­ne leik­kien hip­paa. Joka toi­nen vas­taan­tu­li­ja li­poo jää­te­löä.

Päi­vä­sai­kaan Mála­gas­sa ve­to­a­vat hie­not puis­tot ja kes­kus­tan vie­rel­tä al­ka­vat ran­ta-alu­eet, mut­ta tääl­lä on sit­ten­kin mu­ka­vin­ta il­lan tul­len. Tu­ris­ti­bus­sit ovat kai­kon­neet. Kier­ros kau­pun­gis­sa syn­ty­neen Pab­lo Pi­cas­son ni­mik­ko­mu­se­os­sa tun­tuu luk­suk­sel­ta sul­ke­mi­sa­jan kyn­nyk­sel­lä. 1500-lu­vul­ta juon­tu­van pa­lat­sin sa­leis­sa on hi­pi­hil­jais­ta.

Ku­jil­le on las­keu­tu­nut tun­nel­mal­li­nen hä­mä­rä. Lä­hei­sel­lä kuk­ku­lal­la ly­my­ä­vät his­to­ri­al­li­set lin­nak­keet, jot­ka il­ta­va­lais­tuk­ses­sa vai­kut­ta­vat to­del­li­suut­ta ul­jaam­mil­ta.

Au­ki­on lai­dal­la ka­tu­muu­sik­ko ta­pai­lee ki­ta­ral­laan fla­men­coa. Vaik­ka esi­tyk­ses­sä on puut­teen­sa, se so­pii het­keen. Elä­vä mu­siik­ki, fla­men­co eri­to­ten, kuu­luu An­da­lu­si­aan.

Granadan maisemapaikoilta voi katsella vanhaa kaupunkia ja Alhambraa.

Ko­ris­teel­li­nen Al­hamb­ra

Málaga on mai­nio joh­dan­to ete­läi­sen Es­pan­jan tun­nel­miin. Täl­lä mat­kal­la se toi­mii myös port­ti­na­ni pe­rem­mäl­le An­da­lu­si­aan – aluk­si koh­ti si­sä­maa­ta ja Sier­ra Ne­va­dan vuo­ris­ton ku­pees­sa ole­vaa Gra­na­daa.

Gra­na­da näyt­tää hui­ke­al­ta, kun kat­se­len sitä mai­se­ma­pai­kal­ta San Ni­colá­sin kir­kon edus­tal­ta, van­han kau­pun­gin yl­tä. Ala­puo­lel­la le­vit­tyy val­kois­ten ta­lo­jen ja orans­sien kat­to­jen mo­sai­ik­ki. Edem­pä­nä ko­ho­aa veh­reä kal­li­o­kuk­ku­la, jon­ka pääl­lä kie­mur­ta­vat Al­hamb­ran pu­ner­ta­vat muu­rit. Taus­tal­la siin­tä­vät lu­mi­set vuo­ren­har­jat.

Olen tul­lut kau­pun­kiin mo­nen muun mat­kai­li­jan ta­voin juu­ri Al­hamb­ran hou­kut­te­le­ma­na. Mas­sii­vi­ses­ta pa­lat­si- ja lin­noi­tus­komp­lek­sis­ta joh­det­tiin mau­rien hal­lit­se­maa Gra­na­dan kau­pun­ki­val­ti­o­ta 1200–1400-lu­vuil­la, ja ny­ky­ään se on Es­pan­jan suo­si­tuim­pia ja ko­meim­pia näh­tä­vyyk­siä.

Muu­rien si­säl­tä löy­dän pie­nois­maa­il­man eri ai­koi­na teh­tyi­ne ta­loi­neen, pa­lat­sei­neen, lin­nak­kei­neen ja mui­ne ra­ken­nel­mi­neen. Puis­ti­koi­ta ja puu­tar­ho­ja ko­ris­ta­vat muo­toon lei­ka­tut pen­saat, val­kois­ten kuk­kien par­fy­moi­mat ap­pel­sii­ni­puut ja hil­jak­seen pul­put­ta­vat suih­ku­läh­teet. Sult­taa­nien ke­sä­pa­lat­sin edus­tal­la tuok­su­vat kil­paa syp­res­sit ja ruu­sut.

Alu­een hie­noim­mat ko­ris­tuk­set pii­lot­te­le­vat hie­nos­tu­nees­sa Nas­ri­din pa­lat­sis­sa, mau­ri­ku­nin­kai­den ko­dis­sa, jon­ka huo­neet on tai­teil­tu lat­ti­as­ta kat­toon. Sei­niä peit­tä­vät val­koi­set, pit­si­mäi­set stuk­ko-or­na­men­tit ja vä­rik­käi­den kaa­ke­lei­den ge­o­met­ri­set ku­vi­ot. Puu­ka­tot on vii­meis­tel­ty pik­ku­tar­koil­la ko­ris­te­leik­kauk­sil­la.

Sunnuntaisin cádizilaiset vaeltelevat ruokapaikasta toiseen. Ulkona voi syödä miltei vuoden ympäri.

Mint­tua ja kar­de­mum­maa

Gra­na­das­sa ihas­tun myös Al­baicí­niin, kuk­ku­lan rin­teel­le ra­ken­net­tuun asui­na­lu­ee­seen. Siel­lä on rau­hal­lis­ta, vaik­ka ydin­kes­kus­taan on vain pie­ni kä­ve­ly­mat­ka. Ylös ja alas viet­tä­vil­lä mu­ku­la­ki­vi­ku­jil­la ei juu­ri kul­je au­to­ja ei­kä pal­jon ih­mi­si­ä­kään.

Ta­lot ovat pie­niä ja vi­ti­val­koi­sia, mo­net juon­tu­vat 500 vuo­den ta­kaa. Alu­et­ta pi­de­tään Eu­roo­pan par­hai­ten säi­ly­nee­nä van­ha­na ara­bi­a­lais­tyy­li­se­nä kau­pun­gi­no­sa­na.

Erääl­tä ku­jal­ta lä­hel­tä jo­kea löy­dän kut­su­van tee­tu­van Te­te­ria de la Ba­ñu­e­lon. Pie­net huo­neet on so­mis­tet­tu ara­bi­a­lais­hen­ki­ses­ti ke­ra­miik­ka­kaa­ke­leil­la, pei­leil­lä, ko­ris­teel­li­sil­la lam­puil­la ja vä­rik­käil­lä tyy­nyil­lä. Tee hau­du­te­taan pie­nes­sä, ho­pe­an­vä­ri­ses­sä kan­nus­sa ja tar­joil­laan ku­vi­oi­dus­ta la­sis­ta. Se mais­tuu min­tul­ta, kar­de­mum­mal­ta ja jas­mii­nil­ta.

Mui­nai­sis­ta ara­bi­a­suk­kais­ta muis­tut­ta­vat myös joen var­rel­la si­jait­se­van, tu­hat­lu­vul­la teh­dyn kyl­py­län El Ba­ñu­e­lon, hy­vin säi­ly­neet rau­ni­ot. Pyl­väät kan­nat­te­le­vat huo­nei­ta, jois­sa en­nen pe­sey­dyt­tiin, ren­tou­dut­tiin ja ru­pa­tel­tiin. Va­lon­läh­tee­nä ovat au­rin­gon­sä­teet, jot­ka sii­vi­löi­ty­vät ku­po­li­kat­to­jen täh­den muo­toi­sis­ta rei’is­tä.

Granadassa ja muuallakin Andalusiassa on useita viihtyisiä, arabialaisvaikutteisia teetupia

Ham­ma­min läm­mös­sä

An­da­lu­si­as­sa ja muu­al­la­kin Es­pan­jas­sa toi­mi kes­ki­a­jal­la lu­kui­sia El Ba­ñu­e­lon kal­tai­sia pie­niä, in­tii­me­jä kyl­py­löi­tä, mut­ta mau­rien ku­kis­tut­tua ne sul­jet­tiin. Vii­me vuo­si­na pe­rin­net­tä on el­vy­tet­ty. On avat­tu uu­sia ham­ma­mei­ta, joi­den tyy­li ja il­ma­pii­ri on ko­pi­oi­tu vuo­si­sa­to­jen ta­kaa.

Sel­lai­seen poik­ke­an pari päi­vää myö­hem­min Je­rez de la Fron­te­ran kau­pun­gis­sa. Ham­mam An­da­lu­si Ba­ños Ára­bes on avat­tu van­haan rau­ni­o­ta­loon ka­ted­raa­lin lä­het­ty­vil­le kym­me­ni­sen vuot­ta sit­ten.

Si­säl­lä tuok­suu itä­mai­sil­ta suit­suk­keil­ta ja ki­vi­sei­nil­lä le­pat­ta­vat kynt­ti­löi­den lie­kit. Pyl­väi­den ja hol­vi­kaar­ten ko­ris­ta­mis­sa al­las­huo­neis­sa on vain pari muu­ta kyl­pi­jää. He­kin pu­hu­vat kuis­kien, jot­ta hil­jai­suus ei sär­kyi­si.

Pu­li­koin läm­min- ja kuu­ma­ve­si­al­tais­sa ja nau­tis­ke­len hie­ron­nas­ta, mut­ta kyl­mä­ve­si­al­taan jä­tän sik­seen. Vil­voit­te­len mie­luum­min oles­ke­lu­huo­nees­sa ja mais­te­len ma­ke­aa jää­tee­tä.

Maurien ajoilta juontuva hammam-perinne on elvytetty.

Sher­ry­jä Je­re­zis­sä

Var­si­nai­nen syy tu­lol­le­ni Je­re­ziin on sher­ry. Se on yk­si Es­pan­jan kol­mes­ta sher­ryn­val­mis­tus­kau­pun­gis­ta. Siel­lä toi­mii ai­na­kin pa­ri­kym­men­tä tä­män vä­ke­vöi­dyn vii­nin val­mis­ta­jaa.

Poik­ke­an Bo­de­gas Tra­di­ció­niin. Se on eri­kois­tu­nut van­hoi­hin, vä­hin­tään 20–30 vuot­ta ikään­ty­viin sher­ryi­hin.

Per­hey­ri­tyk­sel­lä ei ole omia vil­jel­miä, vaan juo­ma tuo­daan puo­li­val­mii­na kel­la­rei­hin, jois­sa kyp­sy­tys jat­kuu. Toi­min­ta on tar­koi­tuk­sel­la pie­ni­muo­tois­ta, jot­ta työ­vai­heet, ku­ten pul­lo­tus, va­ha­si­net­tien su­la­tus ja eti­ket­tien nu­me­roin­ti, su­ju­vat il­man ko­nei­ta.

Opas­tet­tu­ja kier­rok­sia pi­de­tään vain pie­nil­le ryh­mil­le tai yk­sit­täi­sil­le mat­kai­li­joil­le. Mais­ti­ai­sik­si tar­jo­taan ai­na laa­tu­vii­ne­jä.

”Näin hy­viä sher­ry­jä ei yleen­sä saa mais­tel­la mis­sään”, op­paa­na­ni toi­mi­va Ul­ri­ka Ei­sen­beutl ke­hai­see.

To­dis­teek­si saan la­sii­ni ma­hon­gin vä­ris­tä, 45 vuot­ta van­haa olo­ro­soa, joka on kui­vaa ja hy­vin voi­ma­ka­sa­ro­mis­ta.

Bo­de­gas­sa on, yl­lät­tä­vää kyl­lä, myös tai­det­ta. Kel­la­rin vie­res­sä ole­van mu­se­on ko­ko­el­miin kuu­luu muun mu­as­sa El Gre­con ja Fran­cis Go­yan töi­tä sekä nuo­ren Pi­cas­son ke­ra­miik­kaa.

Cádizissa on leppoisa, merellinen tunnelma sekä kaunista ajan patinaa. Katedraali näkyy kaikkialle vanhaankaupunkiin.

Van­ha Cádiz on kuin saa­ri

An­da­lu­si­an-kier­rok­se­ni päät­tyy me­ren ää­rel­le Cádi­ziin. Aal­lot pais­kau­tu­vat ran­ta­ki­viin, ja tuu­li heit­tää kas­voil­le suo­la­pärs­kei­tä, kun kä­ve­len van­han kau­pun­gin reu­naa pit­kin. Ran­ta­ka­dun vie­rel­lä nö­köt­tä­vät pas­tel­lin­vä­ri­set ta­lot. Nii­den ta­kaa kur­kis­te­lee ka­ted­raa­li aa­mu­au­rin­gos­sa ki­mal­te­le­vi­ne kel­tai­si­ne ku­po­lei­neen.

Vanhan Cádizin Tavira-tornin huipulta saa katsella kirkontorneja ja kattoterasseja.

Cádi­zia väi­te­tään Eu­roo­pan van­him­mak­si yh­tä­jak­soi­ses­ti asu­tuk­si kau­pun­gik­si. Sen mui­nai­nen kes­kus­ta – ny­kyi­nen van­ha kau­pun­ki – si­jait­see At­lant­tiin työn­ty­väl­lä kan­nak­sel­la, mil­tei saa­rel­la.

Koko alu­een nä­kee muu­ta­mal­la sil­mäyk­sel­lä yläil­mois­ta Tor­re Ta­vi­ran nä­kö­a­la­te­ras­sil­ta. Van­han kau­pun­gin kor­keim­mal­la koh­dal­la si­jait­se­va tor­ni on Cádi­zin vi­ral­li­nen tä­hys­tys­paik­ka.

En­nen van­haan kai­teen yli tä­hyil­tiin me­rel­tä saa­pu­via vi­hol­li­sia. Nyt voi kat­sel­la kat­to­te­ras­seil­le, joil­la kis­sat kis­kot­te­le­vat au­rin­gos­sa ja nai­set ri­pus­ta­vat pyyk­ke­jä aa­mu­ta­keis­saan. Tai voi bon­gail­la kirk­ko­ja, joi­ta on ai­na­kin pa­ri­kym­men­tä, sekä tor­ne­ja, joi­ta nä­kyy pit­käl­ti tois­ta sa­taa.

Muurit suojaavat Cádizin vanhoja kortteleita Atlantin tyrskyiltä.

Ta­pas­baa­rin herk­ku­ja

At­lant­ti tuok­suu van­has­sa Cádi­zis­sa kaik­ki­al­la: ku­jil­la, puis­tois­sa ja pie­nel­lä hiek­ka­ran­nal­la, jos­sa pai­kal­li­set olei­le­vat sil­loin­kin, kun vesi on tur­han kyl­mää ui­mi­seen. To­sin mo­nes­ti tuok­su tu­lee jos­ta­kin kala- ja äy­ri­äis­ra­vin­to­las­ta tai ta­pas­baa­ris­ta. Niis­sä fri­tee­ra­taan me­ren saa­lii­ta.

Cádi­zi­lai­set jos ket­kä näyt­tä­vät osaa­van elä­män nau­tis­ke­lun tai­don. Vii­kon­lop­pu­jen ja ke­säil­to­jen suo­sik­ki­a­jan­vie­tet­tä on ul­ko­sal­la syö­mi­nen ja ta­pas­kup­pi­las­ta toi­seen va­el­te­lu. Ruo­ka­paik­ko­ja on joka nur­kal­la.

La Vi­ñan kau­pun­gi­no­sas­sa, mui­nai­ses­sa ka­las­ta­jien kort­te­lis­sa, ha­keu­dun Casa Man­te­caan. 1950-lu­vul­la avat­tu pik­ku­ta­ver­na on pe­rin­teis­tä­kin pe­rin­teik­kääm­pi, ah­das ja hei­kos­ti va­lais­tu. Hyl­ly­jä ko­ris­ta­vat säi­ly­ke­pur­kit, sei­niä haa­lis­tu­neet leh­ti­leik­keet sekä ku­vat här­kä­tais­te­luis­ta ja us­kon­nol­li­sis­ta kul­ku­eis­ta.

Me­te­li on mel­koi­nen. Van­ha­nai­kai­sen mu­siik­ki­lait­teen suol­ta­ma fla­men­co hä­din tus­kin kuu­luu pu­heen­so­ri­nan ylit­se.

Pyy­dän vii­niä ja hiu­ko­pa­laa: juus­to- ja kink­ku­sii­vu­ja. Ne tar­jo­taan pie­nel­le pa­pe­rin­pa­lal­le lät­käis­tyi­nä.

Kup­pi­lan ren­to mei­nin­ki hu­vit­taa ja vie­hät­tää. Il­ma­pii­ri on kuin naa­pu­rus­ton ko­ti­bi­leis­sä, vä­li­tön ja hil­peä. Sel­lai­nen tun­nel­ma jää myös pääl­lim­mäi­se­nä mie­leen Cádi­zis­ta  ja koko An­da­lu­si­as­ta.