ANU VIRNES-KARJALAINEN TEKSTI / KIRSI-MARJA SAVOLA KUVA Oma Aika 1/2014
”Opettajan ammatti ei ollut minulle itsestäänselvyys. Satuin nuorena miehenä saamaan vuoden opettajan sijaisuuden ja sen myötä syttyi ajatus hakeutua opettajankoulutukseen. Halusin ammatin, jossa saan olla ihmisten kanssa. Olen nyt työskennellyt opettajana vuodesta 1987 ja rehtorina kymmenen viime vuotta.
Pidän siitä, että mikään päivä ei ole samanlainen kuin toinen. Opettajan työssä olen myös pystynyt hyödyntämään omia erityistaitojani, musiikkia ja liikuntaa, hienolla tavalla. Vapaa-ajalla meillä on porukka, jonka kanssa pistämme bändin pystyyn tarvittaessa. Ja urheillut olen aina.
Koulun haasteet ovat muuttuneet siitä, kun itse kävin koulua. Nyt koulu kilpailee lasten ajasta. Perheillä on niin paljon toimintaa, harrastuksia ja muita vapaa-ajan aktiviteetteja, että koulu saattaa jäädä kakkoseksi. Vanhemmuus on joskus hukassa, ja tarvitaan tukea. Se vaatii diplomatiaa, mutta auttamiskeinoja on useita. Voimme ohjata perheitä monenlaisen avun piiriin.
Koulun pitää olla ajan hermolla, mutta pitää muistaa, että koulun tehtävänä on kasvattaa ja opettaa. Nykyään on hienoa, että lapsia kuunnellaan ja he saavat osallistua päätöksentekoon esimerkiksi oppilaskunnissa.
Asun samassa taajamassa, jossa koulu sijaitsee. Vuosien varrella olen tutustunut tuhansiin lapsiin ja heidän perheisiinsä. Minua ei häiritse, että ihmiset tunnistavat. Aina en kuitenkaan muista, kuka minua kaupassa tervehtii.
Monissa maissa rehtorit ovat enemmän toimitusjohtajan tyyppisessä roolissa. Suomessa rehtoreilla on opettajatausta. Se on hyvä. Itselläni on kymmenisen opetustuntia viikossa. Rehtorin työssä tärkeintä on auttaa opettajia onnistumaan opetustyössään ja oppilaita koulutyössään. Hyvät hermot täytyy olla. Tutkimuksen mukaan rehtori keskeytetään yhdeksän minuutin välein, mikä tuo kieltämättä oman haasteensa toimenkuvaan.”
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
LUE OMA AIKA
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
LUE OMA AIKA