Jou­lu­kuus­sa vuo­den täyt­tä­nyt Max ta­pit­taa hy­myil­len sil­miin. Kak­si pik­ku­e­tu­ham­mas­ta pil­kis­tää so­mas­ti. Pik­ku­mies ojen­taa kä­si­ään, työn­tää sor­men suu­hun, ve­tää kor­vas­taan, ha­mu­aa äi­din kai­na­loon, kun­nes jän­nit­tä it­sen­sä kaa­rek­si var­paas­ta sor­men­pää­hän. Van­hem­pien lem­peä ote pi­tää.

Van­hem­muut­ta on Jari, 54, ja Eva Sö­re­gi-Vilé­nil­lä, 42, ta­ka­na rei­lu vuo­si. Jou­lu­kuus­sa juh­lit­tiin Ma­xin yk­si­vuo­tis­päi­viä. Suo­mes­sa per­he on vain kä­väi­se­mäs­sä, sil­lä syk­syl­lä Jari aloit­ti työt Eu­roo­pan Uni­o­nin ko­mis­si­on pu­heen­joh­ta­ja Jean-Clau­de Junc­ke­rin ka­bi­ne­tis­sa ark­tis­ten asi­oi­den neu­vo­nan­ta­ja­na. Sitä en­nen hän piti kak­si kuu­kaut­ta isyys­va­paa­ta, min­kä Jari kir­ja­si myös Lin­ke­dIn-pro­fii­liin­sa.

Max on elä­män kes­ki­pis­te. Sii­tä ei ole epäi­lys­tä. Kun syöt­tö­lu­si­kan pork­ka­na­so­se len­tää äi­din me­kol­le ja sa­maa herk­kua ti­pah­taa isän pu­vul­le, Jari kuit­taa, et­tä täl­lais­ta on, kun kes­ki-ikäi­se­nä tu­lee isäk­si ja äi­dik­si.

­– Niin kau­nis lap­si, vaik­ka it­se sa­non­kin, Jari huo­kaa ja ker­too yl­pe­ä­nä, et­tä poi­ka on kova jo­kel­ta­maan ja op­pi Ke­min mum­mi­las­sa taas pal­jon uu­sia ään­tei­tä.

Las­ta odo­tet­tiin pit­kään

Ja­rin ja hä­nen un­ka­ri­lai­sen vai­mon­sa Evan odo­tus kes­ti yh­dek­sän kuu­kau­den si­jas­ta vii­si pit­kää vuot­ta. Tuo­na ai­ka­na elä­mä oli yh­tä bi­o­ryt­mien las­ke­mis­ta: yri­tys­tä, pet­ty­mys­tä, uut­ta yri­tys­tä, kun­nes toi­vo oras­ti, mut­ta kuo­li­kin kes­ken­me­noon.

– Tun­tui, et­tä olim­me teh­neet kaik­kem­me ja lää­ke­tie­de oli teh­nyt kai­ken, Jari sa­noo.

– Olin hy­vin tur­hau­tu­nut en­kä voi­nut ym­mär­tää mik­si las­ta ei tule, vaik­ka niin ko­vas­ti kai­pa­sin. Tun­tui ki­pe­äl­tä kuul­la, kuin­ka lap­sia syn­tyi per­hei­siin, joi­hin las­ta ei toi­vot­tu, ja sit­ten oli per­hei­tä, ku­ten me, jois­sa las­ta kai­vat­tiin sy­dä­men poh­jas­ta, Eva muis­te­lee.

Eva tun­nus­taa, et­tei hän voi­nut hy­väk­syä lap­set­to­muut­ta. Ai­na kun ras­kaus kes­key­tyi, hän meni shok­kiin, mut­ta pian hän kes­kit­tyi jo uu­teen mah­dol­li­suu­teen. Jari ker­too, et­tä pa­ris­kun­ta eh­ti poh­tia myös adop­ti­o­ta. Sit­ten unel­ma to­teu­tui. Eva ei en­sin us­kal­ta­nut luot­taa omaan vais­toon­sa, et­tä ras­kaus voi­si ol­la tot­ta. Lää­kä­rin piti va­kuut­taa mon­ta ker­taa, et­tä odo­tus ete­ni hy­vin.

­ – Olin hank­ki­mas­sa meil­le lo­ma­len­to­ja toi­sel­le puo­len maa­il­maa, kun Eva sa­noi, et­tä an­ne­taan mat­kan ol­la. Vau­va oli tu­los­sa, Jari sa­noo.

Syn­ny­tyk­ses­sä lää­kä­rei­tä eri puo­lil­ta Eu­roop­paa

Odo­tu­sai­ka oli vai­ke­aa, ja Eva viet­ti vii­mei­set kuu­kau­det sai­raa­las­sa. Kei­sa­ri­leik­kaus so­vit­tiin jou­lu­na­lus­vii­kol­le, mut­ta pik­ku­mies tuu­ma­si toi­sin. Pu­he­lin soi Ja­rin tas­kus­sa lu­mi­se­na sun­nun­tai­päi­vä­nä, 11. jou­lu­kuu­ta, kun hän oli per­heen va­ki­o­ra­vin­to­lan kas­sal­la nou­ta­mas­sa lou­nas­ta sai­raa­la­ruo­an vaih­te­luk­si. Eva il­moit­ti, et­tä vau­va syn­tyy ja on tul­ta­va heti sai­raa­laan. Ja­ril­ta ti­pah­ti­vat kii­na­lai­set nuu­de­lit lat­ti­al­le. Hän sän­tä­si au­toon.

– Tus­kai­lin rans­ka­lai­sia kus­ke­ja, jot­ka san­kas­sa lu­mi­py­rys­sä ma­te­li­vat hi­taas­ti eteen­päin ke­sä­ren­kail­laan.

Jari eh­ti kuin eh­ti­kin pai­kal­le, kun Eva vie­tiin leik­kaus­sa­liin. Hän­tä hy­myi­lyt­tää, et­tä syn­ny­tys oli eu­roop­pa­lai­sen yh­teis­työn rie­mu­voit­to. Syn­ny­tys­lää­kä­ri­nä toi­mi rans­ka­lai­nen, apu­lais­lää­kä­ri tuli Lu­xem­bur­gis­ta, anes­te­si­a­lää­kä­ri Ita­li­as­ta, sai­raan­hoi­ta­jat Rans­kas­ta ja Puo­las­ta.

Isä un­ka­rik­si ja äi­ti suo­mek­si

Ma­xi­mi­li­an Mi­ka­el Be­ne­dic­tuk­sen syn­ty­mä on pis­tä­nyt mo­ni­kult­tuu­ri­sen per­heen elä­män uu­siin uo­miin. Ko­me­al­la ni­mel­lä he ha­lu­a­vat kun­ni­oit­taa suo­men kie­len pe­rus­ta­jaa Ag­ri­co­laa ja un­ka­ri­lais­ta py­hi­mys­tä. Po­jal­le ra­ken­ne­taan juu­ret niin Suo­meen kuin Un­ka­riin.

– Ope­tan lap­sel­le­ni un­ka­ria, Un­ka­rin his­to­ri­aa ja kult­tuu­ria, Eva suun­nit­te­lee.

Jari pu­huu Ma­xil­le suo­mea, mut­ta per­heen yh­tei­nen kie­li on eng­lan­ti. Jari ar­ve­lee, et­tä mo­ni­kie­li­syy­den seu­rauk­se­na lap­si op­pii sa­no­maan isä un­ka­rik­si ja äi­ti suo­mek­si, näin­hän he toi­si­aan kut­su­vat. Li­säk­si Jari suun­nit­te­lee, et­tä po­jan pi­tää op­pia ruot­sia. Jos ei muu­ten, niin suo­rit­ta­mal­la ase­pal­ve­lus ruot­sin­kie­li­ses­sä jouk­ko-osas­tos­sa. No, sii­hen on var­maan pik­ku­mie­hel­lä sa­nan­sa sa­not­ta­va­na kah­den­kym­me­nen vuo­den ku­lut­tua.

Isyys­lo­mal­la sel­vi­si, et­tä lap­sen­hoi­to on­kin vaa­ti­vaa

Lap­sen myö­tä pa­ris­kun­nan kon­sert­ti- ja kult­tuu­ri­rien­not ovat jää­neet. Jari on yrit­tä­nyt kan­nus­taa vai­mo­aan ot­ta­maan ai­kaa myös it­sel­leen. Eva ei ole kui­ten­kaan vä­lit­tä­nyt mie­hen­sä vin­keis­tä. Hän on täy­sin omis­tau­tu­nut lap­sel­le, ei­kä ole ha­lun­nut us­koa las­ta ke­nen­kään toi­sen hoi­viin.

– Poi­ka­ni vuok­si olen val­mis te­ke­mään kai­ken, kä­ve­len vaik­ka sei­nän läpi. Rak­kaus lap­seen on her­kin­tä mitä voin ku­vi­tel­la, Eva miet­tii.

Hän sa­noo syn­ny­tyk­sen jäl­keen tun­te­neen­sa, et­tä maa­il­mas­sa ei ole mi­tään mis­tä hän ei suo­riu­tui­si.

Ja­rin­kin ar­vot ovat muut­tu­neet. 24/7-työ­ryt­mi on lop­pu­nut. Pa­rin kuu­kau­den isyys­lo­ma opet­ti hä­nel­le ym­mär­rys­tä vau­va­e­lä­män ar­jes­ta.

– Ajat­te­lin, et­tä lei­kin lap­sen kans­sa ma­tol­la ja päi­vä­u­nien ai­kaan kir­joi­tan ra­port­te­ja maa­il­man­po­li­tii­kas­ta. Sii­nä kävi niin, et­tä po­jan nu­kah­ta­es­sa myös mi­nun oli ve­det­tä­vä hen­keä. Niin vaa­ti­vaa on lap­sen kans­sa puu­hai­lu. Mi­ten vai­mo­ni pys­tyy­kin huo­leh­ti­maan lap­ses­ta ja ko­dis­ta, Jari ih­met­te­lee kun­ni­oi­tus­ta ää­nes­sään.

Mon­ta maa­ta ja muut­toa

Un­ka­ris­ta dip­lo­maat­ti­pa­ri muut­ti Var­so­vaan ja siel­tä Stras­bour­giin. Nyt uu­si koti on pe­rus­tet­tu Brys­se­liin. Yh­des­sä­tois­ta vuo­des­sa he ovat asu­neet nel­jäs­sä maas­sa. Jari kiit­te­lee vai­mo­aan hy­väk­si dip­lo­maa­tin puo­li­sok­si. Eva osaa or­ga­ni­soi­da ja omaa kau­neu­den­ta­jua.

– Ai­noa asia, joka huo­les­tut­taa, on, et­tä Eva on jou­tu­nut työ­ni ta­kia luo­pu­maan pal­jos­ta, Jari sa­noo.