Artikkeli

www.mikapollari.com

Eva ja Jari Vilén

Eva ja Jari Vilén: ­– Odotimme omaa lasta viisi vuotta

Eva ja Jari Vilénin vuosien odotus päättyi Maxin syntymään. Lapsi on mullistanut perheen arjen ja arvot. Perhe on asettunut Brysseliin Jari Vilénin uuden työn takia.

Jou­lu­kuus­sa vuo­den täyt­tä­nyt Max ta­pit­taa hy­myil­len sil­miin. Kak­si pik­ku­e­tu­ham­mas­ta pil­kis­tää so­mas­ti. Pik­ku­mies ojen­taa kä­si­ään, työn­tää sor­men suu­hun, ve­tää kor­vas­taan, ha­mu­aa äi­din kai­na­loon, kun­nes jän­nit­tä it­sen­sä kaa­rek­si var­paas­ta sor­men­pää­hän. Van­hem­pien lem­peä ote pi­tää.

Van­hem­muut­ta on Jari, 54, ja Eva Sö­re­gi-Vilé­nil­lä, 42, ta­ka­na rei­lu vuo­si. Jou­lu­kuus­sa juh­lit­tiin Ma­xin yk­si­vuo­tis­päi­viä. Suo­mes­sa per­he on vain kä­väi­se­mäs­sä, sil­lä syk­syl­lä Jari aloit­ti työt Eu­roo­pan Uni­o­nin ko­mis­si­on pu­heen­joh­ta­ja Jean-Clau­de Junc­ke­rin ka­bi­ne­tis­sa ark­tis­ten asi­oi­den neu­vo­nan­ta­ja­na. Sitä en­nen hän piti kak­si kuu­kaut­ta isyys­va­paa­ta, min­kä Jari kir­ja­si myös Lin­ke­dIn-pro­fii­liin­sa.

Max on elä­män kes­ki­pis­te. Sii­tä ei ole epäi­lys­tä. Kun syöt­tö­lu­si­kan pork­ka­na­so­se len­tää äi­din me­kol­le ja sa­maa herk­kua ti­pah­taa isän pu­vul­le, Jari kuit­taa, et­tä täl­lais­ta on, kun kes­ki-ikäi­se­nä tu­lee isäk­si ja äi­dik­si.

­– Niin kau­nis lap­si, vaik­ka it­se sa­non­kin, Jari huo­kaa ja ker­too yl­pe­ä­nä, et­tä poi­ka on kova jo­kel­ta­maan ja op­pi Ke­min mum­mi­las­sa taas pal­jon uu­sia ään­tei­tä.

Las­ta odo­tet­tiin pit­kään

Ja­rin ja hä­nen un­ka­ri­lai­sen vai­mon­sa Evan odo­tus kes­ti yh­dek­sän kuu­kau­den si­jas­ta vii­si pit­kää vuot­ta. Tuo­na ai­ka­na elä­mä oli yh­tä bi­o­ryt­mien las­ke­mis­ta: yri­tys­tä, pet­ty­mys­tä, uut­ta yri­tys­tä, kun­nes toi­vo oras­ti, mut­ta kuo­li­kin kes­ken­me­noon.

– Tun­tui, et­tä olim­me teh­neet kaik­kem­me ja lää­ke­tie­de oli teh­nyt kai­ken, Jari sa­noo.

– Olin hy­vin tur­hau­tu­nut en­kä voi­nut ym­mär­tää mik­si las­ta ei tule, vaik­ka niin ko­vas­ti kai­pa­sin. Tun­tui ki­pe­äl­tä kuul­la, kuin­ka lap­sia syn­tyi per­hei­siin, joi­hin las­ta ei toi­vot­tu, ja sit­ten oli per­hei­tä, ku­ten me, jois­sa las­ta kai­vat­tiin sy­dä­men poh­jas­ta, Eva muis­te­lee.

Eva tun­nus­taa, et­tei hän voi­nut hy­väk­syä lap­set­to­muut­ta. Ai­na kun ras­kaus kes­key­tyi, hän meni shok­kiin, mut­ta pian hän kes­kit­tyi jo uu­teen mah­dol­li­suu­teen. Jari ker­too, et­tä pa­ris­kun­ta eh­ti poh­tia myös adop­ti­o­ta. Sit­ten unel­ma to­teu­tui. Eva ei en­sin us­kal­ta­nut luot­taa omaan vais­toon­sa, et­tä ras­kaus voi­si ol­la tot­ta. Lää­kä­rin piti va­kuut­taa mon­ta ker­taa, et­tä odo­tus ete­ni hy­vin.

­ – Olin hank­ki­mas­sa meil­le lo­ma­len­to­ja toi­sel­le puo­len maa­il­maa, kun Eva sa­noi, et­tä an­ne­taan mat­kan ol­la. Vau­va oli tu­los­sa, Jari sa­noo.

Syn­ny­tyk­ses­sä lää­kä­rei­tä eri puo­lil­ta Eu­roop­paa

Odo­tu­sai­ka oli vai­ke­aa, ja Eva viet­ti vii­mei­set kuu­kau­det sai­raa­las­sa. Kei­sa­ri­leik­kaus so­vit­tiin jou­lu­na­lus­vii­kol­le, mut­ta pik­ku­mies tuu­ma­si toi­sin. Pu­he­lin soi Ja­rin tas­kus­sa lu­mi­se­na sun­nun­tai­päi­vä­nä, 11. jou­lu­kuu­ta, kun hän oli per­heen va­ki­o­ra­vin­to­lan kas­sal­la nou­ta­mas­sa lou­nas­ta sai­raa­la­ruo­an vaih­te­luk­si. Eva il­moit­ti, et­tä vau­va syn­tyy ja on tul­ta­va heti sai­raa­laan. Ja­ril­ta ti­pah­ti­vat kii­na­lai­set nuu­de­lit lat­ti­al­le. Hän sän­tä­si au­toon.

– Tus­kai­lin rans­ka­lai­sia kus­ke­ja, jot­ka san­kas­sa lu­mi­py­rys­sä ma­te­li­vat hi­taas­ti eteen­päin ke­sä­ren­kail­laan.

Jari eh­ti kuin eh­ti­kin pai­kal­le, kun Eva vie­tiin leik­kaus­sa­liin. Hän­tä hy­myi­lyt­tää, et­tä syn­ny­tys oli eu­roop­pa­lai­sen yh­teis­työn rie­mu­voit­to. Syn­ny­tys­lää­kä­ri­nä toi­mi rans­ka­lai­nen, apu­lais­lää­kä­ri tuli Lu­xem­bur­gis­ta, anes­te­si­a­lää­kä­ri Ita­li­as­ta, sai­raan­hoi­ta­jat Rans­kas­ta ja Puo­las­ta.

Isä un­ka­rik­si ja äi­ti suo­mek­si

Ma­xi­mi­li­an Mi­ka­el Be­ne­dic­tuk­sen syn­ty­mä on pis­tä­nyt mo­ni­kult­tuu­ri­sen per­heen elä­män uu­siin uo­miin. Ko­me­al­la ni­mel­lä he ha­lu­a­vat kun­ni­oit­taa suo­men kie­len pe­rus­ta­jaa Ag­ri­co­laa ja un­ka­ri­lais­ta py­hi­mys­tä. Po­jal­le ra­ken­ne­taan juu­ret niin Suo­meen kuin Un­ka­riin.

– Ope­tan lap­sel­le­ni un­ka­ria, Un­ka­rin his­to­ri­aa ja kult­tuu­ria, Eva suun­nit­te­lee.

Jari pu­huu Ma­xil­le suo­mea, mut­ta per­heen yh­tei­nen kie­li on eng­lan­ti. Jari ar­ve­lee, et­tä mo­ni­kie­li­syy­den seu­rauk­se­na lap­si op­pii sa­no­maan isä un­ka­rik­si ja äi­ti suo­mek­si, näin­hän he toi­si­aan kut­su­vat. Li­säk­si Jari suun­nit­te­lee, et­tä po­jan pi­tää op­pia ruot­sia. Jos ei muu­ten, niin suo­rit­ta­mal­la ase­pal­ve­lus ruot­sin­kie­li­ses­sä jouk­ko-osas­tos­sa. No, sii­hen on var­maan pik­ku­mie­hel­lä sa­nan­sa sa­not­ta­va­na kah­den­kym­me­nen vuo­den ku­lut­tua.

Isyys­lo­mal­la sel­vi­si, et­tä lap­sen­hoi­to on­kin vaa­ti­vaa

Lap­sen myö­tä pa­ris­kun­nan kon­sert­ti- ja kult­tuu­ri­rien­not ovat jää­neet. Jari on yrit­tä­nyt kan­nus­taa vai­mo­aan ot­ta­maan ai­kaa myös it­sel­leen. Eva ei ole kui­ten­kaan vä­lit­tä­nyt mie­hen­sä vin­keis­tä. Hän on täy­sin omis­tau­tu­nut lap­sel­le, ei­kä ole ha­lun­nut us­koa las­ta ke­nen­kään toi­sen hoi­viin.

– Poi­ka­ni vuok­si olen val­mis te­ke­mään kai­ken, kä­ve­len vaik­ka sei­nän läpi. Rak­kaus lap­seen on her­kin­tä mitä voin ku­vi­tel­la, Eva miet­tii.

Hän sa­noo syn­ny­tyk­sen jäl­keen tun­te­neen­sa, et­tä maa­il­mas­sa ei ole mi­tään mis­tä hän ei suo­riu­tui­si.

Ja­rin­kin ar­vot ovat muut­tu­neet. 24/7-työ­ryt­mi on lop­pu­nut. Pa­rin kuu­kau­den isyys­lo­ma opet­ti hä­nel­le ym­mär­rys­tä vau­va­e­lä­män ar­jes­ta.

– Ajat­te­lin, et­tä lei­kin lap­sen kans­sa ma­tol­la ja päi­vä­u­nien ai­kaan kir­joi­tan ra­port­te­ja maa­il­man­po­li­tii­kas­ta. Sii­nä kävi niin, et­tä po­jan nu­kah­ta­es­sa myös mi­nun oli ve­det­tä­vä hen­keä. Niin vaa­ti­vaa on lap­sen kans­sa puu­hai­lu. Mi­ten vai­mo­ni pys­tyy­kin huo­leh­ti­maan lap­ses­ta ja ko­dis­ta, Jari ih­met­te­lee kun­ni­oi­tus­ta ää­nes­sään.

Mon­ta maa­ta ja muut­toa

Un­ka­ris­ta dip­lo­maat­ti­pa­ri muut­ti Var­so­vaan ja siel­tä Stras­bour­giin. Nyt uu­si koti on pe­rus­tet­tu Brys­se­liin. Yh­des­sä­tois­ta vuo­des­sa he ovat asu­neet nel­jäs­sä maas­sa. Jari kiit­te­lee vai­mo­aan hy­väk­si dip­lo­maa­tin puo­li­sok­si. Eva osaa or­ga­ni­soi­da ja omaa kau­neu­den­ta­jua.

– Ai­noa asia, joka huo­les­tut­taa, on, et­tä Eva on jou­tu­nut työ­ni ta­kia luo­pu­maan pal­jos­ta, Jari sa­noo.

Jari Vilén, 54.

Työs­ken­te­lee Eu­roo­pan Uni­o­nin ko­mis­si­on pu­heen­joh­ta­ja Jean-Clau­de Junc­ke­rin ka­bi­ne­tis­sa ark­tis­ten asi­oi­den neu­vo­nan­ta­ja­na.

Kan­sa­ne­dus­ta­ja 1999–2007,
Ul­ko­maan-kaup­pa­mi­nis­te­ri 2002–2003,
Un­ka­rin-suur­lä­het­ti­läs 2007-2012,
Suo­men Var­so­van suur­lä­he­tys­tön pääl­lik­kö 2012–2014,
EU:n suur­lä­het­ti­läs Eu­roo­pan neu­vos­tos­sa 2014–2018

Kou­lu­tus: kas­va­tus­tie­tei­den mais­te­ri

Eva Sö­re­gi-Vilén, 42

Työs­ken­te­li en­nen per­heen pe­rus­ta­mis­ta Un­ka­rin par­la­men­tis­sa pu­he­mies Ka­ta­lin Szi­li­nin ka­bi­net­ti­pääl­lik­kö­nä.

Kou­lu­tuk­sel­taan kaup­pa­tie­tei­den mais­te­ri, opet­ta­ja, opis­kel­lut ve­nä­jän kiel­tä ja kir­jal­li­suut­ta.

Lue Myös