Moni muis­taa Pent­ti-Os­ka­ri Kan­kaan var­sin­kin Seit­se­män sei­nä­hul­lua vel­jes­tä -huu­mo­ri­or­kes­te­ris­ta. Sen ri­veis­sä ja taus­ta­voi­mis­sa on vuo­sien mit­taan hää­räil­lyt niin Ir­win, Sam­my Ba­bit­zin, Vexi Sal­mi kuin Sa­ka­ri Kuos­ma­nen­kin.

– Pe­rus­tim­me bän­din vuon­na 1966 Rau­man opet­ta­ja­se­mi­naa­rin ka­ve­rei­den kes­ken. Suun­ni­tel­tiin, et­tä kesä keik­kail­laan, ja sit­ten men­nään opet­ta­jik­si.

Suun­ni­tel­mak­si jäi: yh­tye keik­kai­lee edel­leen. Uu­den Iloi­sen Te­at­te­rin or­kes­te­ri­na se eh­ti toi­mia mil­tei kol­me­kym­men­tä vuot­ta.

Pent­ti-Os­ka­ri to­sin jät­täy­tyi mel­ko pian yh­ty­een vii­kon­lop­pui­säk­si ja kes­kit­tyi oman oh­jel­ma­toi­mis­ton­sa pyö­rit­tä­mi­seen. Ajoi­tus oli täy­del­li­nen, sil­lä tans­si­paik­ko­ja oli noi­na vuo­si­na Suo­mes­sa kol­mi­sen­tu­hat­ta, ja or­kes­te­re­ja sa­man ver­ran.

– Se oli elä­vän mu­sii­kin kul­ta­kaut­ta.

Po­si­tii­vis­ta it­sek­kyyt­tä

Ny­kyi­sin Pent­ti-Os­ka­ri isän­nöi Tu­rus­sa Uk­ko-Pek­ka-höy­ry­lai­vaa ja tans­si­pa­vil­jon­ki Vaa­ka­huo­net­ta sen vie­res­sä. Saa­ris­to­me­ren ran­ni­kol­la Ry­mät­ty­läs­sä hä­nel­lä on lo­ma­e­lä­myk­siä ja ma­joi­tus­ta tar­jo­a­va Her­ran­kuk­ka­ro. Ai­em­paa ja ny­kyis­tä lii­ke­toi­min­taa lei­maa te­ke­mi­sen vim­ma. Joh­to­a­ja­tuk­se­na on, et­tä men­nään ja teh­dään ei­kä tur­hia mu­hi­tel­la. Sil­lä ei ole niin vä­liä, on­ko haa­ruk­ka lau­ta­sen va­sem­mal­la vai oi­ke­al­la puo­lel­la. Pal­jon tär­ke­äm­pää on, et­tä muis­taa hy­myil­lä.

– Mi­nul­ta puut­tuu kai­ken­lai­nen it­sek­riit­ti­syys, hän ju­lis­taa.

Yrit­tä­jyys on mie­hel­lä ve­ris­sä, vaik­ka hel­pom­mal­la­kin oli­si voi­nut pääs­tä. Vä­lil­lä ym­pä­ri­vuo­ro­kau­ti­set työ­päi­vät ovat ras­san­neet fyy­si­ses­ti ja psyyk­ki­ses­ti, vä­lil­lä taas vii­van al­le jää­nyt luku ei juu­ri ole mai­ri­tel­lut.

Kai­ken yti­me­nä on kui­ten­kin ih­mis­ten pal­ve­lu.

– Sa­non ai­na uu­sil­le työn­te­ki­jöil­lem­me, et­tä pal­ve­lu­am­ma­tis­sa ei epäit­se­käs ih­mi­nen pär­jää. Pi­tää ol­la sen ver­ran per­so ke­huil­le, et­tä viit­sii yrit­tää par­haan­sa. Se on po­si­tii­vis­ta it­sek­kyyt­tä.

Ih­mi­siä, joil­la ei ole mi­tään

Pent­ti-Os­ka­rin sy­dän syk­kii Saa­ris­to­me­rel­le ja sen luon­nol­le, mut­ta on hä­nes­sä myös jou­lu­pu­kin vi­kaa. Kaik­ki al­koi vuon­na 1985 teh­dys­tä lo­ma­mat­kas­ta Sri Lan­kal­le, ”hy­my­jen saa­rel­le”, ku­ten mies it­se maa­ta kut­suu. Kau­nis luon­to ja ys­tä­väl­li­set ih­mi­set te­ki­vät vai­ku­tuk­sen.

Pent­ti-Os­ka­ri ja hä­nen vai­mon­sa Mar­ja al­koi­vat juur­tua Hik­ka­du­wan seu­dul­le Sri Lan­kan ete­lä­o­saan. Pai­kal­li­set tu­li­vat tu­tuik­si, ja vä­hi­tel­len al­koi pie­ni­muo­toi­nen hy­vän­te­ke­väi­syys­työ. Pa­ris­kun­ta aut­toi kou­lun ka­ton kor­jaa­mi­ses­sa ja ot­ti kum­mi­lap­sia, jär­jes­ti nii­tä tut­ta­vil­leen­kin. Moni köy­hä lap­si pää­si kou­luun.

– Sri Lan­kas­sa on pie­ni eliit­ti, ja sit­ten on ih­mi­siä, joil­la ei ole mi­tään. ”Ei mi­tään” tar­koit­taa sitä, mitä jää jäl­jel­le, kun muu­ra­hai­sen keit­tää seit­se­mäs­sä eri ve­des­sä.

Joh­to­a­ja­tuk­se­na Kan­kai­den hy­vän­te­ke­väi­syys­työs­sä on toi­mia ruo­hon­juu­ri­ta­sol­la, yh­teis­työs­sä ky­lä­pääl­li­köi­den kans­sa. Lap­set ja nuo­ret pi­tää saa­da kou­lu­tuk­sen pii­riin, jot­ta he voi­vat tu­le­vai­suu­des­sa it­se aut­taa it­se­ään.

Tsu­na­mi muut­ti elä­män

Vuon­na 2002 Kan­kaat ra­ken­si­vat Sri Lan­kaan kak­kos­ko­din ja al­koi­vat viet­tää maas­sa yhä pi­dem­piä ai­ko­ja. Talo val­mis­tui vain hie­man en­nen tu­hoi­saa ta­pa­nin­päi­vän tsu­na­mia.

Kun aal­lot is­ki­vät, pel­käs­tään oman ky­län alu­eel­ta kuo­li 13 000 ih­mis­tä ja 40 000 jäi ko­dit­to­mik­si. Pent­ti-Os­ka­ri ja Mar­ja sel­vi­si­vät naar­muit­ta, kos­ka hei­dän ta­lon­sa si­jait­si etääm­mäl­lä si­sä­maas­sa, ”ka­ma­las­sa het­tei­kös­sä”.

Kun ka­tast­ro­fin laa­juus al­koi sel­vi­tä, pa­ris­kun­ta tyh­jen­si ti­lin­sä ja läh­ti kier­tä­mään pai­kal­lis­ten munk­kien kans­sa lä­hi­seu­dun temp­pe­lei­tä, joi­hin sel­vin­neet oli­vat ko­koon­tu­neet. He an­toi­vat nel­jä eu­roa kaik­ki­aan 6 500 per­heel­le – se riit­ti ruo­kaan noin kol­mek­si vii­kok­si.

Pik­ku­ros­vo­ja pi­tää ra­kas­taa

Tsu­na­min jäl­keen apua tuli tul­vi­mal­la, ja Kan­kaat or­ga­ni­soi­vat sen ja­ka­mi­sen jo ai­em­min pe­rus­ta­man­sa Lo­tus Hill -jär­jes­tön al­le. Us­kon­nol­li­ses­ti ja po­liit­ti­ses­ti si­tou­tu­ma­ton Lo­tus Hill on tätä ny­kyä myös Sri Lan­kan val­ti­on vi­ral­li­ses­ti re­kis­te­röi­mä jär­jes­tö.

Jär­jes­tön ai­kaan­saan­nok­siin kuu­lu­vat muun mu­as­sa kah­den eri vam­mais­kes­kuk­sen sekä niin kut­su­tun Unoh­det­tu­jen laak­son kou­lun ra­ken­nut­ta­mi­nen. Kou­lu on Sri Lan­kal­la sii­nä mie­les­sä ai­nut­laa­tui­nen, et­tä op­pi­lail­le tar­jo­taan mak­su­ton ruo­kai­lu – ihan kuin Suo­mes­sa.

Li­säk­si pa­ris­kun­ta or­ga­ni­soi mit­ta­vat uu­dis­tus­työt val­ti­on las­ten­ko­tiin, joka toi­mi ai­em­min käy­tän­nös­sä nuor­ten pik­ku­ri­kol­lis­ten van­ki­la­na. Nyt Toi­vo­lak­si ni­me­tys­sä kes­kuk­ses­sa on kou­lu­tet­tua hen­ki­lö­kun­taa, kir­jas­to, lei­po­mo, tie­to­ko­ne­luok­ka sekä asi­al­li­set hy­gie­ni­a­ti­lat.

– Ker­ran yk­si pie­ni poi­ka tuli ky­sy­mään, et­tä Onk­ke­li – ku­ten lap­set mi­nua kut­su­vat – mi­ten sinä voit mi­nua ra­kas­taa, vaik­ka olen­kin täl­lai­nen pik­ku­ros­vo?

Kan­kaat myös ke­rää­vät vuo­sit­tain ra­haa las­ten kou­lu­ken­kiin. Se on mo­nes­sa per­hees­sä asia, jo­hon kou­luun­me­no tys­sää. Kuu­si ja puo­li eu­roa ken­gis­tä on yk­sin­ker­tai­ses­ti lii­kaa.

– Suo­mes­sa sil­lä ra­hal­la os­taa pari kark­ki­pus­sia, Pent­ti-Os­ka­ri ver­taa.

Bud­d­ha­lais­ta tyy­neyt­tä

Sri Lan­kan köy­hyyt­tä vas­ten suo­ma­lais­ten kiit­tä­mät­tö­myys on ai­noi­ta asi­oi­ta, joka saa Pent­ti-Os­ka­rin hiil­ty­mään. Kun hän oli pa­laa­mas­sa kol­me kuu­kaut­ta tsu­na­min jäl­keen Suo­meen, eräs suo­ma­lais­mat­kus­ta­ja va­lit­ti len­to­ko­nees­sa ko­vaan ää­neen, mi­ten Suo­mes­sa on kaik­ki niin vai­ke­aa, esi­mer­kik­si ju­gurt­ti­pur­kin avaa­mi­nen.

Sil­loin tun­tui, et­tä ih­mi­sil­tä to­den tot­ta puut­tuu pers­pek­tii­viä.

– Moni, joka me­so­aa, et­tei ul­ko­maa­lai­sia tar­vit­se aut­taa, ei au­ta hei­kom­pi­o­sai­sia Suo­mes­sa­kaan.

Mat­kus­ta­mi­nen on ol­lut yk­si Pent­ti-Os­ka­rin elä­män suu­rim­mis­ta rik­kauk­sis­ta. Hä­nen mie­les­tään on vii­sas­ta, et­tä ih­mi­set se­koit­tu­vat kuin Baa­be­lin­tor­nis­sa. Sii­nä on pak­ko op­pia toi­nen toi­sel­ta.

Pent­ti-Os­ka­ri viet­tää yhä Sri Lan­kas­sa va­jaan puo­let vuo­des­ta.Vaik­ka hoi­det­ta­via asi­oi­ta on pal­jon, tak­ki ei ole kos­kaan reis­sun jäl­keen tyh­jä. Päin­vas­toin.

– Ihai­len bud­d­ha­lais­ta tyy­neyt­tä. Ker­ran kun val­ta­va kob­ra lui­ker­si etuo­ves­ta kes­kel­le olo­huo­net­tam­me, var­ti­ja ava­si kyl­män vii­le­äs­ti sil­le ta­ka­o­ven.

Pent­ti-Os­ka­ri Kan­gas, 74

Mat­kai­lu­y­rit­tä­jä ja muu­sik­ko. Tun­ne­taan Seit­se­män sei­nä­hul­lua vel­jes­tä -or­kes­te­ris­ta.

Pyö­rit­tää hy­vän­te­ke­väi­syys­työ­tä Lo­tus Hill -hank­keen puit­teis­sa Sri Lan­kas­sa vai­mon­sa Mar­jan kans­sa.

Jul­kais­sut kir­jan Ka­la­hul­lun päi­vä­kir­ja sekä seit­se­män On­nel­li­sen mie­hen ta­ri­noi­ta -ker­to­mus­ko­ko­el­maa.

Kak­si ai­kuis­ta las­ta.

Lue li­sää: po­si­tii­va­rit.fi/lo­tus­hill ja per­jan­tai­re­sep­ti.fi.