Minna Lindgren kuvitus Hanna Holma
”Olen Sofia”, nainen sanoi pehmeällä äänellä ja katsoi silmiin. Katse oli iloinen ja vartalo upea. Sofia hymyili ja puristi Martin kättä voimakkaasti. Mitään tällaista ei ollut tapahtunut sen jälkeen, kun Martti oli nöyrtynyt kotihoidon asiakkaaksi.
Tytär hänet siihen pakotti. Sanoi, että Martti unohteli asioita ja peitteli jälkiään, eristäytyi ja muuttui välinpitämättömäksi. Martti ei pedannut sänkyä, ei siivonnut kotia, jätti hiuksensa leikkaamatta ja parran ajamatta ja peseytyi harvoin, koska kaikki oli vaivalloista. Hän söi kolme kuukautta pelkkiä paistettuja kananmunia ja nautti aamiaiseksi oluen.
Tytär tiesi sen johtuvan suremisesta, kun Pirkko kuoli sairastettuaan pitkään. Uhkasi, että suruun voi kuolla. Martti oli toista mieltä, mutta tytär oli kauan sitten lakannut kuuntelemasta häntä. Ensin Martti menetti pankkioikeudet, sitten ajokortin ja lopulta hoitajat valloittivat hänen kotinsa.
LUE KOKO NOVELLI UUDESTA OAMSTA AJASTA (11/18). LÖYDÄT LEHDEN LEHTIPISTEISTÄ 15.8. SAAKKA.
Hanna Linnakko
Yksi tunnetuimmista ekspressionisteista oli Otto Dix, jonka Eteläinen matruusi -litografia vuodelta 1923 kuuluu lokakuussa avattavaan Rappiotaide-näyttelyyn.
Arsi Ikäheimonen
Hanna Linnakko
Yksi tunnetuimmista ekspressionisteista oli Otto Dix, jonka Eteläinen matruusi -litografia vuodelta 1923 kuuluu lokakuussa avattavaan Rappiotaide-näyttelyyn.
Arsi Ikäheimonen
www.mikapollari.com
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
LUE OMA AIKA
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
LUE OMA AIKA