”Olen So­fia”, nai­nen sa­noi peh­me­äl­lä ää­nel­lä ja kat­soi sil­miin. Kat­se oli iloi­nen ja var­ta­lo upea. So­fia hy­myi­li ja pu­ris­ti Mar­tin kät­tä voi­mak­kaas­ti. Mi­tään täl­lais­ta ei ol­lut ta­pah­tu­nut sen jäl­keen, kun Mart­ti oli nöyr­ty­nyt ko­ti­hoi­don asi­ak­kaak­si.

Ty­tär hä­net sii­hen pa­kot­ti. Sa­noi, et­tä Mart­ti unoh­te­li asi­oi­ta ja peit­te­li jäl­ki­ään, eris­täy­tyi ja muut­tui vä­lin­pi­tä­mät­tö­mäk­si. Mart­ti ei pe­dan­nut sän­kyä, ei sii­von­nut ko­tia, jät­ti hiuk­sen­sa leik­kaa­mat­ta ja par­ran aja­mat­ta ja pe­sey­tyi har­voin, kos­ka kaik­ki oli vai­val­lois­ta. Hän söi kol­me kuu­kaut­ta pelk­kiä pais­tet­tu­ja ka­nan­mu­nia ja naut­ti aa­mi­ai­sek­si olu­en.

Ty­tär tie­si sen joh­tu­van su­re­mi­ses­ta, kun Pirk­ko kuo­li sai­ras­tet­tu­aan pit­kään. Uh­ka­si, et­tä su­ruun voi kuol­la. Mart­ti oli tois­ta miel­tä, mut­ta ty­tär oli kau­an sit­ten la­kan­nut kuun­te­le­mas­ta hän­tä. En­sin Mart­ti me­net­ti pank­ki­oi­keu­det, sit­ten ajo­kor­tin ja lo­pul­ta hoi­ta­jat val­loit­ti­vat hä­nen ko­tin­sa.

LUE KOKO NO­VEL­LI UU­DES­TA OAMS­TA AJAS­TA (11/18). LÖY­DÄT LEH­DEN LEH­TI­PIS­TEIS­TÄ 15.8. SAAK­KA.