Vih­din Num­me­las­sa syn­ty­nyt ja edel­leen­kin asu­va vii­sin­ker­tai­nen maa­il­man­mes­ta­ri Jani Sie­vi­nen tree­na­si 19-vuo­ti­aa­na joka päi­vä, aa­muin il­loin ko­ti­ky­län­sä ui­ma­hal­lis­sa. Ker­ran vii­kos­sa ne­li­ra­tai­sen al­taan kol­me ra­taa oli va­rat­tu­na naa­pu­ri­kau­pun­ki Kark­ki­lan lap­sil­le, joil­ta ui­ma­hal­li puut­tuu vie­lä tä­nä­kin päi­vä­nä.

– Mei­dän, al­le kak­si­kymp­pis­ten jät­kien, oli tosi är­syt­tä­vää tree­na­ta, kun naa­pu­ri­ky­läs­tä saa­pui bus­si­las­til­li­nen ki­kat­te­le­via tyt­tö­jä vie­rei­sel­le ra­dal­le. Oman ky­län lap­set ei­vät meis­tä vä­lit­tä­neet, kos­ka oli­vat julk­kik­siin­sa tot­tu­neet.

Ma­ria Nyq­vist kiis­tää ki­ka­tel­leen­sa. Sen si­jaan hän ker­too odot­ta­neen­sa in­nok­kaas­ti, kos­ka oli Ja­nin vuo­ro läh­teä ra­dal­le.

– Mi­nul­la on vah­va kil­pai­lu­viet­ti. Ha­lu­sin ui­da kil­paa Ja­nin kans­sa ja odo­tin al­taan pääs­sä hä­nen läh­tö­vuo­ro­aan. Olin to­sin vas­ta puo­li­vä­lis­sä al­las­ta, kun Jani jo ui ta­kai­sin­päin ohit­se­ni, Ma­ria nau­rah­taa.

Jo­kin ai­ka sit­ten Ma­ria pen­koi kel­la­ris­sa van­ho­ja ta­va­roi­ta. Kä­teen osui Ja­nin ihai­li­ja­kort­ti, jos­sa oli hä­nen ni­mi­kir­joi­tuk­sen­sa.

– Sis­ko­ni oli jos­kus sen mi­nul­le pyy­tä­nyt ja minä sen säi­lyt­tä­nyt. En­pä sil­loin osan­nut ku­vi­tel­la, kuin­ka 20 vuot­ta myö­hem­min elä­mäs­sä käy.

Sit­tem­min Jani ot­ti ni­miin­sä vii­si maa­il­man­mes­ta­ruut­ta ja voit­ti lä­hes kaik­ki mah­dol­li­set uin­nin ar­vo­ki­sat use­aan ot­tee­seen. Ko­to­na pal­kin­to­kaa­pis­sa ki­mal­te­lee myös olym­pi­a­ho­pea vuo­del­ta 1996.

Rus­ke­a­sil­mäi­nen kau­no­tar hur­ma­si Ja­nin

Pa­ris­kun­ta us­koo tör­män­neen­sä toi­siin­sa vuo­sien var­rel­la muu­ta­man ker­ran ai­na­kin pai­kal­li­ses­sa su­per­mar­ke­tis­sa, sil­lä per­heen pe­rus­tet­tu­aan Ma­ri­a­kin oli muut­ta­nut Num­me­laan.

– Em­me kiin­nit­tä­neet toi­siim­me huo­mi­o­ta. Olim­me ta­hoil­lam­me pa­ri­suh­teis­sa ja tut­ta­va­pii­rim­me oli­vat eri­lai­set, mut­ta kyl­lä­hän kaik­ki ky­läl­lä Ja­nin tie­si­vät, Ma­ria ker­too.

Kah­den pie­nen lap­sen äi­ti työs­ken­te­li kam­paa­ja­na ja opis­ke­li sa­maan ai­kaan kas­va­tus­tie­tei­tä Hel­sin­gin yli­o­pis­tos­sa. Jani pyö­rit­ti uus­per­het­tä nor­ja­lais­syn­tyi­sen Mari-puo­li­son­sa kans­sa, val­men­si nuo­ria ui­ma­ri­lu­pauk­sia ja se­los­ti uin­nin ar­vo­ki­so­ja Eu­ros­por­til­la.

Kum­man­kin pa­ri­suh­teet ka­riu­tui­vat tä­män vuo­si­kym­me­nen alus­sa toi­sis­taan riip­pu­mat­to­mis­ta syis­tä. Ja­nin ty­töt muut­ti­vat Nor­jaan, ja Ma­ri­an lap­set ovat joka toi­nen vii­kon­lop­pu isän­sä luo­na.

Vuo­rot­te­lun an­si­os­ta kum­mal­la­kin oli ta­hoil­laan va­pai­ta vii­kon­lop­pu­ja, ku­ten ke­vääl­lä 2014. Erää­nä lau­an­tai­na he osui­vat yh­tä ai­kaa pai­kal­li­seen ra­vin­to­laan ja syn­tyi en­si ker­taa sy­vem­pi kat­se­kon­tak­ti.
Jani kiin­nos­tui vä­lit­tö­mäs­ti rus­ke­a­sil­mäi­ses­tä kau­not­ta­res­ta.

– Ka­ve­ri­ni huo­ma­si re­ak­ti­o­ni ja al­koi nau­raa. Hän tun­si Ma­ri­an ja to­kai­si, et­tä en­nem­min voi­tan Eu­ro­jack­po­tis­sa kol­me ker­taa täy­so­su­man kuin saan tuon nai­sen kiin­nos­tuk­sen he­rää­mään, Jani muis­te­lee.

Kak­si viik­koa myö­hem­min Jani ja Ma­ria osal­lis­tui­vat yh­tei­sen ys­tä­vän­sä syn­ty­mä­päi­vil­le. Jani us­kal­si teh­dä aloit­teen ja sai­kin luo­tua kes­kus­te­lu­yh­tey­den. Jo sa­man il­lan ai­ka­na kum­man­kin tun­teet läm­pe­ni­vät muu­ta­man as­teen in­tii­mim­mik­si.

Al­ka­va­na ke­sä­nä Jani ja Ma­ria viet­tä­vät suh­teen­sa vii­si­vuo­tis­päi­vää. Suun­ni­tel­mis­sa on jos­sa­kin vai­hees­sa myös muut­to yh­teen. Pari kih­lau­tui ke­vääl­lä ja hei­dät vi­hi­tään en­si tal­ve­na La­pis­sa. Kos­ka suh­tees­sa ei ole kaa­va­mai­suu­den ai­heut­ta­maa pak­koa tai kii­ret­tä, hei­dän vä­lil­lään on yhä sitä al­ku­ai­ko­jen jän­nit­tä­vää ki­hel­möin­tiä, joka per­he-elä­män ar­jes­sa usein pää­see häl­ve­ne­mään.

Ja­nin ja Ma­ri­an lap­set ys­tä­vys­tyi­vät kes­ke­nään

Ma­ria muut­ti Num­me­las­ta Hel­sin­gin kes­kus­taan jo kym­me­nen vuot­ta sit­ten. Hän on teh­nyt luo­ka­no­pet­ta­jan töi­tä jo vii­si vuot­ta. Kaa­po-poi­ka on nyt 11-vuo­ti­as ja kuu­si­vuo­ti­as Pen­ni-ty­tär käy es­ka­ria.

Ja­nin kak­si poi­kaa en­sim­mäi­ses­tä lii­tos­ta ovat jo täy­si-ikäi­siä. Toi­ses­ta lii­tos­ta syn­ty­neet kol­me ty­tär­tä, Fe­li­cia, 11, Mil­la, 9, ja Al­ma, 5, asu­vat äi­tin­sä kans­sa Jää­me­ren mai­se­mis­sa Poh­jois-Nor­jas­sa. He viet­tä­vät lo­mia isän­sä luo­na Suo­mes­sa mon­ta ker­taa vuo­des­sa, use­am­man vii­kon ker­ral­laan.

Jani las­kee aja­van­sa Num­me­las­ta Nor­jan Troms­saan vuo­des­sa vä­hin­tään kah­dek­san 2 800 ki­lo­met­rin edes­ta­kais­ta mat­kaa. Ai­kaa suun­taan­sa ku­luu 16 tun­tia, ke­säy­ös­sä kol­mi­sen tun­tia vä­hem­män.

– Troms­sas­ta ei ole suo­ria len­to­ja Hel­sin­kiin, ei­vät­kä lap­set saa vie­lä len­tää vaih­to­yh­tey­den kaut­ta il­man ai­kuis­ta. Kiel­tä­mät­tä yk­sin aja­mi­nen var­sin­kin tal­viy­ös­sä on ras­kas­ta. Yleen­sä otan jon­kun ys­tä­vä­ni ajo­reis­sul­le mu­kaan.

Jos työt sal­li­vat, on Ma­ria lap­si­neen usein näil­lä mat­koil­la mu­ka­na. Vä­lit ex-puo­li­soi­hin ovat mo­lem­min puo­lin asi­al­li­set. Jäl­ki­kas­vu­kin tu­lee mai­ni­os­ti toi­meen kes­ke­nään, kos­ka lap­set ovat sa­ma­ni­käi­siä.

– Pen­ni ja Al­ma ha­ke­vat vie­lä yh­teis­tä kiel­tä, vaik­ka vau­vai­käi­se­nä Nor­jaan muut­ta­nut Al­ma ym­mär­tää­kin jo mel­koi­ses­ti suo­mea. Mil­la ja Fe­li­cia kas­voi­vat alun pe­rin­kin kak­si­kie­li­sik­si, Jani ker­too.

Omat ja toi­sen lap­set tou­hui­neen, har­ras­tuk­si­neen ja kou­lun­käyn­tei­neen vie­vät mer­kit­tä­vän ajan ar­jes­ta. Jani pi­tää lä­hes päi­vit­täin yh­teyt­tä tyt­tä­riin­sä Sky­pen vä­li­tyk­sel­lä.

– Ty­töt ovat hy­vin ur­hei­lul­li­sia. He har­ras­ta­vat voi­mis­te­lua ja kil­pau­in­tia. En­sim­mäi­set mi­ta­lit on jo voi­tet­tu, isä ker­too yl­pe­ä­nä.

www.mikapollari.com

Eril­lään asu­mi­nen pi­tää suh­teen tuo­ree­na

Iki­o­pis­ke­li­jak­si tun­nus­tau­tu­va Ma­ria an­toi Ja­nil­le ki­pi­nän ryh­tyä te­ke­mään opet­ta­jan­si­jai­suuk­sia. Ex-ui­ma­ri on var­si­nai­sen val­men­ta­jan työn­sä ohel­la teh­nyt nii­tä jo vii­ti­sen vuot­ta, en­sin Num­me­las­sa ja vii­me ai­koi­na myös Vih­dis­sä ja Loh­jal­la.

– Olen opet­ta­nut ala-, ylä- ja eri­tyis­luo­kis­sa. Työ on sekä haas­ta­vaa et­tä an­toi­saa. En sul­je pois mah­dol­li­suut­ta, et­tä in­nos­tui­sin vie­lä näil­lä ikä­vuo­sil­la ha­ke­maan yli­o­pis­toon ja opis­ke­le­maan luo­ka­no­pet­ta­jak­si, Jani ker­too.

Ma­ria on yhä kir­joil­la Hel­sin­gin yli­o­pis­tos­sa. Hän suo­rit­ti vii­me syk­sy­nä reh­to­rin kel­poi­suu­den, mut­ta käy­tän­nön työ­tä ra­kas­ta­va­na hän ei aio ha­kea kuin eh­kä va­ra­reh­to­rin vir­kaa. Kou­lun joh­ta­mi­nen by­rok­ra­ti­oi­neen vei­si hä­net lii­an kau­ak­si var­si­nai­ses­ta kas­va­tus­työs­tä. Op­pi­laat iloi­neen ja mur­hei­neen ovat hä­nel­le ai­dos­ti tär­kei­tä.

Ma­ri­an te­o­lo­gi­an opin­not ovat vie­lä kes­ken, ja saat­ta­vat jää­dä­kin, mut­ta tus­kin opis­ke­lut vie­lä sii­hen­kään lop­pu­vat.

– Po­li­ti­koin­ti ja yh­teis­kun­nal­lis­ten asi­oi­den poh­ti­mi­nen on kes­kus­te­luis­sam­me jo­ka­päi­väis­tä. Vaik­ka puo­lu­e­kan­tam­me ei­vät ole sa­mat, nä­ke­myk­sem­me ovat pit­käl­ti yh­te­ne­väi­set, Jani ker­too.

Hän jopa har­kit­si edus­kun­ta­vaa­lieh­dok­kuut­ta Sdp:n ri­veis­sä vuon­na 2010. Vih­rei­tä kan­nat­ta­vaa Ma­ri­aa kiin­nos­taa kan­sa­ne­dus­ta­jan työ niin pal­jon, et­tei hän miet­ti­si kah­ta ker­taa, jos joku pyy­täi­si eh­dok­kaak­si.

Ja­nin ja Ma­ri­an suh­tees­sa on älyl­li­syy­den li­säk­si myös toi­sen­lai­nen puo­li, jos­sa hul­lut­te­lu ja seik­kai­lun­ha­lu pää­se­vät val­loil­leen. Ti­lan­tei­siin su­kel­le­taan täy­del­lä sy­dä­mel­lä ja in­to­hi­mol­la, mut­ta mur­jot­ta­mi­sel­le ei an­ne­ta si­jaa.

He saat­ta­vat yl­lät­tää toi­sen­sa mitä has­suim­mil­la ta­voil­la. Heti pe­rään on toi­sen vuo­ro kek­siä pa­rem­pi kep­po­nen.

– Kaik­ki pi­lam­me ei­vät kes­tä päi­vän­va­loa. Toki kilt­te­jä­kin tem­pauk­sia sal­li­taan. Ker­ran haas­toin Ja­nin ui­maan sel­kää kaup­pa­kes­kuk­sen liu­ku­por­tai­ta ylös. Yl­ly­tys­hul­lu kun on, niin toki hän teki sen, ja minä vi­de­oin ti­lan­teen, Ma­ria nau­res­ke­lee.

– Eril­lään asu­mi­ses­sa on se hyvä puo­li, et­tä suh­de py­syy tuo­ree­na ja jän­nit­tä­vä­nä. Vaik­ka yö­vym­me tois­tem­me luo­na nel­jä­nä­kin päi­vä­nä vii­kos­sa, mie­tin ko­to­na Ma­ri­an luok­se läh­ties­sä­ni, et­tä ovat­han vaat­tee­ni nyt siis­tit ja kat­seen­kes­tä­vät ja tuk­ka­ni hy­vin, Jani tun­nus­taa.

Yk­si rii­ta vii­des­sä vuo­des­sa

Ma­ria ja Jani ovat rii­del­leet vii­den vuo­den ai­ka­na vain ker­ran, ja kuu­lem­ma sen­kin täy­sin nau­ret­ta­vas­ta syys­tä.

– Olim­me vii­me ke­sän hel­teil­lä au­to­mat­kal­la las­tem­me kans­sa Poh­jan­maal­la. Kä­vim­me muun mu­as­sa Tuu­rin ky­lä­kaup­paa ih­met­te­le­mäs­sä. Pa­luu­mat­kal­la au­tos­ta ha­jo­si il­mas­toin­ti ja meil­lä ai­kui­sil­la al­koi mie­li hier­tää, Jani ker­too.

Nel­jä las­ta ih­met­te­li hil­jaa ta­ka­pen­kil­lä, kun etu­pen­kil­lä ai­kui­set al­koi­vat ko­va­ää­ni­ses­ti to­rail­la pik­ku­mai­sis­ta asi­ois­ta.

– Ko­tiin pääs­ty­äm­me kuu­lim­me, kuin­ka lap­set su­pat­te­li­vat toi­sil­leen, et­tä ”jos noi nyt ero­a­vat niin py­sy­tään me sil­ti ys­tä­vi­nä ja et­tä vaih­de­taan kai­ken va­ral­ta pu­he­lin­nu­me­roi­ta”. Kun olim­me men­neet nuk­ku­maan, lap­set työn­si­vät ma­kuu­huo­neen oven alit­se lap­pu­sia, jos­sa luki muun mu­as­sa ”Nyt is­kä pyy­dät Ma­ri­al­ta an­teek­si!”

Syy­nä rii­dat­to­muu­teen Jani ja Ma­ria pi­tä­vät sitä, et­tä heil­lä on sa­man­lai­nen huu­mo­rin­ta­ju mut­ta kui­ten­kin riit­tä­vän eri­lai­set per­soo­nal­li­suu­det.

– Meil­lä on on­ne­na se­kin, et­tä saam­me kuu­kau­sit­tain viet­tää kah­den­kes­kis­tä ai­kaa, Jani sa­noo.

En­si syk­sy­nä on lu­vas­sa ai­na­kin osit­tai­nen muut­to Ma­ri­an luok­se, sil­lä Ja­nia odot­taa iso leik­kaus, ei­kä hän sen jäl­keen to­viin pär­jää yk­sin ko­to­naan.

– Olen vas­ta 45-vuo­ti­as, mut­ta jou­dun jo nyt lonk­ka­leik­kauk­seen. Olen ki­puil­lut jo jal­ka­ni kans­sa pi­dem­pään. Lon­kas­sa on il­mei­ses­ti ol­lut syn­ty­mä­vi­ka. Uin­tiu­ra on sit­ten osal­taan vauh­dit­ta­nut lonk­ka­rus­to­jen ku­lu­mis­ta.

Jos ja kun pari jo­na­kin päi­vä­nä pää­tyy vi­ral­li­ses­ti­kin sa­man ka­ton al­le, on osoi­te jo sel­vä.

– Minä muu­tan sil­loin py­sy­väs­ti Hel­sin­kiin. Poi­ka­ni läh­te­vät pian omiin osoit­tei­siin­sa ja oma­ko­ti­ta­lo­ni käy lii­an suu­rek­si. Se tun­tuu jo nyt­kin lii­an au­ti­ol­ta sil­loin, kun Ma­ria lap­si­neen on omas­sa ko­dis­saan. Huo­maan pyö­ri­vä­ni ym­py­rää tyh­jis­sä huo­neis­sa ja odo­tan het­keä, jol­loin voin suun­na­ta ta­kai­sin hei­dän luok­seen, Jani Sie­vi­nen sa­noo.