Hyvin­voin­ti­ni pe­rus­ta on rans­ka­lai­nen tapa syö­dä hy­vin ja sään­nöl­li­ses­ti. Mi­nul­la on sään­nöl­li­set ruo­ka-ajat en­kä syö vä­li­pa­lo­ja. Kun syön mo­ni­puo­lis­ta, mau­kas­ta ruo­kaa, ei ole tar­vet­ta na­pos­te­luun.

Anna valmistaa ruoan itse ja suosii lähellä tuotettuja raaka-aineita.

Syön mah­dol­li­sim­man kas­vis­pai­not­teis­ta se­ka­ruo­kaa ja val­mis­tan kai­ken ruo­an it­se Suo­sin lä­hel­lä tuo­tet­tu­ja raa­ka-ai­nei­ta, jot­ka on kas­va­tet­tu ny­ky­ar­vo­jen mu­kai­ses­ti. Lap­suu­te­ni herk­ku, mak­sa­laa­tik­ko, on ai­noa val­mis­ruo­ka, jota os­tan ai­na Suo­mes­sa käy­des­sä­ni!

Eli­mis­tö­ni yli­her­kis­tyi vuo­sia sit­ten glu­tee­nil­le, ja nou­da­tan glu­tee­ni­ton­ta ruo­ka­va­li­o­ta. Olen op­pi­nut elä­mään sen kans­sa il­man on­gel­mia.

Ra­kas­tan rans­ka­lais­ta aja­tus­ta et­tä ruo­kai­lu on seu­rus­te­lu­muo­to. Nau­tin ruu­as­ta, ruo­ka­seu­ras­ta ja sil­le va­ra­tus­ta het­kes­tä. Yh­tei­nen ruo­kai­lu­het­ki per­heen kes­ken on ar­vo­kas.

Sel­viy­dyn kii­rei­ses­tä työs­tä ja ar­jen pyö­rit­tä­mi­ses­tä, kun mi­nul­la on hyvä ja ta­sa­pai­noi­nen olo.

Olen ai­na hoi­ta­nut kun­to­a­ni liik­ku­mal­la pal­jon. Nuo­rem­pa­na pu­rin lii­kun­nan avul­la ener­gi­aa­ni, nyt van­hem­pa­na koen, et­tä sen avul­la pys­tyn la­taa­maan ener­gia-ak­ku­ja­ni.

- Asiakkaiden kohtaaminen on minulle tärkeää. Anna pyöräilee kaupungissa aina kun mahdollista.

Ar­ki­lii­kun­ta on avai­na­se­mas­sa, kos­ka asun suur­kau­pun­gis­sa. Lii­kun ai­na kä­vel­len tai pyö­räl­lä, met­roa käy­tän vain sil­loin kun ta­va­rat ei­vät mah­du pyö­rän kyy­tiin. Au­toa en edes omis­ta. Mie­les­tä­ni on hu­vit­ta­vaa, et­tä au­toa myy­dään va­pau­den tun­teel­la, mut­ta to­del­li­suu­des­sa suur­kau­pun­gis­sa voi liik­kua va­paas­ti ai­no­as­taan pyö­räl­lä.

Har­ras­tan af­rik­ka­lais­ta tans­sia mah­dol­li­suuk­sie­ni mu­kaan. Se on yk­si haus­kim­mis­ta ja ko­ko­nais­val­tai­sim­mis­ta lii­kun­ta­muo­dois­ta mitä tie­dän. Af­rik­ka­lai­ses­sa tans­sis­sa kieh­too rum­pu­jen ryt­mi. Se tem­paa mu­kaan­sa al­ku­kan­tai­suu­del­laan ja ai­tou­del­laan.

Ter­veyt­tä­ni ovat hai­tan­neet sy­dä­men ryt­mi­häi­ri­öt, joi­ta sain työst­res­sin seu­rauk­se­na muu­ta­ma vuo­si sit­ten. Sy­dä­me­ni löi 6000 yli­mää­räis­tä lyön­tiä vuo­ro­kau­des­sa. Mi­nul­le teh­tiin kaik­ki mah­dol­li­set tut­ki­muk­set, mut­ta mi­tään vi­kaa ei löy­ty­nyt. Lää­kä­ri oh­jeis­ti vä­hen­tä­mään stres­siä ja ta­sa­pai­not­ta­maan elä­män­ryt­miä lii­kun­nan ja me­di­taa­ti­on avul­la. Ryh­dyin juok­se­maan sään­nöl­li­ses­ti, ja olen­kin saa­nut ryt­mi­häi­ri­öt mi­ni­miin.

Iloa mi­nul­le tuot­ta­vat mo­net pie­net, ar­ki­set asi­at: hymy ih­mis­vi­li­näs­sä, koh­taa­mi­set asi­ak­kai­den kans­sa, kes­kus­te­lut ys­tä­vien seu­ras­sa. Iloit­sen myös suun­nat­to­mas­ti kai­kes­ta uu­den op­pi­mi­ses­ta ja ko­ke­mi­ses­ta.

Tun­tuu, et­tä olen saa­vut­ta­nut pal­jon enem­män kuin olin kos­kaan us­kal­ta­nut edes toi­voa. Tai­tei­li­ja­na ha­lu­an tun­tea on­nis­tu­nee­ni työs­sä­ni.

Kaj Franck -muo­toi­lu­pal­kin­non saa­mi­nen vii­me vuon­na oli hui­kea saa­vu­tus ja se tuot­ti mi­nul­le pal­jon iloa. Olen pal­kin­nos­ta hy­vin kii­tol­li­nen.

Aloin poh­tia elä­mä­nar­vo­ja­ni, kun stres­siä oli tänä vuon­na lii­kaa. On hyvä miet­tiä vä­lil­lä, mikä elä­mäs­sä on oi­ke­as­ti tär­ke­ää. Tämä voi ol­la myös iän tuo­ma elä­män­vai­he, mut­ta olen ko­ke­nut sen hy­vä­nä sel­lai­se­na. Ar­vo­jen poh­dis­ke­lu on sel­kiyt­tä­nyt tu­le­vai­suu­den vi­si­o­ta­ni.