Pie­ni val­koi­nen koi­ra kul­kee nä­tis­ti Pir­jo Ai­rak­si­sen kin­te­reil­lä hel­sin­ki­läi­ses­sä puis­tos­sa ja te­kee täs­mäl­leen sitä, mitä Pir­jo lem­pe­äl­lä ja rau­hal­li­sel­la ää­nel­lä ke­hot­taa.

Pir­jo ja hä­nen puo­li­son­sa Pert­ti Ruus­ka­nen tu­tus­tui­vat Pin­guun kah­dek­san vuot­ta sit­ten. Lei­kat­tu ame­ri­kan­ter­rie­riu­ros oli Per­tin tyt­tä­ren ja tä­män puo­li­son koi­ra. Kun ty­tär ne­li­sen vuot­ta sit­ten ero­si, koi­ra jäi puo­li­sol­le, joka asui lä­hel­lä Pir­joa ja Pert­tiä.

– Sil­loin Pin­gus­ta tuli bo­nus­koi­ram­me. Se viet­tää meil­lä vii­kon­lop­pu­ja ja lo­mia ke­säl­lä ja tal­vel­la. Se so­pii meil­le mo­lem­mil­le. Toi­nen saa va­paa-ai­kaa, ja meis­tä on kiva ol­la koi­ran kans­sa.

Kun Pin­gu on Pir­jon ja Per­tin luo­na, se on in­nok­kaas­ti mu­ka­na kai­kes­sa. Se mat­kus­taa mie­lel­lään au­tos­sa, pi­tää ve­nei­lys­tä ja sei­soo sup­pi­lau­dal­la kuin pat­sas. Se nuk­kuu sän­gyn jal­ko­pääs­sä.

Sama elä­mä kah­des­sa ko­dis­sa

Tul­les­saan Pin­gu muut­taa Pir­jon ja Per­tin ryt­min, kos­ka koi­ra ei saa ol­la lii­an kau­an yk­sin.

– Pin­gun kans­sa lenk­kei­lem­me pal­jon enem­män. Kä­ve­lem­me pit­kin ran­to­ja yh­des­sä ja erik­seen. Kun Pin­gu läh­tee, tu­lee ikä­vä. Muu­ta­ma päi­vä me­nee tot­tu­es­sa sii­hen, et­tei sen kyn­sien ää­ni kuu­lu ko­to­na.

Pir­jol­la on ai­em­min ol­lut iso­ja koi­ria, ku­ten bern­har­di­lai­nenw ja kul­tai­nen­nou­ta­ja. Hän tie­tää, et­tä oma koi­ra on iso si­tou­mus. Mut­ta niin on myös vas­tuu bo­nus­koi­ras­ta.

– Koi­ran elä­män pi­tää ol­la jär­jes­tel­mäl­li­ses­ti sa­man­lais­ta kum­mas­sa­kin ko­dis­sa. Se tuo koi­ral­le tur­val­li­suu­den tun­net­ta.

Pir­jo sa­noo, et­tä bo­nus­hau­va so­pii ih­mi­sel­le, jol­la on ko­ke­mus­ta koi­ris­ta.

– Oman koi­ran kans­sa voi ope­tel­la joka päi­vä. Bo­nus­koi­ran kans­sa pi­tää tie­tää, mi­ten koi­ra käyt­täy­tyy. It­se an­tai­sin koi­ran hoi­toon vain ih­mi­sel­le, jo­hon luo­tan sa­tap­ro­sent­ti­ses­ti.