”En tun­ne mui­ta ikäi­si­ä­ni nai­sia, jot­ka ajai­si­vat it­se­näi­ses­ti mots­ka­ril­la. Var­maan hei­tä on jos­sa­kin päin maa­ta. Yleen­sä­hän nai­set is­tu­vat mies­ten­sä kyy­dis­sä. Mi­nul­la tämä aja­mi­nen on kai jo­ten­kin jää­nyt ve­riin, kun olen ajel­lut jo yli 50 vuot­ta.

Nau­tin aja­mi­ses­ta. Moot­to­rin hil­jai­nen su­ri­na ja se, et­tä olen it­se luon­non kes­kel­lä, vie­hät­tä­vät. Pyö­rän se­läs­sä ais­tin tuok­sut ja läm­pö­ti­lan. Kun vaik­ka ajan jär­ven tai kal­li­o­leik­kauk­sen koh­dal­le, tun­nen ke­säl­lä nii­den vii­ley­den ja syk­sym­mäl­lä läm­mön.

Tyk­kään ajel­la pie­niä, mut­kai­sia tei­tä, joil­la hal­lit­sen pyö­rän. Ajo on hi­das­ta ja ryt­mi­käs­tä. Tek­nii­kas­ta en ole niin kiin­nos­tu­nut, en­kä ha­lua ras­sa­ta pyö­rää.

in­to moot­to­ri­ker­hos­ta

Lap­suu­den­ko­ti­ni oli Pih­ti­pu­taal­la. Pik­ku­paik­ka­kun­nal­la ei vie­lä 60-lu­vul­la ol­lut nuo­ril­le tar­jol­la ny­ky­a­jan laa­jaa har­ras­tus­pa­let­tia.

Kun yk­si opet­ta­jis­ta pe­rus­ti kou­lul­lem­me moot­to­ri­ker­hon, sin­ne tuli koko ky­län nuo­ri­so. Myös minä ja ys­tä­vä­ni Tuu­la. Olim­me sil­loin 14-vuo­ti­ai­ta. Per­jan­tain ker­hoil­lois­sa ope­tel­tiin lii­ken­ne­sään­tö­jä ja las­ket­tiin kes­ki­no­peuk­sia.

En ol­lut en­nen edes aja­nut mo­pol­la, mut­ta saim­me osal­lis­tua ajo­har­joi­tuk­siin. Heti kun täy­tin 16 me­nin ker­hon kans­sa ajo­ko­kee­seen ja sain ajo­lu­vat. Ker­hos­sa koot­tiin mi­nul­le en­sim­mäi­nen pyö­rä­kin. Se oli un­ka­ri­lai­nen kak­si­tah­ti­nen, 250-kuu­ti­oi­nen simp­pe­li pyö­rä. Hin­nak­si tuli 250 mark­kaa.

En­sim­mäi­nen reis­su Sak­saan

En­sim­mäi­se­nä ke­sä­nä kä­vim­me ko­koon­tu­mi­sa­jois­sa Jo­en­suun Kon­ti­o­ral­lis­sa. Jo seu­raa­va­na ke­sä­nä läh­dim­me Tuu­lan kans­sa moot­to­ri­pyö­räl­lä Sak­san-reis­sul­le. Ha­lu­sim­me näh­dä hie­not lin­nat ja kau­niit jo­ki­var­ret. Muis­tan, et­tä vä­lil­lä sa­toi vet­tä ja oli kyl­mä. Yö­vyim­me tel­tas­sa. Päi­vä­kir­jaan olen kir­joit­ta­nut, et­tä ’yöl­lä oli hie­man vii­le­ää’.

Ajo­a­sui­na meil­lä mo­lem­mil­la oli eng­lan­ti­lai­set Bar­bour-asut, öl­jy­kan­gas­tak­ki ja -hou­sut. Vii­me ke­vää­nä os­tin it­sel­le­ni ’päi­vi­te­tyn’ va­paa-ajan öl­jy­kan­gas­ta­kin. Sii­tä tuli jo­ten­kin nos­tal­gi­nen mie­li.

Reis­su meni hie­nos­ti, ja sen jäl­keen olen use­as­ti käy­nyt niin Sak­sas­sa kuin Rans­kas­sa­kin. Opis­ke­lin sak­san ja rans­kan kie­len opet­ta­jak­si ja kä­vin mo­ne­na ke­sä­nä eri­lai­sis­sa ta­paa­mi­sis­sa ja ke­sä­kurs­seil­la.

häm­mäs­ty­nei­tä kat­sei­ta

Se, et­tä saa­vuin moot­to­ri­pyö­räl­lä, he­rät­ti jos­kus ih­me­tys­tä. Var­sin­kin 70-lu­vul­la moot­to­ri­pyö­räi­le­vä nai­nen oli har­vi­nai­suus. Kun reis­suun läh­ties­sä­ni ajoin lai­va­ran­taan, mie­het kat­soi­vat pit­kään ja vain har­va us­kal­si tul­la jut­tu­sil­le. Olen huo­man­nut, et­tä vain to­del­la vah­vat mie­het tu­le­vat jut­te­le­maan.

Myös opet­ta­jan työs­sä lu­ki­os­sa sain nuo­ril­ta po­si­tii­vis­ta pa­lau­tet­ta har­ras­tuk­ses­ta­ni. Ja ai­na penk­ka­rei­den ai­kaan he kek­si­vät sii­tä jo­tain vit­sail­ta­vaa.

Reis­suil­la olen saa­nut eli­ni­käi­siä ys­tä­viä, joi­den kans­sa vie­rai­lem­me tois­tem­me luo­na. Rans­ka­lai­sen ys­tä­vä­ni Cor­ne­li­an luo­na mi­nul­la oli vuo­sia moot­to­ri­pyö­räl­le oma ni­mik­ko­park­ki­paik­ka­kin. Se tun­tui mu­ka­val­ta.

Han­kin unel­mie­ni pyö­rän

Unel­mie­ni moot­to­ri­pyö­rä oli BMW. Kos­ka olen pien­ko­koi­nen ja pyö­rä iso, ajat­te­lin, et­tä en pys­tyi­si sil­lä aja­maan. Kek­sin kui­ten­kin hank­kia si­vu­vau­nul­li­sen pyö­rän, kos­ka niin py­syi­sin pys­tys­sä. Huo­ma­sin pian, et­tä aja­mi­nen on­nis­tuu il­man si­vu­vau­nu­a­kin. Si­vu­vau­nua pi­din sil­ti ai­ka ajoin. Sii­nä kul­ki­vat niin ta­va­rat kuin si­sa­rus­ten lap­set­kin. Pyö­rä, BMW R65, oli mi­nul­la vuo­des­ta 1982 vii­me vuo­teen saak­ka, jol­loin möin sen muut­ta­es­sa­ni Hel­sin­kiin. Pyö­rä on mu­se­o­kat­sas­tet­tu ja lii­ken­tees­sä edel­leen.

Olin haa­veil­lut aje­lus­ta Ete­lä-Suo­men van­hoil­la mu­se­o­teil­lä. Kun näin mes­suil­la BMW:n, jo­hon oli mah­dol­lis­ta saa­da ma­dal­let­tu run­ko, ti­la­sin pyö­rän. Mi­nul­le rää­tä­löi­ty 700-kuu­ti­oi­nen, en­du­ro­tyyp­pi­nen pyö­rä val­mis­tui vii­me ke­vää­nä. Kos­ka ke­sä­säät oli­vat keh­not, ajoin vain va­jaat 3000 ki­lo­met­riä. Ajan ny­ky­ään mie­lui­ten vain pou­ta­sääl­lä.

Tänä ke­sä­nä teem­me saa­ris­ton ren­gas­rei­tin yh­des­sä Tuu­lan kans­sa. Mo­lem­mat aja­vat omil­la pyö­ril­lään.

Di­a­be­tes ei hait­taa

Mi­nul­le on sat­tu­nut vain yk­si pie­neh­kö on­net­to­muus. 1970-lu­vul­la ajoin al­ku­ke­säs­tä hir­vi­ko­la­rin. Sain lie­vän ai­vo­tä­räh­dyk­sen ja ajo­ta­kin sel­kä­myk­seen tuli naar­mut kuin kar­hu oli­si raa­del­lut. Ma­ri­pai­ta ja vil­la­tak­ki säi­lyi­vät eh­ji­nä, mut­ta iho meni la­pa­lui­den koh­dal­ta rik­ki. Sil­loin vii­meis­tään kir­kas­tui hy­vien va­rus­tei­den mer­ki­tys.

Se oli ai­nut ker­ta, jol­loin pyö­rä­ni jät­ti mi­nut tien pääl­le, tai eh­kä pa­rem­min tien vie­reen, ojaan. Sen enem­pää mi­nul­le kuin pyö­räl­le­kään ei tul­lut kum­moi­sia va­hin­ko­ja. Hir­vi vain pää­si hen­ges­tään.

Sai­ras­tuin di­a­be­tek­seen tei­ni-iäs­sä. Hoi­to on ke­hit­ty­nyt hui­mas­ti, mut­ta sai­raus on joka päi­vä läs­nä. En ole sen an­ta­nut elä­mää­ni ra­joit­taa.

Kun läh­den aja­maan au­tol­la tai mots­ka­ril­la, pi­dän huo­len hy­väs­tä ve­ren­so­ke­ri­ta­sos­ta, hie­man ylä­kant­tiin kui­ten­kin. Se on tur­val­li­sem­paa. Niin ar­vot ei­vät pää­se las­ke­maan lii­an alas. 