”Kat­so, tuos­sa me­nee känk­kä­ränk­kä-mies”, kol­me­kymp­pi­nen isä in­toi­lee pik­ku­ty­töl­leen Amu­rin työ­läis­kort­te­lei­den kah­vi­las­sa Tam­pe­reel­la. Tyt­tö ei nos­ta kat­set­taan pul­las­ta, mut­ta isä on si­tä­kin in­nos­tu­neem­pi.

Mik­ko Ala­ta­lo jää vaih­ta­maan muu­ta­man sa­nan en­nen kun pää­sem­me aloit­ta­maan haas­tat­te­lua. Sel­väk­si tu­lee, et­tä Mi­kon tun­te­vat kaik­ki. Se ei ole ih­me, kun ta­ka­na on yli 50 vuot­ta keik­ka­e­lä­mää, 50 al­bu­mia, 700 lau­lua ja jo nel­jä kaut­ta kan­sa­ne­dus­ta­ja­na.

Nyt yk­si ai­ka­kau­si on kui­ten­kin tu­los­sa pää­tök­seen, sil­lä vii­mei­nen levy Vii­mei­nen juna il­mes­tyi syys­kuus­sa.

– Cd on kuo­le­va for­maat­ti, ei­vät­kä ra­di­ot soi­ta 60-70-vuo­ti­ai­den te­ke­mää mu­saa. Kai­kes­sa on ny­ky­ään tek­no­biit­ti. Ja mik­si teh­dä le­vy­jä, jos kan­sa ei kuu­le nii­tä mis­sään?

Mi­kon ää­nes­sä on är­ty­mys­tä, mut­ta si­tä­kin enem­män hai­keut­ta. Le­vyn myö­tä päät­tyy myös vii­si­kym­men­vuo­ti­nen yh­teis­työ lau­lun­te­ki­jä­ka­ve­ri Har­ri Rin­teen kans­sa. Vii­meis­tä le­vyä teh­tiin kol­me vuot­ta sy­dän­ve­rel­lä.

– Lau­luis­sa on koko suur­ten ikä­luok­kien elä­mä iloi­neen ja su­rui­neen. Ka­ve­rei­ta kuo­lee ym­pä­ril­lä, avi­o­lii­tot ei­vät kes­tä ja elä­mää on ta­ka­na jo kym­me­niä vuo­sia. Maa­seu­dun koh­ta­loon­kin ote­taan kan­taa.

Vai­kut­ta­va reis­su Ame­rik­kaan

Ku­ten niin mo­nen ikä­to­ve­rin, Mi­kon­kin juu­ret ovat maal­la, Poh­jois-Poh­jan­maan Kii­min­gin Ala­ky­läs­sä. Isä Jaak­ko oli ky­län ai­noa tak­sin­kul­jet­ta­ja ja äi­ti An­na-Lii­sa om­pe­li­ja.

Lu­ki­o­vuo­si­na Mik­ko ra­ken­si isän kans­sa pi­haan 30-met­ri­sen an­ten­nin. Sen avul­la pys­tyi kuun­te­le­maan Ruot­sin ra­di­o­ta.

– Kuun­te­lin Ruot­sin lis­taa Tio i top­pe­nia. In­nos­tuin folk-mu­sii­kis­ta ja ti­la­sin folk-leh­tiä Ame­ri­kas­ta, per­heen ai­no­a­na lap­se­na kas­va­nut Mik­ko muis­te­lee.

Nuo­ren po­jan elä­mäs­sä kään­teen­te­ke­vä oli Ame­ri­kan reis­su, jol­le Mik­ko pää­si Kii­min­gin Li­ons-klu­bin kut­su­ma­na. Pai­kal­li­nen Li­ons-seu­ra oli kas­vat­ta­nut sinä vuon­na eni­ten jä­sen­mää­rään­sä ja sai lä­het­tää yh­den nuo­ren kon­fe­rens­siin Dal­la­siin.

– Mat­ka rä­jäyt­ti mun ta­jun­nan ja sy­tyt­ti rak­kau­den Ame­rik­kaan ja kant­ri­mu­siik­kiin.

Kon­fe­rens­sis­sa pu­hu­ja­na oli muun mu­as­sa eräs Neil Armst­rong.

– Joku jos­kus sa­noi, et­tä ’sä Mik­ko olet kuin For­rest Gump. Ai­na siel­lä mis­sä ta­pah­tuu, jos­kus ihan il­man et­tä it­se sitä ym­mär­tää­kään’, Mik­ko sa­noo ja vä­läyt­tää tu­tun hy­myn­vir­nis­tyk­sen.

Ame­ri­kan rak­kaus on edel­leen voi­mis­saan, ja Mi­kon haa­veis­sa on­kin kier­tää vie­lä käy­mät­tä ole­vat 14 osa­val­ti­o­ta, jois­ta suu­rin osa on le­gen­daa­ri­sen Rou­te 66:n var­rel­la. Vii­mei­nen koh­de oli­si Alas­ka, jos­sa hä­nel­lä asuu su­ku­lai­sia.

Huo­li po­jis­ta val­vot­taa

Hymy on yk­si Mi­kon ta­va­ra­mer­keis­tä, mut­ta ai­na ei ole ol­lut syy­tä hy­myyn. 1990-luku oli vai­ke­aa ai­kaa. Mi­kon Mar­ja-vai­mo teki it­se­mur­han 1992 ja Mik­ko jäi poi­kien­sa Kal­len ja Jas­kan kans­sa kol­mes­taan.

– Kyl­lä­hän sitä ai­na jos­kus vie­lä­kin miet­tii, et­tä mi­ten en ol­lut näh­nyt toi­sen si­sim­pään.

Poi­kien sel­viy­ty­mi­nen huo­les­tut­ti Mik­koa, ei­kä asi­aa aut­ta­nut joi­den­kin leh­tien kir­joit­te­lu.

– Tun­tui, et­tä lyö­tiin lyö­tyä. On­nek­si saim­me pal­jon apua.

Noi­den vuo­sien pe­rua on huo­leh­ti­mi­nen, joka on vain pa­hen­tu­nut vuo­sien myö­tä. Ai­kuis­ten poi­kien pie­net­kin mur­heet val­vot­ta­vat öi­sin. Näi­tä tun­nel­mia on uu­den le­vyn lau­lus­sa Isän var­jo.

Jos lap­set jo­ten­ku­ten pär­jää

mä öi­sin unen pääs­tä kiin­ni saan

mut’ jos niil­le joku krii­si pääl­le jää

tot­ta kai se sil­loin val­vot­taa

Sei­ja-vai­mon kans­sa Mi­kol­la on kak­si poi­kaa, Aa­ro ja Ee­ro. Per­hees­tään Mik­ko pu­huu läm­pi­mäs­ti, ku­ten myös vii­des­tä lap­sen­lap­ses­taan. Heis­tä Uu­si päi­vä -sar­jas­ta tut­tu Ron­ja lau­laa Mik­ko-pa­pan uu­del­la le­vyl­lä. Myös Kal­le, Ee­ro ja Aa­ro ovat va­lin­neet mu­sii­kin, Jas­ka työs­ken­te­lee lii­ke-elä­mäs­sä.

Yh­teis­kun­nal­li­suus Dy­la­nil­ta

Mik­ko ei ole jät­tä­nyt huo­leh­ti­mis­ta vain ko­din pii­riin. Yh­teis­kun­nal­li­set asi­at ovat kiin­nos­ta­neet ai­na.

– Ki­pi­nä maa­il­man­pa­ran­ta­mi­seen tuli Bob Dy­la­nil­ta.

Kan­taa­ot­ta­vaa Lau­lu­ja Siir­to­maa­suo­mes­ta -tri­lo­gi­aa vuo­sil­ta 1978–1982 Mik­ko pi­tää pää­työ­nään. Maa­seu­dun asut­tu­na pi­tä­mi­nen ja maan­vil­je­li­jöi­den asi­at ovat ai­na ol­leet lä­hel­lä hä­nen sy­dän­tään.

Aja­tus po­li­tiik­kaan läh­te­mi­ses­tä al­koi kyp­syä vuo­si­tu­han­nen vaih­tees­sa. Moni tuli sa­no­maan, et­tä ”puhu Mik­ko sa­mois­ta asi­ois­ta, mis­tä lau­lat”.

Vuo­den 2003 edus­kun­ta­vaa­leis­sa mies aset­tui eh­dol­le ja meni Pir­kan­maan vaa­li­pii­ris­sä läpi Kes­kus­ta­puo­lu­een kol­man­nek­si suu­rim­mal­la ää­ni­mää­räl­lä. Nyt me­nos­sa on nel­jäs kau­si. Vii­den­nel­le kau­del­le hän ei kui­ten­kaan enää pyri.

– Pää­tös ei ol­lut help­po, mut­ta nyt on ai­ka an­taa ti­laa nuo­rem­mil­le.

Edus­kun­nas­sa Mik­ko kes­kit­tyi vies­tin­tä- ja lii­ken­ne­a­si­oi­hin sekä te­ki­jä­noi­keus­ky­sy­myk­siin.

–Työ­suh­de­te­ki­jä­noi­keu­den tor­ju­mi­sek­si kään­sin Kes­kus­tan edus­kun­ta­ryh­män kan­nan, Mik­ko sa­noo.

Se tar­koit­taa, et­tä tai­teel­li­sen työn te­ki­jä saa pi­tää työ­suh­tees­sa­kin syn­ty­nei­den te­os­ten­sa te­ki­jä­noi­keu­den it­sel­lään.

Nyt kun edus­kun­nan jät­tä­väl­le Mi­kol­le pian va­pau­tuu ai­kaa, hän ai­koo ai­na­kin kir­joit­taa oma­e­lä­mä­ker­ran.

– On sen ver­ran kai­ken­lai­sia ko­ke­muk­sia elä­män eri vai­heis­ta. Myös va­ki­o­ten­nis­vuo­ro pa­lau­tuu ka­len­te­riin ja kar­va­suk­si­hiih­to­kin tu­lee nä­ky­väm­min oh­jel­mis­toon, Mik­ko sa­noo.

Sai­raus vaa­tii kun­toi­lua

Mon­ta rau­taa on koko ajan tu­les­sa, ja eh­kä pien­tä yl­ly­tys­hul­luut­ta­kin luon­tees­ta löy­tyy.

– Olen ty­kän­nyt läh­teä mu­kaan, jos on ky­syt­ty. Ki­li­man­ja­rol­le ja Keb­ne­kai­sel­le kii­pe­ä­mi­set oli­vat hui­kei­ta jos­kin rank­ko­ja ko­ke­muk­sia. Mut­ta olin­han sil­loin pa­ri­kym­men­tä ki­loa hoi­kem­pi, las­ket­te­lu­no­pet­ta­ja­na­kin toi­mi­nut Mik­ko nau­res­ke­lee.

Vii­me vuon­na kun­nos­ta huo­leh­ti­mi­seen tuli va­ka­vam­pi sävy, kun Mi­kol­la to­det­tiin kak­kos­tyy­pin di­a­be­tes. Jat­ku­va vä­sy­mys vei lää­kä­riin.

– Nyt olen tab­let­ti­hoi­dol­la. Kun­toil­la täy­tyy, ei­kä al­ko­ho­lil­la saa lät­rä­tä.

Mo­niin sa­maa tah­tia Suo­mea kier­tä­nei­siin muu­si­koi­hin ver­rat­tu­na vii­na ei ole vie­nyt Mik­koa yh­tä pal­jon.

– Mut­ta on­han se mi­nul­le­kin mais­tu­nut, Mik­ko huo­kaa.

Ikä­vä Jus­sia

Hur­jim­mis­ta vuo­sis­ta 1970-lu­vul­la jäi mitä muis­tel­la. Mik­ko tu­tus­tui heti Tam­pe­reel­le opis­ke­le­maan muu­tet­tu­aan Jui­ce Les­ki­seen ja Har­ri Rin­tee­seen. Vaik­ka tar­koi­tus oli opis­kel­la tie­do­tu­sop­pia, Mik­ko pää­tyi opis­ke­le­maan omien sa­no­jen­sa mu­kaan ”Jui­ce Les­kis­tä”. Lau­lu­ja kir­joit­ta­vat nuo­ret mie­het pe­rus­ti­vat Coi­tus Int. -bän­din.

– Eten­kin pubi- ja klu­bi­kei­koil­la toi­vo­taan yhä bän­din bii­se­jä, ku­ten Hen­gi­tä sis­ko ja Hän hy­myi­lee kuin lap­si.

Jui­cea on ikä­vä ja se tun­ne on pää­ty­nyt myös uu­del­le le­vyl­le.

Ja vä­hän on ikä­vä Jus­sia

sitä lai­haa pit­kä­tuk­kais­ta ka­ve­ria

Siel­lä Ota­va­lan­ka­dul­la

oli napa maa­il­man en­ti­sen

oli koti mel­kein mul­la

pesä Coi­tus In­ter­rup­tuk­sen

Har­rin kis­sa oli Ima­ge

muil­la oli se omas­ta ta­kaa

kävi Sau­li­kin siel­lä ky­läs­sä

Lau­lun Sau­li on pre­si­dent­ti Sau­li Nii­nis­tö, joka opis­ke­lu­vuo­si­naan mui­den mu­as­sa vie­rai­li Ota­va­lan­ka­dun käm­päs­sä, Man­se­roc­kin syn­ty­si­joil­la.

Jui­cen ja Mi­kon tiet er­ka­ni­vat vä­lil­lä. Syyk­si Mik­ko on sa­no­nut, et­tei jak­sa­nut ryy­pä­tä sa­maan tah­tiin. Pet­ri Ne­va­lai­sen kir­joit­ta­mas­sa kir­jas­sa Tun­te­ma­ton Mik­ko Ala­ta­lo ker­ro­taan, et­tä pa­rin kuu­kau­den ra­di­o­hil­jai­suus mies­ten vä­lil­le syn­tyi, kun Mik­ko huo­maut­ti kra­pu­lai­sen Jui­cen hen­gi­tyk­sen hai­se­van.

– Teim­me toi­sis­tam­me viha-rak­kaus­lau­lut Len­no­nin ja McCart­neyn tyy­liin. Jui­cen bii­sin nimi oli Ia­eae ja mi­nun Meri, jota sei­laan, Mik­ko sa­noo kir­jas­sa.

(Ia­eae:n voi ha­lu­tes­saan lau­sua joko ”jee” tai ”jää”, ovat eräät la­ti­nis­tit huo­man­neet.)

Maa­lais­poi­ka rä­jäyt­ti suo­si­on

70-lu­vun puo­li­vä­lis­sä käyn­nis­tyi myös Mi­kon soo­lou­ra. Jui­ce kan­nus­ti soo­lo­le­vyn te­koon, ja sii­tä Mik­ko on hä­nel­le kii­tol­li­nen. Maa­lais­poi­ka oon -levy rä­jäyt­ti suo­si­on.

– Ni­mi­bii­si meni lis­to­jen kär­keen ja pit­kään olin Suo­sik­ki-leh­den pörs­si­lis­tan yk­kö­nen, Mik­ko ker­too.

Seu­ra­si nel­jä Syk­syn Sä­vel -ki­san voit­toa. En­sim­mäi­nen voit­to tuli kap­pa­leel­la Vic­ky Lee.

– Rin­teen Har­ri oli saa­nut ve­ro­toi­mis­tos­ta kir­jeen, jos­sa hä­nen väi­tet­tiin ole­van nai­mis­sa Vic­ky Lee -ni­mi­sen nai­sen kans­sa. Sii­tä se bii­si sai al­kun­sa.

Pa­ri­val­jak­ko ei kui­ten­kaan us­ko­nut voit­toon, vaan läh­ti reis­sul­le Ka­li­for­ni­aan, mis­sä Mi­kol­la asuu su­ku­lai­sia. Su­ku­lais­per­heen lan­ka­pu­he­li­meen tuli soit­to, et­tä Suo­meen on pa­lat­ta­va pian. Vic­ky Lee oli voit­ta­nut yli­voi­mai­ses­ti liki 70 000 ää­nel­lä.

– Sil­lä ää­ni­mää­räl­lä oli­sin men­nyt eu­ro­par­la­ment­tiin, Mik­ko ver­taa.

Syk­syn Sä­vel -buu­mi oli ly­hyt mut­ta uran kan­nal­ta mer­kit­tä­vä. Tie­tyis­sä pii­reis­sä Mik­ko Ala­ta­loa alet­tiin kar­sas­taa, vaik­ka kan­sa tyk­kä­si.

– Mi­nua on ra­kas­tet­tu vi­ha­ta. Vaik­ka sa­maan ai­kaan tein va­ka­vaa ja kan­taa­ot­ta­vaa mu­siik­kia, sitä ei ha­lut­tu ym­mär­tää. Kyl­lä­hän se po­tut­ti.

Ko­ti­o­lois­sa är­syt­tä­vä

Mik­ko on teh­nyt mu­siik­kia muil­le sa­la­ni­mel­lä Sil­ja Skön, et­tei­vät nämä kär­si­si hä­nen mai­nees­taan. 2000-lu­vul­la ti­lan­ne al­koi ko­hen­tua.

Vii­me vuo­den keik­ka hel­sin­ki­läi­ses­sä nuo­ren pol­ven suo­si­mas­sa Le­pak­ko­mie­hes­sä myy­tiin lop­puun ja fa­ce­book-mai­nos ke­rä­si sa­to­ja tu­han­sia tyk­käyk­siä.

– Nuo­ril­la ei ole en­nak­ko­luu­lo­ja, ja nyt ele­tään jon­kin­lais­ta ret­ro­buu­mia, Mik­ko sa­noo tyy­ty­väi­se­nä.

Keik­kai­lu siis jat­kuu, ei­kä muun­lai­nen elä­män­tyy­li tai­tai­si le­vot­to­mal­le mie­hel­le so­pi­a­kaan. Tien pääl­le on pääs­tä­vä.

– Ko­ti­o­lois­sa tai­dan ol­la ai­ka är­syt­tä­vä. Toi­saal­ta le­vo­ton ja toi­saal­ta ve­täy­ty­vä. Kat­son soh­van nur­kas­sa lef­fo­ja. On­nek­si Sei­ja on vah­va poh­ja­lai­nen nai­nen ja on jak­sa­nut rin­nal­la­ni. Kul­ta sekä ho­pia -bii­si on hä­nel­le omis­tet­tu.

Jot­kut et­sii et­si­mis­tään, täh­tää ai­na pa­rem­paan

rau­haa ei­vät löy­dä mi­tään, jat­kaa kil­pa­juok­su­aan

mul­le on pal­jon suo­tu – kul­ta sekä ho­pia

Si­nut on kuin mul­le luo­tu, sä oot mul­le so­pi­va.