Löy­sin bur­les­kin vä­hän va­hin­gos­sa rei­lut vii­si vuot­ta sit­ten, kun ka­ve­ri­ni pyy­si mi­nua seu­rak­si bur­les­kie­si­tyk­seen. En tien­nyt sii­tä mi­tään. Mie­lee­ni nou­si ou­to­ja ja li­kai­sia ku­via: pu­nai­sia lyh­ty­jä, kar­vai­sia nai­sia ja kää­pi­öi­den heit­te­lyä.

Aloin miet­tiä, mitä pu­ki­sin pääl­le­ni. Goog­la­sin, mil­tä bur­les­ki näyt­tää. Ruu­dul­le au­ke­si ku­via isois­ta su­lis­ta ja hy­vin nai­sel­li­sis­ta nai­sis­ta. Tie­sin heti, et­tä ha­lu­sin pu­keu­tua mie­hek­si.

Va­lit­sin mie­he­ni kaa­pis­ta hou­sut, jois­sa on vä­hän ho­pe­a­lan­kaa. Otin val­koi­sen pai­dan, mus­tat henk­se­lit ja pap­pa­lip­pik­sen. Kä­vin meik­kaa­jal­la. Rip­sii­ni kiin­ni­tet­tiin strut­sin­su­lat.

Bur­les­ki hur­ma­si

Baa­ri­ti­laan las­keu­dut­tiin por­tai­ta. Al­haal­la vas­tas­sa oli kak­si­met­ri­nen mies la­tek­si­a­sus­sa ja pu­pun­kor­vis­sa. Hän ha­la­si mi­nua ja ky­syi: ”Mis­sä sä oot ol­lut koko mun elä­män?” Mi­hin mi­nut oli oi­kein tuo­tu?

Moni oli pu­keu­tu­nut huo­li­tel­lus­ti. Mie­hil­lä oli si­lin­te­ri­hat­tu­ja ja lii­ve­jä. Se koko maa­il­ma – kaik­ki blingb­ling ja gla­mour – näyt­ti ai­van eri­lai­sel­ta kuin mi­kään ai­em­min nä­ke­mä­ni.

Esi­tyk­set vaih­tui­vat, en­kä ai­na tien­nyt oli­ko esiin­ty­jä mies vai nai­nen. Jo­kai­nen oli täy­sil­lä läs­nä. Ylei­sö kan­nus­ti yh­tä va­pau­tu­nees­ti.

Oli kuin ta­jun­ta­ni oli­si men­nyt eri maa­il­maan! Voi­sin ku­vi­tel­la, et­tä us­koon­tu­lo on yh­tä voi­ma­kas ko­ke­mus. Tie­sin heti, et­tä bur­les­ki on mi­nun jut­tu­ni.

Aloi­tin bur­les­ki­tans­sin. En­sim­mäi­sel­lä tun­nil­la sel­vi­si, et­tä olin va­hin­gos­sa il­moit­tau­tu­nut jat­ko­ryh­mään. Sitä opet­ti bur­les­kin Suo­meen tuo­nut Bet­tie Black­he­art. Ryh­mä har­joit­te­li esi­tys­tä var­ten. Jo kol­men vii­kon pääs­tä esiin­nyin ryh­män kans­sa.

Kiu­sal­li­sia baa­ri­ko­ke­muk­sia

Olen avoin ja hel­pos­ti lä­hes­tyt­tä­vä ih­mi­nen. Eh­kä sii­tä ja vä­rik­kääs­tä pu­keu­tu­mi­ses­ta­ni joh­tuu, et­tä mi­nul­la on pal­jon ikä­viä ko­ke­muk­sia ta­val­li­sis­ta baa­reis­ta.

Heti on joku mies ky­se­le­mäs­sä ja lääp­pi­mäs­sä. En saa is­tua rau­has­sa omien ka­ve­reit­te­ni kans­sa. Kun en suos­tu mies­ten seu­raan, he al­ka­vat huu­del­la mi­nul­le kai­ken­lais­ta.

Bur­les­ki­kan­san kes­kuu­des­sa tun­nen olo­ni ko­toi­sak­si ja tur­val­li­sek­si. Siel­lä ei ole kos­kaan huu­del­tu asi­at­to­muuk­sia. On kuin oli­sin tun­te­nut ne ih­mi­set koko ikä­ni.

Ris­ti­rii­tai­set roo­lit

Elä­mäs­sä­ni on mon­ta roo­lia. Lap­sil­la­ni täy­tyy ol­la äi­ti, mie­hel­lä­ni vai­mo, työ­nan­ta­jal­la­ni hyvä työn­te­ki­jä ja bur­les­kiy­lei­söl­lä tai­ta­va esiin­ty­jä.

Kun tyt­tä­re­ni oli ala-as­teen vii­mei­sil­lä luo­kil­la, hän­tä al­koi häi­ri­tä, et­tä äi­ti on niin eri­koi­nen. Ty­tön ka­ve­rit seu­ra­si­vat mi­nua Ins­tag­ra­mis­sa. Tyt­tö it­se ei ha­lua näh­dä äi­ti­ään pal­jas­ta­vis­sa ku­vis­sa.

Poi­ka­ni sen si­jaan elää vie­lä pien­ten poi­kien maa­il­mas­sa, ei­kä ole kiin­nos­tu­nut äi­din tans­si­mi­ses­ta. Jos­kus po­jan ka­ve­rit ih­met­te­le­vät mal­li­nuk­ke­a­ni, jol­le on pu­et­tu val­mis­teil­la ole­va esiin­ty­mi­sa­su ja ou­to pää­hi­ne.

Mie­he­ni ei ole in­nos­tu­nut sii­tä, et­tä olen bur­les­kie­siin­ty­jä. Hän käy kat­so­mas­sa esi­tyk­si­ä­ni, mut­ta kiu­saan­tuu, kun vai­mo rii­suu ylei­sön edes­sä.

Toi­saal­ta hän tai­tei­li­ja­na ym­mär­tää, mi­ten tär­ke­ää esiin­ty­mi­nen on mi­nul­le. Tar­vit­sen het­kiä, jol­loin sy­dän hak­kaa. Ja se fii­lis, mikä on kei­kan jäl­keen, sitä ei voi ra­has­sa mi­ta­ta!

La­val­la olen oma it­se­ni

Bur­les­kie­si­tys on tai­de­te­os, jos­sa yh­dis­ty­vät ta­ri­na, tans­si, näyt­tä­vät asut ja yleen­sä myös huu­mo­ri. Esiin­ty­jä flirt­tai­lee ylei­sön kans­sa, ja imp­ro­vi­saa­tio on tär­ke­äs­sä roo­lis­sa. Usein esi­tyk­sen ede­tes­sä esiin­ty­jän vaat­teet vä­he­ne­vät ylei­sön kan­nus­ta­es­sa.

Bur­les­kis­sa jot­kut esiin­ty­jät ot­ta­vat it­sen­sä lii­an va­ka­vas­ti. He kont­rol­loi­vat il­mei­tään, et­tei tu­li­si kak­sois­leu­kaa, ja ha­lu­a­vat va­li­ta it­ses­tään jul­kais­ta­vat ku­vat.

Kun minä esiin­nyn, ha­lu­an ir­vis­tel­lä ja has­su­tel­la. En ha­lua miel­lyt­tää, vaan il­mais­ta it­se­ä­ni va­paas­ti.

Pal­jas­ta­mi­sel­la on raja

Bur­les­ki­la­val­la on yl­lä­tyk­siä. Pa­hin kom­mel­lus osui en­sim­mäi­seen ker­taan, kun mie­he­ni oli kat­so­mas­sa soo­lo­a­ni. Esi­tyk­sen lo­pus­sa kään­nyin se­lin ylei­söön ja hei­tin rin­ta­lii­vit pois. Sa­mal­la ta­ju­sin, et­tä nän­nien pei­tok­si tei­pa­tut tas­se­lit oli­vat ir­ron­neet ja len­si­vät lii­vien mu­ka­na lat­ti­al­le.

Kään­ty­es­sä­ni ta­kai­sin ylei­söön päin näin vain etu­ri­vis­sä is­tu­van mie­he­ni. Tun­tui, et­tä hän oli yk­sin va­lo­kei­las­sa ja kaik­ki muu pi­me­ä­nä.

Mie­he­ni näyt­ti jär­kyt­ty­neel­tä. Hän luu­li, et­tä olin il­man tas­se­lei­ta ta­hal­la­ni. Hän oli pois­sa to­lal­taan, kun vai­mo fii­lis­te­li kan­nut täy­sin pal­jai­na ylei­sön edes­sä.

Tuol­la het­kel­lä ta­ju­sin, et­tä en ole vas­tuus­sa pel­käs­tään it­ses­tä­ni. Te­ke­mi­se­ni vai­kut­taa myös sii­hen, mil­tä mi­nun mie­hes­tä­ni tun­tuu.

Hy­väk­syn it­se­ni ja krop­pa­ni

Mo­nel­la ih­mi­sel­lä, joka ryh­tyy har­ras­ta­maan bur­les­kia, on pa­ho­ja it­se­tun­to-on­gel­mia – ku­ten mi­nul­la­kin oli. Usein hei­dät on kas­va­tet­tu ajat­te­le­maan, et­tä tie­tyn ikäi­nen nai­nen ei voi pi­tää pu­nai­sia hiuk­sia tai käyt­tää bi­ki­ne­jä.

Bur­les­ki on muut­ta­nut sitä, mi­ten koh­te­len it­se­ä­ni ja krop­paa­ni. Enää mi­nun ei tar­vit­se näyt­tää tie­tyn ikäi­sel­tä tai mah­tua tiet­tyyn muot­tiin. Oma krop­pa­ni saa ol­la juu­ri sel­lai­nen kuin se on. Ih­mi­set, joi­hin olen tu­tus­tu­nut bur­les­ki­maa­il­mas­sa hy­väk­sy­vät mi­nut täl­lai­se­na.