Sari Kan­ti-Paul ja Riik­ka Ra­hi­kai­nen ys­tä­vys­tyi­vät työ­pai­kal­la yh­dek­sän vuot­ta sit­ten.

Vaik­ka ase­tel­ma oli esi­mies-alai­nen, Riik­ka Ra­hi­kai­nen sai Sa­ris­ta heti tun­teen, et­tä oli ter­ve­tul­lut.

– Sari us­koo, et­tä ih­mi­nen pys­tyy mi­hin vain, Riik­ka sa­noo.

– Hän luo in­nos­ta­van il­ma­pii­rin, et­tä olem­me kaik­ki sa­mas­sa ve­nees­sä. Koin, et­tä olin täl­lai­se­na poh­ja­lai­se­na jär­ki-ih­mi­se­nä hy­väk­syt­ty.

Sari puo­les­taan tun­si heti sie­lu­jen sym­pa­ti­aa Riik­kaa koh­taan. Hä­nes­tä oli iha­naa löy­tää kyp­säl­lä ai­kui­si­äl­lä ys­tä­vä, jon­ka kans­sa synk­ka­si. Sil­ti hän sa­noo, et­tä he ovat hy­vin eri­lai­sia.

– Riik­ka on jär­ki ja minä tun­teet. Mei­dän vä­lil­läm­me val­lit­see vah­va luot­ta­mus. Koen, et­tä Riik­ka täy­den­tää mi­nun puut­tei­ta­ni.

Sari ja Riik­ka sa­no­vat, et­tä kum­man­kin vah­vuu­det pää­se­vät yh­des­sä työs­ken­nel­les­sä esiin. Par­haim­mil­laan he pää­se­vät työs­sä flow-ti­laan eli up­pou­tu­vat teh­tä­vän imuun täy­del­li­ses­ti ja nau­tin­nol­li­ses­ti.

Heit­täy­ty­mis­tä ja rau­hoit­tu­mis­ta

Ys­tä­vys­ten vä­li­nen luot­ta­mus on sy­ven­ty­nyt, kun he ovat rat­ko­neet yh­des­sä haas­ta­via työ­a­si­oi­ta ja yk­si­tyi­se­lä­män on­gel­mia.

– Tie­dän, ke­hen voin tu­keu­tua mi­hin ai­kaan vuo­ro­kau­des­ta vain, Sari tii­vis­tää.

– Ihai­len Sa­rin ener­gi­aa. Hän ei näe es­tei­tä hy­väl­lä tah­dol­la­kaan. Voi kun it­se­kin pys­tyi­sin tuo­hon. Olen Sa­ril­ta op­pi­nut pa­rem­min heit­täy­ty­mään. En enää ta­ker­ru poh­ti­maan joka on­gel­maa, Riik­ka miet­tii.

Sari myön­tää op­pi­neen­sa Rii­kal­ta hiu­kan rau­hoit­ta­maan omaa hör­sy­ä­mis­tään. Vä­lil­lä kan­nat­taa miet­tiä ei­kä toi­mia heti.

Sa­mat ar­vot yh­dis­tä­vät

Ys­tä­vyk­set pi­tä­vät yh­teyt­tä päi­vit­täin pu­he­luin ja ker­ran vii­kos­sa ta­va­taan kas­vo­tus­ten. Il­lal­la lä­he­te­tään vie­lä vii­mei­nen teks­ti­vies­ti. Ys­tä­vät­tä­ret te­ke­vät myös ly­hyi­tä kau­pun­ki­lo­ma­mat­ko­ja Eu­roo­pan met­ro­po­lei­hin.

– Iha­naa on soit­taa Rii­kal­le ja ker­toa hä­nel­le päi­vän kul­ku. Voin ky­syä sa­mal­la neu­voa, jos on huo­lia. Olem­me kar­tal­la tois­tem­me asi­ois­ta, Sari sa­noo.

Nai­set yrit­tä­vät muis­tel­la, on­ko ys­tä­vyy­des­sä ol­lut sä­rö­jä, on­ko ken­ties rii­del­ty. Kum­pi­kaan heis­tä ei saa mie­leen­sä, et­tä epä­so­pua oli­si syn­ty­nyt.

Kun­nes Riik­ka huu­dah­taa:

– Ky­syin ker­ran Sa­ril­ta, et­tä ei kai hän vain pa­hoit­ta­nut miel­tään kom­men­tis­ta­ni.

Sari muis­taa Rii­kan huo­maut­ta­neen, et­tä nyt pu­he­li­men räp­läys lop­pu, et­tä Sari voi­si ol­la pa­rem­min läs­nä.

Asi­oi­ta ei jä­te­tä roik­ku­maan

Sari ih­met­te­lee, mi­ten Riik­ka vais­to­aa hä­nen mie­len­ti­lan­sa niin tar­kas­ti.

– Mi­nun ei tar­vit­se sa­noa kuin pari sa­naa pu­he­li­mes­sa, kun Riik­ka jo ky­syy mitä on sat­tu­nut, Sari sa­noo.

– Huo­maan mil­loin Sari on huo­lis­saan. Hä­nen ää­nen­sä­vyn­sä muut­tuu, Riik­ka vas­taa.

Yh­tei­set työp­ro­jek­tit ovat hoi­tu­neet me­nes­tyk­sek­kääs­ti, mut­ta epä­on­nis­tu­mi­si­a­kin on pääs­syt ta­pah­tu­maan. Epä­on­nis­tu­mi­set ei­vät ole kos­kaan vai­kut­ta­neet hen­ki­lö­koh­tai­sel­la ta­sol­la.

– Me kaik­ki teem­me mo­kia, Riik­ka sa­noo.

Jos jou­du­taan on­gel­ma­ti­lan­tee­seen, Rii­kan tyy­li on esit­tää vaih­to­eh­to­ja ja tut­kia yk­si­tyis­koh­tia, jot­ka voi­si teh­dä toi­sin. Sa­rin tapa on se, et­tä en­sin pi­tää kat­soa ko­ko­nai­suut­ta ja miet­tiä yk­si­tyis­koh­tia vas­ta sit­ten.

Kum­pi­kin suh­tau­tuu niin, et­tä asi­oi­hin si­tou­du­taan ja ne teh­dään täy­sil­lä ja val­miik­si as­ti. Jos pul­ma on ki­peä ja hen­ki­lö­koh­tai­nen, ote­taan avuk­si huu­mo­ri.

– Me löy­däm­me ai­na rat­kai­sun. Em­me jätä asi­oi­ta roik­ku­maan vä­lil­lem­me, Riik­ka sa­noo.

– Vai­keis­sa asi­ois­sa us­kal­lam­me vit­sail­la ja tu­kea toi­si­am­me ti­lan­teen läpi. Tyt­tä­rem­me to­te­si­vat, et­tä kiva kun tä­deis­sä on vir­taa. Tun­sin, et­tä ai­kuis­tu­vat tyt­tä­rem­me oli­vat yl­pei­tä meis­tä, Sari ker­too.