Kir­kas lop­pu­vuo­den au­rin­ko va­lai­see kel­tai­sen 1887 ra­ken­ne­tun ta­lon pi­ha­pii­riä. Rau­han rik­koo vain ta­lon kul­mal­la vi­lah­ta­va mus­ta kis­sa.

­– Kun jo­ku­nen vuo­si sit­ten it­se­näi­syys­päi­vä­nä me­nin ha­ke­maan jää­kaa­pis­ta juh­la­mal­joi­hin kuo­hu­vii­niä ja keit­ti­ös­sä vi­lah­ti sii­ma­hän­tä, tie­sin, et­tä on ai­ka hank­kia pari kis­saa, sa­noo tv-toi­mit­ta­ja Sal­la Paa­ja­nen ja nau­raa.

Sa­mas­sa su­ku­ta­lon pi­ha­pii­ris­sä asu­vat Sal­lan mie­hen Kim­mo Thu­ne­ber­gin isä ja sis­ko per­hei­neen. Si­säl­lä ta­los­sa ison sa­lin li­pas­ton­pääl­li­set ovat täyn­nä per­he­va­lo­ku­via. Kun­ni­a­pai­kal­la on Sal­lan lap­sen­lap­sen, kol­me­vuo­ti­aan Til­tan kuva.

– Meil­lä on isot su­vut. Pie­ni­kin per­he­juh­la tar­koit­taa vä­hin­tään 30 ih­mis­tä. Per­he on mi­nul­le se kaik­kein tär­kein asia. En voi hy­vin, jos per­he ei voi hy­vin.

Lau­ri on läs­nä päi­vit­täin

Lap­sis­ta ko­to­na asuu enää 18-vuo­ti­as Va­len­tin. Mart­ta-ty­tär asuu per­hei­neen No­ki­al­la. Lau­ri me­neh­tyi kuu­si vuot­ta sit­ten 22-vuo­ti­aa­na jää­ty­ään ta­pa­tur­mai­ses­ti ju­nan al­le. Hän oli ol­lut ta­paa­mas­sa ka­ve­rei­taan baa­ris­sa, nu­kah­ta­nut il­lan päät­teek­si bus­siin ja aja­nut ko­ti­py­sä­kin ohi. Ko­tiin hän läh­ti kul­ke­maan rai­tei­ta pit­kin.

­– Tun­tuu kuin se oli­si ta­pah­tu­nut ei­len. Ajat­te­len Lau­ria joka päi­vä ja pu­hum­me hä­nes­tä pal­jon.

Elä­män oli jat­kut­ta­va. Sal­la pa­la­si muu­ta­man vii­kon jäl­keen töi­hin ja työn­si omaa su­ru­aan si­vuun.

– Per­heen mui­ta lap­sia oli kan­na­tel­ta­va, ei­kä su­ruun voi­nut jää­dä vel­lo­maan.

Sal­la oli jol­lain ta­sol­la osan­nut odot­taa su­ru­vies­tiä. Pie­nes­tä pi­tä­en Lau­ri oli ol­lut on­net­to­muu­sal­tis ja sai­ras­tel­lut pal­jon. Sai­raa­la­reis­su­ja oli ol­lut usei­ta.

– Kun po­lii­sit sit­ten tu­li­vat ja ker­toi­vat, mitä on ta­pah­tu­nut, ajat­te­lin, et­tä enää ei tar­vit­se pe­lä­tä.

Äi­ti ja poi­ka oli­vat ol­leet lä­hei­siä, ei­kä mi­tään jää­nyt ham­paan­ko­loon. Lau­ril­le jär­jes­tet­tiin nuo­ren mie­hen nä­köi­nen muis­to­juh­la. Tuh­kat si­ro­tel­tiin Nä­si­jär­veen ja Lau­ria muis­tel­tiin su­vun ja ys­tä­vien voi­min sii­nä baa­ris­sa, jos­ta hän tur­ma-il­ta­na oli läh­te­nyt.

Lap­sen­lap­si toi ilon

Seu­raa­vat vuo­det oli­vat vai­kei­ta. Kah­den vuo­den pääs­tä kuo­li sa­mas­sa pi­ha­pii­ris­sä asu­nut anop­pi. Muu­ta­maa päi­vää en­nen ano­pin kuo­le­maa Sal­la näki unen.

­– Kat­soin unes­sa ik­ku­nas­ta, kun Lau­ri tuli mi­nul­le tun­te­mat­to­mien mus­ta­pu­kuis­ten ys­tä­vien­sä kans­sa pi­haan. He pi­ti­vät tu­li­näy­tök­sen ano­pin ta­lon edes­sä. Pai­noim­me Lau­rin kans­sa kä­tem­me vas­tak­kain ik­ku­nan läpi.

Sal­la koki jäl­keen­päin, et­tä Lau­ri kävi ter­veh­ti­mäs­sä äi­ti­ään ja ha­ke­mas­sa anop­pia. Se tun­tui loh­dul­li­sel­ta.

Elä­mä kir­kas­tui kol­mi­sen vuot­ta sit­ten, kun Sal­lan en­sim­mäi­nen lap­sen­lap­si Til­ta syn­tyi. Elä­män jat­ku­mi­nen konk­re­ti­soi­tui ja ilo pa­la­si.

­ ­– Olin sil­loin 50-vuo­ti­as. Oma äi­ti­ni oli 41-vuo­ti­as, kun sis­ko­ni sai esi­koi­sen­sa. Eri elä­män­vai­heet on su­vus­sa­ni otet­tu vas­taan luon­te­vas­ti.

Ta­ka­na vii­si leik­kaus­ta

Haas­tat­te­lun jäl­keen il­ta­päi­väl­lä al­kaa työ­vuo­ro Toh­lo­pis­sa. Se on en­sim­mäi­nen edel­lis­vii­kon sai­raus­lo­man jäl­keen. Sal­lal­ta löy­det­tiin joi­ta­kin vuo­sia sit­ten so­lu­muu­tok­sia kie­les­sä. Kiel­tä on ope­roi­tu nyt vii­si ker­taa, jot­ta syö­vän esi­as­te ei pää­se pa­he­ne­maan.

– Tämä oli en­sim­mäi­nen la­se­ro­pe­raa­tio. Toi­pu­mi­nen sii­tä on no­pe­am­paa kuin nor­maa­lis­sa leik­kauk­ses­sa, mut­ta ki­vu­ton ti­lan­ne ei nyt­kään ole. Tun­tuu kuin suus­sa oli­si pie­niä haa­vo­ja.

Pu­hu­mi­seen leik­kauk­set ei­vät ole vai­kut­ta­neet, mut­ta syö­mi­seen on tul­lut muu­tok­sia. Suu ei kes­tä esi­mer­kik­si mar­jo­jen si­säl­tä­mää bent­so­e­hap­poa ei­kä kaik­kia vil­jo­ja.

– Glu­tee­ni­ton ruo­ka­va­lio on suun kan­nal­ta pa­rem­pi. Mut­ta on­han tämä pi­rul­lis­ta: pi­dän ruu­as­ta ja ha­lu­ai­sin syö­dä mu­reh­ti­mat­ta.

Kie­les­tä on pois­tet­tu vii­pa­lei­na tois­ta­kym­men­tä sent­tiä, ja seu­ran­nat jat­ku­vat lop­pu­e­lä­män. Sal­la suh­tau­tuu asi­aan rau­hal­li­ses­ti. Yh­del­lä on yh­tä vai­vaa ja toi­sel­la tois­ta.

– On­nek­si ham­mas­lää­kä­ri­ni huo­ma­si muu­tok­sen suun li­ma­kal­voil­la. Ham­mas­pai­kois­ta seu­ran­nut han­kaus sai ai­kaan so­lu­muu­tok­set.

Lue koko jut­tu Oma Ai­ka -leh­des­tä 1/2019.