Petri Jauhiainen
Riitta Eskola
Marko Kilven matka suosituksi ja arvostetuksi dekkarikirjailijaksi ei alkanut äkkirysäyksellä. Hän teki käsikirjoituskokeiluja, jotka palautettiin liian erilaisina. Koko tyylilajia ei sentään voinut räjäyttää.
– Kuvailin liikaa. Se oli tarttunut poliisin työstä, jossa on pakko kirjata tarkasti ja varoa valemuistoja, Marko Kilpi kertoo.
Tarkkuutta tarvitaan rikosilmoituksissa, joissa Marko Kilpi sanoo olevansa hyvä. Kirjailijana hän loitonsi otettaan ja hölläsi yksityiskohtia. Sitten alkoi tapahtua.
Esikoisteos Jäätyneitä ruusuja (2007) sai heti Vuoden johtolanka -palkinnon. Kaksi vuotta myöhemmin Kadotetut oli Finlandia-palkintoehdokkaana ja voitti Minna-palkinnon. Elävien kirjoihin (2011) voitti Savonia-palkinnon ja siitä tehtiin 8-pallo -elokuva.
Nyt kuvattiin, että Marko Kilpi oli uudistanut tavallisen dekkarin yhteiskunnalliseksi kirjallisuudeksi.
Poliisina kokemiaan tapauksia Marko Kilpi on käyttänyt yhden kerran, Elävien kirjoihin -dekkarin aloituksessa. Siinä epäillyn eteisessä työpari puristaa puukotetun työtoverinsa kaulavaltimoa, ettei kaveri vuoda kuiviin ennen ambulanssin tuloa. Matkalla sairaalaan ambulanssista sammuvat valot. Sadat kerrat partiossa samaa reittiä sahannut kuoleva poliisi laskee pimeydessä tienmutkia, ehditäänkö.
Ihminen syntyy hyvänä
Marko Kilvestä, kuten hänen kirjoistaankin, huokuu tyyni ymmärrys ihmiseen, myös läpipahaan narsistiin.
– Hyvänä hänkin syntyi, eikä itse alun perin kohtaloonsa vaikuttanut.
Markolta kysytään, kuinka hän pystyy elämään arkea ja pyörittämään päässään rinnakkaistodellisuutta.
- Kirjoittaessani en mene toiseen maailmaan, enkä palaa reaalimaailmaan, kun pistän koneen kiinni. Kirjailijana hyötyisin hyvästä muistista, mutta olen niin suruton, että poliisimieleni pyyhkii pahoja asioita nopeasti.
Joskus tosin meinaavat fakta ja fiktio mennä sekaisin.
– Kun rupeaa partiossa kertomaan kollegalle jostakin tapauksesta, pitää välillä miettiä, että tapahtuiko se oikeasti vai sittenkin kirjassa.
Tällä hetkellä Marko Kilpi on pitkän urakan, Undertaker-rikosromaanisarjan, alussa. Siitä on julkaistu nyt kaksi romaania, Kuolemantuomio (2017) ja Kuolemanenkeli (2018). Päähenkilö, Undertaker Jarmo Kivi on julkikunniallinen hautausurakoitsija, joka on syvällä kansainvälisessä rikollisuudessa.
Undertaker alkaa 6-8 romaanilla, mutta se ei tarkoita yksin kirjoja. Sarjasta on kehitteillä kansainvälinen tv-sarja – ja jo 8 pallon oikeudet ostettiin Hollywoodiin. Kuopiolaisten yrittäjien kanssa on lanseerattu myös Undertaker-kahvia ja -vodkaa.
Kuopion oma Marko
Maaliskuussa, kun uusin Undertaker, Kuolemanenkeli, julkaistiin, tapasin kirjakaupassa rouvan, joka oli juuri ostanut kirjan. Hän sanoi, että Markon sivistynyt paha on vielä hirveämpää kuin sivistymätön, koska se pääsee kaikkialle ja tuhoaa paljon. Mutta Markon kirjoissa on onnellinen loppu.
Markon?
Rouva toteaa, että kaikki Kuopiossa tuntevat Markon naamalta.
Totta. Marko Kilpi tunnetaan Kuopiossa jo poliisin työstään. Hän on tehnyt yhdessä ylikonstaapeli Eero Wetzellin kanssa Who Cares -päihdevalistuskampanjoita. Kuopion kaupunginvaltuustoon hänet valittiin Kokoomuksen ääniharavana vuoden 2017 kuntavaaleissa.
Julkisuudesta on poliisina vain hyötyä.
- Lauantaiyönä maijassa joku hoksaa: - Ai, Kilpi. Sinä. Kiva tavata! On palkitsevaa kokea tunnelmanmuutos, jonka pelkkä tutun poliisinaaman näkeminen saa aikaan.
Lue Marko Kilven koko haastattelu Oma Aika -lehden numerosta 11/2018.
Hanna Linnakko
www.mikapollari.com
www.mikapollari.com
Hanna Linnakko
www.mikapollari.com
www.mikapollari.com
Hanna Linnakko
www.mikapollari.com
Hanna Linnakko
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
LUE OMA AIKA
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
LUE OMA AIKA