So­man tal­li­ka­ma­rin pirt­ti­pöy­däl­le on ka­tet­tu rah­ka­pit­ko ja kek­se­jä. Näyt­te­li­jä Ou­ti Mä­en­pää pon­nah­taa ylös ja ke­hot­taa ot­ta­maan kah­via ja pul­laa.

Ym­pä­ril­lä on kum­pui­le­vaa niit­tyä lä­hes lo­put­to­miin. Ou­tin kah­del­la he­vo­sel­la on laa­jat tar­hat ja met­sä­a­lue, jol­la ne saa­vat kul­jek­sia va­paas­ti. Au­rin­ko po­rot­taa kirk­kaal­ta tai­vaal­ta.

– Olen ai­na ty­kän­nyt hoi­taa he­vo­sia enem­män kuin rat­sas­taa. Tyk­kään ol­la vaik­ka riip­pu­ma­tos­sa he­vos­ten se­as­sa. He­vo­set käy­vät vie­ree­ni maa­han nuk­ku­maan, Ou­ti ku­vai­lee.

HY­VÄK­SY­MI­SES­SÄ ON VOI­MAA

He­vo­set ovat sil­loin täl­löin mu­ka­na Ou­tin tun­ne­val­men­nus­työs­sä. Niil­lä on ta­sa­pai­not­ta­va vai­ku­tus. Työ­yh­tei­sö­jen kou­lut­ta­mi­nen muo­dos­taa noin puo­let Ou­tin töis­tä. Toi­nen puo­li­kas on näyt­te­li­jän­työ­tä joko Imp­ro­vi­saa­ti­o­te­at­te­ri Stel­la Po­la­rik­ses­sa tai elo­ku­va- ja tv-roo­leis­sa.

– Jou­ko Tur­kan op­pi­laa­na Te­at­te­ri­kor­ke­a­kou­lus­sa näin sen, et­tä pon­nis­te­lun avul­la en va­pau­tu­nut. Va­pau­tu­mi­nen vaa­tii pi­kem­min­kin hä­pe­än ja haa­voit­tu­vuu­den hy­väk­sy­mis­tä, Ou­ti sa­noo.

Imp­ro­vi­saa­tio pe­rus­tuu kai­ken eh­do­te­tun hy­väk­sy­mi­seen, mut­ta Ou­ti tun­si ve­toa myös imp­ro­vi­saa­ti­on ris­kei­hin: epä­on­nis­tu­mi­sen pel­koon, jon­ka kans­sa voi op­pia elä­mään. Sil­loin pel­ko ei enää joh­da ih­mis­tä.

Sen oi­val­let­tu­aan Ou­ti ha­keu­tui op­pi­maan li­sää vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­ta. Hän­tä kiin­nos­ti, mikä saa ih­mi­sen puh­ke­a­maan kuk­kaan, ol­tiin­pa näyt­tä­möl­lä tai muus­sa työs­sä.

Hanna Linnakko

RE­AK­TI­OT SEL­KÄY­TI­MES­TÄ

Jot­kut meis­tä ovat Ou­tin Jarl-he­vo­sen ta­voin roh­kei­ta ja huo­let­to­mia. Toi­sil­la on syvä epä­luot­ta­mus mui­hin ih­mi­siin, kos­ka hei­tä on jos­kus koh­del­tu kal­toin.

– Olen it­se re­ak­tii­vi­nen per­soo­na, Ou­ti sa­noo.

Re­ak­tii­vi­suu­del­la tar­koi­te­taan, et­t­tä ih­mi­nen re­a­goi vah­vas­ti olo­suh­tei­siin ja voi­miin ym­pä­ril­lään ja an­taa nii­den oh­ja­ta it­se­ään. Hän saat­taa är­syyn­tyä, kiih­tyä, stres­saan­tua, tym­pään­tyä tai ah­dis­tua, jopa tois­ten puo­les­ta. Se on kuin pu­he­kup­las­sa oli­si jat­ku­vas­ti ”äh, voi ei, kääk ja iik”.

It­ses­sään py­sy­mi­nen on sen vas­ta­lää­ke. Sil­loin pys­tyy erot­ta­maan omat tun­teen­sa olo­suh­teis­ta.

Vaik­ka re­ak­tii­vi­suus lyö ki­pi­nää te­at­te­ri­la­val­la, sii­tä ei ole hyö­tyä hen­ki­lö­koh­tai­ses­sa elä­mäs­sä. Ou­ti on sii­tä kah­des­ti eron­nee­na hy­vin sel­vil­lä.

– Herk­kyys ja tois­ten lu­ke­mi­nen ovat fan­tas­ti­nen etu kou­lu­tuk­ses­sa ja näyt­te­li­jän työs­sä, mut­ta pri­vaat­tie­lä­mäs­sä har­joit­te­len edel­leen ra­jaa­maan re­ak­tii­vi­suut­ta­ni.

Herk­kyys on tär­keä tai­tei­li­jan omi­nai­suus, el­lei eli­neh­to. Ou­ti on teh­nyt tes­tin, joka vah­vis­ti asi­an.

– Olen eri­tyis­herk­kä, niin kuin mo­net näyt­te­li­jät ovat. Eri­tyis­herk­kyyt­tä ei tie­tääk­se­ni pi­de­tä te­ra­pi­a­pii­reis­sä vi­ral­li­se­na il­mi­ö­nä tai mää­ri­tel­mä­nä. Mut­ta on­han se haus­kaa, et­tä jopa Nor­jan prin­ses­sa Märt­ha Lou­i­se on jul­kais­sut kir­jan omas­ta eri­tyis­herk­kyy­des­tään.

ERI­TYIS­HERK­KÄ NÄ­KEE SA­NO­JEN LÄPI

– Eri­tyis­herk­kyys an­taa voi­mak­kaan ky­vyn lu­kea tois­ta ih­mis­tä. Pys­tyn lu­ke­maan kou­lu­tet­ta­vien ryh­mää no­pe­as­ti ja ha­ke­maan suun­taa in­tui­tii­vi­ses­ti, Ou­ti sa­noo.

Hän lu­kee ih­mis­ten ke­hon­kiel­tä: il­mei­tä, elei­tä ja asen­to­ja. Hän saa sii­tä pal­jon enem­män ja tar­kem­paa tie­toa kuin sii­tä, mitä sa­no­taan ää­neen.

– Kun ih­mi­nen peit­tää vaik­ka­pa pel­kon­sa ag­g­res­si­ol­la, sii­tä tu­lee se­ka­van tun­tui­nen vies­ti. Sel­lai­sen ih­mi­sen vies­tin­nän ää­rel­lä on tois­ten vai­kea ol­la. Tun­teet tart­tu­vat. Kun ih­mi­nen on vi­hai­nen, nou­se­vat vas­ta­pe­lu­rin­kin ve­ren­pai­ne, puls­si ja stres­si­hor­mo­nit.

Ou­ti mai­nit­see, et­tä jos ih­mi­nen on vi­hai­nen mut­ta pii­lot­taa tun­teen­sa, se nos­taa vas­ta­pe­lu­rin ke­hon re­ak­ti­oi­ta vie­lä enem­män kuin ää­nen il­mais­tu kiuk­ku.

Hä­nen mie­les­tään ih­mi­set ei­vät voi koh­da­ta ja saa­da sy­dä­nyh­teyt­tä toi­siin­sa, jos tun­tei­ta ja tar­pei­ta pei­tel­lään.

PA­LAU­TU­MI­SAI­KAA ON OL­TA­VA

Ou­ti on it­se ke­hit­tä­nyt val­men­nus­kon­sep­tin­sa ja kou­lut­taa lä­hes ai­na yk­si­nään. Edes­sä voi ol­la muu­ta­ma ih­mi­nen tai jopa 800 hen­keä. Sana kii­rii niin, et­tei hä­nen tar­vit­se mark­ki­noi­da kou­lu­tuk­si­aan mi­ten­kään.

– Kou­lu­tus poi­kii ai­na li­sää kou­lu­tus­ta, Ou­ti to­te­aa.

Asi­ak­kai­den an­ta­ma pa­lau­te on poik­keuk­set­ta lois­ta­vaa.

Mut­ta haas­tee­na on, et­tä Ou­ti jou­tuu tun­te­maan ja myö­tä­e­lä­mään pal­jon mui­den tun­tei­ta. Se stres­saa. Hän on huo­man­nut, et­tä tar­vit­see yk­si­näi­syyt­tä ja pa­lau­tu­mi­sai­kaa, jot­tei pa­lai­si lop­puun.

– Olen op­pi­nut ra­jaa­maan al­la­kas­ta ai­kaa it­sel­le­ni isoil­la ruk­seil­la. Minä siis le­puu­tan to­del­la pal­jon.

IH­MI­SEN ON KÄY­TÄ­VÄ POL­VIL­LAAN

Ou­tin mie­les­tä krii­se­jä ei voi vält­tää. Hän sa­noo us­ko­van­sa koh­ta­loon.

– Ha­vain­to­ni on, et­tä ih­mi­nen on ai­ka lais­ka ja mu­ka­vuu­den­ha­lui­nen. Ei hän muu­ta mi­tään ei­kä opet­te­le uut­ta en­nen kuin on ihan pol­vil­laan.

Ou­ti muis­te­lee elä­män­sä kään­ne­koh­tia.

– Avi­oe­rot ja lä­hei­sen saat­to­hoi­dot, nii­den koh­dal­la olen ol­lut pol­vil­la­ni. Sil­loin olen al­ka­nut kat­soa, et­tä mitä minä sää­dän.

Se on py­säyt­tä­nyt ja pa­kot­ta­nut tar­kis­ta­maan suun­nan. Sil­loin Ou­ti on ha­lun­nut op­pia uut­ta ja löy­tää kei­no­ja kä­si­tel­lä me­ne­tyk­sen tun­tei­ta.

Mut­ta ei­kö ole hou­kut­te­le­va aja­tus, et­tä oli­sit vält­ty­nyt ran­koil­ta vai­heil­ta elä­mäs­sä­si?

– Jos näi­tä ei oli­si ta­pah­tu­nut, oli­sin ol­lut hen­ki­ses­ti pei­ton al­la, lu­ke­nut jo­tain iha­naa ro­maa­nia ja syö­nyt suk­laa­ta, sa­noo Ou­ti ja nau­raa.

Koko haas­tat­te­lu lu­et­ta­vis­sa uu­des­sa Oma Ai­ka -leh­den nu­me­ros­sa 7, leh­ti­pis­teis­sä 29.5.2019.