Artikkeli
Haastattelu

Maria Sid: "Lasikatto tuli

vastaan yllätyksenä"

Näyttelijä-ohjaaja Maria Sid tekee tänään töitä Abba-legendojen Björn Ulvaeuksen ja Benny Anderssonin kanssa. Silti hän on kokenut, että nainen kohtaa yhä lasikaton erityisesti ohjaajana. Arjessaan Maria ajattelee olevansa ihmiskoe, joka yrittää selvittää, miten yhdistetään onnistuneesti työ ja perhe-elämä.

Kiih­ke­äl­lä 1970-lu­vul­la muu­an nuo­ri ame­rik­ka­lai­nen tans­si it­sen­sä koko maa­il­man tie­toi­suu­teen Sa­tur­day Night Fe­ver -elo­ku­vas­sa säih­ky­vien dis­ko­pal­lo­jen al­la. Hie­man yl­lät­tä­en suo­men­ruot­sa­lai­nen ver­sio sa­mas­ta säh­kö­jä­nik­ses­tä löy­tyy rän­tä­sa­tei­se­na maa­nan­tai­na Tuk­hol­mas­ta.

– Mä olen John Tra­vol­ta, huu­dah­taa Ma­ria Sid,
49, ja ket­kut­taa len­nok­kaas­ti lan­tei­taan Fo­tog­ra­fis­ka-
mu­se­on ylä­ker­ras­sa.

Pyö­räh­dyk­set ovat vauh­dik­kai­ta ja kat­se luja ta­voit­ta­es­saan ka­me­ran. Ta­sai­se­na hak­kaa­va nau­ru on näyt­te­li­jän nau­rua, mut­ta yh­tä kaik­ki sel­lais­ta, et­tä hy­vän­tuu­li­nen ener­gia le­vi­ää koko seu­ru­ee­seen.

Tätä lie­nee ka­ris­ma.

Työ­ka­ve­rei­na Ab­ba-le­gen­dat

Ma­ria Si­din an­si­o­lu­et­te­lo rön­syi­lee mo­neen suun­taan. Hän on näy­tel­lyt My Fair Lady -mu­si­kaa­lin pää­o­san mut­ta myös oh­jan­nut sa­mai­sen te­ok­sen. Kii­nas­sa hän on käy­nyt oh­jaa­mas­sa Play Me -mu­si­kaa­lin, Tuk­hol­mas­sa Kris­ti­na från Duf­ve­må­lan, Hel­sin­gis­sä 1800-
lu­ku­lais­ta oop­pe­raa. Ko­ti­maan tv-ruu­duis­sa Ma­ria on juon­ta­nut niin kok­ki­oh­jel­mia kuin tuo­ma­roi­nut ky­ky­je­net­sin­tä­kil­pai­lu­ja.

Täl­lä het­kel­lä Ma­ri­an ai­sa­pa­rei­na työs­ken­te­le­vät Ab­ba-le­gen­dat Björn Ul­va­eus ja Ben­ny An­ders­son, joi­den kä­si­a­laa on syk­syl­lä Hel­sin­gin Svens­ka Te­a­ter­nis­sa näh­tä­vä Chess-mu­si­kaa­li.

– Het­ki meni en­nen kuin keh­ta­sin tun­nus­taa, et­tä olin it­se enem­män­kin Be­at­les-tyt­tö­jä, Ma­ria ker­too.

Ruot­sis­sa Ma­ri­an lä­pi­mur­to ta­pah­tui vuon­na 2008 suo­si­tun Li­vet i Fa­ger­vik -te­le­vi­si­od­raa­man myö­tä. Suo­mes­sa se näh­tiin ni­mel­lä Oi­keut­ta ja rak­kaut­ta Fa­ger­vi­kis­sä ja on nyt­kin kat­sot­ta­vis­sa Yle Aree­na­sa. Ma­ria esit­ti juu­re­vaa ja hur­maa­vaa suo­ma­lais­syn­tyis­tä yk­sin­huol­ta­ja­äi­tiä, An­ni­kaa.

Näyt­te­li­jä äl­lis­tyi jo pel­käs­tä ko­e­ku­vaus­kut­sus­ta ruot­sa­lai­seen sar­jaan, pu­hu­mat­ta­kaan sii­tä, et­tä sai sar­jan pää­roo­lin.

– Ajat­te­lin ai­na, et­tä vain to­del­li­set sta­rat pää­se­vät töi­hin Tuk­hol­maan.

Pel­ko­ja päin

Oli ai­van hil­kul­la, et­tä Ma­ri­as­ta yli­pää­tään tuli näyt­te­li­jä. Kun ylä­kou­lun päät­teek­si piti miet­tiä seu­raa­vaa as­kel­ta, Ma­ri­al­la oli kak­si ta­sa­vah­vaa vaih­to­eh­toa. Kal­li­on il­mai­su­tai­don lu­kio ja Sam­ma­tin emän­tä­kou­lu.

Jäl­kim­mäi­seen hän­tä veti nuo­ri rak­kaus: maa­ta­lon isän­tä, jo­hon Ma­ria oli kor­vi­aan myö­ten ra­kas­tu­nut.

– En osaa ol­len­kaan jos­si­tel­la. Mut­ta oli­si­han emän­tä­kou­lus­ta al­ka­nut var­mas­ti ai­ka eri­lai­nen tie.

Jo­kin kui­ten­kin veti Ma­ri­aa est­ra­deil­le. Vaik­ka hän oli lap­se­na um­piu­jo, hän löy­si it­sen­sä viit­taa­mas­ta, kun opet­ta­ja tar­vit­si va­paa­eh­tois­ta lau­la­jaa luo­kan eteen. Sy­dän hak­ka­si, pe­lot­ti ja pu­nas­tut­ti, mut­ta niin vain käsi nou­si.

– Ha­keu­dun uu­des­taan ja uu­des­taan omia pel­ko­ja­ni koh­ti. Jos­tain syys­tä te­ke­mis­te­ni pi­tää ai­na ol­la pi­run haas­ta­via.

Haas­tee­na la­si­kat­to

”Kiva nuo­ri lik­ka sii­nä ki­vas­sa kam­pauk­ses­sa jo­tain jut­te­lee.”

Sel­lai­nen oli vas­taa­not­to erään­kin te­at­te­rin hal­li­tuk­ses­sa, jon­ne Ma­ria oli nuo­re­na it­sen­sä kam­men­nut. Se tun­tui omi­tui­sel­ta, var­sin­kin kun it­se ajat­te­li pu­hu­van­sa pa­la­ve­reis­sa täyt­tä asi­aa.

Ei Ma­ri­aa ol­lut kas­va­tet­tu kil­tin ty­tön roo­liin, tai
oi­ke­as­taan ty­tön roo­liin en­si­kään. Ei su­ku­puo­lel­la ol­lut kos­kaan ol­lut sen kum­mem­min vä­liä. Kaik­ki­han oli mah­dol­lis­ta, olit tyt­tö tai poi­ka.

Sik­si la­si­kat­to tuli vas­taan yl­lä­tyk­se­nä.

– Pat­ri­ar­kaa­li­nen sys­tee­mi on täy­sin ai­kan­sa elä­nyt. Sii­nä ei voi­ta ku­kaan, nä­päyt­tää Ma­ria.

Eten­kin nai­soh­jaa­ja­na on yhä vai­ke­aa saa­da sta­tus­ta, vaik­ka am­mat­ti­tai­to ei kat­so su­ku­puol­ta. Yli­pää­tään nais­joh­ta­jien ase­ma on Ma­ri­an mu­kaan ah­taam­pi kuin tis­mal­leen sa­maa työ­tä te­ke­vien mies­ten.

Pu­hu­mat­ta­kaan sii­tä, mil­lai­nen ti­lan­ne on mo­nel­la ikään­ty­väl­lä nais­näyt­te­li­jäl­lä.

– Ai­em­min näyt­te­lin yh­des­sä San­te­ri Kin­nu­sen kans­sa. Ku­lui muu­ta­ma vuo­si, ja suu­del­ta­vak­si vaih­tui Heik­ki Kin­nu­nen. Yh­täk­kiä en enää kel­van­nut­kaan sa­man ikäi­sen mies­näyt­te­li­jän pa­rik­si.

Iki­ai­kai­nen lei­ri­tu­li

Tou­ko­kuus­sa on uu­sien syn­ty­mä­päi­vä­lah­jo­jen ai­ka, kun mit­ta­riin tu­lee vii­si­kym­men­tä vuot­ta. Lu­ke­ma ei Ma­ri­aa het­kau­ta, sil­lä pääl­lim­mäi­nen tun­ne on kii­tol­li­suus.

– Mä olen niin saa­ke­lin kii­tol­li­nen, hän sa­noo ja viit­ti­löi koh­ti ik­ku­nan ta­ka­na siin­tä­vää me­ren­lah­tea.

– Sii­tä­kin, et­tä saan nyt is­tua täs­sä pai­kas­sa. Kat­so, mi­ten mie­le­tön mai­se­ma!

Mat­kan var­rel­le on mah­tu­nut ki­pei­tä­kin asi­oi­ta, ku­ten tus­kal­li­nen avi­oe­ro van­him­man tyt­tä­ren ol­les­sa vuo­den ikäi­nen. Vai­kea ero jät­ti jäl­ken­sä it­se­tun­toon ja tun­tui kai­kin ta­voin epä­on­nis­tu­mi­sel­ta.

– Kuu­los­taa hir­ve­äl­tä kli­seel­tä, mut­ta en oli­si nyt näin on­nel­li­nen, jos en oli­si sil­loin ol­lut niin on­ne­ton.

Yk­si kii­tol­li­suu­den ai­he on se­kin, et­tä Ma­ria saa ny­kyi­sin käy­dä lou­nas­kes­kus­te­lun­sa Tuk­hol­man kau­pun­gin­te­at­te­ris­sa työs­ken­te­le­vien ido­lien­sa kans­sa. Hän ni­mit­täin us­koo va­kaas­ti, et­tä kult­tuu­ri on voi­ma, joka vie eteen­päin niin yk­si­löi­tä kuin yh­teis­kun­taa.

– Se on se iki­ai­kai­nen lei­ri­tu­li, jon­ka ym­pä­ril­le ko­koon­nu­taan ker­to­maan ta­ri­noi­ta ja ja­ka­maan asi­oi­ta tois­ten ih­mis­ten kans­sa.

Lue Myös