– Täy­del­li­nen jäi mi­nul­ta te­ke­mät­tä. Ym­mär­sin vas­ta pal­jon myö­hem­min, et­tä mi­nul­la­kin on tai­to­ja, kun­han vain käy­tän nii­tä. Ny­ky­ään olen ad­dik­toi­tu­nut neu­lo­mi­seen, mut­ta hy­väl­lä ta­val­la, Mar­jut ker­too.

Talven tullessa pimeys on minulle pieni kuolema. Silloin laitan terassille kynttilöitä ja katselen niitä olohuoneen nojatuolista samalla kun neulon. Kevään koittaessa vihreän eri sävyt siirtyvät sukkiin.

www.mikapollari.com

Tai­de­luk­ko avau­tui

Kun per­hee­seen syn­tyi kak­si las­ta, Mar­ju­til­le tuli tar­ve maa­la­ta, kir­joit­taa ja vir­ka­ta. Tun­tui, et­tä elä­mäs­sä avau­tui tai­de­luk­ko, joka oli pi­tä­nyt luo­vuu­den van­git­tu­na.

– Tai­dot ei­vät ol­leet kum­moi­set, mut­ta se ei jos­tain syys­tä enää hai­tan­nut. Mui­den mie­li­pi­teil­lä ei ol­lut enää mer­ki­tys­tä ja luo­mi­sen tar­ve oli niin voi­ma­kas, Mar­jut ker­too.

Hän muis­te­lee ai­kaa, jol­loin up­pou­tui vil­la­suk­kien maa­il­maan. Elä­mäs­sä ta­pah­tui suu­ri muu­tos. Kä­sil­le piti saa­da te­ke­mis­tä. Myös töis­sä oli tun­nel­ma, jota hän ei ha­lun­nut tuo­da ko­tiin.

– En osan­nut neu­loa, var­sin­kaan kan­ta­pää­tä. Äi­ti­ni yrit­ti aut­taa, mut­ta en osan­nut ot­taa hä­nel­tä neu­vo­ja vas­taan. Erää­nä il­ta­na pää­tin, et­tä opet­te­len kan­ta­pään teon it­se. Koko yö­hän sii­nä vie­räh­ti, ei­kä sii­tä il­man kyy­ne­lei­tä sel­vit­ty.

Luon­to li­sää luo­vuut­ta

Mar­ju­tin per­soo­na ja kä­den­jäl­ki al­koi­vat nä­kyä su­kis­sa hy­vin no­pe­as­ti.

– Kun neu­lon, elä­mäs­sä­ni ei ole har­mai­ta päi­viä. Suk­kiin ha­lu­an ku­toa elä­mä­ni­loa.

Syk­syn vä­ri­pa­let­ti on niin ins­pi­roi­va, et­tä vä­lil­lä tun­tuu sil­tä, et­tei hän mal­ta nuk­kua lain­kaan.

– En oli­si näin luo­va, jos en asui­si luon­non kes­kel­lä. Luon­to­han muut­tuu syk­syl­lä vä­ri­pa­ra­tii­sik­si, ker­too Mar­jut oma­ko­ti­ta­los­saan män­ty­met­sän sii­mek­ses­sä.

Alkuun syntyi virkattuja leluja omille lapsille.

www.mikapollari.com

Unoh­da täy­del­li­syys

Neu­le­oh­jei­ta Mar­jut ei osaa lu­kea ei­kä laa­tia. Hän luon­nos­te­lee su­kat piir­tä­mäl­lä van­ha­nai­kai­seen ruu­tu­vih­koon. Hän yl­lät­tyi myös sii­tä, et­tä osaa piir­tää ku­vi­o­mal­le­ja.

Mar­jut roh­kai­see unoh­ta­maan täy­del­li­syy­den.

– Kun is­tuu alas, ren­tou­tuu ja an­taa asi­oi­den vain tul­la omas­ta mie­les­tä, syn­tyy juu­ri sel­lais­ta jäl­keä, jota on tar­koi­tus syn­tyä. Vir­heet ovat yh­tä tär­kei­tä kuin on­nis­tu­mi­set.

Mar­jut in­nos­taa ja opet­taa mie­lel­lään mui­ta, sil­lä ih­mi­set ovat hä­nen mie­les­tään ka­dot­ta­mas­sa ole­mi­sen tai­don.

Neu­lo­es­sa kaik­ki muut asi­at unoh­tu­vat.

– Olen elä­väi­nen per­soo­na ja tar­vit­sen kei­no­ja, joil­la elä­män eri rii­ta­soin­nut rau­hoi­te­taan. Mi­nul­le on tär­ke­ää myös säi­lyt­tää ja ja­kaa neu­lo­mi­sen kult­tuu­ria. It­sel­le­ni olen neu­lo­nut ison ta­ka­puo­len ja hy­vin liik­ku­vat ni­ve­let.

www.mikapollari.com

Vil­la­suk­kien maa­il­ma

Mar­jut ei us­ko, et­tä kyky op­pia ale­nee iän myö­tä. Hän ei kik­kai­le ei­kä pii­lot­te­le sol­mu­ja. Sii­hen hän ha­lu­aa kan­nus­taa mui­ta­kin, ja on ren­non suh­tau­tu­mi­sen­sa an­si­ois­ta saa­nut mo­nia ih­mi­siä in­nos­tu­maan kä­si­töis­tä.

Tyt­tä­rien in­noit­ta­ma­na Mar­jut pe­rus­ti vil­la­su­kil­leen Fa­ce­book-si­vun kuu­si vuot­ta sit­ten. Sil­loin avau­tui uu­si maa­il­ma: maa­il­man­laa­jui­nen vil­la­suk­kia neu­lo­va yh­tei­sö, joka ei tar­vit­se yh­teis­tä kiel­tä.

– Nau­tin sii­tä, et­tä voin näyt­tää esi­mer­kik­si suo­ma­lai­sen luon­non ins­pi­roi­mia kä­si­töi­tä­ni ul­ko­mai­sil­le fa­neil­le, Mar­jut ker­too.

Mar­jut neu­loo

✽ vuo­des­sa noin 80 pa­ria suk­kia

✽ yh­den suk­ka­pa­rin no­peim­mil­laan yh­des­sä il­las­sa

✽ vaa­ti­vim­mat suk­ka­mal­lit noin 40 tun­nis­sa

✽ ka­ve­reil­le, tu­tuil­le, tun­te­mat­to­mil­le, lap­sil­leen

✽ yh­teis­työs­sä No­vi­tan kans­sa

✽ Fa­ce­book-ryh­mäs­sä Kä­si­työ­te­ra­pi­aa by Tät­tä­hää­rä