Vii­ni­tar­hu­ri viit­toi­lee koh­ti vih­rei­tä kuk­ku­loi­ta ja tai­vaan­ran­taa.

– Mul­ta ky­sy­tään jos­kus, et­tä et­kö sä kos­kaan kyl­läs­ty tä­hän mai­se­maan. Mun on pak­ko sil­loin ky­syä ta­kai­sin, et­tä oot­ko sä so­kea?

Riik­ka Su­ku­lan rä­väk­kä vas­ta­ky­sy­mys on ai­heel­li­nen. Vii­ni­ti­lan te­ras­sil­ta avau­tu­va mai­se­ma on ni­mit­täin eri­no­mai­sen ku­vauk­sel­li­nen. Vas­ta­päi­sen kuk­ku­lan la­el­la on pie­ni kylä kirk­koi­neen ja lin­noi­neen. Vii­ni­tar­ho­ja erot­tuu kum­pui­le­vas­sa mai­se­mas­sa niin pit­käl­le kuin sil­mä siin­tää. Tal­vel­la nä­ky­vät lu­mi­huip­pui­set Al­pit. Olem­me Pie­mon­tes­sa Poh­jois-Ita­li­as­sa, lä­hel­lä tryf­fe­leis­tään kuu­lua Al­ban kau­pun­kia.

Suo­mes­sa ei ym­mär­ret­ty ita­li­a­lais­vii­ne­jä

Riik­ka ja Jyr­ki Su­ku­la pää­tyi­vät vii­ni­ti­lal­li­sik­si Ita­li­aan lä­hes puo­li­va­hin­gos­sa. 2000-lu­vun alus­sa heil­lä oli Suo­mes­sa ku­kois­ta­va ra­vin­to­la­bis­nes, jon­ka si­vu­tuot­tee­na he al­koi­vat tuo­da maa­han ita­li­a­lai­sia vii­ne­jä, en­sin omien ra­vin­to­loi­den­sa käyt­töön.

– Sii­hen ai­kaan Suo­mes­sa ei juu­ri ym­mär­ret­ty ita­li­a­lais­vii­nien pääl­le. Oli kal­lii­ta huip­pu­vii­ne­jä ja hal­po­ja ja huo­no­ja, mut­ta hy­viä ja koh­tuu­hin­tai­sia ei niin­kään, Riik­ka muis­te­lee ja kaa­taa te­ras­sil­la ti­lan eri­no­mais­ta pu­na­vii­niä la­sei­hin.

Oman maa­han­tuon­nin myö­tä he­rä­si myös kiin­nos­tus vii­nin tuo­tan­toon. Su­ku­lat ha­lu­si­vat pe­reh­tyä ai­hee­seen pa­rem­min kuin pel­kil­lä vii­ni­ti­la­vie­rai­luil­la oli mah­dol­lis­ta. Tut­tu tuot­ta­ja sa­noi, et­tä ai­noa kei­no sii­hen on al­kaa teh­dä it­se.

– Hän näyt­ti meil­le tä­män ti­lan ja muis­tut­ti, et­tä vii­nin­vil­je­ly on niin pit­kä­jän­teis­tä hom­maa, et­tä sitä ei kan­na­ta aloit­taa vas­ta elä­ke­päi­vi­nä. Ba­ro­lo-vii­neil­lä kes­tää nel­jä vuot­ta pääs­tä kor­juus­ta mark­ki­noil­le ja vii­nin­vil­je­li­jän kvar­taa­li on nel­jän­nes­vuo­si­sa­ta, jo­ten kyl­lä täs­sä kär­si­väl­li­syyt­tä op­pii, Riik­ka sa­noo.

Su­ku­lat luo­pui­vat vä­hi­tel­len yh­tei­sis­tä lii­ke­toi­mis­taan Suo­mes­sa ja muut­ti­vat vii­nin­vil­je­li­jöik­si Ita­li­aan.

Kou­lun­pen­kil­tä Ka­na­daan

Riik­ka hank­ki Ita­li­as­sa työn ohes­sa it­sel­leen myös vii­ni­tie­teen mais­te­rin ar­von. Kol­me vuot­ta sii­tä meni op­pi­so­pi­muk­sel­la omal­la ti­lal­la. Se ei suin­kaan ol­lut hä­nen en­sim­mäi­nen tut­kin­ton­sa. Alun pe­rin hän suo­rit­ti ho­tel­li- ja ra­vin­to­la-alan MBA-tut­kin­non To­ron­tos­sa, jon­ne hän läh­ti suo­raan ruot­sin yli­op­pi­las­ko­kees­ta.

– Sii­hen ai­kaan muut me­ni­vät ra­vin­to­la­kou­luun Sveit­siin, jos ha­lu­si­vat alan huip­pu­kou­lu­tus­ta. Mä me­nin Ka­na­daan ja ihas­tuin To­ron­toon. Ka­na­das­sa teh­dään muu­ten myös hy­viä vii­ne­jä, Riik­ka huo­maut­taa.

Eri­tyi­sen hy­viä ja tun­net­tu­ja vii­ne­jä teh­dään Ba­ro­lon alu­eel­la Ita­li­as­sa, juu­ri siel­lä, mis­sä Su­ku­loi­den tila si­jait­see. Rii­kan mu­kaan se on Cham­pag­nen ohel­la ai­noa vii­nin­tuo­tan­to­a­lue maa­il­mas­sa, jos­sa puo­len­tois­ta heh­taa­rin ko­koi­nen vii­ni­ti­la, jol­lai­nen heil­lä on, an­taa per­heel­le elan­non. Su­ku­loi­den vii­ni­tar­hat ovat vie­lä poik­keuk­sel­li­ses­ti ta­lon ym­pä­ril­lä ei­vät­kä pie­ni­nä pals­toi­na ym­pä­ri laak­so­ja ja kuk­ku­loi­ta.

Riik­ka emän­nöi 2000 vie­ras­ta

Pa­ris­kun­ta hoi­taa ti­laa kah­des­taan ja li­säk­si Jyr­kil­lä on töi­tä Suo­mes­sa. Riik­ka käy van­han ko­ti­maan ka­ma­ral­la enää har­voin. Lap­si­per­heen ar­ki on ny­ky­ään Ita­li­as­sa.

Vii­ni­ti­lan emän­nyys oli Rii­kal­le si­kä­li­kin uut­ta, et­tä hän ei ol­lut sitä en­nen asu­nut edes oma­ko­ti­ta­los­sa, maa­seu­dus­ta pu­hu­mat­ta­kaan. Vii­ni­a­lan opin­to­jen li­säk­si myös en­sim­mäi­sen kou­lu­tuk­sen kaut­ta tul­leis­ta asi­a­kas­pal­ve­lu­tai­dois­ta on apua työs­sä. Ti­lal­la käy vuo­sit­tain 2000 vie­ras­ta, lä­hin­nä Suo­mes­ta, USA:sta ja Nor­jas­ta, joi­hin Su­ku­loi­den vii­ne­jä vie­dään.

– Meil­le mah­tuu ker­ral­la kak­si­kym­men­tä ih­mis­tä keit­ti­öön vii­ne­jä mais­te­le­maan. Täl­lä alu­eel­la se on jo mas­sa­mat­kai­lua, Riik­ka hy­mäh­tää.

Vie­rai­den tu­li­ais­lauk­kui­hin su­jah­taa sa­mal­la suu­rin osa ti­lan vuo­si­tuo­tan­nos­ta, ja heil­tä tu­lee usein reis­sun jäl­keen kii­tok­sek­si vie­lä pos­ti­kort­ti.

Pik­ku­serk­ku­jen maas­sa ul­ko­maa­lai­nen on joh­ta­ja­na har­vi­nai­suus

Jot­ta ai­ka ei kä­vi­si vii­nin­vil­je­lyn ja asi­a­kas­pal­ve­lun ohes­sa va­hin­gos­sa­kaan pit­käk­si, on Riik­ka hank­ki­nut työ­pai­kan myös ko­din ul­ko­puo­lel­ta. Hän on mark­ki­noin­ti­teh­tä­vis­sä erääl­lä van­hal­la pai­kal­li­sel­la vii­ni­ti­lal­la, jon­ka pe­rin­tei­sel­lä ta­val­la val­mis­tet­tua kuo­hu­vii­niä hän myös mais­tat­taa.

– Tun­tui mu­ka­val­ta saa­da pit­käs­tä ai­kaa alai­sia ja työ­yh­tei­sö. Hie­noa on myös se, et­tä siel­lä us­kal­let­tiin pal­ka­ta ul­ko­puo­li­nen joh­ta­ja. Ita­lia on per­hey­ri­tys­ten maa sii­hen pis­tee­seen, et­tä joh­ta­jak­si pal­ka­taan mie­luum­min luku- ja kir­joi­tus­tai­do­ton pik­ku­serk­ku kuin joku oman su­vun ul­ko­puo­lel­ta, hän nal­jai­lee.

Har­joit­te­li­jat nä­ke­vät Mic­he­lin-täh­tiä ja sy­dä­miä

Riik­ka aut­taa myös pai­kal­li­sia huip­pu­ra­vin­to­loi­ta löy­tä­mään suo­ma­lai­sia alan opis­ke­li­joi­ta har­joit­te­li­joik­si, mut­ta sen hän te­kee omak­si ilok­seen.

– Tääl­lä on ra­vin­to­lois­sa pal­jon ko­vem­pi työ­tah­ti kuin Suo­mes­sa. Sii­nä taa­tus­ti op­pii. Ra­vin­to­lat taas luot­ta­vat mi­nuun ja tie­tä­vät, et­tä saa­vat kaut­ta­ni hy­viä tyyp­pe­jä. Esi­mer­kik­si al­ba­lai­ses­sa kol­men Mic­he­lin-täh­den ra­vin­to­las­sa on ai­na suo­ma­lai­nen har­joit­te­li­ja, Riik­ka ker­too.

Suo­ma­lai­sia tuo­val­la il­ma­sil­lal­la on ol­lut myös odot­ta­mat­to­mia seu­rauk­sia. Sekä yk­si har­joit­te­li­jois­ta et­tä Su­ku­loi­den au pair ovat al­ka­neet seu­rus­tel­la ita­li­a­lai­sen ko­kin kans­sa.

– Nyt mä olen kyl­lä sitä miel­tä, et­tä nää ro­mans­sit saa lop­pua, Riik­ka sa­noo ja vir­nis­tää.