Ta­paam­me Mark­ku Ka­ner­van kans­sa kes­kel­lä pa­ras­ta lo­ma­kaut­ta, mut­ta ko­vin pit­kään val­men­ta­jal­la ei ole ai­ko­mus lo­mail­la.

– Otan päi­vän siel­tä ja toi­sen tääl­tä. On niin pal­jon sel­lais­ta, jos­sa täy­tyy ja jos­sa ha­lu­an ol­la mu­ka­na. Elo­kuus­sa me­nem­me vai­mon kans­sa Chi­ca­goon. Eh­kä eh­din siel­lä myös kat­so­maan jon­kun pe­lin.

Jal­ka­pal­lo on Ka­ner­val­le työ ja elä­män­ta­pa. Hä­nen on täy­sin mah­do­ton­ta ku­vi­tel­la yh­tä viik­koa il­man jal­ka­pal­loa.

– Olen jää­nyt kouk­kuun jal­ka­pal­loon. Se on kiin­ni kuin ta­tuo­in­ti.

Lem­pi­ni­mi pi­ha­pe­leis­tä

Jal­ka­pal­lo­al­tis­tus al­koi Hel­sin­gin Mal­mil­la 1970-lu­vun alus­sa. HJK:n seit­se­män­vuo­ti­ai­den kau­pun­gi­no­sa­jouk­kue oli il­man val­men­ta­jaa, ja Mar­kun isä ot­ti hom­man ve­tääk­seen.

Nii­den vuo­sien pi­ha­pe­leis­tä on pe­räi­sin Mar­kun lem­pi­ni­mi ’Rive’ bras­si­täh­ti Ro­ber­to Ri­ve­li­non mu­kaan. Ri­ve­li­no oli voit­ta­mas­sa Bra­si­li­al­le MM-kul­taa 1970.

– Nois­ta ki­sois­ta on jo joi­ta­kin muis­ti­ku­via. Jal­ka­pal­lo al­koi vie­hät­tää enem­män ja enem­män. Eng­lan­nin lii­gan seu­raa­mi­nen te­le­vi­si­os­ta lau­an­tai­sin Au­lis Vir­ta­sen se­los­ta­ma­na oli vii­kon ko­ho­koh­ta.

Jos 1970-lu­vul­la tv-pe­le­jä tuli kat­sot­tua yk­si vii­kos­sa. Nyt saat­taa so­pi­va­na vii­kon­lo­pun päi­vä­nä men­nä nel­jä­kin pe­liä.

– On niin vai­kea ol­la kat­so­mat­ta. Kiin­nos­ta­via pe­le­jä tu­lee koko ajan. Jos pi­tää va­li­ta kat­son­ko pe­lin vai lu­en­ko kir­jaa, va­lit­sen pe­lin. Useim­mi­ten.

Tark­kaa seu­ran­taa

Suu­rin osa mies­ten maa­jouk­ku­een pe­laa­jis­ta pe­laa ul­ko­mail­la. Hei­dän ot­tei­taan Mark­ku seu­raa tii­viis­ti. Apu­na on esi­mer­kik­si Ins­tat-verk­ko-oh­jel­ma, jos­ta nä­kee muu­ta­mal­la klik­kauk­sel­la pe­lei­hin liit­ty­vän sta­tis­tii­kan ja vi­de­o­tal­len­teet.

– Koko pe­liä ei tar­vit­se kat­soa, vaan voin poi­mia ne asi­at, jot­ka juu­ri sil­lä het­kel­lä kiin­nos­ta­vat. Jos tie­tyn pe­laa­jan pää­pe­laa­mi­nen on seu­ran­nas­sa, voin kes­kit­tyä sii­hen. Ja jos näen seu­ra­pe­leis­sä jo­tain, joka voi­si toi­mia myös maa­jouk­ku­ees­sa, voin käyt­tää vi­de­ok­lip­pe­jä kes­kus­te­lun tu­ke­na.

Pelk­kä vi­de­o­seu­ran­ta ei kui­ten­kaan rii­tä. Iso osa pää­val­men­ta­jan työ­tä on kier­tää maa­il­mal­la ta­paa­mas­sa pe­laa­jia hei­dän omas­sa seu­ra­ym­pä­ris­tös­sään ja kes­kus­tel­la seu­ra­val­men­ta­jien kans­sa. Kai­ken ke­rä­tyn tie­don tu­lok­se­na hän va­lit­see so­pi­vim­mat pe­laa­jat ku­hun­kin ot­te­luun.

– Saan pe­laa­jis­ta kuor­mi­tus­ra­por­tit ja kuu­len, mitä miel­tä val­men­ta­jat ovat. Tär­kein­tä on näh­dä omin sil­min, mis­sä kun­nos­sa pe­laa­ja on ja tar­vit­see­ko hän mah­dol­li­ses­ti tu­kea. Työ pe­rus­tuu avoi­muu­teen. Myös seu­rat hyö­ty­vät tie­to­jen vaih­dos­ta.

Pa­rin vii­me vuo­den ai­ka­na mat­ka­päi­viä on ker­ty­nyt kii­tet­tä­väs­ti. Mat­ka­koh­teis­ta on ole­mas­sa lis­taus, tot­ta­han toki. Prof­fak­si­kin kut­su­tul­ta val­men­ta­jal­ta löy­tyy ti­las­to asi­aan kuin asi­aan.

– Odo­ta­pas, kun kat­son ko­neel­ta. Olen käy­nyt pe­laa­jia kat­sas­ta­mas­sa Du­bais­sa, Puo­las­sa, Bel­gi­as­sa, Ruot­sis­sa, Nor­jas­sa, Tans­kas­sa, Sak­sas­sa, Hol­lan­nis­sa, USA:ssa… Seu­ran­nas­sa on pa­ri­na vii­me vuon­na ol­lut koko ajan yli 40 pe­laa­jaa.

Su­ku­pol­vien unel­ma

Pe­laa­ja­rat­kai­sut ja stra­te­gi­at ovat osu­neet koh­dal­leen, sil­lä tus­kin kos­kaan en­nen Suo­men mie­het ovat ol­leet näin lä­hel­lä EM-ki­sa­paik­kaa kuin nyt. Ke­sä­kuus­sa 2–0 voi­tot Bos­nia-Hert­se­go­vi­nas­ta ja Liech­tens­tei­nis­ta nos­ti­vat Suo­men loh­ko­kak­ko­sek­si. Joka loh­kon kak­si pa­ras­ta pää­see EM-ki­soi­hin.

Pe­le­jä on lo­ka­kuun alus­sa jäl­jel­lä kol­me. Jos loh­ko­si­joi­tus ei vie­lä vie ki­soi­hin, ta­ka­port­ti­na on Kan­so­jen lii­gas­sa lii­ga C:n loh­ko­voi­ton an­si­ois­ta paik­ka EM-pu­do­tus­pe­leis­sä, jois­ta joka ta­sol­ta lop­pu­tur­nauk­seen sel­vi­ää yk­si jouk­kue.

– Ki­sa­paik­ka on su­ku­pol­vien unel­ma, jo­hon us­kon lu­jas­ti. Jos en us­koi­si, mik­si te­ki­sin tätä työ­tä?

Unel­man jah­taus jat­kuu 12.10., kun Suo­mi koh­taa Bos­nia-Hert­se­go­vi­nan.

Kos­ka pe­laa­jat pe­laa­vat ym­pä­ri maa­il­maa eri seu­ra­jouk­ku­eis­sa, en­nen maa­jouk­ku­e­pe­le­jä ei yh­teis­tä ai­kaa ole hu­kat­ta­vak­si.

– Ai­kaik­ku­na on en­ti­ses­tään ka­ven­tu­nut. Suur­seu­rat an­ta­vat pe­laa­jat maa­jouk­ku­ei­siin vain ly­hy­ek­si ajak­si.

Yh­teis­hen­ki ja ryh­mä­dy­na­miik­ka tär­kein­tä

En­nen maa­jouk­ku­e­ta­pah­tu­man en­sim­mäis­tä ot­te­lua jouk­kue on yh­des­sä yleen­sä kol­mes­ta nel­jään päi­vää. En­sim­mäi­nen yh­tei­nen päi­vä me­nee mat­kus­ta­mi­ses­ta pa­lau­tu­mi­seen ja hen­ki­lö­koh­tais­ten pa­laut­tei­den an­ta­mi­seen edel­li­ses­tä ta­pah­tu­mas­ta. Vas­ta sit­ten pääs­tään kes­kit­ty­mään tak­ti­seen har­joit­te­luun pa­rin kol­men päi­vän ajan. Sit­ten on­kin jo pe­li­päi­vä.

Yh­teis­hen­gen luo­mi­nen ja hyvä ryh­mä­dy­na­miik­ka ovat Mar­kun val­men­nus­fi­lo­so­fi­as­sa en­si­ar­voi­sen tär­ke­ät. Nii­tä har­joi­tel­laan ai­na, kun jouk­kue on kool­la.

– Se voi ol­la esi­mer­kik­si imp­ro­vi­saa­ti­o­ta, leik­ki­mie­li­siä ki­sai­lu­ja tai tie­to­kil­pai­lu­ja. Sel­lais­ta, joka vaa­tii heit­täy­ty­mis­tä ja yh­teis­työ­tä. Sitä tar­vi­taan ken­täl­lä.

Mark­ku seu­raa po­ru­kan ryh­mäy­ty­mis­tä eri ti­lan­teis­sa. Ruo­kai­luis­sa hän mie­lel­lään oh­jeis­taa kap­tee­nis­toa se­koit­ta­maan pak­kaa niin, et­tä kup­pi­kun­tia ei syn­ny ja et­tä kaik­ki pää­se­vät tu­tus­tu­maan toi­siin­sa.

Sa­man­lai­sia op­pe­ja hän tot­tui käyt­tä­mään jo kau­an ai­kaa sit­ten työs­ken­nel­les­sään ala-as­teen opet­ta­ja­na Haa­gas­sa.

ky­sy­mys on ih­mis­joh­ta­mi­ses­ta

Mark­ku Ka­ner­va ei ol­lut aja­tel­lut uraa opet­ta­ja­na. Hän pyr­ki opis­ke­le­maan fy­si­o­te­ra­peu­tik­si, mut­ta jäi pis­teen pää­hän opis­ke­lu­pai­kas­ta. Kun tut­tu Haa­gan ala-as­teen reh­to­ri tar­jo­si yl­lät­tä­en si­jai­suut­ta, Mark­ku suos­tui ja jäi sil­le tiel­leen.

– Si­jai­suu­den in­noit­ta­ma­na py­rin opet­ta­ja­kou­lu­tuk­seen Hel­sin­gin yli­o­pis­toon ja pää­sin si­sään. Sa­maan ai­kaan pe­la­sin HJK:ssa ja kou­lut­tau­duin val­men­ta­jak­si.

Kun HJK vuon­na 1998 sel­vi­si Mes­ta­rei­den lii­gan loh­ko­vai­hee­seen, Mark­ku oli jouk­ku­een ai­nut pe­laa­ja, joka kävi pe­laa­mi­sen ohel­la töis­sä. Opet­ta­jan hom­mis­ta on sit­tem­min ol­lut pal­jon hyö­tyä.

– Kou­lu­luo­kas­sa ja jouk­ku­ees­sa pä­te­vät sa­mat lai­na­lai­suu­det. Mo­ti­voin­ti ja ta­voit­tee­na­set­te­lu toi­mi­vat sa­mal­la ta­val­la, ku­ten myös ryh­mä­dy­na­miik­ka. On­han kyse ih­mis­joh­ta­mi­ses­ta.

Tu­los tai ulos

Se, mis­sä opet­ta­jan hom­mat ero­a­vat val­men­ta­jan hom­mis­ta, lie­nee var­muus töi­den jat­ku­mi­ses­ta. Val­men­ta­jan työ­tä teh­dään tu­los tai ulos -men­ta­li­tee­til­la.

– Se on ym­mär­ret­tä­vä heti, kun tä­hän leik­kiin ryh­tyy. Mut­ta lii­kaa mah­dol­li­sia pot­ku­ja ei pidä miet­tiä. Sil­loin al­kaa teh­dä vää­riä rat­kai­su­ja. Ja on­han ko­ke­muk­ses­ta täs­sä­kin apua.

Tur­val­li­suu­den tun­ne syn­tyy, kun tie­tää teh­neen­sä kai­ken voi­ta­van­sa asi­ois­sa, joi­hin it­se voi vai­kut­taa.

– Yri­tän jär­ki­pe­räis­tää kai­ken mah­dol­li­sen. En us­ko in­tui­ti­ol­la val­men­ta­mi­seen.

Pe­lien vä­lil­lä on osat­ta­va ren­tou­tua. Mar­kul­le se tar­koit­taa omas­ta kun­nos­ta huo­leh­ti­mis­ta – ja eh­kä pa­rin mat­sin kat­so­mis­ta. Työn ja va­paa-ajan raja saa suo­si­ol­la ol­la häi­ly­vä.

Jos pe­lit me­ne­vät hy­vin ja paik­ka EM-ki­sois­sa to­teu­tuu, voi avau­tua ko­ko­naan uu­sia mah­dol­li­suuk­sia.

– Sil­loin voi­si eh­kä tul­la mah­dol­li­suus val­men­taa ul­ko­mail­la. Us­kon, et­tä työs­ken­te­len tu­le­vai­suu­des­sa­kin jal­ka­pal­lon pa­ris­sa, mut­ta ei opet­ta­mi­nen­kaan ole pois­sul­jet­tua. •