Hie­ta­lah­den tori on Ul­la Ta­pa­ni­sel­le pi­ha­pii­riä. Koti on ihan kaup­pa­hal­lin kyl­jes­sä. Me­rel­tä pu­hal­ta­va tuu­li tui­ver­taa Ta­pa­ni­sen ho­pe­anb­lon­dia kuon­ta­loa ja re­pii si­nis­tä ul­koi­lu­tak­kia. Pa­ke­nem­me kaup­pa­hal­lin suo­jiin. Myy­jät mor­jes­ta­vat tut­tua tai­tei­li­jaa. Ylä­ker­ran kah­vi­las­ta löy­tyy syr­jäi­nen nurk­ka­pöy­tä, jo­hon ase­tum­me.

Ul­la Ta­pa­ni­nen on meil­le tut­tu, sa­na­val­mis näyt­te­li­jä. Hä­nes­sä on nai­sen herk­kyyt­tä, poi­ka­mais­ta rons­kiut­ta ja hi­ven tai­tei­li­ja­mais­ta dii­vaa. Hän­tä on help­po kat­soa ylös­päin.

Tänä tal­ve­na Ul­la esiin­tyy Hel­sin­gis­sä Kan­sal­lis­te­at­te­rin Mus­ta Saa­ra -näy­tel­mäs­sä, kol­me esi­tys­tä vii­kos­sa. Pirk­ko Sai­si­on kir­joit­ta­mas­sa ja Lau­ra Jän­tin oh­jaa­mas­sa mu­siik­ki­näy­tel­mäs­sä Ul­la lau­laa tans­si­ty­tön tyl­li­ha­mees­sa ja aje­lee Har­ley Da­vid­son -prät­käl­lä niit­ti­rot­sis­sa. Hän muo­dos­taa Si­nik­ka So­kan ja Tii­na Weckst­rö­min kans­sa esi­tyk­sen ker­to­ja­kuo­ron.

Näy­tel­män la­vas­tus, pu­vus­tus ja ko­re­og­ra­fia ovat kuin 1930-lu­vun sak­sa­lai­ses­ta ka­ba­rees­ta. Tuol­loin hil­li­tön meno en­tei­li yh­den ai­ka­kau­den päät­ty­mis­tä.

– Mus­ta Saa­ra on ker­to­mus ih­mi­sen sy­dä­met­tö­myy­des­tä. Sen tar­koi­tus on saa­da kat­so­ja miet­ti­mään, kuin­ka tä­hän on tul­tu ja ky­sy­mään it­sel­tään olen­ko mi­nä­kin yk­si myö­täi­li­jöis­tä, Ul­la sa­noo.

UL­LA TA­PA­NI­NEN OLI VIL­KAS IL­TA­TÄH­TI

Vuon­na 1955 Ul­la syn­tyi Kai­nuun kor­peen, kes­kel­le si­ni­siä vaa­ro­ja. Koti si­jait­si Suo­mus­sal­mel­la. Isä oli so­dan käy­nyt kau­ko­par­ti­o­mies, joka elät­ti pe­su­et­taan ra­ja­vää­pe­li­nä.

– Isä oli sa­vo­lai­nen kier­to­kou­lun­käy­nyt. Vah­va hu­ma­nis­ti, suu­ri ru­non­lau­su­ja ja kau­no­kir­jal­li­suu­den tun­ti­ja. Hän har­ras­ti hen­gen­ra­vin­toa, Ul­la ku­vai­lee.

Ul­lan äi­ti oli vaa­ti­mat­to­mis­ta maa­lai­so­lois­ta. Elä­män­työ­nään hän piti huol­ta Ul­las­ta ja kol­mes­ta van­hem­mas­ta si­sa­ruk­ses­ta. Ul­la muis­taa per­heen­sä hy­vä­nä ja ra­kas­ta­va­na. Elä­mä oli vaa­ti­ma­ton­ta, mut­ta pö­tyä oli pöy­däs­sä ja vaat­teet puh­taat.

– Elet­tiin me­täs­sä. Olin seit­se­män vuot­ta van­ha, kun saa­tiin säh­köt.

Van­hem­pien il­ta­täh­ti Ul­la oli vil­kas lap­si, jol­la riit­ti mie­li­ku­vi­tus­ta. Si­sa­rus­ten lei­keis­sä pah­vi­laa­tik­ko toi­mi he­li­kop­te­ri­na ja met­sään ra­ken­net­tiin ma­jo­ja. Huus­sin alu­sen­kin Ul­la on­nis­tui tuik­kaa­maan tu­leen.

EN­NEN SU­RUA EI OL­LUT TA­PA­NA KÄ­SI­TEL­LÄ

Esiin­ty­mi­nen imai­si Ul­lan jo nuo­re­na ja on pi­tä­nyt ot­tees­saan. Lap­suu­des­sa kaik­ki ko­et­tu muut­tui roo­li­lei­kik­si. Kun äi­din kans­sa saa­vut­tiin ko­tiin tsa­sou­nan ju­ma­lan­pal­ve­luk­ses­ta, Ul­la nap­pa­si har­ti­oil­leen aa­mu­ta­kin ja hei­lut­te­li na­run­pät­kää kuin suit­su­ke­as­ti­aa. Or­to­dok­si­pa­pin mes­su al­koi.

Kun Ul­la oli 15-vuo­ti­as, äi­ti kuo­li äkil­li­ses­ti ai­voin­fark­tiin. Isä lait­toi Ul­lan heti seu­raa­va­na ar­ki­päi­vä­nä kou­luun to­de­ten, et­tä elä­mä jat­kuu. Jäl­keen­päin Ul­la on miet­ti­nyt, et­tä sii­hen ai­kaan su­rua ei eh­kä osat­tu kä­si­tel­lä.

Äi­din kuo­le­man seu­rauk­se­na isäs­tä tuli Ul­lal­le lä­hei­nen.

– Eh­kä tuo ih­met­te­lyn tai­to on isäl­tä pe­rit­tyä elä­män­vii­saut­ta. Isä opet­ti, et­tä kun sa­not mie­li­pi­tee­si, se on vain si­nun mie­li­pi­tee­si. Maa­il­mas­sa on mon­ta to­tuut­ta.

KO­MII­KAN AI­NEK­SET TU­LE­VAT TO­DEL­LI­SUU­DES­TA

Ul­la Ta­pa­ni­nen työs­ken­te­lee mies­val­tai­sel­la la­va­ko­mii­kan sa­ral­la. Hän on kier­tä­nyt Suo­mea Lava-am­mun­taa-mo­no­lo­gie­si­tyk­sil­lään jo 21 vuot­ta. Nyt on käyn­nis­sä vii­des mo­no­lo­gi­kier­tue. Teks­tit Ul­la kir­joit­taa yh­des­sä oh­jaa­ja Rai­la Lep­pä­kos­ken kans­sa.

Ul­lan ko­miik­ka ky­see­na­lais­taa ei­kä epä­röi törk­kiä ih­mi­se­lä­män ar­ko­ja­kaan koh­tia. Hän ei sil­ti suol­la vit­se­jä ja rää­vit­tö­myyk­siä stan­dup-koo­mi­kon ta­paan. Ko­me­dien­nen tit­te­li­ä­kin Ul­la vie­ras­taa, sil­lä hän ei koe has­sut­te­le­van­sa kuk­ka­hat­tu pääs­sä.

– Vies­ti­ni ei ole ke­peä. Ko­mii­kan ei tar­vit­se vain nau­rat­taa. Ai­hee­ni ovat myös herk­kiä ja va­ka­via.

Lava-am­mun­nan tee­mat kul­ke­vat ilos­ta su­ruun, häis­tä hau­ta­jai­siin, syn­ty­mäs­tä kuo­le­maan. Esi­tys ra­ken­tuu teks­tin na­pak­kuu­del­le ja Ul­lan per­soo­nal­le.

– Mi­nul­la on ih­met­te­le­vä asen­ne. En pidä asi­oi­ta it­ses­tään sel­vä­nä. Joka päi­vä, kun avaan leh­den, ym­pä­röi­vä to­del­li­suus avau­tuu kuin aar­re­ark­ku. Ei voi ol­la tot­ta, mitä toi on suus­taan pääs­tä­nyt!

AR­KI ON SEIK­KAI­LU

Ul­la ku­vai­lee ole­van­sa koti-ih­mi­nen, joka pe­see ik­ku­noi­ta ja imu­roi. Mat­kus­te­lu luon­nis­tuu, mut­ta se ei ole hä­nen in­to­hi­mon­sa. Maa­il­ma avau­tuu par­hai­ten täs­sä ja nyt, ta­val­li­se­na ar­ki­päi­vä­nä. Kaup­pa­reis­su S-mar­ke­tiin tai mat­ka Hy­vin­kääl­le kul­jet­ta­vat hä­net jo ih­meel­li­siin seik­kai­lui­hin.

Ul­la si­tee­raa mo­no­lo­gi­aan: Roo­mas­sa voi käy­dä nä­ke­mät­tä mi­tään, ja mat­kus­te­lu avar­taa lä­hin­nä lom­pak­koa.

Puo­li­son kans­sa on pi­det­ty yh­tä 23 vuot­ta.

– Elä­män­kat­so­mus yh­dis­tää mei­tä, ja kai se on kyky sie­tää tois­ta, Ul­la väit­tää naa­ma pe­rus­lu­ke­mil­la.

Ul­la ei ha­lua neu­voa tai opet­taa, mut­ta hä­nes­tä pa­ri­suh­tees­sa on tär­ke­ää huo­mi­oi­da ja ym­mär­tää tois­ta – it­sen­sä li­säk­si.

– Yk­sin ei ole kiva ol­la. Mu­ka­vaa, kun joku tas­sut­te­lee sa­mas­sa huus­hol­lis­sa.

UL­LAL­LA ON IH­MI­SET HYP­PY­SIS­SÄÄN

Näyt­te­li­jän jul­ki­sen työn ta­kia Ul­la var­je­lee yk­si­tyi­syyt­tään. Tai­tei­li­jan työ tar­koit­taa pit­kiä päi­viä, it­sen­sä an­ta­mis­ta ylei­söl­le. Ul­la huo­maut­taa, et­tä sii­nä ei ole sel­lais­ta gla­mou­ria kuin luul­laan.

– Saan kui­ten­kin teh­dä sitä työ­tä, jota ra­kas­tan, ja se on etuo­i­keu­tet­tua. Kah­ta sa­man­lais­ta päi­vää ei ole.

Näyt­tä­mö on pal­jas­ta­va paik­ka. Siel­lä työs­ken­te­ly ei ole lep­poi­saa hää­räi­lyä vaan se vaa­tii la­tauk­sen.

– On­han se ai­nut­laa­tuis­ta ve­tää kah­den tun­nin yk­si­ne­siin­ty­mi­siä ja pi­tää ih­mi­set hyp­py­sis­sään, Ul­la sa­noo.

Mo­no­lo­gie­si­tyk­sis­sä hie­noin­ta on hä­nen mie­les­tään suh­de ylei­söön. Ylei­sön kans­sa voi pe­la­ta vä­lit­tö­mäs­sä kon­tak­tis­sa, ja ti­lan­ne elää.

Ylei­söl­tä tu­lee pa­lau­tet­ta myös jäl­ki­kä­teen.

– Pa­ras ylei­sö­pa­lau­te kuu­lui, et­tä näis­tä esi­tyk­sis­tä pi­täi­si saa­da ke­la­kor­vaus en­nal­ta eh­käi­se­vä­nä mie­len­ter­veys­pal­ve­lu­na.