TEKSTI: EIJA AATELA KUVA: FABIAN BJÖRK
Heidi Herala ja Seppo Maijala tapasivat toisensa vuonna 1980 Samppalinnan kesäteatterissa Turussa. Näytelmä oli Nummisuutarit. Seppo näytteli Eskoa ja Heidi kasvattitytär Jaanaa. Pikku hiljaa kesän mittaan näyttelijäkollegat rakastuivat.
Heidi oli Sepon tavatessaan vasta 20-vuotias, Seppo oli kuusitoista vuotta vanhempi, 36-vuotias. Naimisiin he menivät seurusteltuaan kuusi vuotta. Siitä on aikaa 29 vuotta.
”Ikäeromme ei ole enää vuosiin saanut katseita kääntymään. Olen kuronut ikäeroa kiinni aika hyvin, ja Seppo on pysynyt hyvässä kunnossa”, Heidi toteaa.
Lapsia kolmella vuosikymmenellä
Pariskunnalla on neljä lasta. Lauri, 28, on tunnettu teatteriohjaaja. Juhani, 25, opiskelee teatteri-ilmaisun ohjaajaksi. Inka, 18, tanssi juuri keväällä lukion vanhojenpäivää. Nuorimmainen Eero on 11-vuotias.
Heidiä naurattaa, kun hän muistaa, millaisen keskustelun hän kävi kerran erään Eeron kaverin kanssa. Heidi kyyditsi autolla poikia harrastuksiin ja tuli jutellessaan sanoneeksi, että hänellä on Sepon kanssa 16 vuotta ikäeroa.
Poika vastasi: ”Ai jaa, kumpi on vanhempi?”
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
Asiakaspalvelu palvelee sinua arkisin klo 8-16 numerossa 03 4246 5341 ja sähköpostitse osoitteessa omaaika@jaicom.com
Tavoitat toimituksen osoitteista:
Päätoimittaja Anu Virnes-Karjalainen anu.virnes-karjalainen@elmomedia.fi tai p. 040 7464451
Toimitussihteeri Leena Filpus leena.filpus@elmomedia.fi tai p. 040 531 6552
LehtiMoguli Oy
PL 41, 00211 Helsinki
Asiakaspalvelu palvelee sinua arkisin klo 8-16 numerossa 03 4246 5341 ja sähköpostitse osoitteessa omaaika@jaicom.com
Tavoitat toimituksen osoitteista:
Päätoimittaja Anu Virnes-Karjalainen anu.virnes-karjalainen@elmomedia.fi tai p. 040 7464451
Toimitussihteeri Leena Filpus leena.filpus@elmomedia.fi tai p. 040 531 6552
LehtiMoguli Oy
PL 41, 00211 Helsinki
Tämä sivusto käyttää evästeitä käytettävyyden parantamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt myös evästeiden käyttämisen.