Teksti Jarmo Aaltonen
Edessä Viron puolen Hermannin linna, taustalla Venäjän Iivananlinna.
Tie Itä-Virumalle on alun perin rakennettu neuvostoaikana saksalaisella sotavankityövoimalla ja nyttemmin siloteltu EU-rahoilla. Tie on joutuisa, sillä se on suurelta osin piirretty viivottimella Itämeren rannan tuntumaan.
Moottoritie kulkee läpi Lasnamäen kerrostalolähiön, joka on tätä nykyä Viron suurin asuntokeskittymä 120 000 asukkaaneen – joka neljäs virolainen asuu Lasnamäessä.
Kansallispuistoon pääsee vain oppaan kanssa.
Matkalla itään, kohti maan venäjänkielisten alueita, voi poiketa myös Viron ja koko entisen Neuvostoliiton ensimmäisessä kansallispuistossa Lahemaalla. Vuonna 1971 perustetulla kansallispuistolla on suomalaisyhteys: sen nimesi turkulainen professori Johannes Gabriel Granö, joka luokitti Viron maastoalueet vuonna 1922.
Itä-Virumaan pohjoisrannikolla on 12 kilometriä pitkät, hienot hiekkarannat, joiden hyödyntäminen on vasta alussa. Rannikolla oli ennen sotia kukoistava rantaelämä ja upeita pitsihuviloita, joita korvataan nyt varakkaiden venäläisten isoilla datsoilla. Aivan Itämeren rannalla on uutukainen, hieno kylpylähotelli Noorus.
Suomenlahden rantojakin heikommin Viro on hyödyntänyt eteläisemmän Peipsijärven hiekkadyynit, joita jatkuu 38 kilometrin verran.
Lahemaa-nimi viittaa Suomenlahden lahtiin.
Palaa se kivikin
Palavaakiveä on poltettu Virossa 1920-luvulta lähtien, kun brittiläinen kaivosyhtiö keksi maaperän esiintymät ja perusti kaivosyhtiön 1937. Öljyliuske on syntynyt 450 miljoonaa vuotta sitten maan puristukseen jääneistä orgaanisista aineksista kuten levistä.
Palavakivi eli sen löytöpaikan Kukrusen kylän mukaan nimetty kukersiitti on Viron merkittävin luonnonvara. Se on koksia kehnompaa ja saastuttavampaa polttoainetta, mutta varsinkin Yhdysvaltain viime vuosien öljyliusketuotannon vuoksi kiinnostus kukersiittiin on vain kasvanut.
Lahemaalla on 72 500 hehtaaria pinta-alaa.
Virossa liuskekivi on ihan maan pinnassa, joten sitä on ollut helppo louhia. Pohjois-Viron maisema on latteaa kuin Pohjanmaa, mutta siellä täällä kohoaa kukersiitin jätekivestä kasattuja kumpuja, jotka saattavat jopa savuta. Jätekivestä on tehty jopa laskettelukeskus-nyppylä Väike-Munamäkeen.
Kotlan kaivos suljettiin 2001 ja muutettiin museoksi, joka käsittää kilometrin kaivoskäytäviä kahdeksan metriä maan alla. Maanalaisella retkellä huristellaan lenkki aidolla pikkuruisella kaivosjunalla ja tutustutaan maanalaisiin laitteisiin sekä kaivosteknologiaan. Maan alla voi nauttia myös kaivosmiehen lounaan.
Kaivosmiehen homma Neuvostoliitossa oli kovaa työtä kosteissa oloissa, mutta myös hyvin palkattua: kuukausipalkka oli 400 ruplaa, kun opettaja tienasi 90 ruplaa. Kaivosmies pääsi eläkkeelle viisikymppisenä.
Kukersiitin jätekiveä on kasattu kaivoksen viereen.
Stalinistista arkkitehtuuria
Sillamäe oli neuvostoaikaan niin sanottu suljettu kaupunki, eli virolaisilla ei ollut sinne mitään asiaa eikä paikkaa ollut merkitty edes karttaan.
Teollisuuskaupungista louhittiin myös ne uraanit, jotka rikastettiin Neuvostoliiton ensimmäiseen atomipommiin. Noilta ajoilta on yhä jäljellä myös radioaktiivinen jätelampi.
Sillamäe pantiin pystyyn tyhjästä, mutta kaupungissa oli jo kaksi vuotta sen perustamisen jälkeen 10 000 asukasta. Neuvostoliiton sotateollisuuden työvoimana käytettiin venäläisiä siirtolaisia, sotavankeja ja jopa leningradilaisia kodittomia nuoria.
Sillamäe oli neukkulaisittain varsin vauras kaupunki. Se on stalinilaisen arkkitehtuurin malliesimerkki puistobulevardin reunoille rakennettuine jykevine taloineen. Niiden kellarit tehtiin pomminkestäviksi.
Komea kaupungintalo muistuttaa hieman kirkkoa, ja rantaan johtavat ”odessalaiset portaat”. Virolaisesta ironiasta kertoo, että kulttuurikeskuksessa on pieni neuvostoajan museo.
Stalinin jälkeen taloihin ei enää saanut rakentaa parvekkeita ja muita kotkotuksia, koska Neuvostoliiton johto kielsi ”kansan varojen tuhlaamisen”.
Viron Tali-Ihantala
Suomessa varsin vähän tunnetut Sinimäet edustavat virolaisille samaa kuin Tali-Ihantalan taistelut suomalaisille. Näille meren ja Peipsijärven välisille kukkuloille akselivallat pysäyttivät puna-armeijan rynnistyksen kesällä 1944 sen jälkeen, kun Saksa oli vetäytynyt sinne hävittyään Narvan taistelun.
Pohjois-Euroopan verisintä torjuntasotaa kutsutaan myös Tannenbergin linjan taisteluksi, jossa kuoli lähes 200 000 sotilasta, suurin osa puna-armeijasta, sen murskaavasta ylivoimasta huolimatta.
Sinimäen taisteluilla oli vaikutus myös Suomeen: ilman Sillamäelle juuttumistaan generalissimus Josif Stalin olisi voinut siirtää isomman joukon Suomen-rintamalle.
Sinimäkien taistelusta on tehty suomalaisten rahoittama ja Elmo Nügasen ohjaama elokuva 1944. Se alkaa olla Virossa ikään kuin Tuntematon sotilas.
Narvan siisti rantakatu on nätisti kivetty.
Narva, venäläinen kaupunki
Mitä idemmäs menee, sitä ilmeisemmäksi Viron kaksijakoisuus käy. Itäisimmälle rajalle eli Narvaan saavuttaessa maa on muuttunut lähes kokonaan venäjänkieliseksi: Narvan noin 58 000 asukkaasta vironkielisiä on vain tuhat.
Neuvostoliiton miehityksestä muistuttaa Narva-Joensuu-Tallinna-tien varrella T-34-panssarivaunu. Venäläiset maalaavat, puunaavat ja koristelevat sen kukilla aina ”Voiton päivänä” eli 9. toukokuuta. Jalustalle nostettu ”Sotka” on mukamas se, joka ylitti ensimmäisenä Narva-joen ja näin ”vapautti” Viron saksalaisista.
Narvan rannalle Viron puolelle on tehty hiekkaranta.
Narva-jokea pitkin kulkee myös kylmiä väreitä nostattava Venäjän ja Naton raja. Narvan historia on karmeimpia esimerkkejä sodan mielettömyyksistä. Narva pommitettiin päreiksi, ja loput talot Neuvostoliitto jyräsi maan tasalle.
Vain raatihuone saatiin entisöidä alkuperäisen barokkimallin mukaan keskustaan, sekin valkoisella valheella. Virolaiset kertoivat valloittajille, että raatihuoneella oli aikoinaan perustettu työkansan kommuuni, vaikka se perustettiin oikeasti läheisessä kirkossa.
Venäläinen Fjodor Shantsyn on nykertänyt Raatihuoneessa parikymmentä vuotta valtavaa vanhan Narvan pienoismallia, joka on näkemisen arvoinen. Raatihuoneen vieressä töröttää myös arkkitehtuuriltaan mielenkiintoinen moderni kirjasto ja yliopisto, jonka fasadi on tosi erikoinen.
Kaupungin tärkein nähtävyys on tanskalaisten keskiajalla perustama Hermannin linnoitus, jota hallitsivat sittemmin myös saksalaiset ja ruotsalaiset. Myös tämä linna tuhoutui suurelta osin viime sodissa, mutta on nyt kunnostettu 1500-luvun asuun.
Linnassa on tietysti museo ja siellä järjestetään konsertteja ja näyttelyitä. Linnan pihalla on kesäisin monenmoisia virolaisia käsityöläistapahtumia. Yhteen linnanpihan syrjäkulmaan on kaupungin keskustasta siirretty häpeämään Leninin patsas.
Vastapäisellä rannalla eli Venäjän puolella on vielä isompi Iivananlinna, venäläisittäin Ivangorod. Ranta on Viron puolelta kunnostettu kauniisti.
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
LUE OMA AIKA
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
LUE OMA AIKA