Teksti Jarmo Aaltonen
Kuva Mari Lahti
Eipä tässä ole mitään häikkää. Eilen olin verikokeissa ja sitä ennen pari päivää raivaussahan kanssa metsähommissa, Matti tokaisee muina miehinä.
Hän tekee keuhkosyövästään huolimatta samoja asioita kuin ennen syöpädiagnoosin saamistaan viime vuonna.
Koko nimellään hän ei halua esiintyä siksi, että ei kaipaa myötäeläjiä surkuttelemaan asiaa, jonka kanssa hän itse on sinut. Siitä tietää vain oma perhe.
– Se tahtoo olla aina niin, että kun menee vieraampaan paikkaan, ensimmäisenä ruvetaan kyselemään, että miten menee ja säälintunnetta tulee. Sitä ja muuta voivottelua en kaipaa, vaan jatkan normaalia elämää.
Niinköhän koskaan enää kävelen
Matille keuhkosyöpädiagnoosi tuli puun takaa.
Hänelle oli tehty iso selkäleikkaus 2010 nikamien kulumien ja siirtymien sekä kasvaimen vuoksi. Siinä yhteydessä kasvain leikattiin pois ja yhdeksän selkänikamaa jäykistettiin titaanitangoilla.
Operaation vuoksi Matista tuli kerralla sataprosenttinen invalidi.
"Selkäongelmat rajoittavat elämääni enemmän kuin keuhkosyöpä."
– Silloin olin selän vuoksi niin huonossa kunnossa, että epäilin jo, että niinköhän koskaan enää kävelen. Mutta olenpahan senkin jälkeen kävellyt.
Vuosi sitten joulukuussa Matti meni selkäremontin vuoksi yhteen jälkitarkastuksista, jossa havaittiin jotain poikkeavaa. Matti lähetettiin keuhkokuvaukseen, jossa todettiin keuhkoissa syöpäpesäke.
– Edellisellä kontrollikäynnillä pari vuotta aikaisemmin ei kuvissa näkynyt mitään poikkeavaa. Siksi en osannut ajatellakaan sellaista, joten silmillehän se tuli, ei siitä pääse mihinkään.
Lue myös: "Suppasin läpi sairauteni"
Annoin vapaat kädet hoitoihin
Oulun yliopistollisessa sairaalassa Matilta kysyttiin, olisiko hän halukas osallistumaan lääketutkimukseen, jossa selvitetään uusien hoitomuotojen tehoa. Yksi ehdoista oli, että potilas ei ollut saanut sädehoitoa syöpäänsä.
– Syöpälääkäri Jussi Koivunen kysyi, olenko valmis lähtemään mukaan tutkimukseen, josta voisi olla minulle hyötyä. Totta kai olin valmis ottamaan vastaan kaikki saatavilla olevat kokeet ja annoin heille vapaat kädet valita hoidot.
Mattia ei leikattu, vaan hänelle tarjottiin immunologista hoitoa. Viime maaliskuusta lähtien hän on käynyt parin viikon välein tiputuksessa, jossa lääkettä on annettu suoraan suoneen.
Matin mukaan ensimmäisellä kerralla suoneen tiputettiin kahdenlaista lääkettä, sitten yhdenlaista ja kuuden viikon kuluttua taas paria.
Hän kävi parin viikon välein tiputushoidossa maaliskuusta syyskuuhun, jolloin lääkkeiden anto piti keskeyttää rajusti kohonneiden maksa-arvojen vuoksi.
Etäpesäkkeet ovat pienentyneet
Syyskuun jälkeen Matti on ollut vain seurannassa eli hän käy säännöllisesti verikokeissa ja kuuden viikon välein keuhkokuvauksissa.
Niiden mukaan keuhkosyöpäkasvaimen koko on pienentynyt koko ajan.
"Totta kai olin valmis ottamaan vastaan kaikki saatavilla olevat kokeet ja annoin heille vapaat kädet valita hoidot."
– Myös maksan etäpesäkkeet ovat pienentyneet. Pahimmoillaan alussa ne tuntuivat lääkärin tunnustellessa mahan päältä, mutta nyt niitä ei ole tuntunut enää pitkään aikaan.
– Jatkosta en nyt tiedä, mutta ihan hyvään suuntaan on menty koko ajan. Aluksi laihduin kymmenen kiloa, mutta nyt olen saanut 12 kiloa takaisin, Matti naureskelee.
Lue myös: Pirjo Kauppinen ei lannistunut pyörätuoliin joutumisestaan
Pihahommat on tehty kuten ennenkin
Matti sanoo suostuneensa koekaniiniksi mielellään. Kertaakaan ei ole ollut vastenmielistä lähteä hoitoihin.
– Saan yöt nukuttua ja vietän samanlaista elämää kuin ennenkin. Enempi minun elämääni rajoittaa tuo selkähomma. Silti olemme vaimon kanssa tehneet niin omakotitalon kuin kesämökinkin pihahommat ja viljelty mansikat ja potut.
Matin syöpähoidoista ei ole koitunut mitään ylimääräisiä kuluja ellei lasketa sitä, että ihon kuivumisen ja kutiamisen vuoksi apteekista on täytynyt hakea salvaa. Mutta ne ovat olleet hyvin pieniä kuluja.
– Hoidoista huolimatta olen tehnyt tähän asti kaikkea niin kuin ennenkin – viime kesänäkin ihan samalla lailla. Olo on ainakin nyt ihan ok.
Lue myös:
Riittääkö pelkkä mammografia rintasyövän seulontaan?
Halvaantuneen huippuvoimistelijan vaimo Sanna: "Valitsin, etten katkeroidu"
Outi Lehtosuo: "MS-tauti on tuonut taistelijaluonteeni esiin”
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
Asiakaspalvelu palvelee sinua arkisin klo 8-16 numerossa 03 4246 5341 ja sähköpostitse osoitteessa omaaika@jaicom.com
Tavoitat toimituksen osoitteista:
Päätoimittaja Anu Virnes-Karjalainen anu.virnes-karjalainen@elmomedia.fi tai p. 040 7464451
Toimitussihteeri Leena Filpus leena.filpus@elmomedia.fi tai p. 040 531 6552
LehtiMoguli Oy
PL 41, 00211 Helsinki
Asiakaspalvelu palvelee sinua arkisin klo 8-16 numerossa 03 4246 5341 ja sähköpostitse osoitteessa omaaika@jaicom.com
Tavoitat toimituksen osoitteista:
Päätoimittaja Anu Virnes-Karjalainen anu.virnes-karjalainen@elmomedia.fi tai p. 040 7464451
Toimitussihteeri Leena Filpus leena.filpus@elmomedia.fi tai p. 040 531 6552
LehtiMoguli Oy
PL 41, 00211 Helsinki
Tämä sivusto käyttää evästeitä käytettävyyden parantamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt myös evästeiden käyttämisen.