Jatkuvalla nelivedolla varustettu uusi XV muistuttaa ulkoisesti edeltäjäänsä, mutta kyseessä on täysin uusi Subaru-malli.
Auto Bild Suomi
Koeajossa Subaru XV - hyppää uudistuneen mallin kyytiin
Subaru XV-mallin perusrakenne, voimalinja, design ja turvavarusteet ovat kokeneet uudistuksia. XV on ensimmäinen Subarun Global-perusrakenteelle Euroopassa lanseerattava uutuusmalli.
Subarun uutta ja vanhaa XV:tä yhdistää oikeastaan vain mallinimi. Uudessa mallissa käytettävä Global-perusrakenne on Subarun historian huomattavin yksittäinen kokonaissuorituskykyä kohentava uudistus.
Käytännössä uudistus merkitsee vuonna 2011 ensiesiteltyyn XV:hen ja sen facelift-versioon nähden uudenlaista jousitusgeometriaa ja iskunvaimennusta sekä viisi millimetriä alhaisempaa painopistettä. Lisäksi Global-rakenne vaimentaa kolarissa törmäysenergiaa tehtaan mukaan 40 prosenttia aiempaa tehokkaammin. Kolaritilanteessa moottori ja vaihdelaatikko ohjautuvat hallitusti korin alle.
Subaru XV näyttää jossakin määrin samanoloiselta kuin vanha malli, mutta se on pidentynyt 15 mm. Samalla kori on leventynyt 20 mm, ja korkeutta on nyt 25 mm enemmän. Akseliväliä kasvatettiin 30 milliä. Muutokset ovat tuotekehityksen kannalta keskeisen tärkeitä.
Ajanmukaiseksi muuttuneen Subaru XV:n kojelaudan kosketusnäyttö on paremmissa versioissa 8-tuumainen, perustasolla 6,5-tuumainen. Yläpuoliselle pikkunäytölle saa mm. EyeSight-tiedot sekä maastossa kallistusasteen.
Auto Bild Suomi
Bensiinibokserit
Subarun tavaramerkki on vastaiskumoottori, ja XV:ssä on bensiinibokserin yhteydessä aina portaaton Lineartronic-automaattivaihteisto. Moottorin voi valita kahdesta monipistesuihkutetusta vaihtoehdosta. 1.6i kehittää 114 hv (84 kW)/6 200 r/min ja ruudikkaampi 2.0i 156 hv (115 kW)/6 000 r/min. Vääntölukemat ovat vastaavasti maltilliset 150 Nm/3 600 r/min ja 196 Nm/4 000 r/min. Pienemmän moottorin keskikulutukseksi ilmoitetaan 6,4 l/100 km ja isomman 6,9 l/100 km.
Subarun mainiota bokseridieseliä ei tiettävästi ole tulossa XV-malliin. Lanseerausvaiheessa tarjolla olevien kahden bensiinimoottorin rinnalle on tulossa reilun vuoden päästä bensiinihybridi. Ensikoeajolla ajetun 2.0i:n 156 hevosvoimaa kiihdyttävät crossoverin nollasta sataan asiallisessa 10,4 sekunnissa, joskin automaattilaatikon luonteelle ominaisesti kiihtyvyys tuntuu käytännössä kovemmalta, kuin mitä se on paperilla.
Rengasmelu kantautuu karkealla asvaltilla edessä istuvien korviin hyvin siedettävänä. Takaistuimella melu kohoaa voimakkaammaksi, mutta sitä ei ole takanakaan liikaa. Ohjauksen keskialuetuntuma on riittävän tunnokas, ja olennaista on ohjausvälityksen nopeutuminen 14:1:stä 13:1:een.
Madaltunut painopiste tarkoittaa parantuneita maantieajo-ominaisuuksia.
Auto Bild Suomi
Onnistunut alusta
Subaru XV:n kaikissa versioissa on portaatonta Lineartronic-automaattivaihteistoa, johon on tehty eurooppalaisten asiakkaiden toivomusten mukaisia erityissäätöjä. Variaattorityyppinen vaihteisto ”huudattaa” helposti korkeilla kierroksilla, mutta Lineartronicissa on seitsemän virtuaalipykälää, joten se tuntuu ajossa hieman enemmän perinteiseltä automaattilaatikolta, ja vaihtamiskohdat myös havaitsee. Toteutus on onnistunut ilman, että portaattoman laatikon kätevyydestä on tingitty.
Jatkuva neliveto on toteutettu lamellikytkimellä, ja se on perinteisesti Subarun valttikortteja. Sitä on myös Lineartronicin yhteyteen lisätty X-Mode-järjestelmä, joka valvoo maastossa esimerkiksi jyrkissä nousuissa kuljettajan kaasu- ja jarrupolkimen sekä vaihteiston käyttöä ja annostelee voimaa oikein. Myös mäkilähtöavustin kuuluu XV:n varustukseen.
Edeltävää mallia viisi milliä pienemmän maavaran (nyt 221 mm) ansiosta painopiste on aiempaa alempana, mikä on parantanut crossoverin ajettavuutta maantiellä. Kohenemiseen vaikuttavat osaltaan myös jousitukseen ja iskunvaimennukseen tehdyt muutokset sekä tuntuvasti aiempaa jäykempi kori. Korin jäykistyminen oli todettavissa maastoajoradalla, jossa auton ovet ja takaluukku olivat avattavissa myös silloin, kun pari pyörää roikkui ilmassa.
Alustatuntuma osoittautui maantieajossa selvästi edeltäjämallia miellyttävämmäksi, sillä aiemmin jousitus tuntui kuopissa ja nopeushidasteissa epämiellyttävän ylikovalta. Määrättyä pintakovuutta esiintyy edelleenkin, mutta ei lainkaan entisessä määrin. Maantieajossa jousitus tuntui jämäkältä, ja XV:n ajettavuus oli mutkaisellakin tiellä mainio, koska liiallinen korin kallistelu puuttui – kiitos pudotetun painopisteen. 2,0-litraisessa on led-tyyppiset lähi- ja kaukovalot, mutta niitä ei saa 1,6-litraisen halogeenivalojen tilalle edes tilaamalla.
Pidentyneen akselivälin ansiosta takana on selvästi entistä reilummin polvitilaa.
Auto Bild Suomi
EyeSight oikutteli
Uuden XV:n perusvarustus käsittää kaikilla tasoilla kattavan joukon kuljettajaa avustavia turvajärjestelmiä, muun muassa törmäyksiä ehkäisevän EyeSight-järjestelmän. Subarun mukaan EyeSight pystyy estämään peräänajon nopeudesta 50 km/h ja tekemään hätäjarrutustoiminnon vielä nopeudessa 70 km/h.
Koeajetussa 0-sarjan XV:ssä oli kuitenkin jonkinlainen EyeSight-ongelma, sillä sisäpeilin yhteydessä olevalla stereokameralla varustettu järjestelmä oikutteli testiradalla. Ajoimme kiinteää estettä kohden useita kertoja nopeudella 40–45 km/h. Yleensä järjestelmä havaitsi esteen ja pysäytti XV:n tehokkaasti, kun kuljettaja ei itse yrittänyt pysäyttää autoa. Parilla ajokerralla, joista toisessa nopeus oli 41 km/h, auto kuitenkin osui esteeseen.
Törmäyksenestojärjestelmässä on siis edelleen kehittämisen varaa. EyeSight valvoo myös mukautuvan vakionopeudensäätimen toimintaa. Muista lukuisista turvavarusteista mainittakoon kaistavahti ja kuolleista kulmista lähestyvien ajoneuvojen varoitin.
Subaru XV: n etuistuimet ovat tuntuvasti aiempaa matkamukavammat ja tanakammat.
Auto Bild Suomi
Tanakat istuimet
Sekä etu- että takaistuimen rakennetta muutettiin aiempaan nähden tukevammaksi. Edessä on varsin hyvin sivuttaistukea, ja penkit ovat huomattavasti entistä mukavammat – tosin pitkäjalkainen kuljettaja kaipaa lisää reisitukea.
Lasikattoluukullisessa Summit-varusteversiossakin on takana reilusti polvitilaa pitkäkoipisillekin, jos etuistuimet eivät ole aivan takana. Takapenkin istuinosa on pidentynyt 26 mm. Kaiken kaikkiaan sekä edessä että takana on entistä reilummin tilaa.
Tavaratila on 385 litraa eli viisi litraa aiempaa suurempi. Kontti kasvaa selkänojien taittamisella 1 240-litraiseksi – kattoluukullisissa malleissa enimmäismitta on 20 litraa pienempi.Uudenlainen kojelauta näyttää nykyaikaiselta, jopa sporttiselta. Kojelaudan päällys on parhaimmillaan värikkäin tikkauksin koristelua nahkaa – sillä luodaan premium-otetta. Kojelaudan toiminnot vaikuttavat ensitutustumisen perusteella tasokkailta. 2-litraisessa olevan 8-tuumaisen kosketusnäytön käyttö sujuu selkeästi ja navigaattorin reittiopastus toimi testireitillä moitteitta. Base-tasolla näyttö on 6,5-tuumainen. Näyttöön voi liittää usb-portin avulla Apple CarPlay- ja Android Auto -älypuhelintoiminnot.
Kosketusnäytön yläpuoliselta matalalta näyttöruudulta saa tietoa mm. öljynpaineesta ja kallistusasteesta maastoajossa, mutta ruudulla osoitetaan myös Eye-Sightin tietoja silloin, kun käytetään mukautuvaa vakionopeudensäädintä.
Subaru XV :n tavaratila kasvoi viisi litraa (nyt 385 l). Suurimmillaan tasapohjaista tilaa saadaan yli 1Â 200 litraa.
Auto Bild Suomi
Mikä miellyttää ja ärsyttää?
Miellyttää: Ajettavuus. Madaltunut painopiste ja aiempaa vähäisempi kallistelu ovat asiaa.
Ärsyttää: Valot. Vain 2,0-litraisessa on led-tekniikalla toteutetut valot.
Yllättää: EyeSight. Törmäyksenestojärjestelmä ei toiminut 0-sarjan autossa täysin luotettavasti.
Yhteenveto: Subaru XV on kehittynyt sekä jousituksen että tilankäytön osalta tuntuvasti. Malli on parantunut niin onnistuneesti edeltäjästään, että se olisi saanut neljä tähteä, jos törmäyksenestojärjestelmä olisi toiminut häiriöttömästi. Tuotantomalleissa ei saa ilmetä nyt koettuja häiriöitä.
Tähdet: 3,5
Juha Peltonen
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Koeajossa Peugeot 508 SW PSE Hybrid4 360 EAT8: Uudella ilmeellä
Rengaspaineuutisointi hämmentää - liikaa vai liian vähän?
Moni ajaa heikentyneestä ajoterveydestä huolimatta
Volkswagenin ID.-sähköautomallisto rikkoi 10 000 kappaleen rajapyykin Suomessa
Vältä ikävä yllätys joulunpyhinä – näin estät akun hyytymisen
Renault tuo täyssähköisen tykin tuotantoon - nollasta sataan 3,5 sekunnissa
Näin maksimoit käytetyn autosi arvon
Kaasuautoilu ei ole kuollut – Gasum laajentaa tankkausverkostoaan
Audi saksalaisten premium-autojen ykkönen Suomessa
Idästä tuulee – kaksi uutta halpissähköautoa Suomeen
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
KOEAJOT
Koeajossa Peugeot 508 SW PSE Hybrid4 360 EAT8: Uudella ilmeellä
Koeajossa BYD Tang Black Edition: Tasokasta tilaa
Koeajossa Range Rover Sport P440e Plug-In Hybrid Dynamic HSE: Arvokas tyylitaituri
Koeajossa MG5 LR Luxury: Harvinaisuus
Koeajossa BYD Han: Laadukas tulokas
Koeajossa Toyota Hilux Double Cab 4WD 2.8D GR Sport A: Lähes keräilykappale
Koeajossa Mercedes-AMG SL 43: Päivitetty legenda
Toyota GR Supra 3.0 eFuel: Muunnelma käy synteettisellä bensiinillä – ja on varustettu uskomattoman hienolla 6-portaisella manuaalivaihteistolla!
Koeajossa Opel Grandland PHEV GSe 300 AWD A8: Uusi lippulaiva
Koeajossa Land Rover Defender 110 P400e 75th Limited Edition: Nykyaikaistettu maastoikoni
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
FOKUS MEDIA
Oletko onnistunut selättämään kotisi tavarakaaoksen? Vastaa Koti ja keittiön kyselyyn
Putkia ja bittejä
Muotoilija Eemeli Sahimaa luottaa vanhoihin työkaluihin
Vanha hirsitalo tarjoaa hurmaavat puitteet joululle
Elipsonin striimerivahvistin
Nelisolutorvi 12-tuuman bassoäänisellä
Bose hotkaisi McIntosh Groupin
Kirjailija Satu Rämö: Talo oli kauhea remonttipommi, mutta ostimme sen maiseman takia
Joulukoti Porvoon vanhalla rautatieasemalla
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Koeajossa Peugeot 508 SW PSE Hybrid4 360 EAT8: Uudella ilmeellä
Rengaspaineuutisointi hämmentää - liikaa vai liian vähän?
Moni ajaa heikentyneestä ajoterveydestä huolimatta
Volkswagenin ID.-sähköautomallisto rikkoi 10 000 kappaleen rajapyykin Suomessa
Vältä ikävä yllätys joulunpyhinä – näin estät akun hyytymisen
FOKUS MEDIA
Oletko onnistunut selättämään kotisi tavarakaaoksen? Vastaa Koti ja keittiön kyselyyn
Putkia ja bittejä
Muotoilija Eemeli Sahimaa luottaa vanhoihin työkaluihin
Vanha hirsitalo tarjoaa hurmaavat puitteet joululle
Elipsonin striimerivahvistin
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Rengaspaineuutisointi hämmentää - liikaa vai liian vähän?
Moni ajaa heikentyneestä ajoterveydestä huolimatta
Volkswagenin ID.-sähköautomallisto rikkoi 10 000 kappaleen rajapyykin Suomessa
Vältä ikävä yllätys joulunpyhinä – näin estät akun hyytymisen
Renault tuo täyssähköisen tykin tuotantoon - nollasta sataan 3,5 sekunnissa
Näin maksimoit käytetyn autosi arvon
Kaasuautoilu ei ole kuollut – Gasum laajentaa tankkausverkostoaan
Audi saksalaisten premium-autojen ykkönen Suomessa
Idästä tuulee – kaksi uutta halpissähköautoa Suomeen
Nissanille uusi maahantuoja Suomessa
LUETUIMMAT
Tällainen on uusi Toyota Urban Cruiser – Suomeen ensi syksynä
Sähköautojen myynti yhä jumissa – Toyota jyrää tilastojen kärjessä
Uusi Opel Grandland: Täyssähköinen lippulaiva kykenee jopa 680 kilometrin toimintamatkaan
Renault tuo täyssähköisen tykin tuotantoon - nollasta sataan 3,5 sekunnissa
Audi saksalaisten premium-autojen ykkönen Suomessa
Koeajossa BYD Han: Laadukas tulokas
Toisen sukupolven Audi Q5 Sportback: Suomen maahantuontiohjelmaan kuuluvat vain ladattavat hybridiversiot
Idästä tuulee – kaksi uutta halpissähköautoa Suomeen
Suomen ajokorttilainsäädäntöön vaaditaan sähköautomuutosta
Koeajossa MG5 LR Luxury: Harvinaisuus
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: PUHELINLIITTYMÄ.COM
Kilpailuta puhelinliittymäsi ja tankkaa auto säästöillä
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rengastukkurit.fi
Kevään Tulo – Valmista Autosi Kesäkauteen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Nopealaina.fi
Säästä rahaa ja aikaa: Parhaat autolainat 2024 vertailussa
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rahalaitos.fi
Rahoitusratkaisuja autounelmien toteuttamiseen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: AXOLAINA.FI