Liian moni laiminlyö turvavyön käytön linja-autossa
Turvavyön käyttö linja-autossa on pakollista, jos sellainen on istumapaikalle asennettu.
Silti vain 60 prosenttia Liikenneturvan kyselyyn vastanneista kertoo kiinnittävänsä turvavyön linja-autossa aina tai yleensä. Vyön käyttämättömyyttä perustellaan eri tavoin, mutta lähes puolet kertoo syyksi tottumattomuuden turvavyön käyttöön linja-autossa.
Liikenneturvan keväällä 2025 tehty kysely* selvitti suomalaisten suhtautumista linja-auton turvavyöhön sekä sen käyttöä. Jos linja-autossa on turvavyöt, vastaajista 60 prosenttia kertoo käyttävänsä turvavyötä aina tai yleensä.
”Prosentti saisi olla isompikin”, harmittelee Liikenneturvan koulutusohjaaja Mari Matikainen.
”Joka kuudes vastanneista kertoo, että ei käytä koskaan tai sitten vain harvoin turvavyötä linja-autossa, vaikka se paikalta löytyisikin. Tähän asenteeseen toivon muutosta, sillä turvavyö suojaa linja-autossa aivan samalla tavalla kuin henkilöautoissa”, Matikainen painottaa.
Moni ei edelleenkään tiedä linja-auton turvavyön käyttöpakosta
Turvavyön käyttämättömyyttä perusteltiin monin tavoin. Niistä vastaajista, jotka eivät aina käytä turvavyötä linja-autossa, lähes puolet (47 %) perustelivat vyöttömyyttä tottumattomuudella. Muita suosittuja syitä olivat unohdus, matkan lyhyys sekä se, etteivät muutkaan käytä. Lähes joka kymmenes ei tiennyt, että linja-autossa on käytettävä turvavyötä, jos sellainen on paikalle asennettu.
”Meriselityksiä”, Matikainen kuittaa.
”Tottumattomuuden ratkaisee nopeasti se, että tekee vyön käytöstä tavan. Yllättävää on, että edelleenkään ei tiedetä sitä, että linja-autossakin on turvavyön käyttöpakko, jos turvavyö paikalta löytyy. Linja-autossa on myös kerrottava turvavyön käytöstä. Usein sen tekee kuljettaja, mutta turvavyöstä voidaan muistuttaa myös esimerkiksi kuvin”, Matikainen selventää.
Kuljettajan ajotaitoon luottaminen on myös yksi mainittu syy turvavyön käyttämättömyyteen. ”Lähtökohtaisesti joukkoliikenteessä on turvallista kulkea, mutta äkkipysähdys voi silti tulla eteen. Jos turvavyö ei ole kiinni, ilman turvavyötä istuva voi sinkoutua pois penkiltä ja jopa toisten matkustajien päälle. Vain oikein kiinnitetty turvavyö pelastaa”, Matikainen korostaa.
Kuinka usein käytät turvavyötä linja-autossa, jos turvavyö on asennettu?
Mikä on syy siihen, että et aina käytä turvavyötä linja-autossa? (N=641) Voi valita useita vaihtoehtoja
*Liikenneturva selvitti suomalaisten ajatuksia liikenteestä kyselyllä toukokuussa 2025. Kyselyn toteutti Verian ja siihen vastasi yhteensä 1212 henkilöä. Vastaajia, jotka eivät aina käytä linja-autossa turvavyötä, oli 641.
Autobild / Liikenneturva
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Mercedes-Benz CLE 300 4Matic A: Aito klassinen coupé
Koeajossa Mazda MX-30 R-EV Edition R: Männät kiertävät, sähkö liikuttaa
Koeajossa Fiat 600e 54 kWh La Prima Edizione: Hintavaa hauskuutta
Koeajossa Volkswagen T-Cross R-Line Business 1.5 TSI 150 hv DSG: Perinteet velvoittavat
Koeajossa Mazda 3 2.0 M Hybrid e-Skyactiv X Nagisa MT: Erikoista tekniikkaa
Koeajossa Mercedes-AMG 53 4Matic EQE SUV: Tehot kaakossa
Koeajossa Opel Astra Electric GS 54 kWh 156 A: Ranskalaiset sukujuuret
Koeajossa Peugeot E-308 SW Allure 54 kWh 156 A: Businesshenkinen
Koeajossa Volvo EX30 Twin Motor Performance Ultra: Pieneksi zoomattu
Koeajossa Toyota C-HR 2.0 Hybrid AWD-i GR Sport Premiere Edition: Onnistunut kokonaisuus
... Lisää
FOKUS MEDIA
SystemDekin paluu
Uusi striimerivahvistin Cary Audiolta
Pro-Jectin uusi lähtötason levysoitin
Huvilakadulta löytyi kolmihenkiselle perheelle unelmien koti
Pro-Jectilta edullisempi kuulokevahvistin
AVIDin EVO-kaiutinsarja täydentyy
Puuseppä, taiteilija Minja Kolehmainen: ”Olen oppinut nomadielämän aikana elämän merkityksellisyyden ja sen, miten vähällä ihminen oikeasti pärjää”
Kylmän tyylikästä! Alumiini terävöittää sisustuksen
Lockwood Loudspeakers, 95 v.
KOEAJOT
Koeajossa Mercedes-Benz CLE 300 4Matic A: Aito klassinen coupé
Koeajossa Mazda MX-30 R-EV Edition R: Männät kiertävät, sähkö liikuttaa
Koeajossa Fiat 600e 54 kWh La Prima Edizione: Hintavaa hauskuutta
Koeajossa Volkswagen T-Cross R-Line Business 1.5 TSI 150 hv DSG: Perinteet velvoittavat
Koeajossa Mazda 3 2.0 M Hybrid e-Skyactiv X Nagisa MT: Erikoista tekniikkaa
... Lisää
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Kia julkaisi EV9 GT:n hinnat
Opel Corsa GSE Vision Gran Turismo – täyssähköinen tehopakkaus
CUPRA paljastaa uusimman luomuksensa nimen
BMW aikoo haastaa uutuudellaan Mercedeksen G-sarjan
Liikenneympyrässä ei edelleenkään osata ajaa oikein - tässä syy
Näitä autoja nuoret ostavat
Kiinalaisvalmistaja esitteli superhalvan täyssähköisen ”smurffiauton” - katso kuvat
Veho aloittanut tyytyväisenä kiinalaisen BYD:n myynnin
Polestar 3 teki uuden Guinnessin maailmanennätyksen: pisin sähköisen SUV-mallin yhdellä latauksella kulkema matka
Sähköautojen myynnin kasvu maailmalla hidastui heinäkuussa
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Suomen edullisin auto on Euroopan ostetuin
Tutkimus: Täyssähköisen Mercedec-Benz CLA:n hiilijalanjälki 40 prosenttia pienempi kuin edeltävässä mallissa
Uudistunut Fiat 600e on nyt markkinoiden edullisin yli 400 km toimintamatkan sähköauto
Kattavat kestävyystestit todiste Kia EV4:n akun suorituskyvystä
Näitä autoja nuoret ostavat
Polestar laajentaa Suomessa
Polestar 3 teki uuden Guinnessin maailmanennätyksen: pisin sähköisen SUV-mallin yhdellä latauksella kulkema matka
Koeajossa Mazda MX-30 R-EV Edition R: Männät kiertävät, sähkö liikuttaa
Volkswagen ID.3 GTX FIRE+ICE -konseptiauto siirtyy sarjatuotantoon
Porschelta uudet Taycan ja Cayenne Black Edition -mallit
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: YHDISTELYLAINA
Uusi vai käytetty auto? Yhdistelylaina voi ratkaista tilanteen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: SILTARAHA.FI
Pidä yrityksesi liikkeessä – joustava autorahoitus auttaa
Kilpailuta autolaina – voit löytää sopivan koron lainallesi
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ
Väärät varaosat voivat tulla kalliiksi – miksi sopivuus on tärkeää?
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL