Lil­li Paa­si­ki­vi por­hal­taa vauh­dik­kaas­ti pit­kin Kan­sal­li­soop­pe­ran käy­tä­vää työ­huo­nee­seen­sa. Tai­teel­li­sen joh­ta­jan päi­vä on ta­val­lis­ta­kin kuu­mei­sem­pi, sil­lä on syk­syn ta­pauk­sen, Oop­pe­ran kum­mi­tuk­sen, te­o­se­sit­te­ly. Koko kan­sain­vä­li­nen mie­hi­tys on kool­la en­si ker­taa.

”Kol­mel­ta mi­nun pi­tää ol­la jo pää­näyt­tä­möl­lä”, Lil­li Paa­si­ki­vi mää­rit­tää ai­ka­tau­lun.

Pää­näyt­tä­möl­lä tes­ta­taan en­sim­mäis­tä ker­taa Oop­pe­ran kum­mi­tuk­sen kuu­lui­sa koh­taus, kat­tok­ruu­nun ”len­nät­tä­mi­nen”. Tar­koin var­jel­tuun ti­lai­suu­teen ei ul­ko­puo­li­sil­la ole asi­aa, mut­ta mas­kee­raus­huo­nee­seen pää­sem­me.

Näyt­tä­mö­am­mat­ti­lai­nen pu­huu, vaik­ka huu­liin su­dit­tai­siin sa­mal­la kiil­toa ku­vauk­sia var­ten.

”Kun on vuo­si­kau­sia vii­lat­tu bud­jet­tia, mie­hi­tys­tä ja ai­ka­tau­lua, on iha­na näh­dä, mi­ten ide­at muut­tu­vat konk­re­ti­ak­si, ja ais­tia työ­ryh­män in­nos­tus­ta ja ihas­tus­ta.”

”Tämä on pa­ras roo­li­ni”

Lil­li Paa­si­ki­vi on sil­min näh­den in­nois­saan. Hän syt­tyy työs­tään tai­teel­li­se­na joh­ta­ja­na.

”Tämä on pa­ras roo­li­ni”, hän sa­noo.

Paa­si­ki­vi va­lit­tiin Mik­ko Franc­kin jäl­keen Suo­men Kan­sal­li­soop­pe­ran tai­teel­li­sek­si joh­ta­jak­si.

Paa­si­ki­vi on yh­dis­tä­nyt in­to­hi­moi­seen tai­tei­li­juu­teen ja roh­ke­aan te­ke­mi­seen si­säi­sen in­si­nöö­rin­sä, ja tu­los­ta syn­tyy. Kan­sal­li­soop­pe­ran täyt­tö­as­te on nous­sut en­ti­ses­tään, ja se on avan­nut oven­sa uu­del­la ta­val­la kan­sa­lai­sil­le.

Hyp­päys esiin­ty­vän tai­tei­li­jan työs­tä joh­ta­jan roo­liin on ol­lut mel­koi­nen.

”On ol­lut to­del­la jän­nit­tä­vää ja ins­pi­roi­vaa, mut­ta mel­koi­ses­sa tur­bu­lens­sis­sa olen ol­lut.”

Vaik­ka ku­lis­seis­sa ta­pah­tuu pal­jon ar­ki­se­na tors­tai-il­ta­päi­vä­nä, pää­läm­piö on hil­jai­nen. Se odot­taa il­taa ja ylei­söä. Pöy­däl­le on unoh­tu­nut pari ros­kaa edel­li­sen il­lan vä­li­ai­ka­tar­joi­lu­jen jäl­jil­tä.

”Kuka tätä ta­loa oi­kein joh­taa”, vit­sai­lee Lil­lin puo­li­so, Jaak­ko Il­ves, joka on viu­lis­ti ja Si­be­lius-Aka­te­mi­an viu­lu­mu­sii­kin leh­to­ri.

Lil­liä nau­rat­taa.

”Tä­mä­hän on kuin meil­lä ko­to­na”, hän vas­taa.

Per­heen koti on ki­ven­hei­ton pääs­sä Oop­pe­ra­ta­lol­ta, Hel­sin­gin kan­ta­kau­pun­gis­sa Töö­lön­to­rin kul­mal­la. Siel­lä asu­vat Lil­li, Jaak­ko, per­heen kuo­pus Ju­ha­ni, esi­koi­nen Sini ja vil­la­koi­ra Jalo.

”Se oli hur­jaa ai­kaa”

Lil­li ja Jaak­ko ta­pa­si­vat 18 vuot­ta sit­ten. Lil­li oli 33-vuo­ti­as, kun Sini syn­tyi vuon­na 1998. Sa­maan ai­kaan ta­pah­tui Lil­lin kan­sain­vä­li­nen lä­pi­mur­to lau­la­ja­na.

”Kaik­ki ta­pah­tui yh­tä ai­kaa. Ra­kas­tuin Jaak­koon, sit­ten tu­li­vat lap­set ja am­ma­til­li­set haas­teet yh­tä ai­kaa. Se oli hur­jaa ai­kaa”, Lil­li muis­te­lee.

Jo kuu­den vii­kon ku­lut­tua syn­ny­tyk­ses­tä Lil­li esiin­tyi. Kun tuo­re äi­ti läh­ti kei­koil­le, mu­ka­na kul­ki­vat Sini ja Jaak­ko, hoi­to­lau­kut, kär­ryt ja ime­tys­tyy­nyt.

Jos keik­ka oli Kan­sal­li­soop­pe­ras­sa, Jaak­ko toi vau­vaa ime­tet­tä­väk­si näy­tös­ten vä­lil­lä.

”Kyl­lä minä olin ai­ka puh­ki vä­lil­lä. Haa­vei­lin puo­les­ta tun­nis­ta pit­käl­lä­ni soh­val­la si­sus­tus­leh­den kans­sa. Mut­ta hy­vin täs­sä kävi. Nyt mi­nul­la on kak­si iha­naa, it­se­näis­tä ja lah­ja­kas­ta las­ta, jot­ka ovat tot­tu­neet mat­kus­ta­maan.”

Kun Lil­li on maa­il­mal­la, Jaak­ko hoi­taa ko­din ja lap­set.

”Va­lin­to­ja ei ole tar­vin­nut teh­dä, vaan työn­ja­ko on tul­lut hy­vin luon­nos­taan”, Jaak­ko sa­noo.

”Mie­tin usein myö­hem­min, et­tä min­kä ih­meen ta­kia mi­nul­la oli niin kau­hea kii­re ta­kai­sin näyt­tä­möl­le. Mut­ta ai­na sil­loin, kun haa­ve on kä­sien ulot­tu­vil­la, ei voi ol­la var­ma, et­tä vas­taa­via tar­jouk­sia tu­li­si myö­hem­min uu­del­leen. Asi­oi­hin on tar­tut­ta­va”, Lil­li Paa­si­ki­vi sa­noo.

Niin Lil­li Paa­si­ki­vel­lä on ta­pa­na teh­dä: kää­riä hi­hat ja tart­tua töi­hin.

”Olen työ­tä pel­kää­mä­tön”

Kol­me kuu­kaut­ta en­nen aloit­ta­mis­taan tai­teel­li­se­na joh­ta­ja­na Lil­li Paa­si­ki­vi oli vie­lä Kan­sal­li­soop­pe­ran so­lis­ti­kun­nan palk­ka­lis­toil­la ja lau­loi Bran­gä­nen roo­lin Ric­hard Wag­ne­rin Tris­ta­nis­sa ja Isol­des­sa.

Kol­man­nes­sa näy­tök­ses­sä hä­nel­lä oli 40 mi­nuut­tia odo­tet­ta­vaa. Mitä hän teki? Las­ki roo­li­pu­vus­sa bud­jet­te­ja ja meni ta­kai­sin näyt­tä­möl­le.

”Olen käy­tän­nön­lä­hei­nen ja työ­tä pel­kää­mä­tön ih­mi­nen. Mut­ta kai­kel­la on ra­jan­sa. On opit­ta­va pa­ne­maan asi­at tär­keys­jär­jes­tyk­seen ja de­le­goi­maan. Tämä talo on täyn­nä erit­täin tai­ta­via ja nä­ke­myk­sel­li­siä ih­mi­siä.”

Oop­pe­ran sää­tiö va­lit­si hä­net vii­me vuo­den hel­mi­kuus­sa jat­ka­maan teh­tä­väs­sään vuo­teen 2020.

”Tie­dän, et­tä olen saa­nut hy­vin har­vi­nais­laa­tui­sen mah­dol­li­suu­den, kun olen saa­nut kas­vaa täs­sä ta­los­sa har­joit­te­li­jas­ta tai­teel­li­sek­si joh­ta­jak­si. Olen lau­la­ja sie­lul­ta­ni, mut­ta on mah­ta­va mah­dol­li­suus pääs­tä so­vel­ta­maan sitä osaa­mis­ta laa­jem­paan ku­vi­oon.”

”Soit­ta­mi­ses­sa on kyse it­se­tun­nos­ta”

Aa­mul­la Jaak­ko Il­ves on kä­vel­lyt työ­pai­kal­leen Si­be­lius-Aka­te­mi­aan. Edel­li­se­nä il­ta­na on ol­lut hä­nen viu­lun­soi­ton opis­ke­li­joi­den­sa kon­sert­ti.

Nyt tun­nil­le saa­puu Tat­ja­na Reu­ter, jon­ka kans­sa Jaak­ko käy il­lan suo­ri­tus­ta läpi.

”Soit­ti­men kans­sa puu­has­te­lu on herk­kää työ­tä, ja puo­let työs­tä on psy­ko­lo­gis­ta osaa­mis­ta. Ko­e­tan po­si­tii­vi­sel­la pa­laut­teel­la saa­da sol­mut au­ke­a­maan.”

Jaa­kon van­hem­mat oli­vat pi­a­nis­te­ja, äi­ti Si­be­lius-Aka­te­mi­an pi­a­no­mu­sii­kin leh­to­ri. Kun iso­sis­ko­kin lait­toi kä­ten­sä kos­ket­ti­mil­le, per­hees­sä mie­tit­tiin, et­tä mitä Jaa­kon kans­sa teh­täi­siin.

”Olin 8-vuo­ti­as ja pot­kin poi­kien kans­sa pi­hal­la jal­ka­pal­loa. Oli­sin voi­nut soit­taa vaik­ka pa­suu­naa.”

Viu­lu va­li­koi­tui sil­lä pe­rus­teel­la, et­tä Ta­pi­o­lan kuo­ron Erk­ki Poh­jo­la ky­se­li Jaa­kon van­hem­mil­ta, löy­tyi­si­kö per­hees­tä viu­lis­tia, kun sel­lais­ta tar­vit­tiin kuo­ron or­kes­te­ris­sa.

Tie vei Ta­pi­o­lan kuo­ron kaut­ta Si­be­lius-Aka­te­mi­an nuo­ri­so­kou­lu­tuk­seen, mut­ta yli­op­pi­las­kir­joi­tus­ten jäl­keen Jaak­ko pyr­ki ja pää­si mu­siik­ki­lin­jal­le New Yor­kin Juil­li­ard Schoo­liin.

”Ame­ri­kas­sa Jean Si­be­liuk­sen su­kuun kuu­lu­van nuo­ren viu­lis­tin pai­neet me­nes­tyä oli­vat pie­nem­mät kuin ko­ti­maas­sa.”

”Si­be­liuk­sen suku ei lai­ta ka­pu­loi­ta rat­tai­siin”

Jaak­ko muis­taa iso­äi­tin­sä isän, vaik­ka oli vas­ta ne­li­vuo­ti­as, kun tämä kuo­li. Jean Si­be­lius, Ai­no­lan pap­pa, oli jy­ke­vä hah­mo kir­jas­ton oven­pie­les­sä.

Nyt Jaak­ko Il­ves hoi­taa su­vun asi­oi­ta kol­le­gi­os­sa, jos­sa on edus­ta­ja jo­kai­ses­ta Ai­no ja Jean Si­be­liuk­sen vii­den tyt­tä­ren su­ku­haa­ras­ta. Hä­nen iso­äi­tin­sä Ka­ta­ri­na eli Kai­su on yk­si Si­be­liuk­sen kuu­des­ta tyt­tä­res­tä.

Jaak­ko Il­ves ot­taa kol­le­gi­os­sa kan­taa yh­des­sä obo­e­tai­tei­li­ja Ai­no Por­ran kans­sa so­vi­tus­lu­pa­pyyn­töi­hin, joi­ta sa­te­lee.

”Kaik­ki pyyn­nöt kä­si­tel­lään tar­kas­ti, mut­ta em­me lai­ta ka­pu­loi­ta rat­tai­siin.”

Jaak­ko on myös Si­be­lius-Seu­ran hal­li­tuk­ses­sa ja sitä kaut­ta jär­jes­tä­mäs­sä kan­sain­vä­lis­tä Jean Si­be­lius -viu­lu­kil­pai­lua.

”Kos­ka Jaa­kol­la on pit­kä ura klas­si­sen mu­sii­kin pa­ris­sa, niin ar­vos­tan hä­nen nä­ke­myk­si­ään ja saa­tan tes­ta­ta ide­oi­ta­ni hä­nel­lä. Se re­so­nans­si­poh­ja on to­del­la tär­keä vent­tii­li. Jaak­ko pu­huu sa­maa tai­teen kiel­tä”, Lil­li sa­noo.

”Olen tar­vit­ta­es­sa kor­va­na ja yri­tän tu­kea hän­tä. Kaik­kia ei voi kui­ten­kaan kos­kaan miel­lyt­tää”, Jaak­ko sa­noo.

"Olen tur­bo­ah­det­tu äi­ti"

Lil­lil­lä on mon­ta pal­loa il­mas­sa yh­tä ai­kaa, mut­ta niin on ol­lut ai­na.

”Per­he on jo tot­tu­nut sii­hen, et­tä olen tur­bo­ah­det­tu äi­ti. Mut­ta en puu­has­te­le asi­oi­den kans­sa, jois­ta en tyk­kää. Teen asi­at ilol­la ja in­to­hi­mol­la. Kun ra­kas­tat jut­tu­ja joi­ta teet, niin jak­sat teh­dä nii­tä, kun te­ke­mi­ses­tä saa niin pal­jon.”

Jos Lil­li käy tur­bol­la, Jaak­ko sa­noo roo­lin­sa ole­van luo­da ta­sa­pai­noa. Jaak­ko läh­tee lä­hi­kau­pan kaut­ta ko­tiin, sil­lä vii­den hu­ja­koil­la per­he ko­koon­tuu ruo­ka­pöy­dän ym­pä­ril­le.

”Näh­dään ko­to­na!” hän huik­kaa Lil­lil­le.

Lil­li jää vie­lä het­kek­si per­kaa­maan säh­kö­pos­te­jaan. Kun Lil­li pää­see ko­tiin, hän kai­vaa ik­ku­na­re­mon­tin ta­kia pei­te­tyn flyy­ge­lin muo­veis­ta ja al­kaa har­joi­tel­la Ai­daa.

”Lau­la­es­sa pää­sen ir­ti bud­je­teis­ta ja ex­ce­leis­tä.”