Vävy on vä­tys ja mi­niä ah­ne. Anop­pi puut­tuu asi­oi­him­me, ja ap­pi on ihan tos­suk­ka.   Kun ydin­per­heen ih­mis­suh­teet laa­je­ne­vat, ne he­rät­tä­vät mie­li­pi­tei­tä ja tun­tei­ta. Pu­het­ta pii­saa eten­kin vai­keis­ta ja ikä­vis­tä ih­mis­suh­teis­ta.   "Van­hem­mat ja lap­set ovat toi­sil­leen hir­mui­sen tär­kei­tä ja rak­kai­ta, ai­na ja iäs­tä riip­pu­mat­ta. On ym­mär­ret­tä­vää, et­tä uu­si ih­mi­nen täs­sä ku­vi­os­sa nos­tat­taa mo­nen­lai­sia tun­tei­ta ja aja­tuk­sia", pa­ri­suh­de­kou­lut­ta­ja Sari Lil­jest­röm Ka­ta­ja ry:stä sa­noo.

Olet­ko val­mis te­ke­mään ti­laa per­hees­sä?

Tu­lo­kas muut­taa per­heen ra­ken­net­ta ja ta­po­ja. Osa meis­tä suh­tau­tuu uu­teen per­heen­jä­se­neen ter­ve­tul­lee­na pi­ris­tyk­se­nä, mut­ta osa ajat­te­lee muok­kaa­van­sa tu­lok­kaas­ta it­sel­leen mie­lui­san. Osa taas ko­kee hä­net uh­ka­na.   Mah­dol­li­suus kah­teen jäl­kim­mäi­seen vaih­to­eh­toon kas­vaa, jos ai­kui­nen lap­si on kiin­ni van­hem­mis­saan. Mur­ro­si­käi­sen nuo­ren ka­pi­na van­hem­pi­aan koh­taan on ir­tau­tu­mis­tais­te­lua, jon­ka teh­tä­vä on oh­ja­ta nuo­ri omil­le ja­loil­leen, ai­kui­sen ih­mi­sen elä­mään. Ai­na ir­tau­tu­mi­nen ei on­nis­tu ei­kä nuo­ren ja van­hem­man suh­tees­ta tule kah­den ai­kui­sen ih­mi­sen suh­det­ta.   "Van­hem­pi ei vält­tä­mät­tä ole it­se­kään val­mis as­tu­maan uu­teen elä­män­vai­hee­seen, vaan huo­leh­tii ai­kui­ses­ta nuo­res­taan kuin lap­ses­ta. Tä­hän vä­liin on vä­vyn tai mi­ni­än vai­kea mah­tua", vaa­ti­van eri­tyis­ta­son psy­ko­te­ra­peut­ti Raul Soi­sa­lo Suo­men Psy­ko­lo­gi­ses­ta Ins­ti­tuu­tis­ta sa­noo.   Var­sin­kin äi­din ja ai­kui­sen po­jan vä­lis­sä on ah­das­ta. Moni äi­ti tun­nis­taa sen, et­tä suh­de poi­kaan on eri­lai­nen kuin tyt­töön. Po­jat saa­vat ol­la pit­kään pie­niä ja au­tet­ta­via. Tyt­tä­ret pyr­ki­vät usein ir­tau­tu­maan äi­deis­tään poi­kia nuo­rem­pi­na.   "Saat­taa ol­la, et­tä me äi­dit em­me roh­kai­se poi­kien it­se­näis­ty­mis­ke­hi­tys­tä sa­mal­la ta­val­la kuin tyt­tö­jen. Ken­ties tah­dom­me pi­tää poi­kam­me pik­ku­poi­ki­na", Sari Lil­jest­röm miet­tii.

As­kel huo­les­ta kont­rol­liin on ly­hyt

Rak­kaus ja huo­li kul­ke­vat käsi kä­des­sä, ja sik­si van­hem­man mur­he lap­ses­ta voi jat­kua tä­män ai­kui­suu­teen saak­ka. Va­li­tet­ta­vas­ti as­kel huo­les­ta kont­rol­liin eli tois­ten asi­oi­hin puut­tu­mi­seen on ly­hyt. Kun kyse on rak­kaas­ta ih­mi­ses­tä, tun­teet oh­jaa­vat lii­kaa pää­tök­sen­te­koa.   Van­hem­pi voi esi­mer­kik­si aja­tel­la te­ke­vän­sä hy­vää mak­sa­mal­la tois­tu­vas­ti vel­kaan­tu­van ai­kui­sen lap­sen­sa las­ku­ja tai sii­vo­a­mal­la tä­män asun­toa.   "Ai­kuis­ta las­ta saa tar­vit­ta­es­sa aut­taa. Mut­ta van­hem­mat ei­vät saa teh­dä asi­oi­ta lap­sen­sa puo­les­ta ja elää omaa nuo­ruut­taan uu­del­leen tä­män kaut­ta. Apua so­pii tar­jo­ta, mut­tei tu­put­taa", Raul Soi­sa­lo muis­tut­taa.   Van­hem­man tii­vis suh­de ai­kui­seen lap­seen ei hait­taa vain nuor­ta­pa­ria. Se es­tää van­hem­pia siir­ty­mäs­tä omal­la ke­hi­tys­kaa­rel­laan seu­raa­vaan vai­hee­seen: ai­kui­seen pa­ri­suh­tee­seen, jos­sa on ai­kaa yh­des­sä­o­lol­le.   "Oma, uu­si elä­män­vai­he voi pe­lot­taa van­hem­paa il­man, et­tä tämä tie­dos­taa pel­ko­aan. Jos van­hem­man oma pa­ri­suh­de tak­ku­aa, hän voi ko­kea ka­teut­ta nuor­taan koh­taan, ja ka­teu­del­la on ikä­viä ta­po­ja pur­kau­tua", Raul Soi­sa­lo li­sää.

On­ko hir­vi­ö­mi­ni­äl­lä hir­vi­öa­nop­pi?

Ikä­vät tun­teet ja aja­tuk­set kyl­ve­tään usein jo en­si­ta­paa­mi­sel­la. Luom­me no­pe­as­ti en­si­vai­ku­tel­man uu­des­ta ih­mi­ses­tä ja alam­me koh­del­la hän­tä sen mu­kai­ses­ti.   "Met­sä vas­taa huu­toon. Hir­vi­öa­no­pil­la on hir­vi­ö­mi­niä", Sari Lil­jest­röm huo­maut­taa.   Peli ei ole me­ne­tet­ty, vaik­ka en­si­koh­taa­mi­nen ei su­jui­si­kaan mal­lik­kaas­ti. Mie­li­ku­vaa toi­ses­ta voi muut­taa koko ajan.   "Vaik­ka ikä­vät tun­teet ja aja­tuk­set ovat hy­väk­syt­tä­viä, nii­tä ei pidä ruok­kia. Mitä no­pe­am­min omis­ta, hai­tal­li­sis­ta aja­tuk­sis­taan saa kiin­ni, sitä vä­hem­män hal­laa ne eh­ti­vät teh­dä", Sari Lil­jest­röm sa­noo.   Oma käy­tös toi­mii pei­li­nä toi­sen käy­tök­sel­le. Kun omaa käy­tös­tään muut­taa, voi on­nis­tua kai­va­maan toi­ses­ta­kin esiin uu­sia puo­lia.

Pe­li­sään­nöt kan­nat­taa so­pia

Jos ti­lan­ne per­heen­jä­sen­ten kes­ken on hy­vin han­ka­la, sitä voi pyr­kiä hel­pot­ta­maan yh­tei­sil­lä pe­li­sään­nöil­lä. Ne taas syn­ty­vät neu­vot­te­le­mal­la. Vies­ti me­nee pe­ril­le, kun jät­tää syyt­te­lyn ja kes­kit­tyy ker­to­maan toi­sen käy­tök­sen he­rät­tä­mis­tä tun­teis­ta.   Anop­pi voi vaik­ka ker­toa mi­ni­äl­le, et­tä hän pa­hoit­taa mie­len­sä, kun mi­niä kus­kaa po­jan lap­suus­muis­tot kier­rä­tyk­seen.   Sen si­jaan ne voi­si pa­laut­taa po­jan lap­suu­den­ko­tiin.   Poi­kaa har­mit­taa, kun äi­ti soit­taa joka il­ta kes­ken per­he­päi­väl­li­sen. Mitä jos poi­ka soit­tai­si äi­dil­leen kah­des­ti vii­kos­sa?   Kes­kus­te­lu pe­li­sään­nöis­tä voi kat­kais­ta ti­la­päi­ses­ti suh­teet lap­suu­den­per­hee­seen. Se on kui­ten­kin käy­tä­vä, jos oma pa­ri­suh­de on vaa­ras­sa.   "Kaik­kia asi­oi­ta ja ih­mi­siä ei tar­vit­se op­pia sie­tä­mään. Jos jo­kin suh­de rik­koo enem­män kuin an­taa, se on syy­tä kat­kais­ta tai elää mu­ka­na vä­hem­män täy­sil­lä. Voi esi­mer­kik­si so­pia yh­tei­set ta­paa­mi­set muu­al­le kuin toi­sen osa­puo­len ko­tiin, paik­kaan, jos­sa olem­me kaik­kein haa­voit­tu­vai­sim­pia", Sari Lil­jest­röm vink­kaa.

 VIR­VE JÄR­VI­NEN TEKS­TI/ 123RF KUVA

Oma Ai­ka 9/2013