Huh huh”, hän sa­noo as­tu­es­saan Sei­nä­jo­en kau­pun­gin­te­at­te­rin isol­ta näyt­tä­möl­tä soundc­he­kis­tä.

Pau­la Koi­vu­nie­men päi­vä on ol­lut pit­kä ja jat­kuu yö­kah­teen. Nyt ol­laan vas­ta al­kuil­las­sa. Hän pyy­tää saa­da ol­la het­ken rau­has­sa pu­ku­huo­nees­saan.

Kun ai­ka koit­taa, ete­lä­poh­ja­lai­nen te­at­te­riy­lei­sö on läm­men­nyt. Vah­ti­mes­ta­ri Juk­ka Kont­ka­nen­kin tans­sii Luo­tan sy­dä­men ää­neen -bii­sin tah­tiin, jota näyt­te­li­jät lau­la­vat an­tau­muk­sel­la.

Sit­ten hän as­tuu la­val­le. Hy­vät nai­set ja her­rat: Pau­la Koi­vu­nie­mi!

Vä­sy­mys on ties­sään. Pil­li­far­kut ovat vaih­tu­neet pu­nai­seen silk­ki­pu­kuun ja hui­miin kor­ko­ken­kiin. Ylei­sö hur­raa ja ta­put­taa sei­saal­taan. Tai­tei­li­jan ka­ris­ma täyt­tää la­van.

Koi­vu­nie­men mu­siik­kiin teh­ty 100 ke­sää 1000 yö­tä -re­vyy hui­pen­tuu Koi­vu­nie­men ja he­vi­mie­hen, Voi­ce of Fin­land -kil­pai­lun voit­ta­jan Ant­ti Rai­li­on du­et­toon bal­la­dis­ta Kuu­lee­ko yö.

”Hän lau­laa täy­sil­lä tai ei ol­len­kaan”

Pau­la Koi­vu­nie­mi on ete­lä­poh­ja­lai­nen ja ete­lä­hel­sin­ki­läi­nen. Hän on ko­toi­sin Sei­nä­jo­el­ta, kes­kel­tä la­keut­ta. Hel­sin­gis­sä hän asuu Bu­le­var­din ete­lä­puo­lel­la.

Hel­sin­ki­läi­syys kuu­luu pu­hees­sa, ete­lä­poh­ja­lai­suut­ta lie­nee asen­ne. Koi­vu­nie­mi te­kee asi­at pe­rus­teel­li­ses­ti, mut­ta val­mis­ta pi­tää tul­la tur­hia tuu­mai­le­mat­ta. Eh­kä sik­si hän eh­tii niin pal­jon.

Tuot­ta­ja, sä­vel­tä­jä Mika Toi­va­nen on teh­nyt Koi­vu­nie­men kans­sa yh­teis­työ­tä vuo­des­ta 2006. Hä­nel­lä on ol­lut iso roo­li sii­nä, et­tä ai­em­min jak­ku­pu­ku­lei­di­nä tun­net­tu Koi­vu­nie­mi on ot­ta­nut use­am­man­kin as­ke­leen roc­kin ja po­pin suun­taan.

Tuot­ta­ja, sä­vel­tä­jä Mika Toi­va­nen tie­tää, mik­si Pau­la voi lau­laa myös dis­ko­hit­te­jä ja kur­sai­le­ma­ton­ta viih­det­tä.

”Pau­la ei kos­kaan pel­lei­le, vaik­ka pop-bii­seis­sä jo­kai­nen lau­se ei voi ol­la jär­kä­le­mäi­sen suu­ri ja mer­ki­tyk­sil­lä täy­teen la­dat­tu. Hän on Suo­men Ky­lie Mi­no­gue”, Toi­va­nen sa­noo.

Toi­va­nen ker­too, et­tä kun Pau­la Koi­vu­nie­mi le­vyt­tää, hä­nen kans­saan ei teh­dä juu­ri­kaan de­mo­ver­si­oi­ta, sil­lä hän lau­laa täy­sil­lä tai ei ol­len­kaan.

”Hä­nel­lä on in­tui­tii­vi­nen taju sii­tä, mikä on hä­nen mu­siik­ki­aan. Hän tie­tää tar­kas­ti, mitä hän ha­lu­aa lau­laa. Ei se sii­tä kum­mem­mak­si muu­tu, vaik­ka bii­siin teh­täi­siin mitä ta­han­sa temp­pu­ja”, Toi­va­nen ker­too.

”Ka­pel­li­mes­ta­ri ke­hot­ti tart­tu­maan ruos­kaan”

Lau­an­tai­na 25. elo­kuu­ta 2001 Pau­la Koi­vu­nie­men ura sai ai­van uu­den kään­teen.

Sil­loin hän as­tui far­kuis­sa ja mus­tas­sa pai­das­sa, piis­ka kä­des­sä Hel­sin­gin Se­naa­tin­to­ril­la Yli­por­mes­ta­rin Po­pu­laa­ri­kon­ser­tis­sa kym­men­tu­hat­päi­sen ylei­sön eteen ja lau­loi roc­kyh­tye Apu­lan­nan tun­ne­tuk­si te­ke­män lau­lun An­na mul­le piis­kaa.

”Mi­nua epäi­lyt­ti hir­ve­äs­ti, mut­ta luo­tin sä­vel­tä­jä, ka­pel­li­mes­ta­ri Yr­jö Hjel­tiin, kun hän roh­kai­si mi­nua esiin­ty­mään ja tart­tu­maan ruos­kaan”, Pau­la Koi­vu­nie­mi ker­too.

Kon­ser­tin jäl­keen Il­ta-Sa­no­mat ar­vi­oi, et­tä jär­jes­tä­jil­lä oli hurt­tia huu­mo­ria, kun kon­ser­tis­sa se­koi­tet­tiin mu­siik­ki­tyy­lit ja ar­tis­tit vil­lis­ti kes­ke­nään.

Mut­ta huu­mo­ris­ta ei Pau­la Koi­vu­nie­men koh­dal­la ol­lut kyse sil­loin ei­kä nyt­kään.

Sen kei­kan jäl­keen Pau­la Koi­vu­nie­mi al­koi kier­tää ke­säi­sin rock­fes­ti­vaa­leil­la.

Hän on jul­kais­sut al­bu­mil­li­sen muun mu­as­sa Jui­ce Les­ki­sen ja Is­mo Alan­gon tun­ne­tuk­si te­ke­mää mu­siik­kia. Hän lau­laa ny­kyi­sin sekä yö­ker­hois­sa et­tä kon­sert­ti­la­voil­la Sie­lun Vel­jien Pel­ti­rum­pua. Ky­sees­sä on al­ku­pe­räis­tä­kin pai­na­vam­man kuu­loi­nen ver­sio, kun sen lau­laa ai­kui­nen nai­nen.

"On iha­naa ol­la si­nut it­sen­sä kans­sa"

Pau­la Koi­vu­nie­mi on teh­nyt kon­sert­ti­kier­tu­een klas­si­sen mu­sii­kin or­kes­te­rei­den edes­sä ka­pel­li­mes­ta­ri Mik­ko Franc­kin kans­sa. Hän on vie­rail­lut he­vi­mies­ten rin­nal­la Ras­kas­ta jou­lua -kier­tu­eel­la. Pau­la Koi­vu­nie­mi te­kee kes­ki­mää­rin kah­dek­san keik­kaa ja kon­sert­tia kuu­kau­des­sa. Ke­säl­lä fes­ti­vaa­li­keik­ko­ja voi ol­la kuu­kau­des­sa 14.

”Nyt me­nen, min­ne ha­lu­an ja mis­tä us­kon sel­viy­ty­vä­ni. Enää ei ole stres­siä, kun ää­ni pe­laa. On iha­naa, kun on si­nut it­sen­sä ja ää­nen­sä kans­sa.”

Ko­to­na Pau­la Koi­vu­nie­meä odot­ta­vat kol­li Oli­ver eli ”Olt­su” ja etei­ses­sä ju­lis­te Tom Jo­ne­sis­ta. ”To Pau­la With Love” sii­nä lu­kee.

Pau­la Koi­vu­nie­men lä­hi­pii­riin kuu­lu­vat si­sa­ruk­set Mart­ti ja Tuu­la, poi­ka Toni ja lä­hei­set ys­tä­vät:

”Se pie­ni pii­ri on tär­kein asia. Il­man sitä oli­si ai­ka yk­si­näi­nen.”

"Kaik­ki on ol­lut elä­mää"

Pau­la Koi­vu­nie­mi on tul­lut pit­kän mat­kan 1960-lu­vun lo­pun vuo­sis­ta.

Hän le­vyt­ti Per­ho­sen vuon­na 1966 ja kier­si free­lan­ce­ri­na keik­ka­la­vo­ja oh­jel­ma­toi­mis­tos­ta saa­tu bus­si­lip­pu tas­kus­saan ja nuo­tit kai­na­los­saan.

Poi­ka Toni Leh­ti syn­tyi vuon­na 1969. Hän nuk­kui vau­va­na ki­ta­ra­lau­kus­sa ja kul­ki kei­koil­la­kin mu­ka­na, sil­lä Pau­lan avi­o­mies Har­ri Leh­ti soit­ti bän­dis­sä rum­pu­ja.

”Muis­tan hy­väl­lä lap­suut­ta­ni, sil­lä meil­lä syö­tiin joka il­ta yh­des­sä kel­lo vii­si. Se oli iha­na het­ki, sil­lä ei mul­la it­sel­lä ole kos­kaan mi­tään per­he-elä­mää ol­lut”, Koi­vu­nie­mi sa­noo.

Pit­kien kier­tu­ei­den ai­ka­na Toni oli hoi­dos­sa. Erään ker­ran, kun Pau­la ja Har­ri pa­la­si­vat pa­rin vii­kon kier­tu­eel­ta, Toni ei ha­lun­nut tun­tea äi­ti­ään.

”Se oli hir­ve­ää. Sil­loin ajat­te­lin, et­tä pi­täi­si­kö teh­dä toi­sin, mut­ta sitä vain jat­ket­tiin. Se oli vai­ke­aa ai­kaa. Mut­ta kaik­keen ei pys­ty, eh­kä veri veti enem­män tä­hän työ­hön ja

am­mat­tiin”, hän sa­noo.

Kun avi­oe­ro tuli vuon­na 1975, Pau­la Koi­vu­nie­mi ar­ve­li sen ole­van työn hin­ta. Vuo­det ovat tuo­neet asi­oi­hin toi­sen nä­kö­kul­man.

”Kaik­ki on ol­lut elä­mää, ei­kä ku­kaan va­hin­goit­tu­nut nii­nä vuo­si­na. Toni on muu­sik­ko it­se­kin, muis­taa pal­jon asi­oi­ta lap­suu­des­taan ja suh­tau­tuu sii­hen huu­mo­ril­la. Ex-mies­ten ja ex-sul­has­ten kans­sa olen ys­tä­vä en­kä ole vi­hois­sa­ni ke­nel­le­kään.”

"Nyt men­nään, Pade!"

Pian juh­li­taan Koi­vu­nie­men uran vii­si­kymp­pi­siä. Odo­tet­ta­vis­sa lie­nee kos­ket­ta­via kon­sert­te­ja, mut­ta myös hul­vat­to­mia keik­ko­ja ison bän­din kans­sa.

Ho­tel­li Van­taan Tu­li­suu­del­ma-yö­ker­hon tans­si­lat­tia on pak­kau­tu­nut täy­teen vä­keä. Kel­lo on 23.35.

”Nyt men­nään, Pade”, sa­no­vat bän­din po­jat.

Pau­la Koi­vu­nie­mi as­tuu la­val­le. Se on hä­nen mie­les­tään kei­kan pa­ras het­ki, sil­lä la­val­le meno on täyn­nä voi­maa ja odo­tus­ta. Hän ais­tii ylei­sön tun­nel­man ja oh­jai­lee sitä.

”Ylei­söl­lä pi­tää ol­la näh­tä­vää ja kuul­ta­vaa ja sen pi­tää saa­da tun­tea. Lai­tan lau­la­es­sa­ni teks­tei­hin kai­ken sen, min­kä olen elä­nyt ja tun­te­nut. Nuo­rem­pa­na huo­leh­din, et­tä ul­ko­nä­kö on kun­nos­sa ja et­tä ää­ni kul­kee, mut­ta ny­kyi­sin ul­koi­nen ole­mus on vain maus­tet­ta. Mi­nun teh­tä­vä­ni on ol­la vä­lit­tä­jä.”

Tar­kal­leen 75 mi­nuu­tin keik­ka hui­pen­tuu ai­na Ai­kui­seen nai­seen. Se on ohit­ta­ma­ton lo­pe­tus. Sen jäl­keen ei voi esit­tää enää muu­ta.

Pau­la Koi­vu­nie­mi saa ylei­söl­tä ison, pu­nai­sen kuk­ka­kim­pun.