Erk­ki Pel­li­kan ja Sir­pa Nu­ka­lan lap­suu­den­ko­dit si­jait­si­vat sa­mal­la seu­dul­la. Sir­pan koti oli Ala­här­män Pi­rin ky­läs­sä, Er­kin Kor­tes­jär­vel­lä. Etäi­syyt­tä oli vain 24 ki­lo­met­riä.

Kun Erk­ki tuli nuo­ruu­si­kään ja al­koi käy­dä tans­seis­sa ja elo­ku­vis­sa Ala­här­män Vol­tis­sa, Sir­pa pyö­räi­li sa­moil­la kul­mil­la let­ti­pää­tyt­tö­nä. Erk­ki hu­raut­ti moot­to­ri­pyö­räl­lään usein Sir­pan lap­suu­den­ko­din ohi.

Sir­pa ja Erk­ki oli­si­vat te­o­ri­as­sa voi­neet koh­da­ta.

Niin ei kui­ten­kaan hei­dän muis­tin­sa mu­kaan käy­nyt. Ja vaik­ka he oli­si­vat­kin sat­tu­neet ta­paa­maan, pa­ria heis­tä ei oli­si ikä­e­ron ta­kia voi­nut tul­la.

Kun he vuo­si­kym­me­niä myö­hem­min tu­tus­tui­vat, kaik­ki al­koi siis puh­taal­ta pöy­däl­tä. Mo­lem­mil­la toki oli sil­loin ta­ka­naan ki­lo­met­ri­tol­kul­la elet­tyä elä­mää.

”Se oli pie­nes­tä kiin­ni”

Sinä hei­nä­kui­se­na per­jan­tai­na vuon­na 2006 Erk­ki oli tu­los­sa Ou­lus­ta asun­to­kau­poil­ta. Hän oli käy­nyt mat­kan var­rel­la Ka­la­jo­el­la hiih­tä­mäs­sä rul­la­suk­sil­la ja suun­nit­te­li il­lan­viet­toa pai­kal­li­sel­la tans­si­la­val­la. Suun­ni­tel­miin tuli muu­tos, kun la­val­la soit­ti­kin nuo­ri­so­bän­di.

Erk­ki jat­koi mat­kaa koh­ti Kor­tes­jär­veä, mis­sä odot­ti yö­si­ja hä­nen it­se ra­ken­ta­mas­saan hir­si­mök­ki­ky­läs­sä.

Kok­ko­lan koh­dal­la hän py­säh­tyi. Mik­sei jäi­si kau­pun­kiin viet­tä­mään il­taa?

Sat­tu­mal­ta myös Sir­pa oli ys­tä­vät­tä­ri­neen Kok­ko­las­sa ke­sä­lo­ma­reis­sul­la. Ret­ken mää­rän­pää oli Ou­lu, mut­ta nais­po­ruk­ka oli py­säh­ty­nyt Kok­ko­laan shop­pai­le­maan, tu­tus­tu­maan kau­pun­kiin ja is­tu­maan il­taa.

Kun Erk­ki tuli jut­tu­sil­le sa­maan pöy­tään, Sir­pa jut­te­li pal­jon­kin. Erk­kiä nai­sen sa­na­val­mius vie­hät­ti.

– Sir­pa ei ol­lut mi­kään to­sik­ko, vaan pu­he­li­as ja pir­teä, Erk­ki ker­too en­si­vai­ku­tel­mas­taan.

Hän­tä miel­lyt­ti myös se, et­tä kym­me­nen vuot­ta nuo­rem­pi Sir­pa oli hä­nen sil­mis­sään nuo­ri nai­nen.

Il­ta ei ol­lut vie­lä pit­käl­lä, jo­ten hän pyy­si, et­tä Sir­pa läh­ti­si lä­hei­sel­le huol­ta­mol­le kah­vil­le kah­den kes­ken. Mut­ta Sir­pa sa­noi, et­tei hän läh­de ou­don mie­hen kans­sa mi­hin­kään.

– No, an­na edes pu­he­lin­nu­me­ro, Erk­ki pyy­si. Pöy­däl­tä löy­tyi leh­den­kul­ma ja Sir­pan kä­si­lau­kus­ta kynä.

– Ti­lan­ne oli no­pea. Niin pie­nes­tä voi kaik­ki ol­la kiin­ni, Erk­ki poh­tii.

Sir­pa jat­koi ys­tä­vi­neen mat­kaa, ja Erk­ki aje­li il­lan päät­teek­si Kor­tes­jär­vel­le. Muu­ta­man päi­vän ku­lut­tua Erk­ki tart­tui pu­he­li­meen.

Aja­tus­maa­il­mat koh­ta­si­vat ja ju­tel­ta­vaa riit­ti. Seu­ra­si li­sää pu­he­lui­ta.

– Koin yh­tey­den­pi­tom­me tosi luon­nol­li­sek­si ja hel­pok­si, Sir­pa ker­too.

En­sit­ref­fit vii­väs­tyi­vät

Heti kät­te­lys­sä Er­kin oli kui­ten­kin pal­jas­tet­ta­va karu to­si­a­sia: hän oli vas­ti­kään myy­nyt syr­jäi­sen mök­ki­ky­län­sä vä­syt­ty­ään bus­si­ryh­mien kes­tit­se­mi­seen. Ke­sän ajan hän oli vie­lä vuok­ral­la yh­des­sä kol­mes­ta mö­kis­tä, mut­ta syk­sys­tä eteen­päin elä­mä jat­kui­si uu­des­sa ker­ros­ta­lo­a­sun­nos­sa.

Se si­jait­si Tor­ni­os­sa, 300 ki­lo­met­rin pääs­sä. Sa­ma­na päi­vä­nä, jona hän oli ta­van­nut Sir­pan, hän oli al­le­kir­joit­ta­nut kaup­pa­kir­jat ra­ken­nu­syh­ti­ön kont­to­ril­la Ou­lus­sa.

Muut­to poh­joi­seen oli­si edes­sä jo muu­ta­man vii­kon pääs­tä.

Sir­pa ja Erk­ki ei­vät eh­ti­neet en­nen Er­kin muut­toa edes en­sit­ref­feil­le.

Kävi vie­lä niin­kin, et­tä Er­kin uu­si, ra­ken­teil­la ol­lut ko­ti­ta­lo Tor­ni­os­sa ei val­mis­tu­nut­kaan ai­ka­tau­lus­sa. Niin­pä Erk­ki hiih­tä­jä­mie­he­nä muut­ti al­ku­tal­vek­si niin­kin kau­as poh­joi­seen kuin Äkäs­lom­po­loon, vuok­ra­mök­kiin.

– Siel­lä pää­sin hiih­te­le­mään heti en­si­lu­mil­ta.

”Tai­teel­li­set tai­pu­muk­set ja kä­den­tai­dot tu­li­vat esil­le”

Vas­ta pa­rin kuu­kau­den ku­lut­tua Sir­pa ja Erk­ki ta­pa­si­vat Kor­tes­jär­vel­lä Er­kin ra­ken­ta­mil­la mö­keil­lä pie­nen lam­men ran­nal­la. Poh­ja luot­ta­muk­sel­le oli ra­ken­net­tu pu­he­lin­kes­kus­te­luis­sa.

Erk­ki loi­mut­ti loh­ta ja tar­jo­si no­ki­pan­nu­kah­vit. Sir­pa vai­kut­tui hir­si­mö­keis­tä ja yli vii­si met­riä kor­ke­as­ta ko­das­ta, jon­ka Erk­ki oli niin ikään it­se ra­ken­ta­nut ar­ke­o­lo­gin luon­nok­sen pe­rus­teel­la ki­vi­kau­ti­sen mal­lin mu­kaan. Vie­res­tä oli ai­em­min löy­ty­nyt kuu­si 4500 vuot­ta van­haa ko­dan­poh­jaa.

– Er­kin tai­teel­li­set tai­pu­muk­set ja kä­den­tai­dot tu­li­vat esil­le, Sir­pa ker­too.

Sil­loin Erk­kiä har­mit­ti. Et­tä piti asun­to­kaup­po­jen sat­tua huo­noon sau­maan. Oli­si ol­lut eri asia jää­dä kor­peen asu­maan, jos oli­si ar­van­nut löy­tä­vän­sä seu­raa.

"Pi­dän ih­mi­sis­tä, joil­la on jo­ta­kin ki­vaa te­keil­lä"

Sir­pal­le tär­kein­tä ei­vät ol­leet it­se Er­kin mö­kit, vaan se, et­tä Erk­ki oli saa­nut ne ai­kaan.

– Olen ai­na pi­tä­nyt ih­mi­sis­tä, joil­la on jo­ta­kin ki­vaa te­keil­lä, Sir­pa ker­too.

Kun Erk­ki sit­ten aset­tui Tor­ni­oon, pa­ris­kun­ta ta­pa­si sään­nöl­li­ses­ti, mut­ta har­vak­sel­taan, noin ker­ran kuus­sa. Sir­pan vie­rail­les­sa Er­kin luo­na oh­jel­mas­sa oli usein va­el­te­lua tai päi­vä­ret­kiä Ruot­sin La­pis­sa. Er­kin koti si­jait­si ai­van kiin­ni val­ti­on­ra­jas­sa.

Kun suh­de hil­jal­leen ke­hit­tyi ja va­kiin­tui, ky­läi­ly ei enää riit­tä­nyt kum­mal­le­kaan. Halu ol­la lä­hem­pä­nä Sir­paa toi Er­kin nel­jä vuot­ta sit­ten ta­kai­sin Ete­lä-Poh­jan­maal­le. Hän os­ti asun­non Kau­ha­val­ta, var­tin ajo­mat­kan pääs­tä Sir­pan La­pu­an-ko­dis­ta.

”Side tun­tuu hy­väl­tä”

Ne­li­sen vuot­ta sit­ten ju­han­nu­saa­ton aat­to­na Erk­ki val­mis­tau­tui eri­tyi­seen il­taan mök­ki­ky­läs­sä, jon­ka hän oli taas vuok­ran­nut pa­ris­kun­nan käyt­töön. Hän oli os­ta­nut pu­nai­sia ruu­su­ja ja loh­ta loi­mu­tet­ta­vak­si. Juh­la-ate­ri­an päät­teek­si hän ky­syi: Mi­täs, jos men­täi­siin kih­loi­hin?

– Mi­nus­ta tuli sit­ten ju­han­nus­mor­si­an, Sir­pa nau­raa.

Sir­pa ei var­si­nai­ses­ti yl­lät­ty­nyt ko­sin­nas­ta. Kih­loi­hin me­noa ei ol­lut suun­ni­tel­tu, mut­ta se tun­tui luon­nol­li­sel­ta as­ke­lel­ta.

– On ai­ka mu­ka­vaa ol­la kih­lois­sa. Se on side, joka tun­tuu hy­väl­tä.

Sor­muk­set he os­ti­vat myö­hem­min Kau­ha­val­ta. Sir­pa va­lit­si yk­sin­ker­tai­sen val­ko­kul­tai­sen sor­muk­sen, jo­hon on upo­tet­tu muu­ta­ma ti­mant­ti. Er­kin sor­muk­ses­sa on sekä kel­ta- et­tä val­ko­kul­taa ja ku­vi­oi­ta.

– Erk­ki tai­tei­li­jaih­mi­se­nä miel­tyi vä­hän näyt­tä­väm­pään, Sir­pa sa­noo.

”Ei tun­nu vie­raal­ta”

Häi­den ajan­koh­ta on vie­lä au­ki, ei­kä asi­al­la ole kii­re. Sir­pa ja Erk­ki ajat­te­le­vat, et­tä nai­mi­siin­me­noon kuu­lui­si myös muut­to yh­tei­seen osoit­tee­seen. Vie­lä ei ole sen ai­ka.

Sir­pan ko­ti­ta­lo on Sir­pan kol­men lap­sen lap­suu­den­ko­ti, ja lap­set per­hei­neen vie­rai­le­vat siel­lä usein yh­tä ai­kaa.

– En tun­ne it­se­ä­ni tääl­lä vie­raak­si, ei­kä ku­kaan Sir­pan lap­sis­ta ole vä­hää­kään ar­vos­tel­lut läs­nä­o­lo­a­ni. Sil­ti on ki­vaa, kun on myös oma koti, Erk­ki poh­tii.

Mo­lem­mat naut­ti­vat ta­hoil­laan myös omas­ta ajas­ta. Erk­ki hiih­tää ja pyö­räi­lee, Sir­pa har­ras­taa kult­tuu­ria ja ta­paa ys­tä­viä. Kes­ki­viik­ko on yh­tei­nen sau­na­päi­vä. Nyt on hyvä näin.

”Ei voi vaa­tia kaik­kea”

Ta­va­tes­saan Erk­ki ja Sir­pa oli­vat ol­leet pit­kään sink­ku­ja. Er­kin avi­oe­ros­ta oli jo 15 vuot­ta, Sir­pan 10 vuot­ta. Erk­ki oli eh­ti­nyt ol­la vä­lis­sä ker­ran kih­lois­sa.

Mo­lem­pien muis­tot sink­ku­a­jas­ta ovat myön­tei­set. Sink­ku­na­kin voi elää hy­vää elä­mää.

–  Ih­mi­nen ei voi vaa­tia koko elä­män ajan it­sel­leen kaik­kea, Sir­pa to­te­aa.

Sink­ku­na Erk­ki puu­has­te­li ra­ken­nusp­ro­jek­tien­sa pa­ris­sa, Sir­pa teki töi­tään ham­mas­lää­kä­ri­nä jul­ki­ses­sa ter­vey­den­huol­los­sa ja naut­ti kult­tuu­ri­har­ras­tuk­sis­ta ku­ten La­pu­an se­ka­kuo­ron joh­ta­mi­ses­ta. Jos­kus ka­len­te­ri oli lii­an­kin täyn­nä so­si­aa­lis­ta elä­mää.

– Oli koti, työ, ys­tä­vät ja lap­set, Sir­pa lu­et­te­lee.

”Il­man tu­le­vai­suu­den­pai­nei­ta”

Yk­si kui­ten­kin puut­tui. Syvä lä­hei­syy­den­kai­puu ei ka­don­nut min­ne­kään.

– Useim­mat ih­mi­set kai­paa­vat hy­vää, läm­min­tä ja toi­mi­vaa pa­ri­suh­det­ta, Sir­pa us­koo.

Ys­tä­vil­leen Sir­pa tun­nus­ti, et­tä hä­nel­lä oli vain yk­si vaa­ti­mus: mie­hen oli­si ol­ta­va ai­kui­nen eli vas­tuul­li­nen ja suo­ra­sel­käi­nen. Sel­lai­nen Erk­ki on.

– Erk­ki on tou­hu­kas hoi­ta­maan omat asi­an­sa ja ko­tin­sa.

Sir­pan mu­kaan tun­teet tois­ta ih­mis­tä koh­taan ovat sa­man­lai­sia kuin nuo­re­na. Odo­tuk­set pa­ri­suh­det­ta koh­taan vain ovat eri­lai­sia. Ei tar­vit­se pe­rus­taa per­het­tä, ei­kä ot­taa yh­teis­tä asun­to­vel­kaa.

– Saam­me ja­kaa va­paa-ajan yh­des­sä ha­lu­a­mal­lam­me ta­val­la, il­man tu­le­vai­suu­den­pai­nei­ta.

Sir­pan mie­les­tä on­nel­li­nen pa­ri­suh­de on sel­lai­nen, jos­sa kak­si ai­kuis­ta ih­mis­tä käy rin­nak­kain ja osaa ol­la myös yk­sin.

– On­neen ei kuu­lu sel­lai­nen lä­heis­riip­pu­vuus, et­tä en kes­tä ol­la il­man si­nua.

”Poh­joi­nen tär­keä suun­ta”

Er­kin mie­les­tä pa­ri­suh­teen mu­ka­vim­pia puo­lia on nyt ar­jen ja­ka­mi­nen.

– On ki­vaa puo­lin ja toi­sin soit­taa, et­tä olen teh­nyt ruo­kaa, tu­le­pas tän­ne syö­mään.

Myön­teis­tä on myös se, et­tei Sir­pan kans­sa ole tar­vin­nut rii­del­lä. Kiis­taa tu­lee vain mi­tät­tö­mis­tä pik­ku­a­si­ois­ta, ku­ten sii­tä, et­tä Erk­ki ha­lu­aa läh­teä ti­lai­suuk­siin ja ky­läi­le­mään Sir­pan mie­les­tä ai­van lii­an ajois­sa.

Yh­des­sä ol­les­saan Sir­pa ja Erk­ki liik­ku­vat pal­jon luon­nos­sa. Lii­kun­ta ja erä­ret­kei­ly ovat ai­na kuu­lu­neet Er­kin elä­män­ta­paan, ja Sir­pa on help­po hou­ku­tel­la mu­kaan esi­mer­kik­si hiih­to­len­keil­le. Vauh­ti va­li­koi­tuu Sir­pan mu­kaan, ei Er­kin, joka nuo­ruu­des­saan kah­mi mi­ta­le­ja Pir­kan Hiih­dos­ta.

Vaik­ka mo­lem­mat asu­vat nyt Ete­lä-Poh­jan­maal­la, Lap­piin tu­lee yhä toi­si­naan läh­det­tyä. Reis­suil­la pari yö­pyy ti­lan­teen mu­kaan tel­tas­sa, Er­kin tila-au­tos­sa tai ho­tel­lis­sa.

– Poh­joi­nen on meil­le mo­lem­mil­le tär­keä suun­ta. Suo­sik­ke­jam­me ovat Poh­jois-Ruot­sin kir­kas­ve­ti­set isot joet, ku­ten Ka­lix­jo­ki, Tor­ni­on­jo­ki ja Muo­ni­on­jo­ki, Sir­pa ker­too.

”On syy­tä elää täy­sil­lä”

Toi­saal­ta Sir­pa on saa­nut Er­kin hou­ku­tel­tua te­at­te­rie­si­tyk­siin ja kon­sert­tei­hin. Erk­ki käy niis­sä mie­lel­lään, vaik­ka ei tu­li­si yk­sin läh­te­neek­si.

Erk­ki jäi so­ti­la­se­läk­keel­le jo 47-vuo­ti­aa­na, mut­ta Sir­pa työs­ken­te­lee vie­lä pa­ri­na päi­vä­nä vii­kos­sa ja to­tut­te­lee aja­tuk­seen eläk­keel­lä olos­ta.

Tu­le­vai­suu­den haa­veis­sa on viet­tää pal­jon on­nel­lis­ta va­paa-ai­kaa yh­des­sä, is­tua no­ki­pan­nu­kah­veil­la ja mat­kus­tel­la. Vii­me syk­sy­nä pa­ris­kun­ta naut­ti vuo­no­mai­se­mis­ta laut­ta­reit­ti Hur­tig­ru­te­nil­la, joka kier­tää Nor­jan ran­nik­ko­paik­ka­kun­tia.

He viet­tä­vät ai­kaa myös Kas­ki­sis­sa, mis­sä heil­lä on yh­des­sä ka­lus­tet­tu, Er­kin ni­mis­sä ole­va loma-asun­to lä­hel­lä mer­ta.

– Vii­meis­tään täs­sä elä­män­vai­hees­sa on syy­tä elää täy­sil­lä joka iki­nen päi­vä. Kii­re on pan­ta­va nyt vii­meis­tään pois, Sir­pa sa­noo.

Ovat­ko he kos­kaan pe­län­neet sitä, et­tä jou­tu­vat vie­lä tois­ten­sa omais­hoi­ta­jik­si? Mo­lem­mat ovat omis­sa van­hem­mis­saan näh­neet, mitä van­he­ne­mi­nen on.

Erk­ki us­koo tai ai­na­kin toi­voo, et­tä päi­vit­täi­nen lenk­kei­ly ja ter­veel­li­nen ruo­ka­va­lio pi­tä­vät mo­lem­mat ter­vei­nä vie­lä pit­kään.

– Olen jos­kus sa­no­nut, et­tä jos tu­len huo­noon kun­toon, ei mi­nus­ta tar­vit­se huo­leh­tia. Pär­jään kyl­lä. Mut­ta Sir­pa on sa­no­nut, et­tä hän kyl­lä pi­tää huol­ta.

”Evak­ko­po­jan juu­ret”

 Eri­lais­ta Sir­pas­sa ja Er­kis­sä on vuo­ro­kau­si­ryt­mi. Erk­ki tar­vit­see ny­kyi­sin vain vii­ti­sen tun­tia un­ta yös­sä, mut­ta Sir­pa nuk­kuu useim­mi­ten kah­dek­san ja puo­li tun­tia. Suh­teen alus­sa Er­kis­tä tun­tui han­ka­lal­ta odo­tel­la toi­sen he­rää­mis­tä.

– Nyt pit­ki­tän nuk­ku­maan­me­noa, ja jos he­rään ai­kai­sin, läh­den len­kil­le.

Toi­nen ero­a­vai­suus on suh­de ko­ti­seu­tuun. Er­kin per­he tuli Kor­tes­jär­vel­le mo­nen mut­kan kaut­ta, kun ko­ti­ta­lo Uu­ku­nie­mel­lä jäi itä­ra­jan taa. Erk­ki jou­tui evak­ko­mat­kal­le vain 2,5-vuo­ti­aa­na.

– Er­kil­lä on evak­ko­po­jan juu­ret, Sir­pa sa­noo.

Se nä­kyy si­ten, et­tä Erk­ki on ai­kui­se­na­kin muut­ta­nut usein ja asu­nut kaik­ki­aan 17 paik­ka­kun­nal­la.

”Kun­han on kiva ol­la”

Sir­pa puo­les­taan on asu­nut koko ai­kui­si­kän­sä La­pu­al­la, ly­hy­en mat­kan pääs­sä Ala­här­mäs­tä ja lap­suu­den­ko­dis­taan. Sir­pan rak­kaus ete­lä­poh­ja­lai­siin juu­riin voi rat­kais­ta hei­dän tu­le­van asuin­paik­kan­sa. On­nek­si Erk­ki viih­tyy la­keus­mai­se­mis­sa.

– Jos mi­nun on kiva ol­la, on ai­van sama, mis­sä olen.

Kum­pi­kin ko­kee löy­tä­neen­sä toi­ses­sa sen oi­ke­an elä­män­kump­pa­nin, jon­ka kans­sa on mu­ka­va ja­kaa tämä elä­män­vai­he. Ei­kä hait­taa, vaik­ka rak­kaus kävi to­teen vas­ta myö­häi­sel­lä iäl­lä.

Nyt on mu­ka­vaa ajel­la yh­des­sä Kor­tes­jär­ven ja Ala­här­män lap­suus­mail­la, joil­ta mo­lem­mil­la on läm­pi­miä muis­to­ja.