TEKSTI EIJA AATELA KUVA 123RF Oma Aika 7–8/2015
Yksinäisissä voi olla ujoja ja arkoja sekä myös niitä, jotka ylikontrolloivat omaa käyttäytymistään. Yksinäisyystutkijat yrittävät etsiä matalan kynnyksen keinoja murtaa yksinäisyyden kehää.
Joskus yksinäisyys voi olla omatahtoista, usein ei. Jokainen meistä on kokenut jossain vaiheessa elämäänsä yksinäisyyttä. Joskus se tulee yllättäen esimerkiksi puolison kuoleman kautta.
Yksinäisyydestä voi kärsiä paljon. Yksinäisyyttä voi silti myös sietää, vaikka sen ei soisi kohdalleen osuvan. Yksinäisyydestä voi myös nauttia, jos sen määrää voi säännöstellä itse. Yksinäisyydellä on monet kasvot.
Yksinäisyys on liikauttanut suomalaisten sydämiä viime aikoina myös kaupallisten radioiden kattojärjestön RadioMedian liikkeelle laittamassa Hiljaiset-kampanjassa. Sen ideana oli etsiä ratkaisuja yksinäisyyden vähentämiseen yhteiskunnassa. Yhteyttä ottivat yksinäiset mutta myös he, jotka halusivat olla avunantajina.
Ideoiden perusteella syntyi uudenlainen vertaistukea antava verkkopalvelu, joka sivustollaan hiljaiset.fi luonnehtii toimintaansa näin: ”Hiljaiset on kohtaamispaikka ihmisille, jotka haluavat lievittää yksinäisyyttä. Joko omaansa tai muiden.”
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
Asiakaspalvelu palvelee sinua arkisin klo 8-16 numerossa 03 4246 5341 ja sähköpostitse osoitteessa omaaika@jaicom.com
Tavoitat toimituksen osoitteista:
Päätoimittaja Anu Virnes-Karjalainen anu.virnes-karjalainen@elmomedia.fi tai p. 040 7464451
Toimitussihteeri Leena Filpus leena.filpus@elmomedia.fi tai p. 040 531 6552
LehtiMoguli Oy
PL 41, 00211 Helsinki
Asiakaspalvelu palvelee sinua arkisin klo 8-16 numerossa 03 4246 5341 ja sähköpostitse osoitteessa omaaika@jaicom.com
Tavoitat toimituksen osoitteista:
Päätoimittaja Anu Virnes-Karjalainen anu.virnes-karjalainen@elmomedia.fi tai p. 040 7464451
Toimitussihteeri Leena Filpus leena.filpus@elmomedia.fi tai p. 040 531 6552
LehtiMoguli Oy
PL 41, 00211 Helsinki
Tämä sivusto käyttää evästeitä käytettävyyden parantamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt myös evästeiden käyttämisen.