Me suo­ma­lai­set ar­vos­tam­me heik­ko­ja, koh­te­li­aan ys­tä­väl­li­siä naa­pu­ri­suh­tei­ta. Heik­ko­jen si­tei­den kult­tuu­riin kuu­luu väl­tel­lä kiu­sal­li­sia ti­lan­tei­ta.

Vä­es­tön ikään­ty­es­sä ja per­heen­jä­sen­ten asu­es­sa etääl­lä naa­pu­rit voi­vat ol­la ai­noi­ta sään­nöl­li­siä  hen­ki­lö­koh­tai­sia kon­tak­te­ja.

Ta­pa­kou­lut­ta­ja Kaa­ri­na Suon­pe­rä muis­tut­taa, et­tä suo­ma­lai­nen pyy­tää huo­nos­ti apua. Eten­kin van­hem­mat ikä­pol­vet on kas­va­tet­tu pär­jää­mään it­se, vaik­ka mikä oli­si.   Sil­loin naa­pu­ri voi teh­dä aloit­teen: tar­jou­tua ha­ke­maan pos­ti tai vie­mään ros­kat, käy­mään kau­pas­sa, soit­taa ovi­kel­loa, jos sei­nän ta­kaa ei kuu­lu to­tut­tu­ja elä­mi­sen merk­ke­jä.

”Yk­sin jät­tä­mi­nen on mei­dän kaik­kien vas­tuul­la. Yk­si­näi­syys on mo­nel­le ki­peä asia.”

Suon­pe­rä koh­taa työs­sään usein myös maa­han­muut­ta­jia. Mo­nis­sa muis­sa kult­tuu­reis­sa ih­mi­set tie­tä­vät ai­na, kuka on van­hin ja hän­tä kun­ni­oi­te­taan. Ker­ran Suon­pe­rä ky­syi kun­ni­oi­tuk­sen syy­tä.

”Sain vas­tauk­sen, et­tä mitä van­hem­pi ih­mi­nen, sitä enem­män hän on näh­nyt elä­män au­rin­gon­las­ku­ja.”

LÄH­DE: RIS­TO HA­VE­RI­NEN JA ANT­TI­JUS­SI KOU­VO: MIL­LOIN NAA­PU­RIN ASI­AT KUU­LU­VAT SI­NUL­LE - NAA­PU­RI­HÄI­RI­ÖI­HIN PUUT­TU­MI­NEN JA NII­HIN SO­PEU­TU­MI­NEN (YH­DYS­KUN­TA­SUUN­NIT­TE­LU, AR­TIK­KE­LI, 2011)