Suu­rim­mal­le osal­le jän­nit­tä­mi­nen on tut­tu tun­ne. Jou­dum­me jat­ku­vas­ti ti­lan­tei­siin, jois­sa olem­me esil­lä, kil­pai­lem­me tai mei­dän pi­tää pys­tyä va­kuut­ta­maan kuu­li­jam­me.

”Näis­sä ti­lan­teis­sa syn­tyy en­sin in­nos­tus, sit­ten mu­kaan hii­pii pel­ko epä­on­nis­tu­mi­ses­ta. Ja sil­loin tun­ne muut­tuu jän­ni­tyk­sek­si”, mää­rit­te­lee psy­ki­at­ri ja tie­to­kir­jai­li­ja Ju­ha­ni Mat­ti­la.

Mat­ti­la ko­ros­taa jän­nit­tä­mi­sen ja in­nos­tuk­sen yh­teyt­tä. Jän­ni­tyk­ses­sä on ener­gi­aa. Se ker­too, et­tä jän­ni­tet­tä­vä asia on meil­le mer­ki­tyk­sel­li­nen ja et­tä ha­lu­am­me on­nis­tua. Jän­nit­tä­mi­nen on­kin si­säi­nen tun­ne ei­kä lii­ty mi­hin­kään te­ke­mi­seen.

”Jän­ni­tys on hyvä asia. Vain riit­tä­vän ter­ve ja eheä ih­mi­nen ky­ke­nee jän­nit­tä­mään. Jos on tun­teil­taan kyl­mä tai on suo­jau­tu­nut lii­an hy­vin, ei jän­ni­tä.”

Jän­nit­tä­mi­nen on ak­tii­vi­nen tun­ne. Jos se muut­tuu pel­käk­si pe­lok­si, ti­lal­le as­tuu la­maan­nus, joka es­tää toi­mi­mas­ta.

”Pe­lo­kas ih­mi­nen ha­lu­aa vain pa­e­ta ti­lan­tees­ta. Pe­los­sa halu ja in­nos­tus hä­vi­ä­vät.”

Jän­ni­tyk­ses­tä ei tar­vit­se­kaan pääs­tä pois, ei­kä jän­ni­tyk­sen suu­ruus kor­re­loi on­nis­tu­mi­sen kans­sa; pi­kem­min­kin päin­vas­toin. Mitä enem­män jän­nit­tää, sitä pa­rem­min on­nis­tuu.

Jän­ni­tys tun­tuu ke­hos­sa

Jän­nit­tä­mi­nen tun­tuu usein ke­hos­sa. Sel­lai­set­kin ih­mi­set, jot­ka ei­vät tun­ne­ta­sol­la tun­nis­ta jän­nit­tä­vän­sä, saat­ta­vat re­a­goi­da fyy­si­ses­ti.

Vat­sas­sa tun­tuu ole­van per­ho­sia, li­hak­set jäy­kis­ty­vät, hi­koi­lut­taa, kä­det va­pi­se­vat. Ke­hon tun­te­muk­set säi­ly­vät sa­man­lai­si­na usein koko elä­män. Kym­men­vuo­ti­aa­na pi­det­ty esi­tel­mä on saa­nut ai­kaan sa­man­lai­sen tun­teen kuin ai­kui­se­na pi­det­ty pu­heen­vuo­ro.

Jän­nit­tä­mi­nen fyy­si­si­ne oi­rei­neen on on­gel­ma, jos ih­mi­nen ei pys­ty tar­vit­ta­es­sa ren­tou­tu­maan. Lii­al­li­sen jän­nit­tä­mi­sen kans­sa pär­jää­mi­seen voi ko­keil­la eri­lai­sia ren­tou­tu­mis­tek­nii­koi­ta.

”Mie­li­ku­va­har­joi­tuk­sia voi teh­dä kos­ka vain. Sa­mal­la huo­mio siir­tyy pois ke­hol­li­sis­ta tun­te­muk­sis­ta.”

Tu­le­van esi­tyk­sen pi­tä­mi­nen etu­kä­teen kui­va­har­joit­te­lu­na pe­lin edes­sä voi myös toi­mia.

”Ei kui­ten­kaan kan­na­ta kes­kit­tyä pel­käs­tään on­nis­tu­mi­seen vaan miet­tiä etu­kä­teen myös mah­dol­li­suut­ta, et­tä asi­at ei­vät me­ne­kään toi­vo­tul­la ta­val­la.”

Ai­na on mah­dol­lis­ta op­pia, ja mal­lia voi ot­taa ru­ti­noi­tu­neil­ta esiin­ty­jil­tä. Ei pidä aja­tel­la, et­tä ”mi­nus­ta ei ole esiin­ty­jäk­si” vaan et­tä en vie­lä ole har­joi­tel­lut tätä niin pal­jon kuin jo­ku­toi­nen.

Myös imp­ro­vi­saa­ti­o­kurs­seis­ta tai suul­li­sen esiin­ty­mi­sen kurs­seis­ta voi ol­la apua.

Ja kan­nat­taa muis­taa, et­tä esiin­ty­mi­sen am­mat­ti­lai­set ku­ten

näyt­te­li­jät jän­nit­tä­vät myös. ”Esiin­ty­vät tai­tei­li­jat ovat säi­lyt­tä­neet herk­kyy­ten­sä”, Mat­ti­la tii­vis­tää.

Hy­väk­syn­nän kai­paus

Jän­ni­tyk­sen taus­tal­la on ih­mi­sen tar­ve tul­la huo­mi­oi­duk­si, kai­paus tul­la hy­väk­sy­tyk­si sel­lai­se­na kuin on ja ujo toi­ve ar­vos­tuk­ses­ta ja ihai­lus­ta.

”Pääl­lim­mäi­se­nä jän­nit­tä­mi­ses­sä on huo­mi­on pel­ko, ja sen ta­ka­na tie­dos­ta­mat­to­ma­na huo­mi­on tar­ve. Pa­hin­ta on, jos jää ko­ko­naan huo­mi­ot­ta.”

Yk­sin­ker­tais­tet­tu­na jän­ni­tyk­sen toi­se­na osa­puo­le­na on jo­kin toi­ve ja toi­se­na pel­ko. Ha­lu­am­me esi­mer­kik­si sa­maan ai­kaan toi­saal­ta tul­la näh­dyk­si ja toi­saal­ta pel­kääm­me kri­tiik­kiä. Uh­ka­na on kipu, joka seu­rai­si pet­ty­myk­ses­tä.

”Tor­ju­ak­seen tätä ris­ti­rii­taa ih­mi­nen saat­taa us­ko­tel­la, et­tei vä­li­tä tois­ten mie­li­pi­teis­tä. Tämä on kui­ten­kin tor­jun­taa ja it­se­pe­tos­ta. Toi­sil­la on meil­le mer­ki­tys­tä. Olem­me toi­sis­ta riip­pu­vai­sia.”

Jän­ni­tys on herk­kyyt­tä

Jot­kut jän­nit­tä­vät enem­män kuin toi­set. He ovat usein hy­vin herk­kiä ei­vät­kä kai­paa voi­mak­kai­ta är­syk­kei­tä säi­lyt­tääk­seen vi­rey­ten­sä tai ko­ke­ak­seen jo­tain.

Ujous lii­te­tään usein jän­nit­tä­mi­seen ja aja­tel­laan, et­tä ujot ih­mi­set myös jän­nit­tä­vät. Kaik­ki jän­nit­tä­jät ei­vät kui­ten­kaan ole ujo­ja ei­vät­kä kaik­ki ujot ole jän­nit­tä­jiä.

”Toi­set meis­tä vain ovat ais­teil­taan her­kem­piä jo syn­nyn­näi­ses­ti. Ais­ti­herk­kyys nä­kyy re­a­goi­mi­se­na pie­niin ja jopa tie­dos­ta­mat­to­miin är­syk­kei­siin; va­loi­hin, ää­niin ja muu­hun vas­taa­not­ta­maan­sa in­for­maa­ti­oon.”

Ih­mis­ten vä­li­nen vies­tin­tä on suu­rel­ta osin sa­na­ton­ta, ja eri­tyis­herk­kä ih­mi­nen huo­mi­oi enem­män kuin ha­lu­ai­si­kaan. Vi­su­aa­li­ses­ti herk­kä ih­mi­nen huo­mi­oi pie­net­kin muu­tok­set kes­kus­te­lu­kump­pa­nin­sa il­meis­sä ja eleis­sä.

Ero­ja on myös kuu­lo­ais­tis­sa. Kuu­lol­taan her­kät huo­mi­oi­vat ää­nen­vä­rin ja sä­vel­kor­keu­den muu­tok­set. Maku- ja ha­ju­ais­til­taan tark­ka ha­vait­see pie­net­kin ma­ku­vi­vah­teet, vaik­ka muut ei­vät nii­tä huo­maa.

Toi­set saat­ta­vat kui­ta­ta huo­mi­ot nir­soi­lu­na tai va­los­ta ja ve­dos­ta huo­maut­ta­mi­sen tur­ha­na va­lit­ta­mi­se­na. Ais­ti­her­kän ih­mi­sen on­gel­ma ei ole it­se ais­ti­mus vaan mui­den re­ak­ti­ot tai omat lii­an pit­käl­le me­ne­vät tul­kin­nat. Jos kes­kus­te­lu­kump­pa­ni te­kee kä­sil­lään ta­hat­to­man eleen, voi herk­kä ih­mi­nen tul­ki­ta sen ha­luk­si kii­reh­tiä pu­hu­jaa, vaik­ka sii­tä ei oli­si­kaan kyse.

Par­haim­mil­laan ais­ti­herk­kyys on po­si­tii­vi­nen kyky ja yk­si älyk­kyy­den osa-alue. Hy­väs­tä huo­mi­o­ky­vys­tä on pal­jon hyö­tyä. Ais­ti­herk­kyy­den li­säk­si toi­nen jän­nit­tä­mis­tä se­lit­tä­vä te­ki­jä on alt­tius ko­kea pet­ty­myk­siä. Her­käs­ti re­a­goi­va ih­mi­nen jou­tuu usein pet­ty­mään, kos­ka asi­at har­voin me­ne­vät ku­ten hän toi­voi­si.

”Tä­hän päi­vään yh­dis­ty­vät hen­ki­lön kaik­ki ai­em­mat ko­ke­muk­set ja tun­ne­muis­to sii­tä, kuin­ka toi­set ih­mi­set ovat re­a­goi­neet. On­ko syn­ty­nyt ko­ke­mus sii­tä, et­tä ei kel­paa sel­lai­se­na kuin on?

Louk­kaan­tu­mi­nen usein taus­tal­la

Alt­tius louk­kaan­tua on yk­si tär­keim­mis­tä jän­ni­tyk­sen taus­tal­la ole­vis­ta te­ki­jöis­tä. Louk­kaan­tu­mi­ses­ta pu­hu­taan usein vä­hä­tel­len ja epä­suo­ras­ti, vaik­ka se on vah­va ja viil­tä­vä tun­ne. Pu­hu­taan ”mie­len­sä pa­hoit­ta­mi­ses­ta” ja ”har­mit­ta­mi­ses­ta”. ”Louk­kaan­tu­es­saan ih­mi­nen tun­tee si­säl­lään sär­kyä. Louk­kaan­tu­mi­nen on emo­ti­o­naa­li­nen ta­pa­tur­ma. Ih­mi­nen ko­kee, et­tä jo­tain hä­nen si­säl­lään on men­nyt rik­ki.”

Herk­kyys louk­kaan­tua ei tule esil­le kai­kis­sa ti­lan­teis­sa ei­kä ku­kaan louk­kaan­nu mis­tä ta­han­sa. Yh­den­te­ke­vät asi­at ei­vät louk­kaa, vaan ne, joil­la on mer­ki­tys­tä.

”Tun­ne­her­kät ih­mi­set jän­nit­tä­vät niis­sä ti­lan­teis­sa, jois­sa he ko­ke­vat ole­van­sa vaa­ras­sa louk­kaan­tua.”

Louk­kaan­tu­mi­sen as­te vaih­te­lee pie­nes­tä ”vih­lai­sus­ta” suu­reen ja ko­ko­nais­val­tai­seen ki­puun. Sel­lai­nen voi syn­tyä esi­mer­kik­si jul­ki­ses­ti pil­kan koh­teek­si jou­tu­mi­ses­ta.

”Mi­kään ko­ke­mam­me tun­ne ei ole lap­sel­li­nen. Voim­me par­haim­mil­laan liik­kua eri tun­ne­a­lu­eil­la ei­kä tun­tei­ta, ku­ten louk­kaan­tu­mis­ta, pi­täi­si kiel­tää.”

Yli jän­nit­tä­mi­ses­tä

1. Älä pel­kää jän­nit­tä­mis­tä

2. Hy­väk­sy, et­tä jän­ni­tät.

3. Ym­mär­rä, et­tä jän­ni­tys ei ole pel­koa.

4. Löy­dä jän­ni­tyk­sen ta­kaa in­nos­tus ja halu on­nis­tua.

5. Ota vas­taan jän­ni­tyk­sen tuo­ma ener­gia.

+ Lii­kun­ta ja mie­li­ku­va­har­joi­tuk­set voi­vat aut­taa jän­ni­tyk­sen lie­vit­tä­mi­ses­sä. Apua voi saa­da li­säk­si eri­lai­sis­ta esiin­ty­mis- ja imp­ro­vi­saa­ti­o­kurs­seis­ta.

Jän­ni­tyk­ses­tä pe­lok­si

Jos ih­mi­nen huo­maa, et­tä jän­ni­tys es­tää hän­tä te­ke­mäs­tä asi­oi­ta, joi­ta toi­voi­si, on jän­ni­tys muut­tu­mas­sa pe­lok­si.

”Jos pe­lot saa­vat yli­val­lan, ter­veet jän­ni­tyk­set ja toi­veet jou­tu­vat väis­ty­mään.”

Pel­koon kan­nat­taa suh­tau­tua va­ka­vas­ti.

”Pe­lot syn­ty­vät ikä­vien ko­ke­mus­ten kaut­ta, var­sin­kin jos nii­tä ker­tyy pal­jon. Suu­rim­mat ja vai­keim­min kes­tet­tä­vät pet­ty­myk­set tu­le­vat lap­se­na ja nuo­re­na, jol­loin kaik­ki herk­kyys on vie­lä tal­lel­la. Ko­ke­muk­set jää­vät tie­dos­ta­mat­to­mi­na tun­ne­muis­toi­na mie­leen. Jot­kin to­del­la suu­ret stres­sit ja trau­mat voi­vat tie­tys­ti mur­taa miel­tä ja ai­heut­taa jän­ni­tys­ten muut­tu­mi­sen pe­loik­si myö­hem­min­kin elä­mäs­sä.”

Alt­tius sii­hen, et­tä jän­ni­tys kään­tyy pel­käk­si voi­mia vie­väk­si pe­lok­si, on suu­rem­pi her­käs­ti re­a­goi­val­la ih­mi­sel­lä, jon­ka ko­ke­mat louk­kaan­tu­mi­set ja pet­ty­mi­set ovat ta­val­lis­ta ki­vu­li­aam­pia ja vai­ke­am­min kes­tet­tä­viä. Sik­si nor­maa­li aris­te­lu so­si­aa­li­sis­sa ti­lan­teis­sa voi vah­vis­tua suo­ra­nai­sek­si pe­lok­si.

It­se­ään on help­po hui­ja­ta ja kek­siä te­ko­syi­tä, mik­si jät­tää me­ne­mät­tä ja te­ke­mät­tä. ”En nyt mil­lään jak­sa” tai ”Ei se ole tär­keä ta­pah­tu­ma”. Elä­män ka­ven­ta­mi­ses­ta tu­lee it­sel­le jär­keis­tet­tyä toi­min­taa.

Hae pel­koon apua ajois­sa

”Tie­dos­ta­mat­to­ma­na­kin pel­ko vie pal­jon ener­gi­aa. So­si­aa­li­siin pel­koi­hin kan­nat­taa ha­kea apua mah­dol­li­sim­man var­hain. Hoi­ta­mat­to­ma­na seu­rauk­se­na voi ol­la vuo­sia tai vuo­si­kym­me­niä myö­hem­min dep­res­sio tai bur­nout”, Ju­ha­ni Mat­ti­la sa­noo.

Apua voi saa­da esi­mer­kik­si psy­ko­te­ra­pi­as­ta.

”Hoi­de­taan­han ke­ho­a­kin ja ha­e­taan pa­rem­paa liik­ku­vuut­ta. Myös sie­lul­lis­ta liik­ku­vuut­ta voi pa­ran­taa”, Ju­ha­ni Mat­ti­la to­te­aa.

Hoi­toon tul­lees­saan moni van­hem­pi ih­mi­nen muis­taa, et­tä on jän­nit­tä­nyt jos­kus nuo­re­na. Hei­dän on pi­tä­nyt har­joi­tel­la esiin­ty­mis­tä ja ra­ken­taa it­se­ään suo­jaa­va muu­ri. Roh­ke­an roo­lin taak­se pii­lou­tu­nut kes­ki-ikäi­nen jou­tuu nä­ke­mään vai­vaa, jot­ta hän voi­si jäl­leen ta­voit­taa ai­tou­ten­sa.

”On vaa­ra­na, et­tä muu­toin ka­dot­taa yh­tey­den si­sim­pään­sä. Si­sin voi ol­la täy­sin ko­vet­tu­nut. Ih­mi­ses­tä tu­lee kuo­ren­sa van­ki. Herk­kyy­den ja jän­ni­tys­ten ää­rim­mäi­se­nä vas­ta­koh­ta­na on sie­lul­li­nen sam­mu­mi­nen.”

Täl­lai­nen ih­mi­nen ei var­si­nai­ses­ti va­leh­te­le sa­no­es­saan ”en ole pet­ty­nyt, ei se mi­nua lou­kan­nut”, kos­ka hän on ka­dot­ta­nut kos­ke­tuk­sen si­sim­pään­sä.

Mat­ti­la sa­noo, et­tä tun­tei­den­sa liik­ku­vuut­ta voi tes­ta­ta poh­ti­mal­la, pys­tyy­kö eläy­ty­mään vaik­ka­pa elo­ku­vaan tai kir­jaan.

”Eläy­ty­mis­ky­ky on mit­ta­ri. Jos muis­taa pie­nen­kin ko­ke­man­sa in­hi­mil­li­sen häi­väh­dyk­sen, on toi­voa.”

Työ­e­lä­mä suo­sii esiin­ty­jiä

Työ­e­lä­mäs­sä suo­si­taan ulos­päin suun­tau­tu­nei­ta ih­mi­siä ja hy­viä esiin­ty­jiä. Hei­dän us­ko­taan ole­van toi­min­nan ih­mi­siä, jot­ka ei­vät jah­kai­le ei­vät­kä käy­tä ener­gi­aan­sa jän­nit­tä­mi­seen.Suo­si­mi­nen on val­lal­la niil­lä­kin aloil­la, jois­sa työ ei edes vaa­ti­si esiin­ty­mis­tä tai pu­he­li­ai­suut­ta.

”Roh­kei­den ekst­ro­vert­tien li­säk­si tar­vi­taan luon­teel­taan poh­dis­ke­le­vam­pia ih­mi­siä. Mo­neen teh­tä­vään so­pi­si par­hai­ten ih­mi­nen, joka oli­si har­kit­se­va ja ajat­te­li­si asi­oi­ta mo­nel­ta kan­nal­ta.”

Työ­e­lä­mäs­sä sel­viy­ty­mi­nen voi ol­la her­käl­le ih­mi­sel­le haas­teel­lis­ta. Herk­kä ih­mi­nen on op­pi­nut vält­tä­mään konf­lik­te­ja ja nii­tä väl­tel­les­sään hän saat­taa ka­dot­taa tie­toi­suu­den sii­tä, mikä hä­nel­le it­sel­leen oli­si pa­ras­ta. Joku toi­nen työ­ta­pa voi­si ol­la hä­nen ja työ­nan­ta­jan kan­nal­ta an­toi­sam­pi.

Luon­teen herk­kyy­teen liit­ty­viä omi­nai­suuk­sia ei ar­vos­te­ta ja esi­mer­kik­si ais­ti­her­kät ih­mi­set ko­e­taan työ­e­lä­mäs­sä han­ka­lik­si. Avo­kont­to­rien ää­net, työ­ti­lan läm­pö­ti­la ja säh­kö­mag­neet­ti­nen kent­tä voi­vat hai­ta­ta ais­ti­her­kän ih­mi­sen kes­kit­ty­mis­tä ja työn­te­koa.

”Asia tu­li­si ot­taa va­ka­vas­ti ja vä­hät­te­lyn si­jaan tar­jo­ta tu­kea ja ha­kea rat­kai­su­ja”, Mat­ti­la sa­noo.

Läh­de: Ju­ha­ni Mat­ti­la, Herk­kyys ja so­si­aa­li­set pe­lot, kir­ja­pa­ja 2014.