Kit­ti Kum­pu­lai­sen, 52, koti Po­ris­sa on soma ja viih­tyi­sä. Tuli pa­laa kaa­ke­liu­u­nis­sa. Kis­sa kii­pei­lee par­vel­la. Uu­la-koi­ra odot­te­lee omal­la pai­kal­laan etei­ses­sä por­tin ta­ka­na. Kaik­ki ta­va­rat ovat pai­koil­laan ja tau­lut sei­nil­lä.

Mi­kään ei viit­taa sii­hen, et­tä Kit­ti on asu­nut tääl­lä vas­ta pa­ri­sen kuu­kaut­ta. Koti näyt­tää ko­dil­ta, kos­ka nai­sel­la on hyvä muut­to­ru­tii­ni. Hän las­kee asu­neen­sa noin 30 eri ko­dis­sa eri paik­ka­kun­nil­la. Elä­mä on vain men­nyt niin, ja se on hyvä asia. Ai­na­kaan sii­nä ei ole mi­tään hä­vet­tä­vää.

”Muu­tot ovat opet­ta­neet sen, et­tä kun koh­taa ki­vo­ja ih­mi­siä, kan­nat­taa ol­la it­se aloit­teel­li­nen. Ai­kui­se­na­kin tu­tus­tuu uu­siin ih­mi­siin, kun on liik­keel­lä avoi­mel­la asen­teel­la.”

Muu­tot opet­ta­neet kar­si­maan tur­hat ta­va­rat. Kun ys­tä­vät muut­ta­vat, Kit­ti tar­jou­tuu ilo­mie­lin avuk­si.

”Tie­dän, mi­ten uu­vut­ta­vaa muut­ta­mi­nen on.”

Kit­ti haa­vei­lee­kin  kont­ti­ta­los­ta, joka kul­ki­si mu­ka­vas­ti mu­ka­na, kun elä­mä vie uu­siin paik­koi­hin.

”Mi­kään elä­män­ta­pa ei ole tois­ta pa­rem­pi”

Kit­ti Kum­pu­lai­nen syn­tyi Saa­ri­jär­vel­lä Kes­ki-Suo­mes­sa. Van­hem­mat ero­si­vat, kun hän oli yk­si­vuo­ti­as. Kit­ti muut­ti äi­din ja vel­jen kans­sa Jy­väs­ky­lään, mis­sä äi­ti opis­ke­li.

Äi­din val­mis­tu­mi­sen jäl­keen per­he muut­ti Jär­ven­pää­hän. Siel­lä Kit­ti kävi kou­lun­sa. Per­he asui mo­nes­sa eri osoit­tees­sa. Sit­tem­min opin­not ja työt vei­vät nais­ta eri puo­lil­le Suo­mea.

”Olen op­pi­nut, et­tä Suo­mes­sa voi elää lu­kui­sin eri ta­voin eri­lai­sis­sa maan kol­kis­sa ei­kä mi­kään elä­män­ta­pa ole tois­ta pa­rem­pi.”

Kark­ki­las­sa Kit­ti meni nai­mi­siin ja pe­rus­ti per­heen. Hän ryh­tyi yrit­tä­jäk­si. Per­heel­lä oli iha­na talo maal­la, puu­tar­ha ja he­vo­set tal­lis­sa. Rat­sas­ta­mi­nen on ol­lut Ki­til­le ai­na hen­ki­rei­kä ja he­vo­set tär­kei­tä.

Idyl­li­nen elä­mä päät­tyi dra­maat­ti­ses­ti.

”Mie­he­ni kuo­li, ja fir­ma­ni meni kon­kurs­siin. Jou­duin myy­mään ko­din ja he­vo­set ja kai­ken, mitä iki­nä myy­tyä sain. Ko­dis­ta muut­ta­mi­nen kir­pai­si tosi sy­väl­tä. Mie­tin, mi­ten jak­san.”

Kit­ti muut­ti Tam­pe­reel­le, jos­ta hän sai työ­pai­kan. Hän oli hen­ki­ses­ti rik­ki ja ai­ka­moi­ses­sa vel­ka­van­keu­des­sa.

Pyy­ni­kin-ko­din naa­pu­ris­ta löy­tyi mah­ta­va ys­tä­vä, joka oli tu­ke­na, toi ruo­kaa ja sa­no­ma­leh­tiä. Elä­mä­nus­koa al­koi vä­hi­tel­len löy­tyä. Kit­ti op­pi ar­vos­ta­maan elä­män lah­jaa ja ym­mär­si, et­tä ma­te­ria ei tuo on­nel­li­suut­ta.

”Sa­non joka päi­vä, et­tä kii­tos Jee­sus, kun mi­nul­la on lei­pää. Osaan iloi­ta ja kiit­tää pie­nes­tä­kin.”

”Pik­ku­paik­ka­kun­nal­la pel­kä­sin era­koi­tu­mis­ta”

Mo­nien vai­hei­den jäl­keen Kit­ti pää­tyi Lu­vi­al­le Po­rin lä­hel­le. Mu­ka­va työ­paik­ka löy­tyi, ja mikä pa­ras­ta, Ki­tin ai­noa lap­sen­lap­si asui lä­his­töl­lä ja van­ha äi­ti­kin naa­pu­ri­kun­nas­sa. Rak­kai­den lä­hel­lä oli hyvä ol­la.

Mut­ta Lu­via ei tun­tu­nut omal­ta. Kit­ti pel­kä­si, et­tä hän era­koi­tui­si pie­nel­lä paik­ka­kun­nal­la. Hän päät­ti muut­taa Po­riin, jos­ta löy­tyi­kin juu­ri so­pi­va asun­to.

”Elä­mä tun­tuu hy­väl­tä: mi­nul­la on lä­hei­siä ym­pä­ril­lä, työ­paik­ka muis­ti­sai­rai­den pa­ris­sa mo­ti­voi ja har­ras­tuk­si­a­kin löy­tyy. Kau­ka­na asu­viin ys­tä­viin on help­po pi­tää yh­teyt­tä Fa­ce­boo­kin kaut­ta.”

”Läh­din töi­hin Ina­riin 50-vuo­ti­aa­na”

Kit­ti Kum­pu­lai­nen ar­ve­lee, et­tä hä­nes­tä on tul­lut muut­to­jen myö­tä juu­re­ton. Toi­saal­ta hän ko­kee ole­van­sa ko­to­naan mel­kein mis­sä ta­han­sa. Ko­li­kol­la on ai­na kak­si puol­ta.

”Vuon­na 2013 täy­tin 50. Pää­tin, et­tä koko vuo­si on mi­nun juh­la­vuo­te­ni. To­teu­tin sil­loin myös haa­vee­ni ja läh­din vii­dek­si kuu­kau­dek­si Ina­riin töi­hin. Se oli upea ko­ke­mus.”

Ina­ris­sa Kit­ti ihas­tui kaa­mok­sen sä­vyt­tä­mään mai­se­maan sekä lap­pi­lai­seen ja saa­me­lai­seen elä­män­ta­paan. Hän piti myös sii­tä, mi­ten pie­nen ky­län sai­raan­hoi­dos­sa jo­kais­ta asi­a­kas­ta ar­vos­tet­tiin, kos­ka jo­kai­nen oli ”mei­dän ky­län vä­keä”.

Ina­ris­sa hän koki myös val­tai­saa ikä­vää, kun omat ta­va­rat ei­vät ol­leet­kaan ym­pä­ril­lä. Sil­loin he­rä­si haa­ve kont­ti­ko­dis­ta.

Kit­ti on käy­nyt jo tu­tus­tu­mas­sa tä­hän vaih­to­eh­toon ja sel­vit­tä­nyt ta­lou­del­li­set mah­dol­li­suu­det.

”Kal­li­o­vuo­ret ovat unel­ma­ni”

Kit­ti on am­ma­til­taan di­a­ko­nis­sa. Hän opis­ke­lee ge­ro­no­min, van­hus­työn asi­an­tun­ti­jan tut­kin­toa. Kun opin­not ovat val­miit, Kit­ti saat­taa läh­teä taas maa­il­mal­le.

”Ute­li­as mie­li saa vie­dä edel­leen uu­siin paik­koi­hin vaik­ka­kaan ei yk­sin, jos voi va­li­ta. Elä­mä on ly­hyt ja maa­il­ma on täyn­nä kieh­to­via paik­ko­ja.”

Yk­si Ki­tin unel­ma ovat Kal­li­o­vuo­ret ja mus­tan­gien, vil­li­he­vos­ten ke­syt­tä­mi­nen.

”Kal­li­o­vuo­ril­la on van­ki­la, jos­sa nii­den ke­syt­tä­mi­nen on van­geil­le te­ra­pi­aa. Siel­lä voi­sin yh­dis­tää am­ma­til­li­sen osaa­mi­se­ni ja he­vos­hul­luu­te­ni.”

Mut­ta Kit­ti on al­ka­nut viih­tyä hy­vin su­loi­ses­sa pik­ku ko­dis­saan. Hän ajat­te­lee, et­tä Kal­li­o­vuo­ret saa­vat nyt odot­taa – tai tul­la ta­val­la tai toi­sel­la hä­nen luok­seen.