”Tai­tei­li­juu­den ra­jat ovat häi­ly­viä. Kuka yli­pää­tään lo­pul­ta mää­rit­te­lee mikä on tai­det­ta ja kuka on oi­kea tai­tei­li­ja? Tai­teen hu­vit­ta­va pa­ra­dok­si­han on kaut­ta ai­ko­jen ol­lut se, et­tä tai­tei­li­ja tu­lee kuu­lui­sak­si vas­ta kuol­tu­aan: sa­ma­pa siis se, mil­lai­sek­si tai­tei­li­jak­si tu­lee elä­es­sään luo­ki­tel­luk­si”, Mir­ja Yli-Vak­ku­ri, 68, sa­noo.

Ope­tus- ja oh­jaus­teh­tä­vis­sä toi­mi­nut kas­va­tus­tie­tei­den mais­te­ri sa­noo käy­neen­sä läpi mel­koi­sen iden­ti­tee­tin muu­tok­sen tai­tei­li­jak­si val­mis­tut­tu­aan, ja pu­huu jopa ”en­ti­ses­tä, te­o­reet­ti­ses­ta elä­mäs­tään” ver­rat­tu­na ny­kyi­seen.   ”

Ai­koi­naan mi­nul­le oli tär­ke­ää saa­da vir­ka ja asun­to. Tai­teen opis­ke­lu läh­ti sit­ten ihan oman it­sen­sä ke­hit­tä­mi­sen ha­lus­ta. Nyt koen ole­va­ni sel­ke­äs­ti ja sy­väs­ti tai­tei­li­ja ja olen mie­let­tö­män yl­peä sii­tä. Tai­tei­li­juus on yk­si tapa elää ja jä­sen­tää tätä maa­il­maa.”

Yli-Vak­ku­ri, Kir­si Ly­beck, Eva-Riit­ta Pe­so­nen, Tuu­lia Yli-Luo­pa ja Ai­ra Sa­lo­maa siir­tyi­vät eläk­keel­le jää­ty­ään rak­kaan tai­de­har­ras­tuk­sen­sa pa­riin.

”Ikä tuo malt­tia kes­kit­tyä olen­nai­seen. Odo­tan­kin oman ke­hi­tys­kaa­re­ni jat­ku­mis­ta. Nyt, yli kuu­si­kymp­pi­se­nä, tie­dän, et­tä tätä ha­lu­an teh­dä elä­mä­ni lop­puun saak­ka. Toi­von it­sel­le­ni voi­mia! ” Ai­ra Sa­lo­maa nau­raa.

Nämä nais­tai­tei­li­jat ha­lu­a­vat ol­la esi­merk­kei­nä myös nuo­rem­mil­le: ura­va­lin­to­jen ei tar­vit­se ol­la lo­pul­li­sia, et­tä unel­mat voi­vat ol­la saa­vu­tet­ta­vis­sa vie­lä van­hem­mal­la­kin iäl­lä, he to­te­a­vat.